Enimmäkseen Kirkasta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Enimmäkseen Kirkasta
Kirjailija Kirill Babitzin, Raila Kinnunen
Kansitaiteilija Tuula Mäkiä
Kieli suomi
Genre elämäkerta
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1999
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 311
ISBN 951-0-23644-6
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Enimmäkseen Kirkasta on suomalaislaulaja Kirkasta kertova elämäkerta, jonka kirjoitti Raila Kinnunen yhdessä Kirkan kanssa käymiensä keskustelujen ja käytössään olevien arkistojen pohjalta.[1] Teoksen julkaisi vuonna 1999 WSOY.[2]

Idea elämäkertaan tuli Kirkalta itseltään, ja hän oli ehdottanut sen tekemistä jo 1990-luvun puolivälissä. Työstäminen aloitettiin syksyllä 1998, ja julkistamistilaisuus järjestettiin 20. lokakuuta 1999.[3]

Kirja noudattaa Kirkan hyväntahtoista imagoa, joskin hän kertoo siinä myös elämänsä kipukohdista, kuten vaikeasta isäsuhteestaan, aviottomasta lapsestaan, lähipiirissään olevasta huumeongelmasta ja ensimmäisen avioliittonsa kariutumisesta. Monet Kirkan hyvin tuntevat kritisoivat kirjan antavan kohteestaan yksiulotteisen kiiltokuvamaisen vaikutelman.[4]

Kirja ilmestyi pokkariversiona vuonna 2007 Kirkan kuoleman jälkeen.[5]

  1. Kirka – Elämä, ura, tuotanto, s. 11. Kirka Fan Club, 2020.
  2. Enimmäkseen Kirkasta - Kansalliskirjasto - Kansalliskirjaston hakupalvelu Kansalliskirjasto.finna.fi. Kansalliskirjasto. Viitattu 8.11.2024.
  3. Kirka – Fan Club, s. 6. Kirka Fan Club, 2022.
  4. Miettinen, Sauli: Muska, s. 266. Helsinki: Like, 2022. ISBN 978-951-1-41938-9
  5. Babitzin, Kirill & Kinnunen, Raila: Enimmäkseen Kirkasta. (Maininta kuolemasta takakannessa.) Helsinki: Loisto, 2007. ISBN 978-952-459-772-2
Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.