Tämä on lupaava artikkeli.

Grönlannin maantiede

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Grönlannin jäätikkö)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Grönlannin maantiede
Grönlannin kartta
Grönlannin kartta
Maanosa Pohjois-Amerikka
Naapurimaat Kanada
Tilastot
Pinta-ala 2 175 600 km² [1] tai 2 166 086 [2] km² (12.)
Rantaviiva 44,087 [2] km
Rajan pituus 0 km
Ennätykset
Korkein kohta Gunnbjørn, 3 700 [2] m
Matalin kohta Atlantti, 0 m
Ilmasto
Ilmasto arktisesta subarktiseen: viileät kesät ja kylmät talvet [2]
Luonnonvarat
Luonnonvarat kivihiili, rautamalmi, lyijy, sinkki, molybdeeni, timantit, kulta, platina, niobium, uraani, kalat, hylkeet, valaat, vesivoima, mahdollisesti öljy ja kaasu [2]

Grönlannin maantieteen erityispiirteitä ovat saaren laaja pinta-ala ja pohjoinen sijainti: Grönlanti on maailman suurin saari, ja se sijaitsee Pohjoisen jäämeren ja Pohjois-Atlantin välissä. Tanska on hallinnut Grönlantia vuodesta 1721 alkaen.[3]

Fyysinen maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nunatakit ovat jäästä pistäviä vuorenhuippuja.

Grönlanti on suureksi osaksi mannerjään peitossa. Saaren pinta-ala on 2 175 600 neliökilometriä, josta jäätöntä aluetta on 375 600 neliökilometriä.[1] Toisen lähteen mukaan pinta-ala on 2 166 086 neliökilometriä ja jäätön ala 410 449 neliökilometriä.[2] Jään peitossa on 1,7 miljoonaa neliökilometriä eli noin 80 prosenttia pinta-alasta.[4] Rannikolla on runsaasti saaria. Grönlannin alue sijaitsee noin leveysasteilla 59–84° N, joten saaren eteläosa on samoilla leveysasteilla kuin Suomi. Grönlannin pohjoisin kohta on Kap Morris Jesup (83°20' N) ja eteläisin Kap Farvel (59°45' N).[1] Grönlannin korkein kohta on Gunnbjørn 3 700 metriä merenpinnasta.[2]

Pohjois-Amerikka on ollut Grönlannin kautta manneryhteydessä Eurooppaan, mutta yhteys katkesi kvartäärikaudella.[5]

Jäätikön alla on 800 kilometriä pitkä kanjoni, joka kulkee saaren keskivaiheilla pohjoisen suuntaan. Sen arvioidaan syntyneen noin neljä miljoonaa vuotta sitten ja olleen näkyvissä jääkausien välissä noin 100 000 vuotta sitten. Kanjonissa kulkee jään sulamisvesiä rannikolle. Kanjoni löydettiin vuonna 2013 kallioperää tutkittaessa tutkatietoja yhdistelemällä.[6][7]

Luonnonvarat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönlannin luonnonvaroja ovat kivihiili, rautamalmi, lyijy, sinkki, molybdeeni, timantit, kulta, platina, niobium ja uraani, mahdollisesti myös öljy ja kaasu.[2] Noin puolet Pohjanmeren öljyvarannoista arvioidaan olevan Grönlannin rannikkovesillä.[3] Öljynetsintälupia on myönnetty useammalle yhtiölle. Öljy- ja kaasuvaroja arvioidaan olevan Luoteis- ja Koillis-Grönlannissa 50 miljardin barrelin verran.[3]

Etelä-Grönlannin ylängöltä on löydetty harvinaisten maametallien esiintymä, joka saattaa olla maailman suurin. Kaivostoiminnan aloittamiseen vaikuttaa esimerkiksi se, että malmin seassa on uraania ja Grönlannin hallitus on kieltänyt kaiken uraanikaivostoiminnan.[3] Kanadalaiset ovat löytäneet Nanortalikin alueelta sinkkiä ja kultaa, mutta niiden esiin kaivaminen ei todennäköisesti ole tuottoisaa.[8]

Mannerjäätikkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Grönlannin mannerjäätikkö
Grönlannin kartta, jossa näkyy mannerjään paksuus.
Grönlannin mannerjää on painanut saaren keskiosan kuopalle.

Uutta jäätikköä syntyy jatkuvasti oman painonsa ansiosta tiivistyvästä lumesta. Osa jäästä sulaa pois kesän aikana, osa sulaa jään aiheuttaman valtavan paineen takia jäätikön pohjalla ja osa virtaa pois[9] jäävuorina. Mannerjäätikkö on suurimmillaan 2 500 kilometriä pitkä ja 1 000 kilometriä leveä.[1] Suuri jäätikkö on laajalti kaksi kilometriä paksu. Suurimmillaan se on noin 3,2 kilometrin paksuinen.[4]

Grönlannin mannerjäätikkö yhdistyi useammista yksittäisistä jäätiköistä isoksi jäämassaksi kahdesta yhteen miljoonaa vuotta sitten.[4] Grönlannin jäätikkö oli nykyistä laajempi jääkaudella, mutta se oli hieman nykyistä pienempi tuhansia vuosia sitten holoseenin lämpöhuipun aikoihin. Grönlannissa oli nykyistä lämpimämpää vielä keskiajan lämpökaudella, jolloin viikingit kävivät siellä.[10]

Grönlannin mannerjäästä seitsemän prosenttia laskeutuu mereen Sermeq Kujalleqista (Jakobshavn Isbræ, ”eteläinen jäätikkö”) ja se synnyttää myös enemmän jäävuoria kuin mikään muu pohjoisen pallonpuoliskon jäätiköistä.[3]

Jään sulaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jää sulaa jäätikön reunaa ympäröivällä sulamisalueella, jossa lämpötila nousee kesällä kyllin korkeaksi. Sulamisalue on ollut esimerkiksi vuonna 2007 40 prosenttia koko jäätiköstä. Sen reunalla jää on noin 500 metriä paksua. Sulamista tapahtuu alueella huhti–lokakuussa ja tämä alue laajenee huhti–lokakuun välillä. Yöpakkasia on tällä alueella kesälläkin, ja ne jäädyttävät pinnan yöksi.[4] Nopeimmin jäätikkö sulaa reunoiltaan, kun taas keskellä jäätikköä on havaittu myös jään paksunemista.[11]

Jäätä sulattavat osaltaan kryokoniitiksi[12] sanotut pienet tummat hituset, jotka koostuvat muun muassa tuulen tuomasta pölystä ja levistä[13]. Niiden tummuus heikentää jään heijastavuutta ja lisää lämmön imeytymistä, mikä taas sitten nopeuttaa sulamista.[4] Jäälle syntyy kesällä sulamisvedestä jäätikköjärviä ja jokia. Jäähän syntyy sen liikkuessa peruskallion päällä suuria halkeamia, joihin järvet lopulta syöksyvät synnyttäen kuilumaisen jäätikkökaivon. Vesi virtaa jään alla liukastaen sen liikettä.[4]

1990-luvun puolivälissä sulamisvedet nostivat merenpintaa 0,13 millimetriä vuodessa, kun taas vuosina 1997–2003 vuosittainen määrä oli jo 0,25 millimetriä.[11] Jos mannerjäätikkö sulaisi kokonaan, se nostaisi merenpintaa kuudella metrillä.[1]

Asutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Serminqaaqin kylä.

Grönlannin väestötiheys on noin 0,35 as./km². Asutus keskittyy enimmäkseen rannikolle maan lounaisosaan. Grönlannissa asuu 56 000 ihmistä, joista 15 000 pääkaupungissa Nuukissa (tansk. Godthåb).[3] Arvio heinäkuussa 2012 olevasta asukasluvusta on 57 695 henkilöä, jolloin Grönlanti olisi sijalla 205 maailman valtioista listattuna väkiluvun mukaan.[2]

Maa on jaettu neljään kuntaan, jotka ovat Kujalleq, Qaasuitsup, Qeqqata ja Sermersooq.[2] Nuukin lisäksi muita suurempia asutuskeskuksia ovat Sisimiut (Holsteinsborg, 5 965 asukasta), Ilulissat (Jakobshavn, 4 533 asukasta), Qaqortoq (Julianehåb, 3 144 asukasta), Aasiaat (Egedesminde, 3 100 asukasta) ja Maniitsoq (Sukkertoppen, 2 859 asukasta). Asutus on keskittynyt jäättömälle rannikolle, ja Länsi-Grönlannin rannikolla asuukin 91 prosenttia väestöstä.[14] Kaupunkien välillä ei käytännössä ole ollenkaan teitä, vaan liikenne tapahtuu lentämällä tai vesiteitä pitkin.[2]

Nykyiset grönlantilaiset ovat lähinnä inuittien ja 1700-luvulla saarelle tulleiden tanskalaisten uudisasukkaiden ja lähetyssaarnaajien jälkeläisiä.[3] Asukkaista yhteensä 80 prosenttia on inuitteja tai sekoittuneita inuitteja ja tanskalaisia, kun loput 20 prosenttia ovat eurooppalaista alkuperää (pääosin tanskalaisia).[8]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Grönlannista kuuluu kylmään ikijään ilmastoon (Köppenin tyyppi EF, jäättömät alueet tundratyyppi ET). Ilmasto vaihtelee arktisesta subarktiseen: kesät ovat viileitä ja talvet kylmiä.[2] Kesäisin etelässä on päivisin enimmillään 10–18 °C lämmintä ja pohjoisessa 5–10 °C.[15] Talvisin etelässä voi olla −20 °C, kun taas pohjoisemmassa pitkään jatkuvat −40 °C pakkaset eivät ole harvinaisia.[15]

Etelä-Grönlannissa ovat aina vaikuttaneet Atlantin myrskyt. Ilmasto on muuten ollut todella kylmä, mutta vain harvoin yllättävä, koska mannerjää ja sen synnyttämä kylmä, tiheä ilmamassa on pitänyt sään melko vakaana. Etelä-Grönlannille tyypillinen epävakaus on nyt kuitenkin siirtymässä kohti pohjoista.[3] Lounais-Grönlannissa rannikko siis estää Pohjois-Amerikasta tulevaa lämmintä ilmamassaa siirtymästä ja saa myrskyt pysymään alueella välillä pidempäänkin.[15]

Luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvillisuusvyöhykkeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Grönlannin niukkakasvista tundraa.
Varvikkoa Grönlannin eteläkärjen lähellä Scoresbyssä.
Quinnquadalen.

Puita kasvaa vain joillakin alueilla etelässä. Suurin osa jäättömästä Grönlannista on varpujen, ruohojen, kukkien, sammalten ja jäkälien peitossa. Grönlannissa on hyvin vähän viljelyskelpoista maata eikä metsiä lainkaan. Rannikko on vuoristoinen ja monien vuonojen rikkoma. Suurin osa Grönlannista on kasvitonta lumista jäätikköä ja kalliota. Vähäinen kasvillisuus on useimmiten matalia ruohoja, kukkakasveja, varpuja, sammalia, jäkäliä eli tyypillistä tundraa. Joillakin alueilla kasvaa vaivaiskoivua, katajaa ja pajuja. Joitakin Grönlannissa esiintyviä kukkia ovat esimerkiksi kissankello, voikukka, leinikit ja katkerot, varvuista tyypillisiä ovat esimerkiksi erilaiset variksenmarjat.[16]

Grönlannin pohjoisosissa mannerjäätikön reunoilla on hyvin niukkakasvista polaariaavikkoa ja arktista tundraa. Grönlannin eteläkärjen lähellä on subarktisia vaivaiskoivikoita. Länsi-Grönlannissa napapiiristä etelään muun muassa Kangerlussuaqin vuonossa on tyypillisten tundrakankaiden lisäksi myös subarktista aroa muistuttavaa kasvillisuutta,[17] koska sikäläinen ilmasto on arktiseksi alueeksi harvinaisen lämmin ja kuiva.

Jäättömät alueet ovat ikiroudassa. Kesällä on lumenviipymiä eteläisilläkin vuorenrinteillä. Grönlannin jäättömällä eteläreunalla kasvaa eniten kasveja, myös koivua, mutta pohjoisempana on tundraa.[10]

Eläimistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäättömällä maalla elää poroja, naaleja, arktisia susia, jääkarhuja, sopuleita, jäniksiä ja myskihärkiä. Suuremmat nisäkkäät elävät käytännössä lähinnä vain Kangerlussuaqin alueella, myskihärät myös Koillis-Grönlannin kansallispuistossa.[16]

Merissä elää useita erilaisia hylkeitä ja valaita sekä mursuja. Grönlannin alueella tavattavia valaita ovat esimerkiksi pallopäävalaat, sillivalas, seitivalas, lahtivalas, miekkavalas ja ryhävalas. Myös pyöriäisiä, maitovalaita ja sarvivalaita esiintyy. Hylje-eläimistä tavallisia ovat mursu, norppa, kuplahylje, partahylje, täplähylje ja grönlanninhylje.[16] Grönlannissa tavataan sekä makean että suolaisen veden kaloja. Kalalajeja ja muita mereneläviä tavataan alueella yli sataa eri lajia, mikä on maailmanlaajuisesti suurimpia lukuja.[18]

Grönlannin rannikolla tai sen läheisyydessä pesii 52 lintulajia, muun muassa merimetso, lunni, kiisla, kajava, pikkuruokki ja haahka. Petolintuja tavataan neljää eri lajia: tunturipöllö, merikotka, muuttohaukka ja tunturihaukka.[18]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Valpola, Veli & Anttila, Inkeri & Jauho, Pekka & Littunen, Yrjö: Facta 3. GAS-ISL. Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-01483-4
  • Swaney, Deanna: Iceland, Greenland & the Faroe Islands, s. 368. Hawthorn: Lonely Planet, 1997. ISBN 0-86442-453-1 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Swaney 1997, s. 362.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l Greenland The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h Folger, Tim: Viikinkien ilmoja. National Geographic Suomi, 6/2010, s. 26–45.
  4. ↑ a b c d e f Jenkins, Mark: Jää murtuu – Grönlannin muuttuvat kasvot. National Geographic Suomi, 6/2010, s. 16–25.
  5. ↑ Forsman, Jaakko & Wecksell, J. A. & Havu, I. & Salovaara, Hannes (Toimituskunta): Pieni Tietosanakirja / III. Masku – Sanomalehti / Pohjois-Amerikka, s. 853–854. (Projekti Runeberg) Helsinki: Otava, 1925-1928. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.10.2019).
  6. ↑ Grönlannin mannerjäätikön alta löytyi valtava kanjoni. Helsingin Sanomat, s. B6. 31.8.2013.
  7. ↑ Paukku, Timo: Grönlannin jäätikön alta paljastui jättiläiskanjoni Helsingin Sanomat. 31.8.2013. Viitattu 31.1.2016.
  8. ↑ a b Swaney 1997, s. 368.
  9. ↑ Simpson, Sarah: Greenland Ice Motion Mapped: Big Pic Discovery News. 10.7.2012. Arkistoitu 4.10.2012. Viitattu 22.10.2019. (englanniksi)
  10. ↑ a b Valpola; Anttila; Jauho & Littunen 1974, s. 179.
  11. ↑ a b Ramanujan, Krishna: Greenland’s Ice Thinning More Rapidly at Edges 15.12.2004. Nasa. Arkistoitu 30.4.2020. Viitattu 22.10.2019. (englanniksi)
  12. ↑ Nozomu Takeuchi: Cryoconite hole Glacial biology. Arkistoitu 1.1.2016. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  13. ↑ Nozomu Takeuchi: Cryoconite Granules Glacial biology. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  14. ↑ Maantiede ja matkailu Pohjola-Norden. 27.11.2009. Arkistoitu 9.8.2011. Viitattu 31.1.2016.
  15. ↑ a b c Swaney 1997, s. 363.
  16. ↑ a b c Swaney 1997, s. 364.
  17. ↑ Kangerlussuaq, Qeqqata, Søndre Strømfjord Climate & Temperature Climatemps.com. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  18. ↑ a b Swaney 1997, s. 365.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kankaanpää, Paula (editor): Arctic Flora and Fauna. Helsinki: Edita, 2001. ISBN 9979-9476-5-9 Teoksen verkkoversio (viitattu 22.10.2019). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Bernes, Claes & Stenberg, Marko: Valoa ja kaamosta : arktinen ympäristö Pohjoismaissa. København: Pohjoismaiden ministerineuvosto, 1996. ISBN 92-9120-900-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Grönlannin maantiede.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Grönlannin_maantiede&oldid=22304312#Grönlannin_mannerjäätikkö”