GAZ-66
| GAZ-66 | |
|---|---|
 |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Neuvostoliitto |
| Valmistaja | GAZ |
| Valmistusvuodet | 1968–2000 |
| Edeltäjä | GAZ-63[1] |
| Mitat ja massat | |
| Kantavuus | 2 000 kg |
| Omamassa | 3 470 kg |
| Pituus | 5 805 mm |
| Leveys | 2 322 mm |
| Korkeus | 2 520 mm |
| Akseliväli | 3 300 mm |
| Maavara | 315 mm[2] |
| Moottori, voimansiirto ja alusta | |
| Iskutilavuus | 4 254 cm³ |
| Teho | 120 hv /3 200 1/min |
| Vääntö | 29 kpm /2 000-2 500 1/min |
| Polttoaine | bensiini |
| Kulutus | 24 l /100 km |
| Vetotapa | 4×4 |
| Vaihteisto | 4+1 sekä kaksiportainen alennusvaihde |
| Jarrut | hydraulisesti toimivat |
GAZ-66 on neuvostoliittolaisen Gorkin autotehtaan valmistama kaksiakselinen, nelivetoinen maastokuorma-auto, joka kehitettiin vanhentuneen GAZ-63:n seuraajaksi.[1]
Autoja on ollut käytössä myös Suomen puolustusvoimissa muun muassa linkkiradioasemien alustoina.[2]
Suunnittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]GAZ-63:n vanhennuttua suunniteltiin uusi kevyen maastokuorma-auton prototyyppi GAZ-62, joka pohjautui amerikkalaiseen Dodge VK-51:een. Vuonna 1959 autoon tuli nokaton ohjaamo ja lukuisia muita muutoksia, mutta mallimerkintä pysyi samana. Auton kantavuus oli 1,1 tonnia kokonaismassan ollessa 3,5 tonnia. Sen 85-hevosvoimainen, kuusisylinterinen moottori pohjautui GAZ-63:n voimanlähteeseen. Mäennousukyky oli 32 astetta. Autolla suoritettiin testejä, joista saatujen kokemusten pohjalta autoa kehitettiin edelleen niin, että kokonaismassaksi tuli 5 800 kg ja kantavuudeksi kaksi tonnia. Voimanlähteeksi laitettiin GAZ-53-mallissa käytetty V8-moottori. Rengaskooksi valittiin ZIL-157:ssä käytetty 12,00-18. Auton mallimerkinnäksi vaihtui tässä vaiheessa GAZ-66.[2]
Autosta suunniteltiin myös 6×4- ja 6×6-vetoiset muunnelmat, mutta ne eivät edenneet tuotantoon. Siviiliversioiden taka-akselit oli varustettu paripyörin.[2]
Teknisiä tietoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Moottori
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Autossa on voimanlähteenä täysalumiininen bensiinikäyttöinen V8-moottori[1] tyypiltään ZMZ-66.[2] Moottorissa on polttoainekäyttöinen lämmitin, joka lämmittää voiteluöljyä ja jäähdytysnestettä. Lämmitin on sangen tehokas, sillä sen avulla jäähdytysnesteen lämpötilan saa nostettua −20-asteisesta +50-asteiseksi noin 15 minuutissa.[1] Moottori poikkeaa siviilimallista siten, että siinä on vedeltä suojattu sytytysjärjestelmä.[2]
Ohjaamo, alusta ja varusteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaamo on tylppänokkainen. Sinne noustessa käytetään astinlautana etupyörän navan päällä olevaa metallirengasta. Vaihteenvalitsin on sijoitettu lähelle takaseinää, ja seinässä on syvennys valitsimen peruutusasentoa varten. Hallintalaitteet ovat mekaanisia ja mittaristo on melko kattava. Ohjaamossa on verkkosängyt yöpymistä varten.[1]
Autossa on kierukka-rulla -tyyppinen ohjausvaihde ja ohjaustehostimen sylinteri vaikuttaa raidetankoon.[2]
Rengaskokona on 12,00-18, joka on sama kuin ZIL-157:ssä. Renkaiden ilmanpainetta pystyy säätämään ajon aikana. Järjestelmän avulla renkaat saa tyhjiksi viidessä minuutissa, täyttäminen kestää 15–20 minuuttia. Soiden ylittämiseen suositellaan 0,5–1,0 baarin painetta, hiekkaosuuksille 1,0–1,5 bar. Alhaisilla paineilla ajettaessa renkaiden kestoikä tosin laskee jyrkästi; normaalipaineilla renkaiden ajomatkaksi ilmoitetaan 30 000 km ja 0,5 baarin paineilla vain 100 km.[1]
Polttoainetilavuus on 210 litraa. Auton keulalla on mekaanisesti toimiva vinssi, jonka suurin vetokyky on 4,5 tonnia. Vinssi on jätetty pois sellaisista muunnelmista, joissa voiman ulosottoa tarvitaan sähkögeneraattorin, pumpun tai paineilmakompressorin käyttämiseen.[2]
Ominaisuuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neuvostoliittolaisten kuorma-autojen ohjaamojen ergonomiaa pidettiin yleisesti huonona, mistä GAZ-66:a pidettiin kaikkein pahimpana esimerkkinä. Jalkatila oli pieni suuren moottorisuojuksen tähden. Ohjauspyörä oli lähes vaaka-asennossa. Istuimia ei ollut millään tavalla muotoiltu ja ne oli verhoiltu keinonahalla. Istuimen säätämiseksi piti irrottaa kiinnitysruuvi ja siirtää kiinnityskisko sopivan reiän kohdalle. Vaihteenvalitsin sijaitsi kuljettajasta katsottuna oikealla takaviistossa.[1]
Auton maasto-ominaisuuksia pidettiin erinomaisina, mutta puutteena oli etuakselilta puuttunut tasauspyörästön lukko.[1]
Autolla voitiin ajaa lyhytaikaisesti metrin syvyisessä vedessä. Sen kääntösäde oli 9,5 metriä ja mäennousukyky 67 %. Huippunopeus oli 90 km/h.[2]
Maantieajo muuttui epämiellyttäväksi yli 60 km/h nopeudessa.[1]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]GAZ-66:sta valmistettiin yli kaksikymmentä versiota. Auton perusrakenne oli sama sillä erolla, että joistain malleista vinssi oli jätetty pois. Neuvostoliiton asevoimissa malli oli yleisimpiä erikoisautojen alustoja. Tyypillinen sovellus oli korjaamoauto.[2]
Neuvostoliiton lisäksi käyttäjämaita olivat Angola, Egypti, Irak, Iran, Kamputsea, Kuuba, Pohjois-Vietnam, Suomi ja Syyria.[2]
Käyttö Suomen puolustusvoimissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1970- ja 1980-luvuilla puolustusvoimille hankittiin paljon neuvostoliittolaisia kuorma-autoja. GAZ-66:ia hankittiin kahdessa vaiheessa. Vuosina 1972–1975 niitä hankittiin noin 200 kappaletta kevyiksi maastokuorma-autoiksi sekä noin 100 kappaletta erikoisautoiksi, jotka olivat pääasiassa viestiautoja. Vuosina 1986–1989 puolustusvoimat hankki 140 kappaletta viestijärjestelmäkonttien alustoiksi.[2]
GAZ-66-B2-4×4/3300 -mallille tehtiin tyyppikatsastus vuonna 1986. Auton todettiin täyttävän voimassa olleet määräykset seuraavin poikkeuksin: käyttöjarru, moottorin äänenvoimakkuus, pakoputki, taustapeilit, ohjaamon sivu- ja takalasit, takavalojen ja heijastimien sijoitus sekä ohjaamon katolla olleet keltaiset valot olivat määräysten vastaisia. Lisäksi puuttui selvitykset nopeusmittarin tarkkuudesta ja verhoilussa käytettyjen materiaalien paloturvallisuudesta. Autosta puuttuivat ajovalojen pesulaite, luvattoman käytön estävä lukkolaite, ajopiirturi, takapuskuri ja runkoon meistetty valmistusnumero. Roiskesuojat ja läpät katsottiin puutteellisiksi. Etuakselin päiden ulkonemia ja kojelaudan reunaa pidettiin turvallisuutta vaarantavina.[1]
Puolustusvoimien käytöstä poistettuja GAZ-66:ia on myyty puolustusvoimien materiaalilaitoksen alaisen kuljetusvarikon, sittemmin Millogin hoidettavaksi siirtyneissä huutokaupoissa.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j Mäkipirtti, Markku: Puolustusvoimien moottoriajoneuvot 1960–2000 – Neuvostoliittolaiset sarjat; GAZ-66, s. 121–122. Tampere: Apali Oy, 2006. ISBN 978-952-5026-50-4
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Mäkipirtti, Markku: Ajoneuvot Suomessa 2 – Neuvostoliittolaiset autot – GAZ-66, s. 127–133. Tampere: Apali Oy, 2009. ISBN 978-952-5026-85-6
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta GAZ-66 Wikimedia Commonsissa
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- www.gaz66.ru : GAZ-66 suomalaisen Yhtymän viestijärjestelmä-1:n asemana. Radiolaitteistokontin edessä linkkiantenni. [1][vanhentunut linkki]
- www.gaz66.ru : Radioauto sivusta [2][vanhentunut linkki]
![[2]](http://www.gaz66.ru/gallery_cpg/albums/userpics/16563/thumb_z005.jpg){kind=link}