Galapagosinmerimetso
| Galapagosinmerimetso | |
|---|---|
_-Galapagos_2006.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Suliformes |
| Heimo: | Merimetsot Phalacrocoracidae |
| Suku: | Merimetsot Phalacrocorax |
| Laji: | harrisi |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Phalacrocorax harrisi |
|
 |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Galapagosinmerimetso (Phalacrocorax harrisi) on Etelä-Amerikan Galápagossaarilla elävä lentokyvytön merimetsolaji. Se luokitellaan joskus omaan Nannopterum-sukuunsa.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_-Isabela.jpg)
Galapagosinmerimetso on kokoonsa nähden raskasrakenteinen. Pituus on 84–100 senttiä, ja paino 2,5–4,0 kiloa.[2] Se onkin kaikkein painavin merimetsolaji. Koiraat ovat paljon naaraita kookkaampia, mutta sukupuolet ovat muutoin samannäköiset. Muiden lentokyvyttömien lintujen tavoin galapagosinmerimetson rintalastasta puuttuu lentokykyisille lajeille ominainen harjanne.[3] Siiven pituus on alle 18 senttiä, kun se muilla heimon lajeilla on 30–32 senttiä. Höyhenys on hyvin tuuhea ja näyttää yhtenäiseltä takilta. Höyhenpuku ei ole vettä hylkivä, mutta tarpeeksi tiivis suojaamaan merimetsoa vedessä. Kun lintu nousee vedestä, sen höyhenys näyttää märältä, mutta alla oleva iho on silti jokseenkin kuiva.[2] Jalkojen neljän varpaan välillä on muiden merimetsojen tavoin räpyläpoimu. Nokka on pitkä ja koukkukärkinen. Silmät ovat turkoosin väriset. Vatsapuolen väritys on ruskea, selkäpuoli on mustahko. Nuoret linnut ovat hyvin samannäköisiä kuin aikuiset, mutta niiden höyhenys on kiiltävän musta. Niiden silmät ovat myös tummat.[3]
Galapagosinmerimetso poikkeaa niin paljon sukulaisistaan, että se luetaan joskus omaan sukuunsa. Lajin nuoruuspuvussa on kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä eteläisen kuin pohjoisen pallonpuoliskon merimetsolajeihin. Sen uskotaankin polveutuvan eteläisen pallonpuoliskon merimetsoista, jotka saapuivat aikoinaan Galápagossaarille Perun tai Chilen rannikolta.[2] Pedottomassa ympäristössä, jossa ilmasto pysyy suotuisana ympäri vuoden ja ravinnonhakumatkat ovat lyhyitä, ei paljon energiaa vievästä lentokyvystä ole hyötyä.[3][2]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Galapagosinmerimetso on endeeminen Ecuadorin Galápagossaarilla. Se elää vain Isabelan ja Fernandinan rannikkovesissä saariston länsiosissa. Fernandinalla lajin levinneisyys kattaa saaren rannikot lähes kokonaan, mutta Isabelalla levinneisyys rajoittuu saaren pohjois- ja länsiosiin.[4] Suurimmat yhdyskunnat ovat näitä saaria erottavan salmen alueella, jossa meri matala ja pohja kivinen ja kalaisa.[2] Parhaat paikat nähdä lajia ovat Elisabeth Bayssa ja Urvina Bayssa Isabelalla sekä Fernandinan Punta Espinosassa.[5]
Maalla galapagosinmerimetso elää kivisillä rannikkoalueilla, mutta ruokailualueet ovat matalissa rannikkovesissä, joihin lukeutuvat myös salmet ja merenlahdet. Laji vaeltaa harvoin yli kilometrin päähän pesintäalueelta.[3]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_-swimming.jpg)
Galapagosinmerimetso viettää runsaasti aikaa sukelluksissa. Laji ei muista merimetsoista poiketen käytä sukelluksissa apuna siipiään, vaan etenee yksinomaan räpylöidensä avulla. Se puikkelehtii pohjakivien välissä ravinnonhaussa, ja matkaakin mieluummin sukelluksissa kuin veden pinnalla.[2] Jokaisen sukelluksen jälkeen galapagosinmerimetso nousee pinnalle kuivattamaan siipensä auringossa. Aikuisen linnun ääntely koostuu vain matalasta murinasta.[6]
Ravinto koostuu tursaista, ankeriaista ja pohjassa liikkuvista kaloista. Muiden merimetsojen tavoin se nappaa saaliinsa uimalla ne kiinni.[3]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Galapagosinmerimetso voi lisääntyä mihin aikaan vuodesta tahansa.[2] Yleensä se pesii kuitenkin vuoden kylmimpinä kuukausina heinä–lokakuussa. Tällöin ravintoa on runsaiten ja poikasten riski kärsiä kuumuudesta on pienin. Lajin yhdyskunnat käsittävät tähän aikaan vuodesta noin 12 paria.[3] Muninta on erityisen niukkaa tammi-helmikuussa.[2] Merimetsoparin kosiorituaali alkaa meressä. Ensin ne alkavat kierrellä toisiaan ympäri, nostavat ruumistaan vedestä ja aloittavat eräänlaisen "käärmemäisen kaulailun". Tämän jälkeen pari siirtyy pesälleen jossa koiras antaa naaraalle lahjaksi pesänrakennustarvikkeen kuten merilevän, pullonkorkin tai köydenpätkän. Suurin osa kumpumaisessa pesässä olevasta aineksesta (lähinnä merilevästä) onkin juuri koiraan lahjaksi tuomia esineitä. Myös parittelu tapahtuu maalla.[6][7][5]
Naaras munii pesään 2–3 valkeaa munaa, joita molemmat emolinnut hautovat[3] noin 35 vuorokautta.[2] Poikasten kuoriuduttua vanhemmat jakavat keskenään poikasten haudonnan ja ruokkimisen. Jos ruokaa on kuitenkin runsaasti, naaras voi jättää koiraan huolehtimaan yksin poikasista ja tehdä toisen poikueen toisen koiraan kanssa.[3] Poikaset lähtevät pesästä kahden kuukauden ikäisinä ja ovat vanhemmistaan riippumattomia puolen vuoden iässä.[2]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Galapagosinmerimetsojen määrä on pysynyt melko varmasti jokseenkin vakaana lajin löytymisestä lähtien.[2] Sen kantoja ovat heilutelleet El Niño -sääilmiöt, mutta ne ovat aina toipuneet niistä ennalleen. Esimerkiksi vuoden 1983 El Niño romahdutti kannan 400 yksilöön, mutta määrä nousi nopeasti, joten jo vuonna 1986 galapagosinmerimetsoja arvioitiin olevan noin tuhat yksilöä. Vuonna 2006 laskettiin 1396 lintua.[4][3] Laji luokitellaan vaarantuneeksi, sillä vaikka sen kanta on 2000-luvulla vakiintunut, sen levinneisyysalue on edelleen pieni ja laji on altis vaihteluille.[1]
Laji on hyvin peloton ja herkkä ihmisten aiheuttamalle häiriölle. Aiemmin Isabelan merimetsoja uhkasivat villiintyneet koirat, mutta ne nyt saatu hävitettyä. Kissojen ja rottien pääsy Fernandinalle on myös potentiaalinen uhka saaren kannalle. Nykyään kalastus on suurin huolenaihe, sillä galapagosinmerimetsot alttiina hukkumaan kalaverkkoihin. Kalastus myös vähentää ravinnon määrää. Galapagosinmerimetsoa uhkaavat myös ympäristökatastrofit.[3]
Lajin elinympäristö sisältyy Galapagosin kansallispuistoon ja mertensuojelualueeseen, joka puolestaan kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Lisäksi Charles Darwin Research Station seuraa lajin kantaa säännöllisesti. Tulokaslajeja yritetään myös kontrolloida.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b BirdLife International: Phalacrocorax harrisi IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Koivisto, I., Terhivuo, J., Pakarinen, R. & Paalosmaa, H.: ”Merimetsot”, Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 5: Matelijat, sammakkoeläimet, linnut, s. 200. Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4690-X
- ↑ a b c d e f g h i j k ARKive: Flightless cormorant - Phalacrocorax harrisi - Information - ARKive 2004. Wildscreen. Arkistoitu 12.2.2012. Viitattu 20.12. 2010.
- ↑ a b Flightless Cormorant (Phalacrocorax harrisi) - BirdLife species factsheet 2010. BirdLife International. Arkistoitu 25.12.2014. Viitattu 23.12. 2010.
- ↑ a b Paul D. Stewart: Galápagos - The Islands that changes the World, s. 202. BBC, 2006. ISBN 0-563-49356-9
- ↑ a b Flightless Cormorant at Animal Corner Animal Corner. Viitattu 26.12. 2010.
- ↑ Paul D. Stewart: Galápagos - The Islands that changes the World, s. 36. BBC, 2006. ISBN 0-563-49356-9