Fabergé (yritys)
| Fabergé | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 1842 |
| Avainhenkilöt |
Gustav Fabergé, Carl Fabergé |
| Toimiala | luksustavarat |
| Tuotteet | korut |
| Omistaja | Fabergé Limited (2007–) |
| Kotisivu | faberge.com |
Fabergé on baltiansaksalaisen kultasepän Gustav Fabergén vuonna 1842 perustama yritys, joka toimi Pietarissa ennen Venäjän vallankumousta. Se tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi Gustavin pojan Carl Fabergén johtokaudella, jolloin se oli Venäjän keisarikunnan keisarillinen hovihankkija. Se valmisti muun muassa pääsiäismunia keisarilliselle perheelle. Ensimmäinen maailmansota tyrehdytti korutuotannon, ja lokakuun vallankumouksen jälkeen yritys lakkautettiin. Fabergén tuotemerkki on sittemmin ollut muun muassa Unileverin omistuksessa, mutta vuonna 2007 se siirtyi takaisin Fabergén suvulle.
Alkuperäinen yritys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tausta ja perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Gustav Fabergé, joka tunnettiin vielä silloin sukunimellä Favry, oli hakeutunut jo nuorena miehenä Pietariin oppiakseen kultasepän ammatin. Hänen ensimmäinen oppi-isänsä oli Tallinnasta kotoisin ollut mestari Andreas Ferdinand Spiegel.[1] Fabergé sai työpaikan hovikulta- ja jalokiviseppä Wilhelm Keibelilta, joka varmisti hoville suuria hopea-astiastoja ja virallisia kunniamerkkejä. Kun Fabergé oli saanut mestarinkirjansa, hän pystyi pian sen jälkeen vuokraamaan vuonna 1842 oman liike- ja työhuoneensa Pietarin keskustan Bolshaja Morskaja kadulta '.[2] Hänen yhtiökumppaninsa oli suomalainen kultaseppämestari Hiskias Pöntinen, joka myös koulutti Gustavin kuuluisan Carl-pojan kultasepäksi. Carlin aikana yhtiöstä tuli taideteollisuuden huippua.[3]
Fabergén alkuvuosien tuotannosta on säilynyt vain muutamia esineitä. Niiden perusteella yritys valmisti muodikkaita kultakoruja, kuten leveitä rannekoruja, rinta- ja kaulakoruja, vyönsolkia, medaljonkeja ja uusrokokootyylisiä korvakoruja.[4] Fabergé pärjäsi hyvin markkinoilla, ja se pystyi myös laajentamaan toimintaansa. Hiskias Pöntisen rinnalle otettiin uusia työnkohtajia, kuten virolainen Wilhelm Reimer ja suomalainen August Holmström, joka toimi yrityksen jalokiviseppämestarina 46 vuoden ajan.[5]
Gustav Fabergé muutti 46-vuotiaana vuonna Dresdeniin ja jätti yrityksensä liiketoiinnan Hiskias Pöntisen hoitoon. Gustavin poika Carl Fabergé sai vastuun yrityksestä vuonna 1872.[5] Carlin veli Agathon Fabergé tuli vuonna 1882 mukaan perheyritykseen. Heidän johdollaan Fabergésta tuli kansainvälinen ilmiö.[6]
Suosion huipulla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Fabergé sai vuonna 1885 keisari Aleksanteri III:lta toimeksiannon tehdä keisarinna Maria Fjodorovnalle pääsiäismuna.[8] Karl Fabergé sai samana vuonna arvonimen Aleksanteri III:n hovihankkijana.[9] Aleksanteri tilasi vuonna 1886 vielä toisen pääsiäismunan, ja perheperinteen mukaan seuraavana vuonna ytitykselle luvattiin kaikki tulevat keisarilliset pääisäismunat.[8]
Fabergén toiminta laajeni 1800-luvun lopussa, sillä Moskovan-haaraliike avattiin vuonna 1887. Samana vuonna hopeaesineitä alettiin valmistamaan uudessa tehtaassa.[9] Vuonna 1890 avattiin Odessan haaraliike[7]. Fabergé muutti vuonna 1900 uusiin toimitiloihinsa Pietarissa. Yrityksen toiminta oli laajentunut, ja työhuoneet sijaitsivat ympäri kaupunkia, mikä vaikeutti käytännön asioita. Carl Fabergé osti vuonna 1898 kiinteistön ja aloitti suuren rakennusprojektin.[10] Osoitteessa Bolšaja Morskaja 24 avattu uusi toimitila keräsi kaikki yrityksen keskeiset toiminnot samaan rakennukseen, jonka julkisivua peitti vaaleanharmaa suomalainen graniitti ja jonka pohjakerroksen näyteikkunoita reunustivat Hangon punagranaatista tehdyt pilarit. Pohjakerroksessa oli suuri myymälä. Lisäksi rakennuksessa oli Karl Fabergén työhuone ja muita toimistotiloja, suunnittelijoiden työhuoneet ja ammatti- ja taidekirjallisuuskirjasto. Sisäpihan rakennuksessa oli puolestaan verstaat ja muut mestarien työhuoneet.[11]
Fabergé oli 1900-luvun alussa suosionsa huipulla, ja yritys työllisti noin 500 käsityöläistä ja suunnittelijaa. Yritys laajensi vuonna 1903 Lontooseen[7] ja vuonna 1906 Kiovaan [7]. Carl Fabergé toimi Venäjän hovin lisäksi myös Ruotsin ja Norjan kuninkaallisina hovihankkijana vuodesta 1887[7]. Kiovan haaraliike suljettiin jo vuonna 1910[7].
Hiipuminen ja yrityksen lopettaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen maailmansota aiheutti luksusesineiden kysynnän hiipumisen, ja samalla arvokkaista metalleista alkoi olla pulaa. Fabergé alkoi tuottaa kupariesineitä, kuten mausteikkoja, lautasia, kannuja ja nuuskarasioita. Fabergén työhuoneissa tehtiin myös esimerkiksi lääkeruiskuja ja armeijan tarvitsemia osia.[8]
Fabergésta tuli vuonna 1916 osakeyhtiö. Sen pääoma oli 3 miljoonaa ruplaa. Lontoon-toimisto suljettiin vuonna 1915 [7] ja sen osakkeet myytiin pariisilaiselle jalokivisepälle Lacloche Frèresille. Asianajajat kuitenkin neuvoivat sulkemaan Lontoon-haaraliikkeen.[8] Se suljettiin vuonna 1915. Kiovan haaraliike oli suljettu jo vuonna 1911.[12] Vuonna 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen yrityksen ottaa hallintaansa työntekijöiden komitea. Seuraavana vuonna yritys kansallistettiin ja lopulta lokakuussa lopetettiin. Fabergén perheen jäsenet karkasivat seuraavien vuosien aikana Venäjältä muualle Eurooppaan. Carl Fabergén pojat Eugen ja Alexander perustivat Ranskassa Fabergé & Cie -nimisen yrityksen.[8]
Suomalaiset mestarit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useimmat Fabergén mestarit olivat suomalaisia.[13] Tämä koski myös kaikkein kuuluisimpia mestareita ja keisarillisten pääsiäismunien tekijöitä.[14] Lokakuun 1917 vallankumouksen jälkeen moni heistä pakeni Suomeen jatkamaan kultasepän työtä, myös Ulla Tillander-Godenhielmin isä (Oy Tillander Ab). Karl Fabergé pakeni Sveitsiin.[13]
Esimerkiksi Mosaiikkimunan ja 9,6 miljoonalla eurolla vuonna 2002 myydyn, noin kolmellatuhannella timantilla koristellun Talvimunan sekä tuhansia muita koruja suunnitteli Alma Pihl, ja Talvimuna valmistettiin Albert Holmströmin työpajassa, Aleksanterin palatsin muna Henrik Wigströmin työpajassa,[13] "Kolmas keisarillinen pääsiäismuna" August Holmströmin työhuoneella,[14] suomalaisia kaikki.[13][14]
Fabergén myöhemmät vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäläistaustainen Sam Rubin otti vuonna 1937 parfyymiyrityksensä käyttöön Fabergé-nimen hänen ystävänsä Armand Hammerin suosituksella. Hammer oli saanut Leninin käskystä ensimmäisen ulkomaalisen toimiluvan Neuvostoliitosta. Kun Fabergén suku kuuli Rubinin yrityksestä, asiasta päätettiin sopia oikeustalon ulkopuolella. Rubin maksoi lopulta 25 000 Yhdysvaltain dollaria nimen käytössä parfyymiensa yhteydessä.[8]
Rubin myi vuonna 1964 Fabergén George Barrien kosmettiikkayritys Rayettelle. Kauppahinta oli 26 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Yritys tunnettiin alkujaan nimellä Rayette-Fabergé, mutta nimi muutettiin vuonna 1971 Fabergéksi. Yritys myytiin uudestaan vuonna 1984, jolloin kaupan hinta oli 180 miljoonaa dollaria. Elizabeth Arden osti kolme vuotta myöhemmin Fabergén 700 miljoonalla dollarilla. Unilever puolestaan osti Fabergén vuonna 1979 peräti 1,55 miljardilla dollarilla. Se rekisteröi tavaramerkin käsittämään myös muita kuin kosmetiikkatuotteita. Se jakoi monia lisenssejä, joten Fabergén nimi levisi moniin erilaisiin tuotteisiin.[8]
Fabergén suvulle Fabergén tavaramerkki palautui vuonna 2007, kun Fabergé Limited osti Unileveriltä oikeudet nimen käytöstä. Yrityksen taustalle muodostettiin perintövaltuusto, jonka tarkoituksena on tukea sen päämäärää tuoda takaisin Fabergéhen liitetty luovuus, suunnittelu ja käsityötaito.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tillander-Godenhielm, Ulla: Fabergén suomalaiset mestarit. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-5878-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tillander-Godenhielm, s. 15.
- ↑ Tillander-Godenhielm, s. 16.
- ↑ Fabergén kultaiset vuodet Suomen Kuvalehti. 20.3.2011.
- ↑ Tillander-Godenhielm, s. 19.
- ↑ a b Tillander-Godenhielm, s. 20–21.
- ↑ DeAcetis, Joseph: Fabergé: A Hybrid Of The Past And Present Forbes. 3.1.2020. Viitattu 2.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g A. Tillander: ”4”, Carl Faberge ja hänen alaisensa, s. 52-57. Kijrapaino Oy Tieto Boktryckeri Ab, 1980. ISBN 951-99249-6-5 suomi ja ruotsi
- ↑ a b c d e f g h Fabergé Company History & Timeline Fabergé. Viitattu 2.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Tillander-Godenhielm, s. 12.
- ↑ Tillander-Godenhielm, s. 31.
- ↑ Tillander-Godenhielm, s. 33.
- ↑ Tillander-Godenhielm, s. 13.
- ↑ a b c d Fabergé ja Suomi Helsingin Sanomat. 15.4.2022.
- ↑ a b c Timantti(n)en tutkija Helsingin Sanomat. 15.4.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fabergé (yritys) Wikimedia Commonsissa
