Étretat

Étretat
vaakuna
Étretat
Koordinaatit: 49°42′26″N, 0°12′27″E
Valtio	Ranska
Hallintoalue	Normandia
Departementti	Seine-Maritime
Arrondissementti	Le Havre
Kantoni	Octeville-sur-Mer
Hallinto
– Pormestari	Franck Cottard
Pinta-ala
– Kokonaispinta-ala	4,07 km²
Korkeus	0–102 m
Väkiluku	1 518
www.etretat.net
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Étretat on kunta Luoteis-Ranskassa, Seine-Maritimen departementissa, ja se on osa Ylä-Normandian hallinnollista aluetta. Étretat’n jyrkät rantakalliot ovat suojelukohde, ja maisema kuuluu Ranskan ekologia-, energia-, kestävän kehityksen ja meriasiain ministeriön ohjelmaan (Opérations Grands Sites).

Étretat oli aiemmin vaatimaton kalastajakylä, mutta nykyään se on hyvin tunnettu lomanviettokaupunki. Se sijaitsee Normandiassa, Englannin kanaalin rannikolla. Sen valkoiset liitukivikalliot ja harmahtavien mukulakivien peittämät rannat ovat tehneet kaupungista kansainvälisen matkailukohteen. Alueen tärkein tulonlähde onkin turismi, ja Étretat on eräs suosituimmista Haute-Normandien turistikohteista. Kuvataiteilijat, kuten Gustave Courbet, Eugène Boudin ja Claude Monet ovat ikuistaneet kaupungin maalauksissaan. Myös kirjailijat, kuten Gustave Flaubert ja Guy de Maupassant ovat lukeutuneet paikan ihailijoihin kuten myös Maurice Leblanc, jonka Arsène Lupin -salapoliisiromaani Onton neulan salaisuus (L'Aiguille creuse), on lisännyt paikan mystisyyttä, sillä romaanin tapahtumat sijoittuvat osittain kaupunkiin.

Geologia

Porte d’Aval - Aiguille

Étretat'n liitukivikalliot ovat peräisin liitukaudelta toisin kuin jurakautinen, kellertävämpi, ooliittinen kiviaines, jota on Seine-Maritimen departementin lounaispuolella sijaitsevassa Calvadosin departementissa. Étretat'n rantakalliossa on nähtävissä piikiviesiintymiä, jotka selittävät merenrannan mukulakivien alkuperän. Alueella ei esiinny hiekkakiveä, jota puolestaan löytyy pohjoisempaa Seine-Maritimen departementista Dieppen lähialueilta, jossa merenranta on matalammalla. Kallioiden juurella on murskaantunutta kiviainesta, joka on peräisin kalkkikivikallion reunan romahtamisesta. Romahduksen on aiheuttanut huokoiseen kalkkikiviainekseen tunkeutunut sadevesi, osin siitä syystä, että jäätyessään vesi on laajentunut ja näin murskannut kalliota. Jäätymisen aiheuttamat tuhot ovatkin vielä suuremmat kuin merivedestä johtuva eroosio. Mukulakivet ovat syntyneet rantakallion ulommaisen reunan luhistuttua, kun kalkki- ja piikiviaines on joutunut kosketuksiin meriveden kanssa. Vesi on liuottanut kalkkikiveä, ja aaltojen liike hionut kivimurskaa mukulakiviksi. Hieman pohjoisemmassa, Le Tréport'n alueella, Normandian ja Picardien rajoilla, on vielä korkeampia rantakallioita, jotka kohoavat jopa 110 metrin korkeuteen (Étretat'n kalliot ovat korkeimmillaan 90 metriä).

Rannan kallioon on muodostunut kolme upeaa luonnonkaarta: Amontin kaari, Avalin kaari ja Manneporte. Kaaret eivät ole muodostuneet meriveden eroosion vaikutuksesta, vaan ne on muovannut kallionalainen merivirta, joka on kaivertanut uomansa kallioon ennen kuin se on eroosion vaikutuksesta hajonnut. Näin on saanut alkunsa myös neulanmuotoinen kallio (L'Aiguille), jonka kalkkiaines on niin kovaa, ettei se ole liuennut kokonaan. Meri on suurentanut kaaria entisestään ja on jättänyt jälkeensä sen näkymän, joka näkyy Étretat'n rannikolla nykyään.

Étretat'n vaakuna

Vaakunan alaosassa on kuvattuna kaksi hopeista avainta, jotka risteävät vinosti, ja sen yläosan sinistä reunaa koristaa kolme kultaista näkinkenkää.

Historia

Arkeologisten kaivausten perusteella Étretat’ssa on ollut ihmisasutusta jo paljon ennen ajanlaskumme alkua. Näistä ajoista ei kuitenkaan tiedetä juuri mitään, ei edes paikan sen aikaista nimeä. Se kuitenkin tiedetään, että Étretat’ssa kalastus on aina ollut tärkeässä roolissa, ennen kuin kaupungista tuli matkailijoiden suosima lomanviettopaikka 1800-luvulla. Kalastus väheni merkittävästi 1900-luvun lopulla.

Vanhan tarun mukaan kaupungin perustivat viikingit, jotka saapuivat paikalle pitkäveneillään (drakkar). He tiettävästi yrittivät käyttää hyväkseen erästä hyvin rikasta pyhimykseksi julistettua naista, Olivea, jolla oli tapana kylpeä tai pestä pyykkiä kallion juurella olevassa lähteessä. Nimi Oliven lähde (Fontaine d’Olive) on edelleen käytössä, ja se viittaa lähteeseen, joka on nykyään rannikon vetäytymisestä johtuen veden alla. Lähdettä symbolisoi antiikin aikainen neliskulmainen aitaus.

Alkuperä

Chapelle Notre-Dame de la Garde

Antiikin aikana Étretat oli pieni kaupunki, josta kulki roomalainen tie Seine-Maritimen departementissa sijaitsevan Jvliobonan tai Iuliobonan (Lillebonne) kaupunkiin. Tästä gallialais-roomalaisesta ajasta on löytynyt paljon jälkiä: 1800-luvun alkupuoliskolla tuhoutunut kolme kilometriä pitkä akvedukti; kolikoita; ruukkuja; roomalainen huvila; uurnahautausmaa, jossa oli 5-6 terrakottauurnaa ja -lautasta sekä rautanauloja. Myöhemmin kaivettiin esiin neljä uutta hautaa, joissa oli 18 ruukkua. Nämä roomalaiselle sivilisaatiolle ominaiset esineet ja infrastruktuuri eivät viittaa suoranaisesti roomalaisten läsnäoloon, vaan tässä tapauksessa kelttiläiseen Caletes-heimoon. Kelttiläiset olivat omaksuneet roomalaisia tapoja ja ihailivat roomalaista sivilisaatiota sekä pitivät sitä hienostuneena. Itse asiassa arkeologit eivät ole löytäneet yhtään varhaisen Rooman valtakunnan aikaista hautaa tai leiriä Gallian luoteisalueelta.

Toinen hautausmaa on löytynyt Étretat’n pappilan puutarhasta, ja sen alla oli Rooman valtakunnan aikaisia raunioita. Hautausmaa on peräisin merovingiajalta, ja siellä oli muun muassa alueelta paljon löytyneitä sotilaiden hautoja. Haudoista on kaivettu esiin spatha eli roomalainen pitkämiekka, pronssisia solkia, kantohihnan solkia ja väkipuukko eli skramasaksi. Vainajat oli haudattu istuma-asentoon, kuten muualla Seine-Maritimen departementissa (Londinières ja Envermeu), Saksassa lähellä Mainzia (Selzen) sekä Tanskassa ja Isossa-Britanniassa (Yorkshire, Northamptonshire). Myöhemmin myös muita hautoja on kaivettu esiin, ja niissä oli luurankoja, merovingiajan aseita ja esineitä, kuten kolme tikaria eli breitsaksia, jalometalliupotuksin (damascening) koristeltuja solkia ja rautalaattoja sekä luuneuloja. Nämä esineet, aseet ja hautaustapa viittaavat siihen, että kyseessä olivat muualta tulleet frankit ja saksit. Tätä olettamusta vahvistaa se, että muissa paikoissa, kuten Calvadosin departementissa sijaitsevassa Frénouvillessa ja Sommen departementissa sijaitsevassa Vronissa, on löydetty samanlaisia hautapaikkoja ja siellä on tarkoissa tutkimuksissa varmistettu, että kyse oli nimenomaan frankeista ja sakseista. Myös germaanit, joihin frankit ja saksit kuuluvat, ihailivat roomalaisuutta aivan kuten keltitkin.

1800-luku

1800-luku oli Étretat’lle käännekohta, sillä se muuttui kalastajakylästä lomanviettokaupungiksi. Pikku hiljaa turismi syrjäytti elinkeinona perinteisen kalastuksen. Tuona aikana myös hylättiin Frans I:n ajoista Napoleon I:n aikoihin säilynyt suunnitelma rakentaa kaupunkiin sotilastukikohta.

Vuosisadan alusta sen puoliväliin rannalla oli tavanomaisesti jopa 30 kalastuslaivaa, mutta sen jälkeen niiden määrä väheni huomattavasti. Ne korvattiin pienillä veneillä, joilla harjoitettiin rannikkokalastusta.

Perinteisillä limisaumaisilla veneillä matkustettiin Dieppeen asti kalastamaan silliä ja loppusyksyisin kylässä oli jopa 250–300 kalastajaa. Ainoastaan makrillin kalastus kukoisti Étretat’ssa 1800-luvun lopulla ja sitäkin saatiin vain kesäkuukausina.

Étretat ei ollut niin suosittu uimapaikka kuin esimerkiksi Trouville-sur-Mer, Dieppe ja le Havre osittain siitä syystä, että Étretat’n rannoilla ei ole hiekkaa vaan mukulakiviä. Pääasiallisena syynä Étretat’n vaatimattomaan suosioon olivat kuitenkin huonot liikenneyhteydet.

Étretat’sta tuli hyvin suosittu lomakohde vasta vuoden 1843 jälkeen. Alphonse Karr kirjoitti menestysromaanin kylästä, mikä vaikutti merkittävästi Étretat’n läpimurtoon kylpyläkaupunkina. Tuohon aikaan rakennettiin tiet Fécampiin ja le Havreen, minkä lisäksi kaupunkiin saatiin säännölliset yhteydet hevosvaunuilla. Vuonna 1890 Étretat’sta tuli entistä suositumpi lomanviettopaikka rautatieyhteyden ja -aseman rakentamisen myötä.

Tuohon aikaan kylään alettiin rakentaa myös kylpyläkaupungille ominaisia huviloita yhä tasaisempaan tahtiin. Samalla myös kylän muita rakennuksia kunnostettiin tiilillä ja tiilen muotoon leikatuilla piikivillä, joita käytettiin yleisesti koristeina normandialaisissa rakennuksissa.

Vuonna 1852 avattiin kasino Bains de Mer d’Étretat -yhdistyksen suojeluksessa. Siellä esitettiin muuan muassa säveltäjä Jacques Offenbachin operettia Orfeus Manalassa (Orphée aux Enfers). Tämän operetin mukaan Offenbach on nimennyt myös Étretat’n huvilansa.

1900-luku

Vaikka Etratat’n luonto ei 1900-luvulla muuttunutkaan mitenkään – ellei sitten uusia uhkia luonnon monimuotoisuuden häviämisestä ja meriveden saastumisesta oteta lukuun - kaupungin ulkonäkö koki kuitenkin suuria muutoksia edelliseen vuosisataan verrattuna. Ne alkoivat jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Étretat’ssa tehtiin mittavia jälleenrakennustöitä, jolloin kaupungin ilmapiiri muuttui. Silloin suuri osa pariisilaisesta älymystöstä, kuten kirjailijoista, taiteilijoista ja poliitikoista pakeni massaturismia, hylkäsi paikan eikä enää viettänytkään kesiään siellä. Turismin lisääntyminen oli seurausta palkallisista lomista ja ihmisten varallisuustason parantumisesta. Näihin aikoihin Étretat vakiinnutti asemansa suosittuna lomanviettopaikkana.

Toinen maailmansota vähensi turismia, joka oli lisääntynyt elintason noustua ja liikenneyhteyksien parannuttua. Rantamaisema kärsi sodan aikana, kun saksalaiset tuhosivat rannalla sijainneen kasinon ja osan huviloista parantaakseen paikan puolustusta liittoutuneiden maihinnousun varalta. Sodan jälkeen rantaa rakennettiin vastaväitteistä huolimatta uudestaan.

Pikkuhiljaa Étretat’n suosio kasvoi, ja siitä tuli kansainvälinen turistikohde, kun mahtavat rantakalliot tulivat tunnetuiksi Claude Monet’n ja Gustave Courbet’n maalauksista. Lisäksi Pariisin, le Havren ja Rouenin läheisyys sekä hyvät liikenneyhteydet lisäsivät paikan suosiota. Étretat’ssa ovat turistien lisäksi viettäneet kesiään myös perinteiset kesäasukkaat. He ovat olleet useimmiten Pariisissa ja sen tienoilla asuvia perheitä, jotka ovat saattaneet omistaa useiden sukupolvien ajan asunnon Étretat’ssa. Kesäasukkaiden välit paikallisiin eivät ole aina olleet kaikkein ystävällisimpiä.

Massaturismi on tuonut Étretat’han ongelmia ja varsinkin matkailusesongin viikonloppuina ja kesälomakuukausina autojen ja jalankulkijoiden mahduttaminen kapeille teille on vaikeaa. Suuria pysäköintialueita on rakennettu, jotta liikenne keskustassa vähenisi ja tukossa olevat tiet tyhjenisivät. Pysäköintialueet sijaitsevat Guy de Maupassant -kadulla lähellä protestanttikirkkoa ja Germaine Cotyn vanhainkodin lähellä. Äskettäin myös le Havreen johtavan tien varteen on rakennettu pysäköintialue.

Aikoinaan meren rannassa sijaitsi art nouveau -tyylinen kasino. Toisen maailmansodan aikana natsit kuitenkin tuhosivat sen muiden paikalla sijainneiden rakennusten tavoin, sillä ne estivät näkyvyyden merelle ja hankaloittivat näin puolustusta. Saksalaisten sodanaikaisesta puolustuslinjasta, Atlantin vallista, on yhä jäljellä bunkkereita kallion juurella. 2000-luvulla on saatu päätökseen rantatien ja kasinon rakennus- ja korjaustyöt, joiden ansiosta kasino näyttää samanlaiselta kuin aikoinaan.

Väestönkehitys

1962	1968	1975	1982	1990	1999	2006	2008	2011
1379	1472	1525	1577	1565	1615	1531	1505	1469

Luonnonnähtävyydet ja kylä

Avalin kalliot: L'Arche ja L'Aiguille

Maanalainen virta ja meriveden aiheuttama eroosio ovat muovanneet luonnonkaaren (L’Arche) ja 70 metrin korkeuteen kohoavan, neulanmuotoisen kalliomuodostelman (L’Aiguille), joka on jäännös siitä, missä kallio on ennen kohonnut.

Maurice Leblanc on kirjassaan Onton neulan salaisuus (L’Aiguille creuse, 1909) kuvaillut neulanmuotoista muodostelmaa seuraavasti: "Valtava, yli 80 metrinen kallio, nousee graniittiperustastaan luotisuoraan kuin kolossaalinen obeliski". Guy de Maupassant puolestaan vertasi kaarta elefanttiin, joka upottaa kärsänsä veteen.

Jo noihin aikoihin tämä luonnonnähtävyys houkutteli paikalle paljon turisteja, joiden joukossa tulivat Arsène Lupinin ihailijat: amerikkalaiset opiskelijat, jotka olivat tulleet etsimään luolaa, josta tämän "herrasmiesvarkaan" kerrottiin löytäneen Ranskan kuninkaiden aarteen. Ranskalaisen ohjaajan Jean-Paul Salomén Arsène Lupinista kertovassa Arsène Lupin -elokuvassa, joka ilmestyi teattereihin lokakuussa 2004, Étretat'n luonnonnähtävyydet näkyvät moneen otteeseen.

• 
  Luonnonkaari (L’Arche)
• 
  L’Aiguille (Neula)
• 
  L’Aiguille (Neula) aamunkoitteessa
• 
  ”Miehen mentävä luola” (Le trou à l’homme)
• 
  ”Neitojen kammari” (La chambre des demoiselles)
• 
  Avalin kallio rannalta nähtynä
• 
  Etretat’n jylhät kalliot
• 
  Auringonlasku
• 
  Etretat’n jylhät kalliot, Avalin kallio ja lokkeja

Manneporte

Tämä luonnonkaari on saanut nimensä muinaisranskasta "manne porte", "suuri portti". Sana man(ne) tulee latinasta magnu/-a, ja tarkoittaa "suurta", ja se on säilynyt joissakin Ranskan keskiaikaisissa paikannimissä. Tämä kaari on suurempi kuin Avalin kaari ja sijaitsee sen takana.

• 
  Manneport-kaari
• 
  Manneport-kaari sumussa

Amontin kalliot

Amontin kaari on kolmesta kaaresta pienin. Kallion päällä kohoaa kivinen kappeli, joka on rakennettu suojelupyhimykselle nimeltään Notre-Dame-de-la-Garde. Sen paikalla sijainnut edellinen, alkuperäinen rakennus ajoittuu 1800-luvulle.

• 
  Amontin kallio iltapäivän valossa
• 
  Amontin kallio
• 
  Amontin kallio auringonlaskun aikaan
• 
  Lokki taustallaan Etretat’n jylhät maisemat: ranta, Amontin kallio ja Notre-Dame-de-la-Garde -kappeli

Ranta ja kävelyreitti luonnonnähtävyyksille

Rantaa ympäröivät kalliot suojaavat sitä melko hyvin vallitsevilta tuulilta. Kivinen ranta laskeutuu mereen. Vuoroveden vaihtelua ei juuri huomaa. Ranta on erittäin suosittu ja turistien kansoittama kesäisin, mutta lomasesongin ulkopuolella se autioituu luonnontilaansa. Mukulakivien vuoksi kävely rannalla on hankalaa. Nämä "murikat" suojelevat kuitenkin tärkeänä osana rannikkoa. Itse asiassa ne ovat eräänlainen iskunvaimennin, aivan kuten keinotekoiset aallonmurtajatkin. Tämän vuoksi kivien kerääminen rannalta on kiellettyä, etenkin koska ne kulkeutuvat helposti ulapalle pohjoiseen merivirtojen mukana. Ennen muinoin rannalla saattoi nähdä hevosia, joihin oli valjastettu koreja kivien keräämiseksi. Erottelun ja ryhmittelyn jälkeen kiviä kaupiteltiin mm. posliinin, fajanssin tai lasin valmistajille, sillä nämä käyttivät kivissä olevaa piitä. Kiviä myytiin myös tuotannon aloille, jotka käyttivät piitä murskaimina.

Rannan ja kylän välillä on rannan suuntainen, pitkä pengerretty rantatie, jota kutsutaan nimellä "perrey" tai "perré". Kyseessä on murretermi, joka tarkoittaa kivettyä. Alun perin nimitys tosin tarkoitti vain sitä osaa tiestä, johon kalastusveneet kiinnitettiin. Päiväntasauksen aikana rantatien merkitys korostuu, sillä penger patoaa ajankohdalle tyypillisen korkean vuoroveden ja suojaa näin itse kylää.

Avalin kaaren lähettyvillä on pieniä "majoja" (paikallisella murteella "Caloges"), vanhoja veneitä, jotka on muunnettu suojiksi ja kalastustarvikkeitten säilytystiloiksi. Rakennelmia peittää olkikatto. Viimeinen ammattikalastaja lopetti toimintansa 1990-luvulla. Vuoroveden ollessa alhaalla voi Avalin kaaren liitukivisessä perustassa nähdä ihmisen tekemiä neliskulmaisia altaita ja paikoitellen vihreän levän peittämää katetta. Nämä jäljet ovat jääneet paikalla aikoinaan toimineesta osteriviljelmästä. Ostereiden viljely ei kuitenkaan kestänyt kuin muutamia vuosia. Ylhäällä, kaaren vierellä, kalliossa on nähtävissä miehen mentävä luola (Trou à l’homme). Aukko sai nimensä ruotsalaisesta merimiehestä, joka oli ainut eloonjäänyt raivoisan, kokonaisen vuorokauden kestäneen myrskyn seurauksena tapahtuneesta haaksirikosta. Aalto syöksi hänet tähän luolaan, ja näin mies säilyi hengissä. Onkaloon pääsee rautaista portaikkoa pitkin, eikä vuorovesi edes korkeimmillaan ollessaan yllä sinne. Nousuveden aikana aukkoon voikin usein jäädä loukkuun ihmisiä. Tällöin aukosta pois pääseminen vaatii palokunnan apua, tai jos sitä ei ole saatavilla, veden vetäytymistä on odotettava kuusi tuntia.

Luola jatkuu tunnelina ja johtaa Petit Portin lahdelle, jonka kohdalla jyrkkä rantatörmä madaltuu Jambourgin laaksoksi (valleuse de Jambourg. Tällä lahdella, neulanmuotoisen kallion juurella on suojaisa ranta, jonka kummallakin puolella kohoaa suuri luonnonkaari.

Kallion laelle pääsee pengertien päädystä alkavaa portaikkoa pitkin. Portaikko johtaa helppokulkuiselle tielle, joka kohoaa ylös rinnettä ja seuraa golfkentän vierustaa. Oikealle käännyttäessä päästään aivan kallion laelle. Ylös kiipeämällä pääsee nauttimaan kauniista maisemista: sekä kylä, l’Aiquille että Manneporte-kaari näkyvät sieltä. Kallion laella on myös luonnon muodostama pieni luolamainen kammio, "chambre des demoiselles" ("neitojen kammari"), jota Maurice Leblanc kuvailee kirjassaan Onton neulan salaisuus. Luolaan liittyy taru, jonka mukaan kolme neitosta olisi pakoillut luolassa erästä ilkeää kosijaa, Fréfossén kreiviä. Kreivi oli tarun mukaan syössyt neidot alas jyrkältä rantatörmältä pitkillä nauloilla teljetyissä tynnyreissä. Neitojen haamut jatkoivat kummitteluaan siellä ja vainosivat varsinkin Fréfossén kreiviä kaikkialla, jopa hänen linnassaan.

Amontin kaaren lähettyviltä pääsee myös kiipeämään kallion laelle, mutta nousu on hyvin jyrkkä. Tätä reittiä pääsee kappeliin, joka on omistettu merimiesten suojelupyhimykselle Notre-Dame-de-la-Gardelle. Se rakennettiin uudelleen sodan jälkeen, sillä natsit tuhosivat alkuperäisen, tiilistä ja kivistä tehdyn neogoottilaisen rakennuksen. Tie johtaa vielä monumentille ja museolle, joka on omistettu kahdelle entiselle lentäjälle Charles Nungresserille ja Francois Colille, jotka halusivat ylittää Atlantin lentämällä Pariisista New Yorkiin vuonna 1927 kaksitasollaan "Valkoinen lintu", ”Oiseau Blanc". Miehet jättivät Ranskan taakseen näillä seuduin aloittaessaan kuuluisan matkansa, joka päättyi koneen katoamiseen.

Kylä

Notre-Damen kirkko

Étretat’n Notre-Damen kirkon apsis ulkoa.

Notre-Damen kirkko sijaitsee syrjässä kylän keskustasta. Kirkko on suuri rakennus, ja sen koko heijastaakin kylän merkittävää asemaa entisaikoina, jolloin kirkko oli rikkaan Fécampin apottiluostarin alainen. Kirkkoa rakennettiin 1100- ja 1200-luvuilla. Sitä entistettiin 1800-luvulla, jolloin se luokiteltiin kansalliseksi suojelukohteeksi. Kirkon pohjapiirros on klassinen latinalaisen ristin muotoinen. Ristikeskuksen yläpuolella kohoaa neljän pylvään varassa ikkunallinen torni, tour lanterne, joka on tyypillinen normandialaiselle ja englantilaiselle goottilaiselle arkkitehtuurille. Torniin tulee valoa kahdeksasta suippokaari-ikkunasta. Kirkon laiva on kahden kerroksen korkuinen perinteiseen normandialaiseen tyyliin. Laivan kuusi ensimmäistä sarjannetta edustavat romaanista tyyliä, koska niissä on puoliympyrän muotoiset kaaret, geometrinen koristelu ja vankat pilarit. Kapiteelit on suurimmaksi osaksi koristeltu kiveen hakatuilla kuvioilla. Myöhemmältä ajalta peräisin olevat kuorin neliskulmaiset ja kiehkurakuvioiset kapiteelit ilmentävät 1200-luvun ranskalaisia vaikutteita. Pohjoisessa sivulaivassa on Neitsyt Marian patsas, joka on peräisin 1300-luvulta. Cavaillé-Coll-urut ovat 1800-luvulta. Kirkon laivaa koristavat liput muistuttavat Étretat’n merellisestä taustasta.

Kirkon muut osat on rakennettu myöhemmin goottilaiseen tyyliin. Kuori ja sivulaivat ovat 1100-luvun loppupuolelta ja 1200-luvun alkupuolelta ja poikkilaiva on rakennettu 1200-luvun puolivälissä. 1700-luvulla kirkon laivan kuoriosasta erottava triumfikaari purettiin, kuten useimmissa ranskalaisissa kirkoissa. Kirkon ikkunoita suurennettiin, jotta sisään tulisi enemmän valoa. Kellotorni piti rakentaa uudelleen tulipalon seurauksena. Myös holvit rakennettiin uudelleen 1800-luvulla, jolloin kirkkoon lisättiin sakasti ja uusia lasimaalauksia.

Kirkon julkisivu edustaa paikallista romaanista tyyliä, jolle on tyypillistä harjakattoinen pääty, joka peittää loput rakennuksesta. Julkisivun puolella ei ole torneja eikä patsaita. Kirkon pääsisäänkäynti on pyörökaaren muotoinen ja holvikaarissa on geometrisia koristeita: siksak- ja kukkakuvioita sekä sakarareunaisia ristikko- ja punoskoristeita, jotka ovat tyypillisiä romaaniselle taiteelle Normandiassa. Oviaukon yläpuolella oleva tympanon on peräisin 1800-luvulta.

Kirkon runkoa ympäröi sarja pittoreskeja romaanisia ulokekiviä. Neliskulmainen apsis kätkeytyy 1800-luvulla lisätyn sakastin taakse. Ensimmäisessä maailmansodassa kuolleet Kansainyhteisön sotilaat lepäävät kirkkoa ympäröivällä hautausmaalla. Vainajien lepopaikkaa selittää se, että ensimmäisen maailmansodan aikoihin Étretat’ssa toimi armeijan sairaala.

Vanha kauppahalli

Kauppahallin kellotorni

Kauppahalli sisältä

Étretat’n vanha kauppahalli on entisöity perinteisten puuhallien tapaan ja se on rakennettu osittain kierrätysmateriaaleista, joista osan kerrotaan olevan peräisin purkutaloista brionnelaiselta maatilalta Euren departementista.
Hallin rakensivat Manchen departementista kotoisin olevat kirvesmiehet.
Hallissa toimii liikkeenharjoittajia ja käsityöläisiä, jotka myyvät siellä matkamuistoja ja muita esineitä.

Kartanot ja huvilat

Salamandren kartanon koristelua

Étretat’ssa sijaitsee useita merkittäviä kartanoita ja huviloita.

Salamandren kartano on turistien ihailema rakennus, joka sijaitsee Étretat’n pääkadulla vanhan kauppahallin lähellä, mutta vastakkaisella puolella katua. Oheisessa kuvassa näkyvät kartanon ullakkoikkunat. Kartano on Étretat’n vanhimpia rakennuksia, mutta se on siirretty Étretat’han Lisieux’stä, Calvadosin departementista, ja on pystytetty uudelleen. Tämä rakennus, joka edustaa tyypillistä Pays d’Augen kaupunkiarkkitehtuuria, sijaitsi muinoin Lisieux’ssä, jolloin sen nimi oli ”maison Plantefor”. Salamandren kartanoksi kutsuttiin toista rakennusta Lisieux’ssä.

Maurice Leblancin koti, joka toimii nykyisin museona.

Clos Lupinissa oli kirjailija Maurice Leblancin työhuone. Clos Lupin sijaitsee Guy de Maupassant -kadulla Guy de Maupassantin entisen talon ”La Guilletten” lähistöllä. Se on syrjäinen ristikkotalo, jota ympäröi ranskalainen puutarha. Leblanc asui siellä tiettävästi yli 20 vuotta. Hän lunasti sen vuonna 1918 ja antoi sille nimen Clos Lupin, rikostarinoidensa sankarin Arsène Lupinin ja sinne istuttamiensa lupiinien kunniaksi. Myöhemmin natsit määräsivät talon luovutettavaksi. Se myytiin vuonna 1952, ja Maurice Leblancin lapsenlapsi Florance Boespflug osti sen vuonna 1998. Kartano toimii nykyisin museona ja siellä on käynyt yli 125 000 vierailijaa vuosien 1999 ja 2004 välillä.

Château des Aygues

Château des Aygues oli Espanjan kuningattarien Marie-Christinen ja Isabella II:n vapaa-ajanasunto. Sen omisti aikaisemmin prinssi Joseph Lubomirski, joka oli Venäjän keisarin Nikolai I:n keisarillinen kamariherra. Kartano on rakennettu lehavrelaisen arkkitehdin, Huchonin, suunnitelmien mukaan 1800-luvulla. Rakennus on Ranskan paikallinen suojelukohde, ja se on avoinna yleisölle kesäisin.

Étretat kirjallisuudessa

• Maurice Leblancin Arsène Lupin -sarjaan kuuluvan romaanin Onton neulan salaisuus (L’Aiguille creuse) juoni sijoittuu osittain Étretat’han.
• Georges Simenonin romaani Maigret ja vanha nainen sijoittuu pääasiassa Étretat’han, Yportiin ja Fécampiin.
• Benoît Duteurtren vuonna 2008 julkaisema romaani Les Pieds dans l’eau kertoo kirjailijan muistoista Étretat’ssa.
• Olivier Adamin romaanin Falaises (2005) lähtökohtana on kirjailijan äidin itsemurha jyrkältä rantatörmältä.

Étretat maalaustaiteessa

• 
  Gustave Courbet: Étretat
• 
  Versio teoksesta Aalto, joka on Courbet’n Etretat’ssa vuosina 1869–70 maalaama taideteos.
• 
  Claude Monet: Étretat, 1883
• 
  Claude Monet: Étretat, ranta ja Amontin kaari, 1883

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Étretat Wikimedia Commonsissa