Gunnar Sund
Gunnar Rafael Sund (6. tammikuuta 1895 Helsinki – 18. maaliskuuta 1962) oli suomalainen jääkärivääpeli ja Viron armeijan kapteeni sekä keilailun maailmanmestari. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan muun muassa komppanianpäällikkönä Valkoisen armeijan merivoimissa.
Perhe ja opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sundin vanhennat olivat postinkantaja Anders Sund ja Johanna Jansson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Ellen Johanna Lönnqvistin kanssa. Hän kävi kansakoulun ja Helsingin yksityisen kauppakoulun iltakurssit.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sund työskenteli liikeapulaisena ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hänet siirrettiin 4. heinäkuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon. Myöhemmin hän osallistui elokuussa vuonna 1916 Berliinissä pidettyihin erikoiskursseihin. Kurssien jälkeen hänet komennettiin erikoistehtäviin Suomeen. Suomessa santarmit pidättivät hänet Helsingissä 20. lokakuuta 1916, ja hänet toimitettiin Katajanokan lääninvankilaan, josta hän vapautui 23. marraskuuta 1917.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sund liittyi 25. huhtikuuta 1918 Merikuntaan, josta muodostettiin myöhemmin Meripataljoona. Edellä mainituissa joukoissa hän toimi aluksi joukkueenjohtajana ja myöhemmin tilapäisesti 3. komppanian päällikkönä.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sund siirrettiin sisällissodan jälkeen 14. elokuuta 1918 alkaen laivastoon, jossa hän palveli torpeedovene S 2:n 2. upseerina. Hän erosi armeijasta 17. joulukuuta 1918 ja lähti Viron vapaussotaan, jossa hän liittyi 28. joulukuuta 1918 alkaen Ensimmäiseen suomalaiseen vapaajoukkoon (Ekströmin rykmentti). Vapaajoukossa hän toimi aluksi joukkueenjohtajana 1. pataljoonan 3. komppaniassa ja myöhemmin 5. komppanian päällikkönä. Hän osallistui Viron vapaussodan taisteluihin Merikylässä, Loksassa, Kundassa, Laagnassa ja Narvassa. Viron armeijasta hän erosi 14. huhtikuuta 1919. Suomeen palattuaan hän työskenteli liikemiehenä vuosina 1920–1921, jonka jälkeen hän siirtyi toimistoapulaiseksi Helsingin poliisilaitokselle, jossa hän palveli vuoteen 1931 saakka. Myöhemmin hän toimi isännöitsijänä ja ravintoloitsijana ravintola Kairossa Helsingissä.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sund osallistui talvisotaan sotapoliisina ja jatkosotaan Helsingin ilmasuojelukeskuksessa vuoteen 1943 saakka. Hänet on haudattu Helsinkiin.[2]
Urheilu-ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gunnar Sund voitti Lauri Virtasen kanssa keilailun parikilpailun maailmanmestaruuden Tukholmassa vuonna 1926. Tämä oli Suomen ensimmäinen keilailun maailmanmestaruus. Toiseksi sijoittunut yhdysvaltalaispari Jarret – Fliger hävisi suomalaisille kymmenen pistettä (1562–1552). Vuoden 1929 MM-kisojen henkilökohtaisessa kilpailussa Sund sijoittui 16:nneksi.
Keilaajana Sund edusti Helsingin IFK:ta. Suomalaisen Pursiseuran riveissä hän harrasti kilpapurjehdusta 1930-luvun lopulta 1950-luvulle. Nyrkkeilyssä ja yleisurheilussa hän toimi tuomarina 1930-luvulta alkaen ja oli ajanottajana Helsingin 1952 olympialaisissa.
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
  |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 291–292. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5
- Rantala, Risto; Siukonen, Markku; & Tukiainen, Seppo (toim.): Urheilumme kasvot 3, 3. painos, s. 782. Oy Scandia Kirjat Ab, 1978.