Frances Glessner Lee
Frances Glessner Lee (25. maaliskuuta 1878 – 27. tammikuuta 1962) oli ensimmäinen naispuolinen poliisikapteeni Yhdysvalloissa, ja jota pidetään ”oikeuslääketieteen äitinä”.
Lapsuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Frances Glessner Lee eli suojaisen lapsuuden, joka edusti 1800-luvun esteettisiä ja moraalisia ihanteita. Hänen äitinsä Frances M. Glessner hoiti perhettä ja hänen isänsä John Jacob Glessner työskenteli International Harvester -yhtiössä, missä hän ansaitsi omaisuutensa. He asuivat vuonna 1886 valmistuneessa arkkitehti Henry Hobson Richardsonin heille suunnittelemassa talossa, joka toimii nykyään museona. Glessner Lee ja hänen veljensä saivat koulutuksen kotona. Hänen veljensä jatkoi opintoja Harvardin yliopistossa, kun taas Glessner Lee avioitui 19-vuotiaana nuoren asianajajan Blewett Leen kanssa. He saivat kolme lasta, mutta liitto päättyi avioeroon.[1]
Intohimo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Glessner Lee ystävystyi veljensä luokkatoveri George Burgess Magrathiin, joka oli lääketieteen opiskelija ja kiinnostunut kuolemantutkimuksesta. Tämä sai Glessner Leen kiinnostumaan tuolloin ensiaskeleitaan ottavaan rikostutkinnan alaan. Hän hyödynsi omaisuuttaan ja visuaalisia kykyjään tämän toteuttamiseksi. Vuonna 1931 hän lahjoitti varat oikeuslääketieteellisen laitoksen perustamiseksi Harvardin yliopistoon, koska tuolloin harvalla oli sellaista lääketieteellistä koulutusta, joka auttoi kuolinsyyn selvittämiseen.[1]
Rikospähkinät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rikostutkijoille annettiin tuolloin hyvin vähän koulutusta. Tämä merkitsi sitä, että he eivät huomanneet avaintodisteita, tai sitten he käsittelivät niitä väärin. Pahimmassa tapauksessa rikospaikat tärveltiin peruuttamattomasti. Koska Glessner Lee kollegoineen Harvardissa halusivat parantaa koulutusta, he tarvitsivat siihen sopivia välineitä. Glessner Lee alkoi rakentaa 1940-luvulta lähtien dioraamoja, joissa kuvattiin murhia, itsemurhia ja tahattomia kuolemia. Tapaukset olivat yhdistelmiä todellisista ja erittäin haastavista tapauksista, joiden asettelun hän itse kuvitti ja suunnitteli. Hän oli erittäin vaativa ja luova pyrkiessään tarkkoihin yksityiskohtiin. Hän neuloi pieniä sukkahousuja käsin, pyöritti käsin pieniä tupakalla täytettyjä savukkeita ja poltti niiden päät, kirjoitti pieniä kirjeitä yksikarvaisella siveltimellä sekä teki ikkunoihin ja oviin toimivia lukkoja.[2]
Näitä nukkekodin kokoisia pienoisrikospaikkoja, eli ”selittämättömiä kuolemia pähkinänkuoressa” (Nutshell Studies of Unexplained Death), käytettiin murhatutkimuksen koulutukseen. Tavoitteena oli päästä tuomitsemaan syylliset, vapauttaa syyttömät ja löytää totuuden pähkinänkuoressa. Glessner Lee käytti koulutuksessa oletetun murhapaikan havainnointia myötäpäivään. Dioraamoja käytetään edelleen koulutuksessa, eikä niiden ratkaisuja ole julkisesti kerrottu. Alun perin niitä oli kaksikymmentä, joista kahdeksantoista on säilynyt.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Laura J. Miller: Frances Glessner Lee, Brief life of a forensic miniaturist: 1878-1962 Harvard Magazine. 2005. Viitattu 31.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Murder Is Her Hobby: Frances Glessner Lee and The Nutshell Studies of Unexplained Death Smithsonian American Art Museum, Renwick Gallery. 2017. Viitattu 31.3.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Muut | |
