Erik Junnelius (1770–1831)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erik (Pehrinpoika) Junnelius (1. tammikuuta 1770 Oulu – 29. marraskuuta 1831 Oulu) oli suomalainen raatimies, laivanvarustaja, kauppias ja merikapteeni.[1]

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erik Junnelius syntyi Pehr Junneliuksen ja Marghareta (o.s. Jaakola) seitsenlapsiseen perheeseen. Hän oppi merenkulun taitoja isänsä opissa 14-vuotiaasta saakka ja teki matkoja etupäässä Itämeren ja Pohjanmeren satamiin.

Erik Junnelius valmistui ylioppilaaksi Turun akatemiasta 1787.[2] Hän teki väitöskirjansa tervan väärennyksestä. Tervan väärennyksessä oli kyse siihen lisätyistä vieraista aineksista, kuten hiekka, vesi, sahanpurut, talvella jäädyttäminen ja niin edelleen. Väärentäminen heikensi tervan laatua ja polki hintoja.[3] Junnelius lähti hyvin nuorena kauppa-alalle isänsä liikkeeseen. Isänsä kuoltua 1790 hän toimi kauppaliikkeen kuolinpesän johtajana. Erikin äiti Marghareta meni aviomiehen kuoleman jälkeen toisiin naimisiin 1792 kauppias Pehr Petreliuksen kanssa. Tällöin Erik siirtyi isäpuolen palvelukseen ja oli mukana toiminnassa vuoteen 1800 saakka. Saatuaan isäpuolensa opissa tarvittavan opinnäytteen hän sai kauppaporvarin oikeudet. Erik alkoi toimia itsenäisenä kauppiaana ja perusti tukkukauppaa harjoittavan yrityksen, joka oli keskittynyt tuonti- ja vientitoimintaan. Erik toimi 1831 lähtien myös Oulun merimieshuoneen asiamiehenä, sekä Oulun edustajana valtakunnallisesti[4].

Junnelius toimi Oulussa raatimiehenä ja oli yleisesti arvostusta nauttiva henkilö.[5] Oulussa hänet tunnettiin kansan suussa nimellä ”Morbror Erik”. Junnelius sai laivuriporvarin oikeudet Oulussa 1828.[6][7][8] Oulun kauppaseurassa toimiessaan hän sai vuonna 1819 vastuulleen keisari Aleksanteri I:n vierailun Oulussa. Hän hankki matkaa varten henkilöstön ja kaluston. Kapteeniksi hän valitsi Johan Junneliuksen, varapäälliköksi perämies Christian Svanljungin, 24 merimiestä ja kolme purjelaivaa[9][10][11][12][13].

Junnelius omisti Oulussa IV-korttelissa talon nro 75, jossa sijaitsi hänen konttorinsa. Hän oli Oulussa myös hyväntekijä. Junnelius lahjoitti suureen Oulun vuoden 1822 palon rahastoon sekä järjesti vapaaehtoistyönä kaupungin asioita valtakunnallisesti palon jälkeen[14][7]. Hän kuoli naimattomana ja lapsettomana. Junnelius on haudattu sukuhautaan Oulun hautausmaan vanhalle puolelle.[15]

Laivat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Junneliuksen omistamat laivat:

Junnelius toimi myös kapteenina kyseisillä laivoilla: Margareta 1799, Maria Christina 1796, Expedit 1800, Orion 1801, Diana 1806 ja Lilla Musa 1812.[8] Junnelius oli osakkaana setänsä Iisak Niskan kanssa useissa laivoissa.[16]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Jounela, Aarno I.: Pohjois-Pohjalainen Junnelius-suku, s. 62. Pohjoinen, 1983. ID 60983
  2. ↑ V. Lagus: Studentmatrikel II (1892–95), s. 309. (tuntematon), 1905.
  3. ↑ E. Kaila: Pohjanmaa ja meri 1600-1700-luvuilla. (Väitöskirja) Historiallisia tutkimuksia XIV. Suomen Historiallinen Seura, 1931.
  4. ↑ P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771-1939, s. 142. Kaleva kustannus, 1939.
  5. ↑ Aimo Halila: Oulun kaupungin historia II (1721-1809), s. 633. Oulun kaupunki, 1953.
  6. ↑ Kotivuori, Yrjö: Erik Junnelius. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  7. ↑ a b Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia III, s. 638. Oulu: Oulun kaupunki, 1975. ISBN 951-95283-2-6
  8. ↑ a b c d e f g h P. W. Snellman (toim. Aarne Kopisto): Oulun laivoja ja laivureita 1816-1875, s. 197. Kaleva, 1974. ISBN 951-9306-02-1
  9. ↑ P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771-1939, s. 191–193. Kaleva kustannus, 1939.
  10. ↑ Reijo Heikkinen: Verkkoversio Keisari Aleksanteri I:n vierailu Kainuussa 1819. 6.11.2002. Kainuun maakuntakirjasto. Arkistoitu 5.10.2013. Viitattu 30.8.2011.
  11. ↑ Oulun Viikko-Sanomia 1830 Keisarin vierailu (sivulla useita viitteitä lehtiin)
  12. ↑ Maija-Liisa Näsänen: Owla - Oula - Oulu: kaupungin perustamisesta maailmansotiin. Pohjoinen, 1998. ISBN 951-749-270-7
  13. ↑ Sara Wacklin: Sata muistelmaa Pohjanmaalta. Oulu: Oulun historiaseura, 2005. ISBN 951-96266-4-6
  14. ↑ Erik Junnelius lahjoitus (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. ↑ Schali, Kirsi: ”Oulun hautausmaa”, Oulun hautausmaat. (Erik Junneliuksen hauta) Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä, 1996. ISBN 952-90-7881-1
  16. ↑ Eero Kojonen: Sursillin suku. Helsinki: Weilin + Göös, 1971.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Erik_Junnelius_(1770–1831)&oldid=22853697”