Erkki Laitila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki ”Ville” Laitila (s. 9. maaliskuuta 1935 Helsinki) on suomalainen lehtikuvaaja, joka työskenteli Helsingin Sanomille 1950-luvun alkupuolelta 1990-luvun puoleenväliin. Hän voitti useita Vuoden lehtikuva -palkintoa etenkin suomalaisista ja ulkomaisista huippupoliitikoista ottamillaan kuvilla.[1]

Laitila sai vuonna 1948 työpaikan valokuvaaja Kaius Hedenströmin studion lähettinä. Hedenström oli tottunut kutsumaan juoksupoikiaan nimellä ”Ville”, ja siitä Laitila sai elinikäisen kutsumanimen. Vuonna 1953 hän siirtyi Helsingin Sanomien toimitukseen ja tuli tunnetuksi monipuolisena ja hyväntuulisena lehtikuvaajana.[2] Vuonna 1958 Laitila sai kinofilmikameroiden käytön opetusta Saksassa Leica-kamerayhtiössä yhdessä Helge Heinosen, P. K. Jaskarin, Seppo Saveksen ja Antti Taskisen kanssa[3].

Eräänä aamuna vuonna 1960 Laitila sai pääministerin virka-asunnon Kesärannan ulkopuolella kuvan Nikita Hruštšovista ja voitti sillä toisen palkinnon World Press Photo -kilpailussa. Vuonna 1971 hän sai Vuoden lehtikuva -palkinnon ikuistettuaan Saksan liittotasavallan liittokanslerin Willy Brandtin Kesärannan rantakallioilla. Palkinnon johdosta hän sai vielä onnittelukirjeen Brandtilta ollessaan kuvaamassa Sapporon olympiakisoja[4]. Lokakuussa 1981 Laitila kuvasi Tamminiemen puistossa sairasta Urho Kekkosta taluttavan seurueen hienovaraisesti selkäpuolelta, ja tuloksena oli jälleen vuoden lehtikuva Suomessa.[2]

Alkuvuodesta 1985 ”promillen sadasosa” Erkki Laitilan lehtikuvatuotannosta koottiin näyttelyksi Finnfoton galleriaan Helsingissä[5].

  1. Erkki Laitila ( s. 1935 ) kukakuvasi.valokuvataiteenmuseo.fi. Viitattu 6.4.2023.
  2. a b Forsström, Raija: Erkki Laitila Meilahti ja valtiomies – tällä yhdistelmällä voittaa aina. Helsingin Sanomat, 6.2.1982, s. 17. Näköislehti (maksullinen).
  3. Asikainen, Ossi: Kinofilmikameroiden aika Suomen valokuvataiteen museo. Viitattu 6.4.2023.
  4. Hollmen-Bärlund, Maija: Ville sai Willyltä kirjeen. Helsingin Sanomat, 6.2.1972, s. 10. Näköislehti (maksullinen).
  5. Valkonen, Markku: Erkki Laitila, osa kansamme tajuntaa. Helsingin Sanomat, 21.3.1985, s. 24. Näköislehti (maksullinen).