Eräs avioliitto
Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja |
|
---|---|
Kirjailija | Pentti Haanpää |
Kansitaiteilija | Ninni Kairisalo |
Kieli | suomi |
Genre | romaani |
Kustantaja | Into |
Julkaistu | 2015 |
Ulkoasu | sid. |
Sivumäärä | 192 s. |
ISBN | 978-952-264-325-4 |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja on Pentti Haanpään novellikokoelma vuodelta 2014, johon on koottu eri lehdissä ilmestyneitä kertomuksia. Sen on toimittanut Matti Salminen ja kustantanut Into yhteistyössä Työväen Sivistysliiton kanssa.
Teoksen alkusanoissa sen toimittanut Matti Salminen kertoo, että kokoelma syntyi Haanpään juhlavuoden kunniaksi. Vuonna 2015 tuli kuluneeksi 110 vuotta Haanpään syntymästä ja 60 vuotta hänen kuolemastaan. Kertomuksia ei ole julkaistu aiemmin Haanpään novellikokoelmissa eikä kootuissa teoksissa, vaan ne ovat peräisin aikakauslehdistä, juhlajulkaisuista ja tutkimuksista. Suuri ansio niiden löytymisestä on Haanpää-tutkija Esko Viirteellä, joka 1990-luvulla selvitteli Haanpään tyttären Elsa Hyvärisen jäämistöä.[1]
Kokoelmassa on 28 kertomusta, ja kymmenen niistä sivuaa jotakin Haanpään romaania. Haanpäällä oli tapana hyödyntää tuotantoaan muokkaamalla niistä novelleja julkaistavaksi lehdissä. Salminen huomauttaa alkusanoissa, että lukiessa eräitä Noitaympyrään liittyviä novelleja hänelle tuli tunne, ettei Noitaympyrä mahdollisesti olekaan tarkasti Haanpään käsialaa vaan sitä olisi muokattu kustantamossa, ja hän vertaa sitä Väinö Linnan Sotaromaanin kokemaan kohtaloon.[1]
Teoksen lopussa on tietoja kokoelman kertomuksista.
Kertomukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|