Grecian greyhound
| Grecian greyhound | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Kreikka |
| Määrä | kuollut sukupuuttoon |
| Alkuperäinen käyttö | jäniskoira, seurakoira |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus | 68 cm |
| Väritys | valko-musta, valko-harmaa |
Grecian greyhound on sukupuuttoon kuollut kreikkalainen koirarotu. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis graius[1].
Ulkomuoto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Grecian greyhound oli huomattavasti pienempi kuin nykyinen kreikanvinttikoira, ja eräiden piirroksiin perustuvien arvioiden mukaan sen säkäkorkeus olisi saattanut olla 68 cm tai hieman vähemmän. 1800-luvulla grecian greyhoundia kuvailtiin englanninvinttikoiraa pitkäkarvaisemmaksi ja pienemmäksi. Piirrosten perusteella sen korvat olivat riippuvat ja häntä pitkä ja sapelin muotoinen. Karvapeite oli hieman aaltoilevaa, ja värivaihtoehtoihin lukeutuivat muun muassa valkoinen mustin ja valkoinen harmain merkein.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Grecian greyhound polveutuu mitä todennäköisimmin kelttienvinttikoiran, salukin ja afgaaninvinttikoiran kantarodun välisistä risteytyksistä. Sitä käytettiin jänisten ja muiden vastaavien eläinten metsästykseen. Tähän tehtävään se käytti muiden vinttikoirien tapaan näköaistiaan, ja saaliin paikannettuaan se juoksi tämän nopeasti kiinni. Lisäksi sitä pidettiin aateliston arvokkaana lemmikkinä, ja tätä asemaa korosti rodulla yleisesti nähty kultainen kaulapanta. Rodun arveltiin ensi kerran kuolleen sukupuuttoon jo 1700-luvulla, mutta tämä tieto ei perustunut tarkkoihin tutkimuksiin vaan se selvisi mitä todennäköisimmin elossa vielä parin seuraavan vuosikymmenen ajan. Suurin osa asiantuntijoista katsoo sen kuolleen varmuudella sukupuuttoon 1800-luvulla, vaikka jotkut heistä uskovat joidenkin sen jälkeläisten selvinneen nykypäiviin asti.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Morris, Desmond: Dog - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 175. Chatto & Windus: Piccadilly.
