Louis II Condé

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Grand Condé)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Grand Condé, Louis de Bourbon
Grand Condén rintakuva 1688, Louvre

Louis de Bourbon, Condén ruhtinas eli Grand Condé (8. syyskuuta 1621 Pariisi11. joulukuuta 1686 Fontainebleau) oli Bourbonin hallitsijasuvun nuoremman haaran jäsen. Hän oli Condén ruhtinas, Bourbonin, Enghienin, Montmorencyn, Châteauroux’n, Bellegarden ja Fronsacin herttua, Ranskan pääri, ensimmäinen ”veriprinssi” sekä Ranskan armeijan kenraali kolmikymmenvuotisessa sodassa ja Ranskan-Hollannin sodassa.

Hän sai paljon vastuuta jo nuorena, ja onnistui voittamaan Rocroin taistelun 21-vuotiaana. Nuoren Condén suuri maine antoi hänen taidoistaan liioittelevan kuvan myöhemmin hänen sotilasurallaan. Hän palveli Espanjan armeijassa vuosina 1651–1659, mutta palasi sen jälkeen Ranskaan.

Louis'n vanhemmat olivat Condén prinssi Henri II de Bourbon (1588–1646), joka oli Burgundin käskynhaltija, Montmorencyn, Albret’n, Enghien ja Belleraden herttua ja Ranskan pääri sekä Châteaubriant'n ja Dervalin vapaaherratar ja Ludvig XIV:n sylikummi Margeurite de Montmorency. Hänen vanhemmillaan oli ennen Louis'n syntymää ollut jo kolme poikaa, jotka kuitenkin kuolivat hyvin varhaisessa iässä. Louis sai syntyessään Enghienin herttuan arvon.

Condé sai perusteellisen kasvatuksen jesuiittakoulussa Bourgesissa, ja 17-vuotiaana hän johti Burgundin hallintoa isänsä puolesta. Hän avioitui 1. toukokuuta 1641 vasta 13-vuotiaan Claire-Clêmence de Maillén kanssa, joka oli kardinaali Richelieun veljentytär. Heidät oli kihlattu toisilleen morsiamen ollessa vasta viisivuotias. Heidän lapsistaan ainoastaan Henri-Jules (Pariisi, 29. heinäkuuta 16431. huhtikuuta 1709) saavutti täysi-ikäisyyden.

Kolmikymmenvuotinen sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Condé sai ensi kertaa armeijan komennettavakseen kolmikymmenvuotisessa sodassa Rocroin taistelussa 1643 ja osoitti sotapäällikkönä varhaiskypsyyttä. Viisi päivää Ludvig XIII:n kuoleman jälkeen 19. toukokuuta hän löi espanjalaiset ratkaisten taistelun itsejohtamallaan oikean sivustan ratsuväellä. Voiton jälkeen hänet lähetettiin Reinille, jossa hän vuonna 1644 saavutti voiton yhdessä Henri Turennen kanssa yhdistyneestä keisarin ja Baijerin armeijasta Freiburgin taistelussa. Kaksikko voitti myös Allerheimin taistelun kenraali Franz von Mercyä vastaan vuonna 1645. Vuonna 1646, isänsä kuoleman jälkeen, hänestä tuli Condén ruhtinas.

Condé valloitti Dunkerquen vuonna 1646. Hän oli kuitenkin vähemmän menestyksekäs Kataloniassa, sillä hän ei onnistunut valloittamaan Lleidan kaupunkia, mutta 1648 hän kuitenkin voitti Artois’ssa arkkiherttua Leopoldin Lensin taistelussa, joka oli viimeinen suuri taistelu kolmikymmenvuotisessa sodassa.

Pääartikkeli: Fronde (kapina)

Fronden kapinoiden aikana Condé omaksui kaksiselitteisen kannan. Hän puolusti aluksi hovia, mutta sittemmin toimi kardinaali Mazariniä vastaan. Hänen tukensa Anna Itävaltalaiselle mahdollisti Reuilin rauhan solmimisen. Kuitenkin vuonna 1649 tapahtunut kilpailu vaikutusvallasta kardinaali Mazarinin kanssa sai hänet kääntymään Fronden kannattajaksi.

Condé ja hänen veljensä Conti sekä kälynsä, Longuevillen herttua, heitettiin vankilaan, ja heidät pidettiin pidätettyinä 13 kuukautta. 7. helmikuuta 1651 ennen Fronden kokoontumista, Mazarin pakeni ja vapautti ruhtinaat. Condé otti ruhtinaiden kapinan johdon, ja huolimatta mahtavan serkkunsa Ludvig XIV:n täysi-ikäisyydestä, hän neuvotteli Espanjan Filip IV:n sekä Englannin Oliver Cromwellin kanssa.

Condén ruhtinaan vaakuna

Condé siirtyi Espanjan armeijan palvelukseen. 1652 hän hyökkäsi komentamansa, mutta espanjalaisten rahoittaman armeijan kanssa Ranskaan ja valtasi tilapäisesti Pariisin. Condén päätös tuoda Espanja mukaan sotaan lujitti hänen vastustajiensa Ludvig XIV:n ja Mazarinin rivejä. Ruhtinaat kokivat raskaat tappiot Bléneaussa 7. huhtikuuta 1652, Étampesissa toukokuussa ja tämän jälkeen Saint-Antoinen esikaupungissa Pariisissa. Ranskan armeija hylkäsi Condén ja valitsi sen sijaan kuninkaalle lojaalin Turennen. Lokakuussa 1652 ruhtinaat menettivät Pariisin ja vuosina 1654–55 Turenne karkotti hyökkääjät lopullisesti Ranskasta.

Vuonna 1658 hän otti osaa Dunes’n taisteluun, jossa Ranskan puolella taistellut Turenne koki suuren voiton. Pyreneiden sopimus vuonna 1659 soi Condélle armahduksen, joka julkaistiin Aix-en-Provencessa hieman ennen Aurinkokuninkaan ja Espanjan infantan Maria-Teresia Itävaltalaisen avioliittoa, ja hän saattoi palata Ranskan armeijan palvelukseen.

Takaisin Ranskan armeijaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chantillyn linna lounaasta nähtynä.

1667 Ranskan ja Espanjan välille syttyi uusi sota (ns. Devolution-sota). Condé kutsuttiin jälleen Ranskan palvelukseen, ja hän valloitti Franche-Comtén maakunnan kolmessa viikossa vuonna 1668. Juhlistaakseen avioliittoaan vuonna 1679 Auvergnen Dauphinin tyttären, Annen, kanssa, Condé perusti Ohdakkeen ritarikunnan, joka oli kuitenkin hyvin lyhytikäinen.

Hänelle tuli vielä tilaisuus osoittaa kykynsä vuonna 1672, kun Ranskan-Hollannin sota syttyi. Sodassa hän komensi Ranskan toista armeijaa Alankomaissa ja Belgiassa vanhan sotatoverinsa Turennen komentaessa toista. Condén viimeinen taistelu oli Seneffen taistelu, jossa hän löi Alankomaiden käskynhaltija Vilhelm III Oranialaisen (myöhemmin Englannin kuningas Wilhelm III) joukot vuonna 1674. Tällöin 53-vuotias Condé oli jo huonossa kunnossa heikon terveytensä vuoksi ja hän jättikin Ranskan armeijan seuraavan vuonna.

Hän vietti loppuelämänsä rauhassa Chantillyn linnassa, jossa hän nautti muusikoiden ja runoilijoiden seurasta. Hän harrasti kirjallisuutta, ja hänen keskustelukumppaneinaan olivat Jean Racine, Nicolas Boileau ja Molière. Prinssi Henri seurasi isäänsä Condén ruhtinaana.

Jacques Bénigne Bossuet saarnasi tunnetun saarnansa Condén arkun ääressä. Saarna on jäänyt yhdeksi oman alansa mestarityöksi.

  • Joseph-Louis Ripault Desormeaux, Histoire de Louis de Bourbon, Pariisi, 1766–1768, 4 osaa.
  • Childs, John: Warfare in the Seventeenth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1