Hämeenlinnan Tarmo (jääkiekko)

Hämeenlinnan Tarmo (jääkiekko)
Perustettu	1903
Lakkautettu	1975
Kaupunki	Hämeenlinna
Värit
Mestaruudet	2 (1948, 1949)
Hopeaa	7 (1945, 1946, 1947, 1950, 1951, 1953, 1956)
Pronssia	2 (1952, 1958)
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Hämeenlinnan Tarmo oli yksi Suomen parhaita jääkiekkoseuroja 1940- ja 1950-luvulla. Tarmo voitti Jääkiekon SM-kultaa vuosina 1948 ja 1949. Mitalisijoilla Tarmo oli noina vuosikymmeninä yksitoista kertaa.

Tarmo oli vuonna 1903 perustetun Hämeenlinnan Tarmon jääkiekkojaosto. Jääkiekkotoiminta Tarmossa alkoi 1935 ja toiminta loppui 1975, jolloin Hämeenlinnan jääkiekkotoiminta keskitettiin HPK:lle.

Historia

Jääkiekkotoiminnan alkuvuodet

Hämeenlinnan Tarmon jääkiekkotoiminta alkoi vuonna 1935, kun hämeenlinnalaiset urheiluseurat Tarmo ja Hämeenlinnan Pallokerho keskustelivat toimintojen osittaisesta yhdistämisestä. Suunnitelmana oli että HPK keskittyi jääpalloon ja pesäpalloon ja Tarmo jalkapalloon. Seurojen johtoportaissa suunnitelmaa ei kannatettu, mutta Tarmon jääpalloilijat päättivät omassa kokouksessaan siirtyä HPK:hon. Tapahtumasarja antoi alkusysäyksen Hämeenlinnan Tarmon jääkiekkotoiminnan aloittamiselle. Ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa Tarmo pelasi vuoden 1936 helmikuussa helsinkiläistä Arsenalia vastaan, häviten ottelun 10-3.

Muutaman vuoden kuluttua seuran perustamisesta Tarmon jääkiekkoilijat pelasivat jo seuran SM-sarjaan vuonna 1939. Silloisessa valtakunnansarjassa Tarmo pelasi kaksi ottelua Tammerfors Bollklubbia vastaan. Ensimmäinen ottelu päättyi tasan, mutta seuraavan ottelun Tarmo voitti 6-0. Voiton myötä Tarmo nousi SM-sarjaan kaudeksi 1938-1939. Tarmo voitti sarjassa kaksi ottelua ja sijoittui neljänneksi.

Ensimmäisinä kausinaan Tarmo ei vielä mitalijoukkueeksi yltänyt ja kausia jäi myös pelaamatta talvisodan keskeyttäessä urheilutoiminnan. Kaudella 1943-1944 Tarmo ylsi jo sarjan kärjen tuntumaan, mutta jatkosota esti sarjan loppuun pelaamisen ja mestaruus jäi ratkaisematta. Tarmo ehti kuitenkin pelata kaikki ottelunsa.

Maan huipulla

Jatkosodan päätyttyä urheilutoimintaa oli taas mahdollista jatkaa. Vuonna 1945 Tarmo hävisi SM-sarjassa vain yhden ottelun, jossa vastassa oli mestaruuden voittanut Ilves. Tarmo sijoittui Ilveksen jälkeen toiseksi ja saavutti historiansa ensimmäisen mitalisijan. Myös seuraavana kautena Ilves oli ainoa seura, joka pystyi Tarmon kukistamaan. Kaudella 1947 Tarmo sai Ilveksen jo kaadettua, mutta koska Tarmo hävisi oman ottelunsa TBK:ta vastaan, sijoittuivat sarjan kärjessä Ilves, Tarmo ja TBK tasapisteisiin. Mestaruus ratkaistiin uusintaottelulla Ilveksen ja Tarmon välillä. Lajin mahtiseura Ilves ei loppuottelussa antanut hämeenlinnalaisille mahdollisuuksia, vaan Tarmo jätettiin hopealle 10-2 lukemin.

Mestaruussarjan voittaja 1948.

Seuraava kausi 1948 toi Tarmolle seuran historian ensimmäisen Suomen mestaruuden. Seura voitti kaikki ottelunsa ja Ilveskin kaatui lukemin 8-1. Toinen mestaruus tuli heti perään vuonna 1949. Tarmo ja Ilves ratkaisivat taas mestaruuden kohtalon. Ratkaisevan ottelun voitti Tarmo maalein 5-3. Tarmon valmentajana toimi tuolloin Eino J. Rantala.

Tarmon kulta-aikoina mainetta niitti Ka-Ku-Ti-kentällinen, johon kuuluivat Matti Karumaa, Keijo Kuusela ja Esko Tie. Muitakin maineikkaita pelaajia esiintyi Tarmon riveissä, kuten Eero Salisma. Tarmon hopeakautena 1947 Keijo Kuusela teki Tarmolle seitsemässä ottelussa 39 maalia. Ennätys rikkoutui vasta 25 vuoden kuluttua, jolloin kaudessa pelattiin 36 ottelua.

Seuraavat kaksi kautta 1950 ja 1951 sujuivat taas Ilveksen komennossa ja Tarmo jäi hopealle. Molempina kausina Ilves oli keskinäisissä otteluissa ainoastaan yhden maalin verran parempi. Vuonna 1950 mestaruus ratkesi suoraan sarjan paremmuuden perusteella, siinä Ilves voitti ottelun 5-4. Vuonna 1951 pelattiin kahdessa lohkossa ja lohkovoittajat Ilves ja Tarmo selviytyivät loppuotteluihin. Ensimmäinen päättyi tasan 1-1, toisen Ilves voitti 3-4.

Kaudelle 1951-1952 Tarmo sai paikallisvastustajan SM-sarjaan, kun kaudella 1949-1950 SM-sarjassa piipahtanut HPK nousi takaisin SM-sarjaan. HPK nousi ensimmäistä kertaa varteenotettavaksi vastustajaksi. Joukkueeseen oli liittynyt muun muassa entinen Tarmon mies Eero Salisma. HPK pystyi ensimmäistä kertaa päihittämään Tarmon SM-tasolla ja HPK eteni Tarmon sijasta lohkovoittajana SM-finaaliin, lohkokakkonen Tarmo jäi pronssiotteluihin. Mitaliputki kuitenkin jatkui, sillä pronssiotteluissa kaatui Helsingin Jalkapalloklubi.

Seuraavana vuotena 1952-1953 Tarmo sai jälleen kaupungin kiekkoherruuden itselleen selviytymällä loppuotteluun. Loppuotteluissa TBK oli kuitenkin vahvempi ja aiheutti Tarmolle SM-sarjakauden ainoat tappiot. Seuraavina kausina mitaliputki katkesi, sillä kahtena seuraavana vuotena Tarmo ei selviytynyt neljän parhaan joukkueen mitalipeleihin. Vuonna 1956 Tarmo voitti taas lohkonsa ja eteni loppuotteluun. Tällä kertaa Turun Palloseura oli kuitenkin parempi ja Tarmo jäi hopealle.

Vuosina 1957 ja 1958 Tarmo ylsi vielä pronssiotteluihin asti. Vuonna 1957 Tarmo jäi neljänneksi ja vuonna 1958 seura saavutti pronssimitalit. Vuoden 1958 pronssimitali jäi Tarmon viimeiseksi jääkiekon SM-mitaliksi.

Menestys hiipuu

Kaudelle 1958-1959 sarjajärjestelmää uudistettiin ja SM-sarja pelattiin yksilohkoisena. Tarmo jäi kolmen muun seuran kanssa sarjan häntäpäässä kymmeneen pisteeseen, jolloin sarjassa säilymisestä pelattiin uusintaottelut. Uusintaottelujen jälkeen Tarmo putosi suomensarjaan, eikä enää noussut takaisin SM-sarjaan. Vuotta myöhemmin myös paikallisvastustaja HPK putosi SM-sarjasta, joten paikallisottelut jatkuivat sarjatasoa alempana.

Suomensarjakautena 1960-1961 Tarmo voittikin etelälohkon ja HPK jäi neljänneksi. Lohkovoiton myötä Tarmo eteni SM-sarjakarsintaan muiden lohkovoittajien KalPan ja Karhujen kanssa. Kolmen joukkueen karsintasarjasta kaksi parasta nousivat SM-sarjaan. Sarja oli hyvin tasainen. Ennen viimeistä ottelua Karhujen ja KalPan välillä Tarmo johti sarjaa yhdellä pisteellä. Tarmon epäonneksi sillä oli sarjan huonoin maaliero, mikä tarkoitti sitä että jos jäljellä oleva ottelu päättyisi tasan, Tarmo jäisi viimeiseksi. Karhut ja KalPa pelasivatkin sopuisasti tasan ja Tarmon nousu jäi toteutumatta. Tarmo teki ottelusta protestin, mutta se ei enää auttanut.

1960-luvun kausina Tarmo ei enää yhtä korkealle suomensarjassa yltänyt, ja kaupungin ykkösseuraksi oli nousemassa vähitellen HPK. Harjoitusolosuhteet kaupungissa kuitenkin paranivat, sillä 1964 valmistui Rinkelinmäen tekojäärata. Tarmoa se ei kuitenkaan auttanut parempiin sarjasijoituksiin, sillä kaudella 1966-1967 Tarmo putosi maakuntasarjaan. Kahden maakuntasarjassa pelatun kauden jälkeen Tarmo nousi suomensarjaan kaudeksi 1969-1970. Tulos oli vaatimaton, Tarmo ei voittanut ainoatakaan ottelua ja putosi takaisin maakuntasarjaan sarjajumbona.

Seuran hissiliike suomensarjan ja maakuntasarjan välillä kuitenkin jatkui ja Tarmo nousi heti takaisin suomensarjaan kaudeksi 1971-1972. Tarmo nousi kaudella 1971-1972 vielä kertaalleen suomensarjalaisten eliittiin. Juuri maakuntasarjasta noussut Tarmo voitti oman lohkonsa ja jätti HPK:n kakkoseksi. Lohkon hämeenlinnalainen kärkikaksikko eteni kuuden joukkueen SM-karsintasarjaan. Karsintasarjassa Tarmo jäi kuitenkin viidenneksi. Yhtä hyvään menestykseen Tarmo ei suomensarjassa enää yltänyt. Jääkiekon suosio Hämeenlinnassa oli suurta kun molemmat hämeenlinnalaisseurat Tarmo ja HPK menestyivät suomensarjassa vielä kertaalleen samanaikaisesti. Paikallispelejä seurasi Rinkelinmäen tekojäällä 3 000 katsojaa.

Toiminta loppuu

Seuraavana suomensarjakautena 1972-1973 paikallispelejä ei enää tullut, sillä HPK ja Tarmo sijoitettiin eri lohkoihin. Tarmo jäi omassa lohkossaan viimeistä edelliseksi ja putosi maakuntasarjaan. Kausi 1972-1973 jäi Tarmon viimeiseksi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Maakuntasarja muuttui II-divisioonaksi vuonna 1974 ja Tarmo pelasi kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla vielä kaksi kautta suomensarjasta putoamisen jälkeen. Tämän jälkeen seura lopetti jääkiekkotoimintansa ja kausi 1974-1975 II-divisioonassa jäi Tarmon menestyksekkään jääkiekkohistorian viimeiseksi. Lopettamisen taustalla oli muun muassa se, että Tarmossa katsottiin, ettei Hämeenlinnan kokoisella kaupungilla ollut edellytyksiä ylläpitää kahta menestyvää jääkiekkojoukkuetta. Tarmon jääkiekkotoiminnan loppumisen myötä HPK sai oikeudet Tarmon pelaajiin ja seuran varusteetkin myytiin HPK:lle. HPK jatkoi 1970-luvulla pelaamistaan I-divisioonassa. Tarmon lopettamisen myötä kaupungin kakkosseuraksi nousi II-divisioonassa pelaava Tiikerit.