Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille
Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille on kuvataiteilija Denise Zieglerin suunnittelema taideteos Helsingissä. Teos koostuu kahdeksasta ”muistolaatasta”. Laatat ovat katukaivojen pyöreitä valurautakansia, joissa kussakin on ohikulkijan tilanteeseen ja laatan ympäristöön liittyvä epigrammin muotoinen viesti. Muistolaatat sijaitsevat Kaartinkaupungin, Kampin ja Kluuvin kaupunginosissa. Teos on paljastettu vuonna 1999, sen tilasi kaupungin rakennusviraston katuosasto ja teos kuuluu Helsingin taidemuseon kokoelmiin.[1]
Taiteilija on omistanut epigrammit ohikulkijoille. Kiertämällä kaikki kannet kävelylenkin pituudeksi tulee noin kolme kilometriä.[2]
Analyysia teoksesta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Milja Liimatainen on käsitellyt Zieglerin teosta vuonna 2012 valmistuneessa taidehistorian pro gradu -tutkielmassaan Julkinen veistos ja tila – Kivi, Kolme aitaa ja Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille paikkasidonnaisina merkitysten muodostajina. Zieglerin teokset kertovat usein ihmisen arkisesta toiminnasta ja niissä on muistijälkiä ihmisen toiminnasta, joka on tapahtunut joskus.[3] Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille sijoittuu kaupungin ydinkeskustaan[4] kolmen kaupunginosan alueelle. Sijaintipaikat ovat kaupungin keskeisintä ydintä, tavallista katutilaa, ja teokset ovat sijaintipaikkaansa ja lähestymissuuntaansa sidottuja, niitä ei voi siirtää toisaalle menettämättä niiden antamaa viestiä.[5] Ne sijaitsevat paikoissa, joissa on paljon jalankulkijoita[6] ja tekstit on aseteltu niin, että niiden lukusuunta liittyy ympäristöön.[7] Jalankulkijan on myös pysähdyttävä teoksen luo hetkeksi.[6] Teoksien on tarkoitus käsitellä sekä sijaintipaikkaa että jalankulkijan senhetkistä tilannetta. Niiden tarkoitus on vahvistaa jalankulkijan asemaa olennaisena osana kaupunkikuvaa ja vahvistaa hänen omanarvontuntoaan.[7]
Teoksen osat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Nro | Katu | Paikka | Kaupunginosa | Epigrammi | Kartalla | Kuva |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Mannerheimintie | Pyörätiellä Kiasman edessä | Kluuvi | Tämä tie vie muistomerkkien ja rakennusten ohi pohjoiseen. | 
| |
| 2 | Pohjoisesplanadin ja Kluuvikadun risteyksen kohdalla | Esplanadin puiston laidalla | Kaartinkaupunki | Minut sijoitettiin puiston laidalle. Ohikulkija, kävele keskellä tietä. | 
| |
| 3 | Yliopistonkatu (Tämä epigrammi on poistettu) | Porthanian edessä jalkakäytävällä | Kluuvi | Olen kaukolämmön kansi, maanalaisten käytävien vartija. | 
| |
| 4 | Eteläranta | Vanhan kauppahallin eteläpäädyssä | Kaartinkaupunki | Kaupungin takahuoneessa nautit näkymästä merelle. | 
| |
| 5 | Pohjoisesplanadin ja Mikonkadun risteyksen kohdalla | Puiston puoleisella jalkakäytävällä suojatien edessä | Kaartinkaupunki | Tällä paikalla odotti nainen, juuri kun punainen pakettiauto ajoi ohi. | 
| |
| 6 | Mannerheimintien ja Kalevankadun risteyksessä | Jalkakäytävällä suojatien edessä | Kluuvi | Punainen valoukko seisoo kadun toisella puolella, täällä seison minä. | 
| |
| 7 | Simonkatu | Lasipalatsin kohdalla jalkakäytävällä | Kamppi | Tämä katu vie alaspäin rautatieasemalle, sinä suunnistat ylämäkeen. | 
| |
| 8 | Kampintori | Torin keskivaiheilla | Kamppi | Seisot Kampin aukiolla, kolmiota ympäröi humina. | 
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Liimatainen, Milja: Julkinen veistos ja tila – Kivi, Kolme aitaa ja Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille paikkasidonnaisina merkitysten muodostajina. (Taidehistorian oppiaine Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta) Helsinki: Milja Liimatainen, 2012. Teoksen verkkoversio (PDF).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 26.10.2019. Viitattu 26.10.2019.
- ↑ Ikola, Vilma: Punainen pakettiauto ajoi naisen ohi, kertoo ohikulkijoita hämmentävä kaivonkansi keskellä kaupunkia Helsingin Sanomat. 4.5,2020. Sanoma Oy. Viitattu 5.5.2020.
- ↑ Liimatainen, 2012, s. 18
- ↑ Liimatainen, 2012, s. 6
- ↑ Liimatainen, 2012, s. 7
- ↑ a b Liimatainen, 2012, s. 16
- ↑ a b Liimatainen, 2012, s. 17