Eliömaantiede
Eliömaantiede eli biogeografia on tieteenhaara, joka tutkii lajien ja sitä korkeampien taksonien maantieteellistä levinneisyyttä. Lajien levinneisyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa lajiutuminen, sukupuutot, mannerliikunnot, jäätiköityminen (sekä siihen liittyvät muutokset esimerkiksi merenpinnan tasossa ja jokien reiteissä) sekä tarkasteltavan lajin ominaisuudet, kuten elinympäristövaatimukset ja dispersaalikyky eli lajin kyky levittäytyä uusille alueille.
Alfred Russel Wallacea on kutsuttu "eliömaantieteen isäksi",[1] sillä hän teki tärkeitä tutkimuksia lajien levinneisyydestä Indonesian saarilla. Muita merkittäviä henkilöitä eliömaantieteen historiassa ovat muun muassa Robert MacArthur ja Edward O. Wilson, joiden vuonna 1967 julkaistu The Theory of Island Biogeography -kirja loi pohjan saarten lajiston tutkimukselle.
Paikallispopulaation koko riippuu syntyvyyden ja kuolleisuuden suhteesta, mikä puolestaan vaikuttaa populaation mahdollisuuksiin levitä. Jos esimerkiksi mannerpopulaatio leviää saaristoon ja siellä muodostuu uusi populaatio, syntynyt populaatio on metapopulaatio.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Alfred Russel Wallace: Evolution of an Evolutionist. wku.edu. Arkistoitu 18.2.2009. Viitattu 25.11.2017.
- ↑ Ilkka Hanski, Jan Lindström, Jari Niemelä, Hannu Pietiläinen, Esa Ranta: Ekologia, s. 231-234. Määritä julkaisija! ISBN 951-0-21981-9
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Internetix - Lukion ja peruskoulun kursseja: oppimateriaalit - Eliömaantiede
- Luomus: Lajien levinneisyys ja eliömaantiede
- Eliömaantiede 750363A (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf)