Gay von Weissenberg

Gabriel Karl Bernhard (Gay) von Weissenberg (myös muodossa Guy von Weissenberg; 28. helmikuuta 1901 Helsinki – 1. lokakuuta 1984 Helsinki) oli suomalainen vapaaopiston johtaja ja opettaja.

Von Weissenberg valmistui filosofian maisteriksi 1931 ja toimi Toukolan vapaaopiston johtajana 1937–1939 ja Toimelan vapaaopiston johtajana 1939–1948 sekä sen jälkeen Yhteiskunnallisen korkeakoulun lehtorina 1949–1969, ensin tilapäisenä ja vuodesta 1951 vakituisena. Hän oli YK:n asiantuntijana muun muassa Egyptissä ja Intiassa. Von Weissenberg sai kouluneuvoksen arvon 1966.

Von Weissenbergin vanhemmat olivat insinööri Axel Leonard von Weissenberg ja Carin Alberta Sylvia von Schoultz. Hänen puolisonsa vuodesta 1931 oli Sigurd Hildur Monica Tammelander, tuomari Johan Axel Tammelanderin tytär.

Nuorisotyö

Gay von Weissenberg on suomalaisen nuorisotyön tienraivaajia. Hän osallistui jo vuoden 1910 tienoilla koulupoikana partiotoimintaan. Hänen isänsä Axel von Weissenberg teki partiotyötä Helsingin ruotsinkielisessä NMKY:ssä. Partioliikkeen lakkauttamisen jälkeen Guy von Weissenberg perusti salaisen Haukka-vartion luokkatovereidensa kanssa. Vartiosta kehittyi myöhemmin partiolippukunta Grankulla Scoutkår.

Von Weissenberg opiskeli Teknillisessä Korkeakoulussa, mutta keskeytti opintonsa. Etsiessään uutta uraa, hän otti yhteyttä isänsä vanhaan ystävään, pastori J. H. Tunkeloon. Tunkelo ohjasi von Weissenbergin Kalliolan työkeskukseen. Von Weissenberg teki Kalliolan isäntänä toimineen Sigfrid Sireniuksen kanssa sopimuksen työkeskuksen poikakerhotyön apulaissihteerin tehtävistä. Tämä työrupeama kesti vain työvuoden 1925–26.

Ensimmäisen kerhotyöjaksonsa jälkeen von Weissenberg suoritti Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineenaan eläintiede ja toimi assistenttina yliopiston eläintieteen laitoksella. Samaan aikaan hän osallistui partiotoimintaan sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Vuonna 1930 von Weissenberg palasi Kalliolaan poika- ja tyttökerhotyön johtajaksi. Kalliolan kerhopojat nimesivät vaikeanimisen johtajansa lempinimellä Kuisu.

Von Weissenberg oli mukana Setlementtiliiton kerhotoiminnan organisoinnissa. Von Weissenberg kehitti pistekilpailun, jonka ympärille kerhotoiminta pitkälti rakentui. Vuonna 1932 perustettiin Suomen Työkeskusten Kerholiitto (STKL). Liiton tehtävinä oli kerhotyön neuvonta, julkaisutoiminta, ohjelmistojen valmistaminen, leirien järjestäminen ja uusien kerhokeskusten tukeminen. Pastori Ilmari Tolsa valittiin liiton johtokunnan puheenjohtajaksi ja von Weissenberg sihteeriksi. Työkeskustoiminnan laajentuessa uusia keskuksia perustettiin eri paikkakunnille. Työkeskusten ”emoyhdistys” Teollisuusseutujen Evankelioimisseura alkoi kiinnittää vielä enemmän huomiota kerhotyöhön. Seura palkkasi vuonna 1936 toimihenkilön, nuorisotyön neuvojan, jonka tehtävinä oli teollisuusseutujen esitelmätoiminta ja STKL:n toiminnan edistäminen. Tehtävään valittiin von Weissenberg. Työhön kuului muun muassa kerhotyöntekijöiden kurssien järjestäminen. 1930-luvulla ryhdyttiin uudistamaan kerhonjohtajien koulutusta. Siihen saakka työkeskusten kerhonohjaajia oli tullut lähinnä kahta reittiä: partiotoiminnasta ja Kalliolasta. Yhtenä uutena koulutusvaihtoehtona esitettiin partioliikkeen Gilwell-järjestelmää muistuttavaa koulutusta, joka koostuisi kirjeitse suoritettavasta teoriaosuudesta sekä käytännön työskentelystä nuorisotyössä. Syksyllä 1938 käynnistyi pastori Topi Tarkan suunnittelema ja von Weissenbergin johtama kirjeopisto. Kurssi oli suunniteltu kaksivuotiseksi ja sen aloitti toistakymmentä opiskelijaa. Talvisota kuitenkin katkaisi tämän koulutuksen.

1930-luvulla nousi idea vapaasta nuorisonkasvatuksesta. Von Weissenberg käsitti tämän kasvatustyön kerhomuotoiseksi toiminnaksi, jota tehdään täysi-ikäisen johdolla. Tavoitteena oli ennen kaikkea luonteenkasvatus, jossa kehittyy tahdonlujuus, vastuuntunto ja moraalinen ryhti. Von Weissenberg katsoi, että kouluopetus pyrki lähinnä ulkonaiseen kuriin ja vapaa nuorisonkasvatus puolestaan nuoren itsenäistymiseen sekä henkisessä että käytännöllisessä työssä. Von Weissenbergin mielestä yhteiskunta oli velvollinen vastaamaan nuorison yleiskasvatuksesta, ja hän vaati valtion tukea nuorisotyölle. Vuonna 1934 hän esitti vapaan nuorisonkasvatuksen lainsäädännön ja valtionavun järjestämistä. Esimerkkinä oli työväenopistoja koskeva lainsäädäntö. Nuorisotyötä koskeva lainsäädäntö toteutui kuitenkin vasta neljäkymmentä vuotta myöhemmin.

Kielitaitoinen von Weissenberg matkusti paljon ulkomailla osallistuen kongresseihin ynnä muihin tapahtumiin. Hän seurasi ja välitti Suomeen ulkomaisia ajatuksia ja nuorisotyön malleja. Von Weissenberg oli Pohjoismaiden setlementtitoimikunnan jäsen yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän toimi partioliikkeen edustajana lukuisissa ulkomaisissa kongresseissa ja työskenteli suomalaisten partiopoikajärjestöjen keskusliiton kansainvälisten asioiden hoitajana 1927–1937.

Jatkosodan aikana vuonna 1940 Siirtoväen Huollon Keskus tiedusteli Suomalaiselta Partiopoikaliitolta, voisiko liitto järjestää evakkopojille työleiritoimintaa. Toiminta käynnistettiin ja tammikuussa 1941 se siirrettiin erilliset partiopoikaliitot yhdistäneen Suomen Partiopoikajärjestön hoidettavaksi. Työvoimapulan kasvaessa tähän Siirtopoikien Työpalveluun otettiin mukaan myös muita kuin evakkopoikia. Keväällä 1942 tuli voimaan työvelvollisuuslaki, johon sisällytettiin mahdollisuus 15–17-vuotiaiden rajattuun työvelvollisuuteen. Lain myötä koulujen lomien aikaan nuoria sijoitettiin esimerkiksi metsä- ja maataloustöihin. Tätä toimintaa ohjasi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön nuorisotyövelvollisuustoimisto. G. von Weissenberg komennettiin sen johtajaksi.

Nuorisotyölautakunta ja Suomen Nuorisojärjestöjen Edustajisto

Sotien jälkeen von Weissenberg toimi nuorisotyöntekijöiden kouluttajana ja luottamustehtävissä. Rauhan aikana nuorisotyön hallinnollinen puoli oli järjestettävä uudelleen. Von Weissenberg arveli lautakuntamuotoisen elimen olevan paras ratkaisu nuorisotyön valtakunnalliselle ohjaukselle. Ajatuksena oli, että nuorisotyölautakunta määrittelisi, mitä vaatimuksia järjestöjen tulee täyttää saadakseen valtion tukea. Syksyllä 1944 valittiin opetusministeriöön uusi nuorisoasiain esittelijä Kannaksella kaatuneen Erkki Vuoriston sijalle. Myös von Weissenberg jätti hakemuksen. Toimeen valittiin maisteri Lauri Pautola, joka oli poliittisesti sitoutumaton. Pautola saattoi loppuun nuorisotyön hallinnollisen järjestelyn, joka jäi Vuoristolta kesken ja opetusministeriö hyväksyi valtion nuorisotyölautakunnan johtosäännön. Lautakunnan tehtävinä oli seurata nuorison vapaa-ajan käyttöä, avustaa opetusministeriötä antamalla nuorisotyötä koskevia lausuntoja ja tekemällä aloitteita. Ensimmäiseen nuoristotyölautakuntaan valittiin muun muassa G. von Weissenberg ja Kerttu Varjo.

Sotavuosien jälkeen myös nuorisotyön kentällä toimivat vapaat järjestöt alkoivat lähentyä. Aiemmin työläisnuorisoliikkeen ja muun nuorisotyön välillä ei ollut juurikaan yhteyksiä. Suomella oli lisäksi mahdollisuus saada vakinainen edustaja Demokraattisen Nuorison Maailmanliiton Neuvostoon. Katsottiin, ettei valtionhallinto ollut sopiva taho valitsemaan nuorisojärjestöjen edustajia ja järjestöille haluttiin perustaa yhteistyöelin. Asiaa valmistelemaan asetettiin valiokunta, johon kuuluivat G. von Weissenberg, Lasse Jaakkola ja Lauri Pautola. Suomen Nuorisojärjestöjen Edustajiston perustava kokous pidettiin Helsingissä helmikuussa 1946. Edustajiston jäsenjärjestöiksi saivat liittyä koko maan kattavat nuorisotyötä tekevät järjestöt. Edustajiston hallituksena toimi keskustoimikunta (kolme puheenjohtajaa, sihteeri ja 12 muuta jäsentä), joka myös hyväksyi jäsenjärjestöt. Perustamiskokouksessa järjestettiin puhemiehistön vaali. 1. puheenjohtajaksi valittiin valmistelleen toimikunnan ehdotuksen mukaisesti G. von Weissenberg Kristillis-yhteiskunnallisesta työkeskusliitosta. Lisäksi von Weissenberg toimi toisena SNE:n sääntöjen edellyttämistä kahdesta ruotsinkielisestä edustajasta. Perustava kokous päätti SNE:n liittymisestä Demokraattisen Nuorison Maailmanliittoon (WFDY). Suomen edustajiksi valittiin puhemies von Weissenberg ja insinööri Lennart Kivi (TUL). SNE kuitenkin erosi WFDY:stä jo vuonna 1948.

Nuorisotyöntekijäin yhdistys perusti vuonna 1946 Nuorisonohjaaja-nimisen ammattilehden. SNE:n puhemies von Weissenberg toimi lehden päätoimittajana. Myöhemmin lehdestä tuli virallinen SNE:n äänenkannattaja, ja SNE otti vuonna 1950 kokonaan vastuun lehden toimittamisesta.

Von Weissenbergin toiminta nuorisotyön keskeisissä tehtävissä päättyi ristiriitoihin vuonna 1962. Hän oli ehtinyt toimia Edustajiston puhemiehenä yli 15 vuotta. Kevät 1962 oli muutoinkin poliittisesti hankala (noottikriisi marraskuussa 1961 ja ennenaikaiset eduskuntavaalit) ja myös SNE alkoi ajautua kriisiin. Edustajiston sisällä oli erimielisyyksiä, kuinka kansainvälisiä yhteyksiä tulisi hoitaa. Yksi suuri ongelma syntyi Maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaaleista, jotka oli päätetty järjestää Suomessa kesällä 1962 sekä Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyspäivästä, joka ajoittui samaan aikaan. Ystävyyspäivää koskeva päätöksenteko siirtyi nuorisotyölautakuntaan. Huhtikuussa 1962 pidetyssä lautakunnan kokouksessa hyväksyttiin myös julkilausuma Neuvostoliiton ja Suomen nuorison välisestä yhteistyöstä. Von Weissenberg vastusti sekä ystävyyspäiväpäätöstä että julkilausuman hyväksymistä, ja hän piti kokouksessa puheen, joka nosti poliittisen kohun. Puheessaan von Weissenberg moitti Neuvostoliiton edessä nöyristeleviä ja vertasi Neuvostoliittoa savijaloilla horjuvaan jättiläiseen. Nuorisotyölautakunnan olisi tullut noudattaa kansainvälisissä kysymyksissä valtion virallista ulkopoliittista linjaa, minkä vuoksi von Weissenbergin puheet tuomittiin voimakkaasti. Kevään 1962 tapahtumien seurauksena von Weissenberg vetäytyi ensin valtion nuorisotyölautakunnasta ja syksyllä hän ilmoitti lisääntyneeseen työmäärään vedoten, ettei osallistu myöskään Edustajiston toimintaan. Von Weissenberg keskittyi nuorisotyöntekijöiden koulutukseen ja jäi eläkkeelle nuorisonkasvatuksen lehtorin virasta Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta 1969.