Akvaario
Akvaario on lasi- tai muoviallas, jossa pidetään kaloja, kasveja[1] ja (varsinkin meriakvaariossa) myös selkärangattomia vesieläimiä kuten rapuja ja kotiloita. Akvaarioharrastuksen uskotaan saaneen alkunsa Kiinasta, jossa karpin jalostus lienee alkanut jo 2 000 vuotta sitten. Moderni akvaarioharrastus eli akvaristiikka puolestaan sai alkunsa luonnontieteilijä Emil Adolf Rossmässlerin vuonna 1856 kirjoittaman lehtiartikkelin "Der See im Glase" myötä.[2]
Akvaarioharrastajia arvioidaan olevan maailmassa noin 60 miljoonaa, Suomessa 15000–25000. Kotiakvaarioiden koot vaihtelevat 40-litraisesta yli tuhannen litran altaisiin.
Akvaarioiden luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perinteisesti akvaariot luokitellaan[3]
- seura-akvaarioihin, joissa on samanlaisiin vesioloihin sopivia toisilleen harmittomia asukkaita, jotka voivat olla eri puolilta maailmaa
- biotooppiakvaarioihin, jotka pyrkivät kasvistoltaan, eläimistöltään ja pohjanmuodoiltaan jäljittelemään mahdollisimman tarkoin tiettyä olemassa olevaa elinympäristöä, esimerkiksi Malawi-järveä tai Amazonia. Yleisimpiä ovat
- lajiakvaarioihin, joiden pääasialliset asukkaat ovat samaa lajia (niiden toivotaan usein lisääntyvän)
- kasviakvaarioihin, joissa kasvit ovat pääosassa, vaikka kaloja voi silti olla muutamia esimerkiksi pitämässä akvaariota puhtaana
- meriakvaarioihin, joiden vesi vastaa suolapitoisuudeltaan valtameriä
- murtovesiakvaarioihin, joissa on suolaa mutta vähemmän kuin valtamerissä
- riutta-akvaarioihin, jotka ovat sellaisia merivesiakvaarioita, joissa pääosassa eivät ole kalat vaan korallit ja selkärangattomat (kalojakin voi silti olla mukana). Nanoriutta on riutta-akvaarion pienikokoinen alalaji. Lisäksi on olemassa rapuakvaarioita ja kotiloakvaarioita.
Tekniikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1. Ruokinta ja ravinteet
2. Kalojen tuottama urea ja ammoniakki
3. Nitrosomonas-bakteerit muuttavat ammoniakin nitriiteiksi.
4. Nitrospira-bakteerit muuttavat nitriitit nitraateiksi. Vähemmän myrkylliset nitraatit poistuvat vesikasvien ja säännöllisten vedenvaihtojen avulla.
5. Veden haihtuminen
6. Akvaarioon tuleva valo
7. Pohjahiekka
8. Kasvien tuottama happi
9. Kalojen tuottama hiilidioksidi
Kotiakvaarion tärkeimmät tekniset laitteet ovat suodatin[4], valaisin, ja lämmitin. Pidettäessä kalojen lisäksi myös kasveja voidaan akvaarioon lisätä hiilidioksidilevitin.
Suodattimen tehtävänä on pitää vesi roskista puhtaana ja kemialliselta koostumukseltaan kaloille sopivana. Tämän takaa suodatinmateriaalissa tapahtuva mekaaninen roskien poisto ja bakteeritoiminta. Suodattimia on erilaisia pienistä mekaanisista sisäsuodattimista suuriin ulkosuodattimiin. Ulkosuodattimissa voidaan käyttää lisäksi erilaisia kemiallisia suodatinmateriaaleja, joilla poistetaan vedestä lääkejäämiä (aktiivihiili), nitraattia, fosfaatteja tai silikaatteja. Myös turve luetaan kemiallisiin suodatinmateriaaleihin, sillä se laskee veden karbonaattikovuutta ja lisää veteen luonnon humuksia ja humushappoja.
Oikeanlainen ja teholtaan riittävä valaistus on edellytys akvaariokasvien kasvulle. Yleensä kotiakvaarioissa käytetään led-valaisimia. Riittävä vapaan hiilidioksidin määrä vedessä on kasvien kasvulle välttämättömyys ja sen lisäämiseksi akvaarioissa voidaan käyttää hiilidioksidilevitintä. Hiilidioksidi tuotetaan akvaarioon käymisperiaatteella, kaasupullolla tai elektrolyysin avulla. Levittimet jaetaan passiivi- ja aktiivilevittimiin. Lämmittimen tarkoitus on pitää akvaarion vesi kaloille sopivan lämpimänä. Jotkut kalalajit tulevat hyvin toimeen huoneenlämmössä, jolloin lämmitin ei ole välttämätön hankinta. Useimmat akvaariokalat ovat kuitenkin kotoisin trooppisilta ja subtrooppisilta seuduilta.[5]
Akvaariotekniikka on kehittynyt viimeisten 30 vuoden aikana huimasti, kun on alettu ymmärtää akvaarioveden mikrobiologiaa. Makean veden puolella suodatustekniikat hyödyntävät nyt ennen kaikkea bakteeritoimintaa: voidaan ajatella että on siirrytty "kompostikäymälöihin", joissa bakteerit hajottavat jätteet vaarattomiksi yhdisteiksi. Merivesipuolella valaistus, ennen kaikkea monimetalli- ja elohopealamput, ovat mahdollistaneet korallien symbioottisten levien menestymisen ja siten korallien kasvattamisen.
Tarvikkeet ja sisustus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tärkeimmät tarvikkeet akvaariossa ovat: haavi, lämpömittari, lappoletku, taustakuva ja pohjahiekka.
Haavia käytetään kalojen käsittelyyn ja siirtämiseen, esimerkiksi sairaiden tai haavoittuneiden kalojen poistoon. Sillä poistetaan myös suurimpia roskia kuten kasvinriekaleita. Haavi valitaan kooltaan akvaarion ja sen sisällön mukaisesti. Lämpömittarista tarkkaillaan veden lämpötilaa päivittäin. Se kiinnitetään joko imukupilla akvaarion sisäpuolelle tai tarralla lasiin.
Akvaarion viikoittaiseen osavedenvaihtoon ja pohjan puhdistamiseen käytetään lappoletkua ja sorapohjalla myös letkun päähän kiinnitettävää puhdistinta. Taustakuvan tehtävä on tuoda kaloille suojaa, mutta myös toimia sisustuselementtinä ja sähköjohtojen piilottajana. Eläinten hyvinvointilaissa edellytetään että akvaarion sivuista yhdellä on näkösuoja, jos sen sisustus tai kasvit eivät muuten anna kaloille riittävää suojaa.[6] Pohjamateriaali valitaan akvaarion sisällön mukaan: Neutraali hieno hiekka (0,5–1 mm) sopii useimpiin akvaarioihin. Malawi- ja merivesiakvaarioissa käytetään usein korallihiekkaa tai -soraa (pääosin kalsiumkarbonaattia) ja joissakin tapauksessa sammakko- ja kilpikonna-akvaarioissa neutraalia soraa. Pohjan kaivelu on joillekin lajeille tyypillistä käytöstä ja näitä lajeja pidettäessä pohjamateriaali ei saa olla teräväsärmäistä.
Vedenhoitoaineet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen kalojen hankkimista omistajan täytyy varmistua akvaarion bakteerikannan olevan valmis. Tätä varten vedestä tutkitaan ammonium, nitriitti ja nitraattipitoisuudet. Vesinäytteen voi tutkia itse tai viedä akvaariokauppaan analysoitavaksi, jotkut kaupat voivat vaatia vesinäytteen toimittamista ennen kalojen myyntiä uuden akvaarion ollessa kyseessä.[7][8] Osittaisen viikkovedenvaihdon yhteydessä veteen tulee lisätä vedenparannusainetta, jonka tehtävänä on poistaa ja sitoa hanavedestä raskasmetalleja, kloori ja klooriamiini, sekä suojata kalojen limakalvoja. Kasvein sisustetussa akvaariossa käytetään kasviravinteita, jotka jaetaan nestemäisiin (lisätään vedenvaihdon yhteydessä tai päivittäin) ja juuriravinteisiin.
Humus- tai turveuutetta käytetään pehmeän ja humuspitoisen veden kaloille, jollaisia on suuri osa tavallisimmista seura-akvaariokaloista.
Lisäksi erilaisiin tilanteisiin on olemassa vitamiinilisiä, pH:n säätöaineita, levämyrkkyjä (esim. biosidit ja nk. nestehiili) ja lääkkeitä sairastumistilanteisiin.
Akvaariokalat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Akvaariokalojen elämän seuraaminen on monelle tärkein syy hankkia akvaario. Kalojen valinta voidaan suorittaa esimerkiksi siten, että kaikki kalat valitaan joltain tietyltä maantieteelliseltä alueelta tai puhtaasti kalojen ulkonäön perusteella. Tällöin on kuitenkin huomioitava se, että samaan akvaarion tulevien lajien täytyy tulla toimeen keskenään ja pärjätä samanlaisissa olosuhteissa. Kalojen määrää rajoittaa akvaarion koko; akvaarion liikakansoitus on tyypillisimpiä akvaarion perustusvaiheessa tehtäviä virheitä. Pienimpiä tavallisia akvaariokaloja ovat 2 cm mittaan kasvavat kääpiörasborat (Boraras maculatus). Niitä voi pitää huoletta pienimmissäkin jo minimaalisen kokoisissa 40-litraisissa akvaarioissa n. 15 kappaletta. Sen sijaan alle 200-litraiseen akvaarioon ei mahdu esimerkiksi yhtään kultakalaa. Kultakaloja ei kannata edes harkita muuhun kuin todella suureen akvaarioon, sillä ne kasvavat joskus jo vuodessa yli 25 cm pitkiksi ja niiden aikuiskoko on 30-40cm.
Tunnetuimpia ja yleisimpiä akvaariokaloja ovat miljoonakalat, lehtikalat, platyt, miekkapyrstöt, kultakalat, seeprakalat, rihmakalat, partamonnit sekä tetroista ja barbeista muun muassa neontetra, kirsikkatetra ja tiikeribarbi. Akvaarion koko määrää pitkälti myös siihen sopivat kalalajit: esimerkiksi lehtikaloja ja kultakaloja ei pitäisi kasvattaa kuin suurissa, monen sadan litran vetoisissa akvaarioissa. Merivesipuolella elokuvat Nemoa etsimässä ja Doria etsimässä lisäsivät kiinnostusta vuokkokaloihin ja palettivälskäreihin, mutta palettivälskärien kohdalla haasteina ovat olleet niiden soveltumattomuus kalankasvatukseen ja lajin kuteminen vain valtamerissä.[9][10]
Kalojen valinnassa on lisäksi huomioitava se, että monet akvaariokalat tarvitsevat ympärilleen parven viihtyäkseen. Useimmat pienet akvaariokalat, kuten tetrat, barbit ja seeprakalat, ovat parvikaloja. Parvikaloja olisi suositeltavaa hankkia akvaarioon vähintään 6–10 kappaletta. Pienempiä parvikaloja, kuten neontetroja, kannattaa ottaa heti alkuun ainakin 12, parvikalat tyypillisesti stressaantuvat ja pysyvättelevät piilossa parven puuttuessa[11]. Jotkut kalalajit viihtyvät pareittain tai yksikseenkin, sellaisia löytyy mm. monni- ja ahvenkalojen lahkoista. On myös monia lajeja jotka eivät tule toimeen muiden oman lajinsa edustajien kanssa joten niitä kannattaa pitää yksittäin.
Yleisin kalakokoonpano noin 150–200-litraisessa kotiakvaariossa koostuu yhdestä keskivedessä liikkuvasta pikkukalaparvesta (esimerkiksi 15 neontetraa), pääkaloista, kuten pienehköstä kirjoahvenpariskunnasta, ja pohjalla oleskelevista monneista, kuten partamonnista ja pienestä nuolimonniparvesta. Lisäksi akvaariossa voi pitää kalojen lisäksi lähes läpinäkyviä leväsukarapuja (Caridina multidentata).
Akvaariokalojen yleisimpiä sairauksia on Ichthyophthirius multifiliis -nimisen loisen aiheuttama valkopilkkutauti, joka on varhaisella havaitsemilla ja kunnollisella hoidolla parannettavissa, jos kaloja lääkitsee heti.[12] Kavalampi tauti on sen sijaan kalatuberkuloosi, jota ei voida lääkitä, vaan se tuhoaa huonosti hoidetussa akvaariossa hitaasti koko akvaarion kalaston.[13] Tärkeintä torjunnassa on sairaiden ja kuolleiden kalojen välitön poistaminen ja veden laadun hyvänä pitäminen. Kalatuberkuloosi on hyvin yleinen ja on arvioitu, että jopa 80% kaloista kantaa sitä. Aktiiviselta kalatuberkuloosilta vältytään, ja ostetaan kalat altaasta missä ei näy kuolleita tai sairaita kaloja. Käytännössä jokaisesta akvaariosta on löydettävissä taudinaiheuttajabakteereita ja/tai -loisia. Suurin osa akvaariotaudeista jää kuitenkin puhkeamatta, kun kalojen yleiskunto ja limakalvot ovat kunnossa, eli akvaarion säännöllisestä hoidosta pidetään kiinni.
Myös kaloille tulisi suorittaa karanteeni, ennen kuin ne lasketaan terveeseen akvaarioon. Tämä tarkoittaa että kaloja pidetään tätä tarkoitusta vasten olevassa erillisessä akvaariossa muutaman viikon ajan. Kaloja seurataan karanteenin aikana ja näin vältytään sairaiden kalojen lisäämiseltä akvaarioon.
Jos kalat ovat tämän jälkeen terveitä, ne voidaan päästää pääakvaarioon. Karanteeniakvaariota voi käyttää myöhemmin poikasakvaariona ja sairaiden kalojen lääkitsemiseen jos lääkkeen käyttö ei ole mahdollista tai järkevää pääakvaariossa.
Akvaariokasvit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Akvaariokasvit
Makeanveden akvaarioihin kuuluvat luonnollisena osana erilaiset vesikasvit, joista yleisimpiä ovat erilaiset miekkakasvit (Echinodorus), vesitähdikit (Hygrophila), melalehdet (Cryptocoryne) ja vallisneriat (Vallisneria). Kasvien rehevän kasvun edellytyksenä on oikeanlainen pohjamateriaali, hyvä veden laatu, riittävä valaistus, hiilidioksidimäärä ja ravinnelannoitus. Jotkut akvaarioharrastajat ovat ensisijaisesti keskittyneet kasvien kasvattamiseen ja kalat ovat toissijaisina asukkaina. Tuloksena on näyttäviä kasviakvaarioita.
Merivesiakvaarioissa kasveja ei kasva. Myöskään tietyissä biotooppiakvaarioissa (esimerkiksi Tanganjika- tai Malawijärven biotoopit) ei yleensä ole kovin runsasta kasvillisuutta. Varsinkin suuret kirjoahvenet voivat kaivaa pohjaa ja tuhota kasveja niin, että elävien kasvien pito akvaariossa ei onnistu.
Julkiset akvaariot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Julkisia akvaarioita eli yleisöakvaarioita on sekä eläintarhojen yhteydessä että itsenäisinä matkailukohteina, esimerkiksi Sea Life Helsingissä, Särkänniemen akvaario Tampereella ja Maretarium Kotkassa.[14][15][16] Vantaan Akvaariolinna lopetti toimintansa vuonna 2006.[17]
Akvaariokalan eutanasia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mitään akvaariokalaa ei saa lopettaa vetämällä se vessanpöntöstä alas. Ei ole myöskään sallittua hävittää akvaariokaloja päästämällä ne luonnonvesiin. Tällä tavalla on aikaansaatu vieraslaji-invaasioita luonnonvesiin, esimerkiksi kultakala voi sopivissa luonnonolosuhteissa elää jopa 25-vuotiaaksi ja kasvaa 40 cm:n pituiseksi.[18]
Akvaariokalan lopettamisessa voi käyttää useita eri menetelmiä. Jäädyttämistä on käytetty kauan lämpimänveden kalojen lopettamiseen, mutta nykyisin sitä ei pidetä enää suotavana ellei kalaa ole ensin tainnutettu jollain toisella menetelmällä. Jäädytettäessä kala pannaan pussiin etukäteen valmistellun jääsohjon sekaan ja siinä pakastimeen, missä se jäätyy kuoliaaksi. Niskan murtaminen esimerkiksi pöydän kulmaa vasten iskemällä ja pään irrottaminen teräseella ovat varmoin ottein totutettuna nopeita tapoja lopettaa kala. Kalan voi myös tainnuttaa lopettamista varten panemalla se astiaan, jonka veteen lisätään runsaasti hiilidioksidia esimerkiksi poretableteilla. Toinen menetelmä on lisätä veteen neilikkaöljyä. Kuoleman varmistamiseksi tainnutettu kala tulisi lisäksi esimerkiksi jäädyttää tai sen pää irrottaa. Isoja lemmikkikaloja voi lopettaa eläinlääkärin antamalla kuolettavalla ruiskeella, kuten muitakin lemmikkejä.[19]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 12. WSOY, 1958.
- ↑ Gutjahr, A.: ”Aloittelijan akvaario: miten kaikki alkoi”, Akvaario, s. 5. Suomentanut Syvänperä, Tuula. München, Saksa: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8837-9
- ↑ Akvaario Faunatar. Viitattu 23.10.2014.
- ↑ Suodatinlaitteet Vedenpuhdistus terraariossa. Terraario. Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Gutjahr, A.: ”Akvaarion synty: trooppiset ja subtrooppiset kalat”, Akvaario, s. 28. Suomentanut Syvänperä, Tuula. München, Saksa: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8837-9
- ↑ https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100674#L11
- ↑ Akvaariokalaa hankkiva hämmästyi: Vaatimuksena vesianalyysi ja eri kemikaaleja Puheenaihe. 1.3.2016. Helsingin Uutiset. Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Akvaarion Perustaminen Hoito-ohjeet. Helsingin Akvaariokeskus. Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Dengate, Cayla: The 'Finding Nemo Effect' Is Plundering Wild Clown Fish Stocks Green. 11.5.2016. Huffington Post (Australia). Viitattu 21.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Adams, Jake: The ‘Finding Dory Effect’ is already in full swing Marquee-Lite. 30.6.2016. Reef Builders. Viitattu 21.1.2019. (englanniksi)
- ↑ https://apifishcare.com/post/the-ins-and-outs-of-schooling-fish
- ↑ Ichthyophthirius multifiliis, valkopilkkutauti Kalojen loiset. 12.5.2006. Kalaterveyttä (Åbo Akademi). Arkistoitu 21.10.2019. Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Akvaariokalojen kauppa. Kalatuberkuloosi. Näyttövelvollisuus virheestä. Virheen ajankohtaolettama. Tuotevahinko. Oma myötävaikutus Diaarinumero: 04/36/565. 18.3.2005. Kuluttajariitalautakunta. Arkistoitu 22.1.2019. Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Gustafsson, Joonas: Pääkaupunkiseudun yleisöterraariot Eläintarhat ja vastaavat. Sammakkolampi. Arkistoitu 14.5.2021. Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Särkänniemi Nähtävää: Tampere. Visit Pirkanmaa. Arkistoitu 21.1.2019. Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Maretarium: suomalaisten kalojen luonnonmukainen akvaario Kotkassa Esite. Marematium. Arkistoitu 19.8.2019. Viitattu 21.1.2019. (suomeksi), (ruotsiksi)
- ↑ Kaijasilta, Pertti: Kim Söderbergin tarina Akvaariot. 6.7.2014. Lemmikki Media. Viitattu 21.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Fish Advice and Welfare: Pets & Fish. RSPCA. Viitattu 18.8.2016. (englanniksi)
- ↑ Barrington, Kate: How to Humanely Euthanize Your Fish Miscellaneous Aquarium Articles. Rate My Fishtank. Viitattu 18.8.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aqua-web – suomalainen keskusteluryhmä