Krilliäyriäiset
| Krilliäyriäiset | |
|---|---|
 Norjankrilli (Meganyctiphanes norvegica) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Äyriäiset Crustacea |
| Luokka: | Kuoriäyriäiset Malacostraca |
| Ylälahko: | Eucarida |
| Lahko: |
Krilliäyriäiset Euphausiacea Dana, 1852[1] |
| Heimot ja suvut | |
| Katso myös | |
Krilliäyriäiset (Euphausiacea, suomeksi myös krillit tai loistoravut) on kuoriäyriäisiin kuuluva hieman katkarapuja muistuttavien äyriäisten lahko. Valtamerten eläinplanktonia edustavat krillit ovat erityisesti Eteläisen jäämeren ekosysteemissä tärkeä eliöryhmä. Ne ovat monien valaiden, merilintujen ja kalojen keskeistä ravintoa.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Krillit ovat läpikuultavia äyriäisiä, joilla on yksioikoisen tasapaksun muotoinen ruumis. Yhteensulautunutta päätä ja keskiruumista peittää selkäkilpi; niitä seuraa lihaksikas 6-jaokkeinen takaruumis. Tuntosarvet ovat suhteellisen lyhyet. Raajoista on kehittynyt tehokkaita syömävälineitä, ja selkäkilven alueelle kiinnittyneet kuusi tai kahdeksan raajaparia kauhovat planktonia suuhun. Takaruumiin viittä raajaparia krilli käyttää uimiseen. Krillit ovat vettä raskaampia, ja ne uivat kohti pintaa pyrähdyksittäin ja lepäävät niiden välillä lyhyitä jaksoja, joiden aikana ne vajoavat hitaammin syvemmälle.[2]
Krilliäyriäisten lähimpinä sukulaisina pidetään kymmenjalkaisia rapuja (Decapoda), joihin kuuluvat muun muassa katkaravut ja tavalliset ravut.[3] Ennen krilliäyriäiset yhdistettiin virheellisesti massiäyriäisten kanssa yhteiseen Schizopoda-lahkoon (”halkoisjalkaiset”).[4]
Pienimmät lajit ovat 8 mm pitkiä, suurimmat 60 mm.[5]
Bioluminenssi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähes kaikilla krilliäyriäisistä on valoelimiä, joiden avulla ne hohtavat pimeässä; tästä juontuu ryhmän aiempi nimi ”loistoravut” (lysräkor). Valo syntyy kemiluminesenssireaktiossa, jossa lusiferaasientsyymi aktivoi lusiferiinipigmentin.[6] Krillit saavat todennäköisesti tämän aineen ruokavalioonsa kuuluvista dinoflagellaateista.[7] Krillien valoelimet ovat lihasten avulla kiertyviä monimutkaisia elimiä, joissa on linssi ja fokusointikyky.[8] Näiden elinten käyttötarkoitusta ei tarkkaan tiedetä. Vaihtoehtoja ovat pariutuminen, sosiaalinen vuorovaikutus tai naamioituminen niin että eläimen valo sekoittuu yläpuolelta tulevaan valoon.[9][10]
Luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Krilliäyriäisiä tunnetaan noin 85 lajia.[5] Ne jaetaan kahteen heimoon, joista Benteuphausiidae käsittää vain yhden lajin, Euphausiidae loput. Tärkeimpiä lajeja ovat noin kuusisenttiseksi kasvava antarktinen etelänkrilli (Euphausia superba), parisenttinen tyynenmerenkrilli (Euphausia pacifica) sekä Pohjois-Atlantin norjankrilli (Meganyctiphanes norvegica).[11]
Levinneisyys ja ekologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Krilliäyriäiset syövät kasviplanktonia ja toimivat etenkin Eteläisen jäämeren ekosysteemissä keskeisenä ravintoketjun lenkkinä, joka siirtää perustuottajien säilöön ottamaa energiaa ylemmille trofiatasoille.[12] Ne esiintyvät valtavina ja usein tiheinä parvina, jotka voivat olla kymmenien neliökilometrien laajuisia. Krillit laiduntavat myös jään alapinnassa elävää planktonia. Krilliäyriäisten kokonaisbiomassa on arvioitu sadoiksi miljooniksi tonneiksi, siis samaan kertaluokkaan kuin ihmiskunnan massa, joka on suurimpia yksittäisen eläinlajin massoja maailmassa.
Suurimmat krillipopulaatiot tavataan jäätikön reunojen lähellä.[13]
Tiheät krilliparvet ovat eteläisillä ja myös pohjoisilla napamerillä hetulavalaiden tärkein ravintokohde, samoin monien hylkeiden, kalojen ja merilintujen, muun muassa joidenkin pingviinien.[12] Esimerkiksi sinivalas syö neljä tonnia krillejä päivässä.[14]
Taloudellinen käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laajamittainen krillinpyynti alkoi 1970–1980-lukujen taitteessa. Pyyntimäärät nousivat tuolloin nopeasti yli 400 000 tonniin vuodessa. Tästä suurin osa oli Neuvostoliiton kalastusta Eteläisellä jäämerellä (etelänkrilli), joka kuitenkin päättyi valtion hajottua. 2010-luvun puolivälissä saaliit olivat lähellä 300 000 vuositonnin luokkaa. Suurin pyytäjä oli Norja, muita tärkeitä käyttäjiä ovat olleet Kiina ja Etelä-Korea.[12] 1990-luvulla Japanin Etelämeren laivasto keräsi maailman suurimmat krillisaaliit.[2]
Krilliä on pyydetty troolaamalla,[12] mutta uusi tulossa olevamilloin? tekniikka perustuu imurointiin ja uiviin prosessointilaitoksiin.
Krilli on hyvin proteiinipitoista (40 % kuivapainosta) ja myös rasvaista (20 %). Suurin osa saaliista pakastetaan merellä ja käytetään kalanruoaksi kalanviljelylaitoksilla ja akvaarioissa. Japanissa krilliä käytetään myös ihmisravinnoksi ja terveysvalmisteissa (esimerkiksi omega-3-rasvahapot). Kalanrehuna käytettävien kalalajien kantojen heiketessä kiinnostus krillinpyyntiin on kasvamassa, mikä herättää huolta Eteläisen jäämeren ekosysteemin suojelijoissa.[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Siegel, V. (toim.): Euphausiacea (Taksonomia) World Euphausiacea database / World Register of Marine Species. 2005. Viitattu 13.9.2017.
- ↑ a b Krill Fisheries of the World FAO. 1997. Viitattu 13.9.2017.
- ↑ Euphausiacea Canada's Aquatic Environments. University of Guelph. Arkistoitu 20.10.2020. Viitattu 13.9.2017.
- ↑ Chilton C: The New Zealand Crustacea Euphausiacea and Mysidicea rsnz.natlib.govt.nz. 1924. Viitattu 13.9.2017.
- ↑ a b Krill Encyclopædia Britannica. Viitattu 13.9.2017.
- ↑ Shimomura, Osamu: The roles of the two highly unstable components F and P involved in the bioluminescence of euphausiid shrimps. Journal of Bioluminescence and Chemiluminescence, 1995, 10. vsk, nro 2, s. 91–101. PubMed:7676855 doi:10.1002/bio.1170100205 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Dunlap, Jay C. & Hastings, J. W. & Shimomura, Osamu: Crossreactivity between the light-emitting systems of distantly related organisms: Novel type of light-emitting compound. Proceedings of the National Academy of Sciences, 1980, 77. vsk, nro 3, s. 1394–1397. PubMed:16592787 doi:10.1073/pnas.77.3.1394 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)
- ↑ J. H. Steele, S. A. Thorpe & K. K. Turekian (toim.) & Herring, P . J., & Widder, E. A.: ”Bioluminescence in plankton and nekton”, Encyclopedia of Ocean Sciences, 1, s. 308 - 317. San Diego, CA: Academic Press, 2001. ISBN 0-12-227430-X Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Lindsay, S. M. & Latz, M. I.: Experimental evidence for luminescent countershading by some euphausiid crustaceans. American Society of Limnology and Oceanography (ASLO) Aquatic Sciences Meeting, 1999. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.9.2017. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Johnsen, Sönke: The Red and the Black: Bioluminescence and the Color of Animals in the Deep Sea. Integrative and Comparative Biology, 2005, 45. vsk, nro 2, s. 234–246. doi:10.1093/icb/45.2.234 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Nicol, Stephen & Endo, Yoshinari: Krill fisheries: Development, management and ecosystem implications. Aquatic Living Resources, 1999, 12. vsk, nro 2, s. 105–120. doi:10.1016/s0990-7440(99)80020-5 (englanniksi)
- ↑ a b c d Krill – biology, ecology and fishing Commission for the Conservation of Antarctic Marine Living Resources. Viitattu 13.9.2017.
- ↑ Etelämantereen krilliapajat paikannettu Tieteen Kuvalehti. 2009. Arkistoitu 13.9.2017. Viitattu 13.9.2017.
- ↑ Sinivalaat palailevat Alaskan vesille Yle. 2009. Viitattu 13.9.2017.
- ↑ Why Krill? SWFSC. Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)