Guillaume de Nogaret

Guillaume de Nogaret

Guillaume de Nogaret (s. 1260 tai 1270, Saint-Félix-de-Caraman – k. huhtikuu 1313) oli Ranskan kuninkaan Filip IV Kauniin oikeusministeri. Hän oli yksi tarmokkaimmista légisteistä eli kuninkaallisen vallan edistäjistä, etenkin kirkollisissa asioissa. Nogaret oli keskeisessä asemassa Filipin ja paavi Bonifatius VIII:n välisessä kiistassa, ja hän johtikin paavia kohtaan suunnattuja kostotoimenpiteitä.

Varhaisvuodet

Nogaret’n suku ylläpiti pientä perintötilaa Nogaret’n kylässä lähellä Saint-Felix-de-Caramania, joka on nykyisin Saint-Felix-Lauragais. Perheen nimi tulee tästä kylästä. Guillaume de Nogaret’n isä oli kotoisin Toulousesta ja hänet tuomittiin kerettiläisenä albigenssiristiretkien (1208—1229) yhteydessä.

Nogaret’n lapsuudesta ja nuoruudesta tiedetään hyvin vähän. Hän opiskeli lakia Montpellier’n yliopistossa ja hänestä tuli yliopiston roomalaisen oikeuden professori vuonna 1297. Näinä uransa varhaisvuosina Guillaumen ura noudatteli Etelä-Ranskan muiden oikeustiedettä opiskelleitten nuorten uraa, joka jakautui kahden eri toimintamallin välillä. Hän opetti oikeustiedettä omassa opinahjossaan, Montpellier’n yliopistossa ja toimi samalla erilaisten juridisten asioiden neuvonantajana. Hänen asiakkaitaan olivat muun muassa Mallorcan kuningas ja Maguelonnen piispa sekä eritoten Ranskan kuningas. Hän myös toimi välittäjänä kaupassa, jossa Ranskan kuningas osti osan Montpellier’n herrakuntaa Maguelonnen piispalta.

Vuonna 1293 Nogaret astui Filip IV Kauniin palvelukseen ja hänestä tuli ylituomari (juge-mage) Beaucaire-Nîmesin tuomiokuntaan kahden vuoden ajaksi. Tehtävä oli vaativa ja vastuu suuri; siinä vaadittiin tarkkaa oikeudentajua ja oikeutta, sillä kyseessä oli yksi valtakunnan tärkeimmistä tuomiokunnista.^lähde?

Kohti valtaa

Vuoden 1295 lopulla Nogaret tuli kuninkaan palvelukseen Pariisiin. Tällöin hän toimi vuoteen 1301 tai 1302 saakka rikostutkijana Champagnessa ja muissa valtakunnan itäisen osan maakunnissa. Samaan aikaan hänet hyväksyttiin jäseneksi joihinkin valtakunnan keskeisiin instituutioihin: parlamenttiin, jossa hän vaikutti vuodesta 1298 lähtien, sekä kuninkaan neuvostoon, missä hänen jäsenyydestään on todisteita aina vuodesta 1300 lähtien.

Nogaret’n vastuulliset tehtävät lisääntyivät vuosisadan vaihteesta lähtien. Hän oli tosiasiassa vastuussa henkilökohtaisesti mitä erilaisimmista asioista. Jotkin näistä asioista olivat hyvinkin merkittäviä, kuten esimerkiksi Montpellier’n kaupungin jatko Mallorcan kuninkaan kanssa sekä Figeacin kaupungin asemaa koskevat neuvottelut, joiden tuloksena kuningas myönsi kaupungille vapaakaupungin oikeudet.

Vuosisadan vaihteesta oli peräisin Nogaret’n kiinnostus kirkollisiin asioihin.^lähde? Tämä tapahtuu aluksi kulisseissa kuten Languedocin uskonnollisten mellakoiden yhteydessä ja piispa Bernard Saisset’n tapauksessa, jossa Saisset vaati Philip IV Kauniin eroa. Myöhemmin Nogaret nousi julkisuuteen, kun hän vuonna 1303 kuuluisassa puheessaan toi esiin paavi Bonifatius VIII rikokset. Nogaret kutsui paavia kerettiläiseksi ja väitti hänen syyllistyneen simoniaan eli kirkollisten virkojen hankkimiseen rahalla. Tällöin Guillaime de Nogaret’n nimi liitettiin lopullisesti ja pysyvästi paavin ja kuningas Filip IV Kauniin välirikkoon. Jo aiemmin vuonna 1300 Nogaret oli lähetetty paavin luokse^lähde?, jossa hän luovutti maalauksellisen ja suuresti väritetyn selontekonsa.

Tapaus Bonifatius VIII

Nogaret’n todellinen nousu kuninkaan läheiseksi voidaan ajoittaa helmikuuhun vuonna 1303, jolloin hän vaikutti Filip IV:n mielipiteeseen ja sai tämän suostumaan ottamaan oman osansa paavin vallasta ja tuomaan paavin vaikkapa pakolla Ranskaan. Ranskassa kirkolliskokous, joka olisi koolla tämän asian tähden, erottaisi paavin. Yhdessä kolmen muun henkilön kanssa hän vastaanotti 7. maaliskuuta 1303 salakirjoitetun viestin kuninkaan kansliasta. Siinä ohjeistettiin, että heidän tulee: ”mennä tiettyyn paikkaan… ja tehdä tietylle henkilölle asioita, jotka nähtiin parhaaksi tehdä”. Juhlallisessa kuninkaallisessa kokouksessa 12. maaliskuuta 1303, joka pidettiin Louvressa, Guillaume de Nogaret piti puheen, jossa hän teki tunnetuksi kaikki mahdolliset syytökset paavi Bonifatius VIII:ta vastaan. Hän julisti yleisen kirkolliskokouksen tärkeyttä, jotta paavin asiat tutkittaisiin. Tämä tosiasiassa edellytti oikeusprosessia.

Nogaret matkusti pian Italiaan Filip IV:n valtuuttamana ja otti yhteyttä Bonifatiuksen vihollisiin Italiassa. Yhdessä näiden liittolaisten kanssa Nogaret matkusti Anagniin 7. syyskuuta 1303 ja vangitsi paavin, joka oli aikeissa julistaa Filipin kirkonkiroukseen seuraavana päivänä. Äkillinen kansannousu kuitenkin pakotti heidät vapauttamaan Bonifatiuksen parin päivän päästä ja pakenemaan.

Paavi kuitenkin järkyttyi tapahtumasta niin paljon, että hän kuoli Roomassa kuukauden kuluttua 11. lokakuuta. Uuden paavin, ujon ja vaatimattoman Benedictus XI:n (1303–1304) valinta merkitsi Ranskan kuninkaanvallan voittoa paavista, ja tietenkin mainetta Guillaume de Nogaret’lle. Tämä Ranskan valtapolitiikka korostui kun pari vuotta myöhemmin valittiin Benedictus XI:lle seuraajaksi Klemens V (1305–1314), joka oli ollut Bordeaux’n arkkipiispa Bertrand de Got, ja joka siirsi paavin istuimen Avignoniin.

Palkkiokseen tehtävän suorittamisesta de Nogaret sai runsaasti kiitosta, mutta myös aineellista hyvää. Kuningas lahjoitti hänelle runsaasti tiluksia ja merkittävän summan rahaa.

Vallan huipulla

Valtansa huipulla de Nogaret oli vuonna 1307 kun hänet nimitettiin Pierre de Belleperchen jälkeen sinetinvartijan (oikeusministerin) tehtävään. Tässä asemassa hän kontrolloi koko oikeuslaitosta ja samalla myös toimi kuninkaan keskeisenä neuvonantajana. Koska Nogaret ei ollut pappi, hänestä ei tehty muodollisesti Ranskan kansleria vaan hänelle luotiin oma erityisnimikkeensä ”kuningaskunnan yleinen sihteeri ja sinetinvartija” – joskin hän käytti kaikkea Ranskan kanslerin valtaa.

Temppeliherrain tapaus

Ehkäpä oli kerettiläiseksi tuomitun isän vaikutusta, että de Nogaret suhtautui erittäin kriittisesti kirkon organisaatioon ja yleensä kirkkoa lähellä oleviin järjestelmiin. Häntä voidaan kutsua jopa paholaisen asianajajaksi, sillä hän hyökkäsi voimalla esimerkiksi Troyes’n piispan Guichardin kimppun ja syytti tätä moninaisista rikoksista. Tämä prosessi kesti vuodesta 1308 vuoteen 1313. Maurice Druonin mukaan Nogaret oli ankarista ankarin tutkintatuomari, voidaan sanoa suorastaan inkvisiittori: hänen tapansa johtaa kidutuskuulustelua oli kerta kaikkiaan sellainen, että kukaan ei kestänyt moista.

Valtakunnan varat olivat jatkuvasti lopussa ja kaikki mahdolliset tilanteet piti käyttää hyväksi kirstun täyttämiseksi. Kuninkaalla ja hänen neuvonantajillaan ei ollut keinoja lisätä papiston verotusta, ja kun kuningas oli ajanut pois maasta juutalaiset ja lombardit, joiden omaisuuden hän oli takavarikoinut, niin nämäkään operaatiot eivät olleet tuottaneet kuitenkaan riittävästi varoja valtion kassaan. Vuoden 1306 kapinoiden yhteydessä Filip IV Kaunis oli paennut temppeliherrojen turvaan, ja sen olivat temppeliherrat hänelle suoneet siitä isompaa numeroa tekemättä. Tähän nöyryytykseen on lisättävä vielä Filipin oma halu temppeliherrojen jäsenyyteen, joka häneltä kuitenkin evättiin. Niinpä kuningas Filip IV oli velkaantunut pahasti temppeliherrain ritarikunnalle, ja hän päätti hyökätä tätä oman aikansa pankkiirijärjestelmää vastaan. Tämä toimenpide oli Guillame de Nogret’n suunnittelema ja johtama.

Varhain 13. lokakuuta 1307 Guillaume Nogaret’n, josta oli tullut kuninkaan sinetinvartija eli oikeusministeri, johtamat poliisit suorittivat salaisen operaation ja pidättivät lähes kaikki Ranskan alueella olleet temppeliherrat. Pidätystä seuranneessa oikeudenkäynnissä, jossa käytettiin kiduttamalla saatuja todisteita, noin 50 temppeliherraa poltettiin roviolla. Heitä syytettiin kerettiläisyydestä, sodomiasta, homoseksuaalisuudesta ja moraalittomuudesta. Samalla Temppeliherrain hallinnassa oleva omaisuus takavarikoitiin. Filip IV sai paavi Klemens V:n asettumaan Avignoniin 1309, ja vuonna 1312 hän taivutteli Klemens V:n suostumaan siihen, että temppeliherrain ritarikunta hävitettäisiin lopullisesti.

Guillaume de Nogaret sai 27. huhtikuuta 1311 paavi Klemens V:lta anteeksiannon paavi Bonifatius VIII:ta vastaan tehdystä kapinasta ja pidätyksestä. Tätä anteeksiantoa aiempi paavi Benedictus XI ei ollut suostunut antamaan. Vastapalvelukseksi anteeksiannosta paavi vaati osallistumista ristiretkelle ja useissa pyhiinvaelluspaikoissa vierailemista. Mutta näitä riittejä hän ei koskaan suorittanut. Guillaume de Nogaret kuoli maaliskuun lopulla vuonna 1313, näin hän ei ehtinyt kuulemaan temppeliritareiden suurmestarin Jacques de Molayn suorittamaa Filip IV ja kaikkien temppeliherroja vastaan toimineiden kiroamista.

Ranskalainen kirjailija Maurice Druon väittää Nogaret’n vihamiesten myrkyttäneen hänet kynttilään sekoitetulla merkurisyanidisulfaatilla, joka oli sijoitettu kynttilän sydämen viereen pitkin pituutta: palaessaan aine synnytti myrkyllisiä höyryjä. Varmistukseksi myrkkyyn oli lisätty tuhkaa Nogaret’n hirtättämän miehen kielestä, sillä taikauskon mukaan näin myrkky iskisi vain hirtättäjään. Koko tarina lienee pitkälti kirjailijan sepittämä, varsinkin kun kyse oli kiduttamalla tapetun miehen, kuninkaan miniän kanssa aviorikokseen syyllistyneen Gautier tai Philippe d’Aynayn kielestä. Hänen kanssaan juonessa mukana ollut aatelistyttö oli ostanut kielen pyöveleiltä sanoen syyksi sen auttavan ”naisten vaivoihin”.

Lähteet

• André Gouron: ”Comment Guillaume de Nogaret est-il entré au service de Philippe le Bel?”, Revue historique, 298/1 (1998), s. 25–45.
• Robert Holtzmann: Wilhelm von Nogaret. Rat und grossiegelbewahrer Philipps des Schönen von Frankreich, Fribourg-en-Brisgau, 1898.
• Sébastien Nadiras: ”Guillaume de Nogaret et la pratique du pouvoir”, École des chartesin väitöskirja 2003
• Ernest Renan: ”Guillaume de Nogaret”, teoksessa Histoire littéraire de la France, t. XXVII, p. 233 ja seuraava.
• Julien Théry: ”Philippe le Bel, pape en son royaume”, teoksessa Dieu et la politique. Le défi laïque. L’Histoire, 289, 2004, s. 14–17.