Gross Barmen
| Gross Barmen Groß Barmen, Otjikango (otjiherero) |
|
|---|---|
  Gross Barmen |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio |
 Namibia |
| Alue | Otjozondjupan alue |
| Aikavyöhyke | UTC+1 |
Gross Barmen (saksaksi: Groß Barmen) on historiallinen asuinpaikka ja kylpyläpaikka Swakop-joen varrella keskisessä Namibiassa luoteeseen Windhoekista. Se sijaitsee alueellisen tien 1972 varrella 25 km Okahandjasta lounaaseen Otjozondjupan alueella. Koska se sijaitsee Windhoekin lähistöllä, se on suosittu viikonloppukohde pääkaupungin asukkaille.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gross Barmenin alkuperäinen nimi hereron kielellä oli Otjikango eli ‘suuri lähde’, ja hererot olivat sen alkuperäisiä asukkaita. Kun wesleyläiset lähetyssaarnaajat saapuivat Windhoekiin Jonker Afrikanerin kutsusta vuonna 1844, sinne jo kaksi vuotta aiemmin saapuneet Reinin lähetyksen lähetyssaarnaajat Carl Hugo Hahn ja Franz Heinrich Kleinschmidt pelkäsivät konfliktia ja siirtyivät Otjikangoon, minne he perustivat reiniläisen lähetysaseman vuonna 1844, tarkoituksenaan työskennellä hereroiden parissa.[2] He nimittivät paikan Barmeniksi[3] saksalaisen Barmenin kaupungin mukaan (nykyään se on osa Wuppertalia), missä Reinin lähetyksen pääpaikka sijaitsi.[4] Lähetyssaarnaajien rakentaman talon rauniot ovat vielä nähtävissä.[1]
Tuohon aikaan Lounais-Afrikan tieverkostoa kehitettiin Jonker Afrikanerin aloitteesta ja johdolla. Näin saatiin rakennettua tie Windhoekista Walvis Bayhin.
Hahn ja Kleinschmidt kävivät jo Windhoekista käsin rannikolla seuraten ainakin alkuun Jonkerin tietä. Loppumatkasta he seurasivat "Rein"- eli Swakopjokea sen suulle asti ja sieltä rantaa pitkin kulkivat Walvis Bayn, kun normaali reitti kulki Swakopjoen laaksosta Kuisebin laaksoon.
Hahn ja Kleinschmidt panivat alulle tien rakentamisen Windhoekista Okahandjan kautta Barmeniin, ja vuonna 1850 tätä tietä, joka sitten tultiin tuntemaan nimellä Alter Baiweg (‘Vanha Lahdentie’), jatkettiin Otjimbingween ja edelleen rannikolle.[5] Siitä muodostui tärkeä tie rannikon ja Windhoekin välisen kaupan kannalta, ja se oli käytössä aina vuoteen 1900 saakka, jolloin rautatie Swakopmundiin rakennettiin.[6]
Hahn opetti hereroille eurooppalaisia maanviljelytekniikoita ja yritti saada hererot asettumaan paikoilleen Otjikangoon, mutta nämä lähtivät paikalta vuonna 1850 välttääkseen Jonker Afrikanerin namojen jatkuvat hyökkäykset. Tärkeimpiä näistä oli hyökkäys Okahandjaan elokuussa 1850. Hahnin oli määrä raportoida asioista Saksaan, mutta marraskuussa 1852 hänet siirrettiin Kapkaupunkiin. Wesleyläiset lähetyssaarnaajat olivat lähteneet Windhoekista Jonkerin hyökkäysten vuoksi, ja Hahnin oli ollut tarkoitus siirtyä Windhoekiin wesleyläisten tilalle, mutta epävakaiden olojen vuoksi hän päätyi Barmeniin 13.9.1853. Vuonna 1865 hän siirtyi Otjimbingween, jonne hererot olivat tällä välin paenneet.
Seuraava reiniläinen, joka asettui Gross Barmeniin, oli pastori Peter Heinrich Brincker. Hän meni naimisiin 10.2.1864, ja pian tämän jälkeen hän alkoi työnsä tällä lähetysasemalla. Hän joutui seitsemän kertaa pakenemaan henkensä edestä, kun namat hyökkäsivät lähetysasemaa vastaan, mutta hän palasi työmaalleen joka kerta. Asukkaat pakenivat uudelleen vuonna 1866, ja Brincker palasi Otjimbingween, mutta muutama kuukausi myöhemmin hän tuli takaisin Gross Barmeniin, koska itäiset hererot eli mbandjerut olivat yllättäen asettuneet asumaan sinne. Brincker oli suhteellisen menestyksekäs evankelioidessaan heitä, mutta hän koki takaiskun, kun he liittyivät päällikkö Mahereron joukkoihin Okahandjassa. Brincker palasi jälleen Otjimbingween, mutta tuli taas takaisin Gross Barmeniin vuonna 1869, kun sota oli jo loppumassa. Hän ryhtyi välittömästi jälleenrakentamaan lähetysasemaa, jonne tällä kertaa tuli myös koulu ja kirkko. Okahandjan rauha solmittiin 13.9.1870, ja lähetyssaarnaajat saivat ylläpidettyä sitä kymmenen vuoden ajan, jona aikana Gross Barmenissa asui jopa 251 henkeä ja 130 lasta kävi siellä koulua. Brincker vieraili Saksassa helmikuussa 1880, mutta palattuaan Saksan Lounais-Afrikkaan hän muuttikin Otjimbingween.
Lähetysasema oli toiminnassa siihen saakka, kun hererosota alkoi, jolloin hererokapinalliset tuhosivat sen. Paikalla oli tuolloin myös poliisiasema sekä sotilaallinen linnoitus, joka tuhottiin kapinan aikana. Hereroiden asutuksen tuhosivat saksalaisen luutnantti Eugen Mansfeldin joukot 17.4.1904.[2][7]
Kuumat lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gross Barmenin turistikeskus rakennettiin vuonna 1977. Kuumien lähteiden vesi nousee 2 500 metrin syvyydestä. Maan pinnalle saapuessaan sen lämpötila on 65 °C, ja se jäähdytetään 40 °C lämpötilaan altaita varten.[1][2]
Gross Barmenia hallinnoi Namibia Wildlife Resorts (NWR), eli yhtiö, joka vastaa Namibian kansallispuistoissa olevista turistikohteista. Kuumavesialtaiden lisäksi paikalla on huoltoasema, ravintola sekä majoituslaitos vuoteen 2010 saakka, mutta viimemainittu tuotti NWR:lle huomattavia tappioita. Sitä jälleenrakennettiin ja sen oli määrä avautua uudelleen vuonna 2013.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Gross Barmen Hot Springs The Cardboard Box. Viitattu 18.2.2011.
- ↑ a b c Gross Barmen Namibia Hot Springs Namibia 1-on-1. Viitattu 21.2.2011.
- ↑ Vedder 1997, ss. 215–222.
- ↑ Barbara Wolf-Dahm: Hahn, Carl. Afrikamissionar und Sprachforscher (Hahn, Carl. Afrikan lähetyssaarnaaja ja kielitieteilijä Kulturstiftung der deutschen Vertriebenen, Ostdeutsche Biographie [Saksalaisten pakolaisten kulttuurisäätiö, itäsaksalainen biografia]. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 19.7.2011. (saksaksi)
- ↑ Vedder 1997, ss. 252–253.
- ↑ Wolfgang Henckert: Karibib Henckert Tourist Centre. Arkistoitu 11.7.2011. Viitattu 16.3.2006.
- ↑ Mansfeld 2017, s. 57.
- ↑ Hon. Nandi-Ndaitwah unveils Gross Barmen Redevelopment project Namibia Wildlife Resorts. Arkistoitu 22.7.2011. Viitattu 21.2.2011.
Kirjallisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- W. J. De Kock: Suid-Afrikaanse biografiese woordeboek, part I. Pretoria: Nasionale Raad vir Sosiale Navorsing, Departement van Hoër Onderwys (National Network for Social Research, Department of Higher Education), 1968. (afrikaansiksi)
- Namibiana.de namibiana.de. Viitattu 18.4.2016.
- Eugen Mansfeld: The Autobiography of Eugen Mansfeld: A Settler's Life in Colonial Namibia. London: Jeppestown Press, 2017. ISBN 978-0-9570837-5-2 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Heinrich Vedder: Das alte Südwestafrika. Südwestafrikas Geschichte bis zum Tode Mahareros 1890. Windhoek: Namibia Scientific Society, 1997. ISBN 0-949995-33-9 (saksaksi)