Guy Madison

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Guy Madison vuonna 1957.

Guy Madison (oikealta nimeltään Robert Ozell Moseley; 19. tammikuuta 1922 Pumpkin Center, Kalifornia6. helmikuuta 1996 Palm Springs) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.

Guy Madison palveli toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain laivastossa. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli David O. Selznickin Since You Went Away vuonna 1944. Hän esiintyi romanttisissa komedioissa ja draamoissa ja tuli tunnetuksi pääosastaan televisio- ja kuunnelmasarjassa The Adventures of Wild Bill Hickok (1951–1958), josta tehtiin myös elokuvia. 1960-luvulla Madison näytteli italialaisissa ja saksalaisissa seikkailu- ja toimintaelokuvissa. Hän palasi Yhdysvaltoihin 1970-luvun alussa, mutta esiintyi sen jälkeen vain pienissä sivurooleissa.

Madison oli naimisissa näyttelijöiden Gail Russellin ja Sheila Connollyn kanssa. Hän kuoli keuhkolaajentumaan.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]