Gamzat Tsadasa

Gamzat Tsadasa (ven. Гамза́т Цадаса́, avaariksi ЦIадаса ХIамзат, Tsadasa Hamzat, 21. elokuuta 1877 nykyisen Hunzahin piirin Tsadan kylä – 11. kesäkuuta 1951 Mahatškala) oli avaarilainen runoilija.

Gamzat Tsadasa syntyi köyhän dagestanilaisen talonpojan perheeseen ja jäi varhain orvoksi. Hän opiskeli madrasassa ja toimi kolmen vuoden ajan kotikylässään muslimipappina ja tuomarina. Myöhemmin hän luopui virasta ja työskenteli maanviljelijänä. Vuonna 1891 hän alkoi sepittää satiirisia runoja.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen Tsadasa työskenteli Hunzahin piirin toimeenpanevassa komiteassa sekä avaarinkielisessä sanomalehdessä, jossa hän julkaisi ajankohtaista kansalaislyriikkaa. Ensimmäinen runokokoelma Gadatazul žul (”Lakien luuta”) ilmestyi vuonna 1934. Samana vuonna Tsadasalle myönnettiin Dagestanin kansanrunoilijan arvonimi.

1930-luvun lopulla Tsadasa kirjoitti omaelämäkerrallisen runoelman ”Elämäni”. Toisen maailmansodan aikana hän sepitti isänmaallisia lauluja. Runoelma ”Tarina paimenesta” (1949–1950) kuvaa realistisesti vuoristokansojen elämässä neuvostoaikana tapahtuneita muutoksia. Sen sisältävä runokokoelma sai Stalin-palkinnon vuonna 1951.

Tsadasa oli yksi avaarinkielisen näytelmäkirjallisuuden uranuurtajista. Hän oli myös ensimmäinen avaarilainen lastenkirjailija. Hänen tuotantonsa on lähellä suullista kansanperinnettä, ja monista hänen runoistaan on muodostunut kansanlauluja ja lentäviä lauseita.

1950-luvun alussa Tsadasa toimi Neuvostoliiton korkeimman neuvoston edustajana. Hänen mukaansa on nimetty Venäjän tiedeakatemian Dagestanin tiedekeskuksen kielen, historian ja kirjallisuuden instituutti, avaarinkielinen musiikki- ja draamateatteri, opettajakoulutuslaitos sekä Dagestanin näytelmäkirjallisuuden palkinto. Tsadan kylässä toimii runoilijalle omistettu museo.

Dagestanilainen runoilija Rasul Gamzatov oli Gamzat Tsadasan poika.