Eurajoen vesistön lasketut järvet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eurajoen vesistön lasketut järvet ovat Eurajoen vesistössä sijaitsevia niitä järviä, joille on tehty pääasiassa viimeisen kahdensadan vuoden aikana järvenlasku. Laskettu järvi on sellainen, että sen vedenpinnan korkeutta on alennettu tai sen vesiallas on tyhjennetty kokonaan vedestä. Kaikki järvenlaskut eivät sisälly tähän esittelyyn, mutta useimmat niistä merkittävimmistä järvenlaskuista, jotka voidaan lähteiden perusteella vahvistaa. Yleensä ottaen järviin on kajottu harvemmin kuin soihin, joiden raivuusta ovat syntyneet suurin osa seudun pelloista. Näillä molemmilla toimilla on ollut suuri vaikutus Eurajoen alueen maisemaan, ekologiaan ja sen vesistöjen toimintaan.[1]

Seuraavassa on luettelonomaisesti esitelty tunnettuja tapauksia Eurajoen valuma-alueen lasketuista tai kuivatetuista järvistä. Esittely alkaa Eurajoen suistosta ja seuraa jokivartta myöten yläjuoksun suuntaan. Pohjatietoina ovat Kansalaisen karttapaikka ja Oiva-tietokanta, joka on Ympäristöhallinnon eri hallintokuntien yhteispalvelu. Tässä on käytetty lähteinä vanhoja karttoja, joissa järven nimi voi olla eri kuin nykyään. Nämä nimet on esitetty lainausmerkeissä. Nykyisten nimien vieressä on viite Karttapaikkaan, mitä seuraamalla voi paikallistaa kuivatetun järven sijainnin.[2]

Mikäli järvenlaskusta on kerrottu järven omilla sivuilla, ei tässä esitetä asialle lähteitä. Järvi on niin sanotusti laskettu, kun sen vedenpintaa on alennettu perkaamalla laskuojaa tai kaivamalla sille uusi laskuoja toisaalle. Kuivatettu järvi tarkoittaa sitä, että kaikki tai lähes kaikki sen vedet on laskettu pois. Jäljelle on jäänyt kosteikko tai luhta, joka on nykyään monen lintuveden perusta, tai jäljelle on jäänyt metsittyvä suo tai niitty, ja joskus alue on raivattu pelloksi. Entisen järven pohja pidetään kuivana ojittamalla tai salaojittamalla se niin, että sadevesi virtaa sieltä pois.

Pääuomaan laskeneet järvet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irjanteesta pari kilometriä luoteeseen sijaitsi Kyläjärvi, joka kuivatettiin kokonaan. Nykyään järven paikalla sijaitsee Järvikylä ja Kyläjärven pellot. Kyläjärveen laskeneen Hepojärven [sij. 1] paikalla sijaitsee peltoalue.[3]

Irjanteen mutkien yläpuolella on joen pohjoispuolella ollut suuri Kakkerinsuon alue, jonka sisässä olivat umpeen kasvamassa "Isokakkurijärvi" ja "Wähäkakkurijärvi". Vaikka suon paksuimmat kohdat on jäänyt raivaamatta pelloksi, ovat suon sisällä sijainneet järvet kuivatettu pelloiksi. Niiden nimet ovat nykyään Kotojärvi [sij. 2] ja Peräjärvi [sij. 3]. Toiseen näistä liittynee vuoden 1923 hakemus, jonka talollinen Albert Lähteenmäki teki saadakseen kuivata "Kakkerjärven". "Isokakkerjärven" maatumat jaettiin manttaalien mukaisesti vuosien 1867−1874 aikana.[3][4][5]

Välittömästi edellisten eteläpuolella, saman suon sisällä, sijaitsi "Lammijärvi" ja siihen laskeneet pienet "Korpijärvi" ja Kaukjärvi". Raivaamatta jäänyt Lamminsuo on turvetuotantoaluetta, jonka sisällä on Korpijärvestä [sij. 4] kuivatettu pelto ja Kaukjärvestä [sij. 5] kuivatettu suo. Lammijärvi on kuivatettu lähes kokonaan pelloksi, jonka halkaisee sinne kaivettu Eurajoen uoma.[3][6]

Panelian koillispuolella sijaitsi "Juvajärvi" [7], joka on vuoden 1867 päätöksellä annettu kuivatuttaa niityksija myöhemmin pelloksi. Nykyään kartalla lukee siinä paikassa Juuvajärvi [sij. 6]. Tästä 2,7 kilometriä pohjoiseen sijaitsi suojärvi "Leskijärvi", joka on kuivatettu suoksi, jota kutsutaan Lyörkiksi [sij. 7]. Vielä pohjoisempana sijaitsi "Raakkuträsk", joka laskettiin luhdaksi. Tätä Raakkuunjärveä kunnostetaan lintujärveksi.[3][6][8]

Euraniitulle yhtyi "Vaaniträskin" eli "Neittamon" laskuoja, joka laski Neittamonjärvestä. Järvi kuivatettiin niityksi vuoden 1822 jälkeen [4] ja se esiintyi 1848 kartassa jo kokonaan niittynä.[6] Kuivattua järveä kutsuttiin Vaaniin Neittamoksi, koska järvenpohja kasvoi heinää, jota niitettiin rehuksi. Myöhemmin alue raivattiin peltomaaksi. Neittamonjärveen laskivat kaksi pientä järveä "Hanhistonjärvi" [sij. 8] ja "Matinalhonjärvi" [sij. 9]. Molempien järvien kuivatetulla alueella on nykyään suota ja peltomaata.[6][9]

Juvajoen valuma-alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 1,5 kilometriä ennen Juvajoen suuta yhtyy Luittilanjärvenoja siihen etelästä. Oja virtasi ennen Luittilanjärven läpi, mutta järvenlaskun jälkeen oja ohjattiin kulkemaan pienentyneen järven ohi. Osa järvenpohjasta on nykyään peltoa ja osa suota. Viereinen "Mustajärvi" on kuivatettu ja kartassa sijaitsee sen paikalla Mustajärvi [sij. 10] niminen suo.[10]

Juvajoen pohjoispuolella ja edellisen kanssa samalla korkeudella sijaitsi pieni nimetön järvi. Sekin on kuivatettu ja entisen järven paikalla sijaitsee Alho [sij. 11] niminen pelto.[10]

Noin kilometri Turajärven luusuasta alaspäin sijaitsi "Melajärven", jonka läpi joki virtasi. Nykyään järven paikalla on peltoa ja suota, jonka paikalla lukee kartassa Melajärvi [sij. 12]. Järven ensimmäinen lasku suoritettiin vuoden 1810 luvalla ja kuivatushanke vuoden 1859 luvalla.[4][10]

Turajärven vedenpintaa on laskettu hieman vuoden 1812 jälkeen.[4][6] Vuonna 1852 tidusteli Ollilan talon isäntä kirkonkokouksessa olevilta halukkuutta osallistua Melajärven, Niinistenjärven, Vähä-Turajärven ja Lammin kuivatukseen. Vahvimmin hanketta ajoivat lopulta Turajärven kylän asukkaat.[11] Järveen laskeneet kaksi "Mustajärveä" ja "Vähä Turajärvi" ovat nykyään kuivatettuja. Vähä Turajärvi ([sij. 13], vuoden 1859 jälkeen [4]) ja toinen Mustajärvi [sij. 14] eli entinen "Niinistönjärvi" sijaitsivat Turajärven länsipuolella ja toinen Mustajärvi [sij. 15] sen itäpuolella. Talollisen (Ollila) Matts Mattsson haki lupaa kuivauttaa Niinistenjärvi ja sai sen vuonna 1859.[4][6][10][11]

Turajärven suurin tulojoki on Pietarjoki, jonka suisto oli eriytynyt matalaksi "Lamminjärveksi". Vesistön järjestelyissä, missä Lammijärven [sij. 16] läpi virrannut joki perattiin ja syvennettiin ja Turajärven vedenpintaa laskettiin, kutistui lampi hieman. Lammen rannoilta kerättiin tämän jälkeen heinää.[4][10]

Pietarjoen sivuhaaran Naarjoen valuma-alueella ollut Naarjärvi [sij. 17] on kuivatettu suoksi ja Naarjoki on ohjattu virtaamaan järven ohi.[10] Toisen sivuhaaran Haajanojan valuma-alueella on laskettu neljä järveä. Nykyisellä Sirkkajärvensuolla [sij. 18] on sijainnut pieni järvi "Kalatoinjärvi" eli Sirkkajärvi [12] ja sen luoteispuolella oli "Rottajärvi" eli Toramusjärvi [12], jonka paikalla on kartassa nykyään suo nimeltään Toramus [sij. 19]. Näiden linjassa sijaitsee koillisessa Saarikonjärvi, jonka vedenpintaa on laskettu lähes kokonaan.[6][9]

Köyliöjoen valuma-alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heti Köyliönjoen alajuoksulla sijaitsee Laihianjärvi, jonka pintaa on laskettu reippaasti. Järvestä on jäljellä on enää pieni lampi suon keskellä. Myös Köyliönjärveä on laskettu, mutta sitä säännöstellään nykyään.[8]

Pyhäjärveen laskeneet järvet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhäjärven, jota itseäänkin on laskettu 1,8 metriä, länsirannalla lähellä Säkylän rajaa sijaitsee Vähä Karstujärvi. Vuonna 1930 tilanomistaja Toivo Sillanpää haki lupaa laskea järveä ja sai siihen luvan samana vuonna.[13] Kiperinniemen kohdalla sijaitsi Kiperjärvi, joka kuivatettiin kokonaan pelloksi. Kartoissa lukee järven kohdalla edelleen Kiperjärvi. Mestilän kylässä sijaitsee Ämmäjärvi, jonka pintaa on alennettu. Kauttualla sijaitsee pieni Ämmänlammi [sij. 20], joka oli 1700-luvulla lampi [14] ja on nykyään avosuota.[9]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Louekari, Sami: Hyödyn politiikka - Kokemäenjokilaakson ympäristöhistoria 1720−1850. (tutkielma) Turku: Turun yliopisto, 2013. ISBN 978-951-29-5472-8 verkkoversio (pdf).
  2. ↑ OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 25.1.2015.
  3. ↑ a b c d Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan kartalle (fc20050699.jpg), 1855-56
  4. ↑ a b c d e f g Turun maakunta-arkisto: Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto (Arkistoitu – Internet Archive), Melajärvi, Neittamonjärvi, Niinistenjärvi, Turajärvi, Vähä Turajärvi
  5. ↑ Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, s. 255. (Kansatieteellinen arkisto 19) Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY
  6. ↑ a b c d e f g Lehtosalo-Hilander Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria, s. 2. (Lindströmin kartta Eura Socken 1849) Vammala: Euran Kunta, 2000. ISBN 951-96964-1-5
  7. ↑ Turun maakunta-arkisto: Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto (Arkistoitu – Internet Archive), Juuvajärvi
  8. ↑ a b Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan: kartalle (fc20050700.jpg), 1855-56
  9. ↑ a b c Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan kartalle (fc20050775.jpg), 1855-56
  10. ↑ a b c d e f Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan kartalle (fc20050776.jpg), 1855-56
  11. ↑ a b Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II, s. 123−125. Eura: Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta, 1962.
  12. ↑ a b Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II, s. 107−113. Eura: Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta, 1962.
  13. ↑ Turun maakunta-arkisto: Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. ↑ Mört, Olaf: Kauttua (KA a7: 2/1-2), suoraan kartalle, 1696

Laskettujen järvien sijainnit (sij)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anttila Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa. Kansatieteellinen arkisto 19. Helsinki, SMYA, 1967.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eurajoen_vesistön_lasketut_järvet&oldid=22774640”