Tämä on lupaava artikkeli.

Franz Conrad von Hötzendorf

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Franz Conrad von Hötzendorf
Hermann Torgglerin muotokuva Franz Conrad von Hötzendorfista (1915)
Hermann Torgglerin muotokuva Franz Conrad von Hötzendorfista (1915)
Henkilötiedot
Syntynyt11. marraskuuta 1852
Penzing,  Itävallan keisarikunta
Kuollut25. elokuuta 1925 (72 vuotta)
Bad Mergentheim, Saksa Saksa
Ammatti sotilas
Sotilashenkilö
Palvelusvuodet 1871–1918
Taistelut ja sodat ensimmäinen maailmansota
Sotilasarvo sotamarsalkka
Ylennykset kenraalimajuri (1899)
sotamarsalkkaluutnantti (1903)
jalkaväenkenraali (1908)
kenraalieversti (1915)
sotamarsalkka (1916)

Franz Conrad von Hötzendorf (11. marraskuuta 1852 Penzing – 25. elokuuta 1925 Bad Mergentheim, Saksa) oli itävaltalainen sotilas ja Itävalta-Unkarin armeijan pääesikunnan päällikkö vuosina 1906–1911 ja 1912–1917. Hänellä oli merkittävä vaikutus ensimmäisen maailmansodan syttymiseen, sillä hän painosti maataan julistamaan sodan Serbialle sen jälkeen, kun serbinationalistit olivat murhanneet arkkiherttua Frans Ferdinandin. Sodan aikana hän johti Itävalta-Unkarin armeijaa kolmella eri rintamalla, samalla kun maa kärsi suuria tappioita. Keisari Kaarle I erotti hänet maaliskuussa 1917, minkä jälkeen hän toimi armeijaryhmän komentajana ja henkivartiokaartin kunniakomentajana. Hän jäi eläkkeelle sodan päätyttyä.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Franz Conrad von Hötzendorf syntyi 11. marraskuuta 1852 Penzingissä lähellä Wieniä. Hän aloitti 11-vuotiaana opintonsa kadettikoulussa Hainburgissa ja opiskeli sen jälkeen vuosina 1867–1871 Teresian sotilasakatemiassa Wiener Neustadtissa. Hänet nimitettiin luutnantiksi valmistumisensa jälkeen.[1]

Conrad von Hötzendorf vietti kolme vuotta 11. kevyen jalkaväkipataljoonan palveluksessa ja siirtyi sitten opiskelemaan Kriegsschule-sotakorkeakouluun Wieniin. Vuonna 1876 hänestä tuli esikuntaupseeri. Itävalta-Unkari miehitti vuonna 1878 Bosnian operaatiossa, jossa myös Conrad von Hötzendorf kunnostautui. Hän otti vuonna 1882 osaa eteläisessä Dalmatiassa syttyneen kapinan kukistamiseen ja siirtyi vuonna 1888 taktiikan opettajaksi Kriegsschuleen. Hän kirjoitti vuoteen 1892 asti kestäneen kouluttajan toimensa aikana laajalti sotilaallisista aiheista. Häntä pidettiinkin julkaisujensa vuoksi merkittävänä sotilaallisena ajattelijana.[1]

Toukokuussa 1893 Conrad von Hötzendorf ylennettiin everstiksi ja sai 1. jalkaväkirykmentin komentajuuden. Hänet ylennettiin toukokuussa 1899 kenraalimajuriksi, ja hänestä tuli 55. jalkaväkiprikaatin komentaja. Ylennys sotamarsalkkaluutnantiksi seurasi 1. marraskuuta 1903, jolloin hän sai 8. jalkaväkidivisioonan komentajuuden.[1]

Esikuntapäälliköksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Conrad von Hötzendorf nimitettiin Itävalta-Unkarin pääesikunnan päälliköksi 18. marraskuuta 1906[2] arkkiherttua Frans Ferdinandin suosituksesta. Conrad von Hötzendorf katsoi Serbian ja Italian havittelevan Itävalta-Unkarin alueita ja kannatti ennaltaehkäisevää sotaa kumpaakin vastaan.[3] Kun Italian–Turkin sota syttyi vuonna 1911, Conrad von Hötzendorf yritti painostaa ulkoministeri Alois von Aehrenthalia, jotta Itävalta-Unkari julistaisi sodan Italialle, mutta von Aerenthal ei ollut siihen halukas.[4] Hän yritti myös saada taistelulaiva SMS Szent Istvánin rakentamiseen varatun summan muutetuksi lainaksi armeijalle, joka hänen mukaansa tarvitsi sitä kipeästi. Hänen ja von Aerenthalin välisten erimielisyyksien seurauksena hänet erotettiin esikuntapäällikön tehtävästä marraskuussa 1911.[2][5]

Erottamisensa jälkeen Conrad von Hötzendorf toimi armeijan tarkastajana. Hänet kuitenkin nimitettiin uudelleen esikuntapäälliköksi 12. joulukuuta 1912.[4][2][5]

Frans Ferdinandin murhasta seuranneen niin sanotun heinäkuun kriisin aikana vuonna 1914 Conrad von Hötzendorf vaati jälleen sodan aloittamista Serbiaa vastaan.[4] Tällä kertaa hän sai ulkoministeri Leopold von Berchtoldin tuella tahtonsa läpi. Conrad von Hötzendorf oli kehittänyt Itävalta-Unkarin armeijaa kaukonäköisesti ja tukenut muun muassa uudenaikaisten tiedustelumenetelmien käyttöönottoa, kuten Emil Uzelacin komentamia ilmajoukkoja.[6] Tämä osoittautui kuitenkin riittämättömäksi. Liikekannallepano heinäkuussa 1914 toteutettiin monimutkaisesti ja ristiriitaisia määräyksiä noudattaen[4], eikä armeija tosiasiassa ollut valmis 28. heinäkuuta alkaneeseen sotaan.[7]

Ensimmäinen maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Conrad von Hötzendorfin suunnitelmana oli hyökätä sodan syttyessä sekä Serbiaa että Venäjää vastaan. Serbia piti lyödä nopealla hyökkäyssodalla. Itävaltalaiset valtasivat Belgradin kahdesti syksyllä 1914, mutta joutuivat vetäytymään kummallakin kerralla serbien tehtyä vastahyökkäyksen. Itärintamalla Conrad von Hötzendorf luotti joukkoihinsa liikaa ja käski ne hyökkämään. Hän ei kuitenkaan käskenyt valmistella hyökkäyksiä riittävästi tykistötulella eikä vaatinut ylläpitämään yhtenäistä rintamalinjaa. Venäläiset olivat yhtä hyvin varustettuja kun itävaltalaiset, mutta heillä oli ylivoima. Itävaltalaiset kärsivät suuret tappiot hyökkäyksissään ja joutuivat saarrostuksen uhkaamaksi. He joutuivat perääntymään. Näin sodan alku ei ollut lupaava itävaltalaisille. Syyskuun 1914 puoleenväliin mennessä Itävalta oli kärsinyt yhteensä yli 300 000 miehen tappiot haavoittuneina ja kaatuneina sekä 100 000 vangiksi jäänyttä. Erityisesti alemmat upseerit ja aliupseerit kärsivät pahoja tappioita, eikä menetyksiä pystytty korvaamaan sodan aikana.[8]

Itävallan itärintamalla tekemän perääntymisen yhteydessä Przemyśliin jäi piiritetyksi suurehko määrä itävaltalaisjoukkoja, joiden vapauttaminen oli Conradin tavoitteena tammikuussa 1915. Venäläiset pysäyttivät tammi–maaliskuussa kaksi itävaltalaisten hyökkäystä. Przemyśl antautui 23. maaliskuuta, ja 120 000 miestä jäi sotavangiksi. Näiden joukossa oli myös yhdeksän kenraalia. Vankien lisäksi Conradin armeija kärsi 400 000 miehen tappiot. Erityisesti kokeneemmat upseerit ja aliupseerit kärsivät pahoja tappioita. Tästä eteenpäin Itävallan armeijalla ei ollut enää kykyä käydä itsenäistä hyökkäyssotaa. Conrad von Hötzendorf ei kuitenkaan vaikuta havainneen tätä tosiasiaa.[9]

Heinäkuusta 1914 huhtikuuhun 1915 Itävalta-Unkarin kokonaistappiot olivat noin kaksi miljoonaa miestä. Lisäksi oli tiedossa, että Italia neuvotteli ympärysvaltojen kanssa sotaan liittymisestä. Tässä vaiheessa Conrad von Hötzendorf vihjasi mahdollisuudesta neuvotella rauhasta. Pitääkseen Itävallan sodassa Saksa joutui siirtämään joukkojaan länsirintamalta itärintamalle.[10] Syksyllä 1915 saksalaiset löivät itävaltalaisten ja bulgarialaisten tukemana serbit.[11] Saksan tuen avulla itärintamalla käyty sotakin kääntyi menestyksekkääksi.[3]

Italia julisti sodan Itävalta-Unkarille 23. toukokuuta 1915, mutta rintama juuttui Alpeille.[12] Conrad von Hötzendorf suunnitteli Italiaa vastaan hyökkäyksen, jonka tavoitteena oli toukokuussa 1916 edetä aina Venetsiaan asti ja pakottaa Italia ulos sodasta. Hyökkäys oli alussa menestys: 40 000 italialaista jäi vangiksi, mutta hyökkäys pysähtyi ennen kuin itävaltalaiset etenivät Venetsian tasangolle.[13] Osasyynä tähän oli joukkojen siirtäminen takaisin uhattuna olleelle Venäjän-vastaiselle rintamalle.[3] Itävalta-Unkarin armeija menetti käytännössä itsenäisyytensä, kun Brusilovin hyökkäyksen jälkimainingeissa se alistettiin Saksan sotilasjohdon alaisuuteen. Tämä ärsytti Conrad von Hötzendorfia, joka alkoi puhua ”Ludendorffin ajasta” viittauksena saksalaiskenraali Erich Ludendorffiin.[14]

Conrad von Hötzendorf ylennettiin kenraalieverstiksi 23. kesäkuuta 1915 ja sotamarsalkaksi 25. marraskuuta 1916. Uusi keisari Kaarle I erotti hänet esikuntapäällikkön tehtävästä 1. maaliskuuta 1917[4][15] ja nimitti uudeksi esikuntapäälliköksi kenraali Arthur Arz von Straussenburgin.[7] Conrad von Hötzendorf toimi tämän jälkeen armeijaryhmän komentajana Italian rintamalla kesään 1918 saakka[3], minkä jälkeen Kaarle I siirsi hänet nimelliseen tehtävään kuninkaallisen henkivartiokaartin päälliköksi.[16]

Myöhempi elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Conrad von Hötzendorf asettui Innsbruckiin, mistä muutti vuonna 1922 Wieniin.[16] Hän kirjoitti muistelmateokset Mein Anfang 1878–82 (”Alkuni”, 1925) ja Aus meiner Dienstzeit 1906–18 (”Palvelusajaltani”, viitenä osana 1921–1925).[3] Hän kirjoitti joulukuussa 1924, että olisi ollut parempi, että Itävalta-Unkarin valtio olisi kuollut keisari Frans Joosefin mukana jo vuonna 1916, sen sijaan että oli sinnitellyt kaksi vuotta pidempään.[14]

Franz Conrad von Hötzendorfin hautamonumentti Wienissä

Conrad von Hötzendorf kuoli Bad Mergentheimissa Württembergissä Saksassa 25. elokuuta 1925.[16] Hänet haudattiin surumarssin jälkeen Wienin Hietzingin hautausmaalle.[2]

Henkilökuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Conrad von Hötzendorf oli sotilaalliselta osaamiseltaan taktiikan asiantuntija, eikä hän ollut strategista ajattelua vaativassa esikuntapäällikön tehtävässä erityisen kyvykäs.[4] Hänen ajattelunsa kulmakiviin kuului idea hyvin koulutetusta ja hyökkäysmielialassa olevasta jalkaväestä, joka voisi hänen mukaansa tuhota linnoittautuneen vihollisen itsenäisesti. Näin hän jätti hyvin vähän tilaa tykistön merkitykselle sodankäynnissä.[16]

Poliittisilta kannoiltaan Hötzendorf oli äärioikealla. Slaaveihin ja juutalaisiin hän suhtautui voimakkaan kielteisesti.[16]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Conrad von Hötzendorf avioitui vuonna 1886 Wilhelmine le Beaun kanssa. Avioliitosta syntyi neljä poikaa, jotka olivat Konrad, Erwin, Herbert ja Egon.[2]

Le Beaun kuoleman jälkeen Conrad von Hötzendorf oli vuodesta 1907 suhteessa 28-vuotiaan kuuden lapsen äidin Virginia von Reininghausin kanssa, mikä aiheutti juoruilua. Conrad von Hötzendorf ja von Reininghaus avioituivat lopulta vuonna 1915. Conrad von Hötzendorfin pojat vastustivat avioliittoa kiihkeästi.[2][4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Prior, Robin & Wilson, Trevor: The First World War. Cassell & Co, 2001. ISBN 030435984X (englanniksi)
  • Tucker, Spencer (toim.): World War I: A Country-by-Country Guide. (Volume 1) ABC-CLIO, 2019. ISBN 978-1-4408-6370-7 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Sondhaus, Lawrence: The Naval Policy of Austria-Hungary, 1867-1918: Navalism, Industrial Development, and the Politics of Dualism. West Lafayette, Indiana: Purdue University Press, 1994. ISBN 1-55753-034-3 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Horne, John (toim.): State, Society and Mobilization in Europe during the First World War. Cambridge University Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Tucker 2019, s. 54
  2. ↑ a b c d e f Field Marshal Conrad von Hötzendorf Austro-Hungarian Army. Arkistoitu 17.7.2012. Viitattu 1.11.2020. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e Franz Graf Conrad von Hötzendorf britannica.com. Viitattu 23.6.2013. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g Tucker (toim.) 2019, s. 55
  5. ↑ a b Sondhaus 1994, s. 205
  6. ↑ Tucker (toim.) 2019, s. 65-66
  7. ↑ a b Conrad von Hotzendorf Firstworldwar.com. Viitattu 25.7.2013. (englanniksi)
  8. ↑ Prior & Wilson, s. 40, 42-43
  9. ↑ Prior & Wilson, s. 63
  10. ↑ Prior & Wilson, s. 65-66
  11. ↑ Prior & Wilson, s. 73-76
  12. ↑ Prior & Wilson, s. 69-72
  13. ↑ Prior & Wilson, s. 125
  14. ↑ a b Horne (toim.) , s. 173
  15. ↑ Prior & Wilson, s. 222
  16. ↑ a b c d e Tucker (toim.) 2019, s. 56

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Sondhaus, Lawrence: Franz Conrad von Hötzendorf: Architect of the Apocalypse. Boston: Humanities Press, 2000. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Stone, Norman: Moltke-Conrad: Relations between the Austro-Hungarian and German General Staffs, 1909-14. The Historical Journal, 1966, 9. vsk, nro 2, s. 201-228. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Friedrich von Beck-Rzikowsky
Blasius von Schemua 		Itävalta-Unkarin armeijan esikuntapäällikkö
18. marraskuuta 1906 – marraskuu 1911
12. joulukuuta 1912 – 1. maaliskuuta 1917 		Seuraaja:
Blasius von Schemua
Arthur Arz von Straussenburg
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Franz_Conrad_von_Hötzendorf&oldid=22173206”