Eino Heilimo
Eino Verner Heilimo, vuoteen 1907 Hjelmman (21. maaliskuuta 1887 Turku – 30. elokuuta 1974 Iisalmi[1]) oli suomalainen tuomari ja shakinpelaaja. Heilimo oli kansallisen mestariluokan pelaaja sekä lähi- että kirjepelissä. Hän sai kansallisen shakkimestarin arvon 1925 ja kirjeshakin kansallisen kirješakkimestarin arvon 1947.
Henkilöhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heilimo syntyi senaattori, laamanni Fredrik Werner Hjelmmanin ja Hanna Elisabeth Wickmanin perheeseen. Esittelijäneuvos Esko Heilimo oli hänen veljensä. Heilimon puoliso vuodesta 1915 oli Karin Björkman. [2] Heilimo valmistui ylioppilaaksi 1905. [1] Lukion jälkeen hän siirtyi Helsinkiin ja aloitti oikeustieteen opinnot yliopistossa. Hän sai varatuomarin arvon 1912.[1] Valmistuttuaan yliopistosta Heilimo suoritti elämäntyönsä tuomarina. Virkaurallaan hän toimi tuomarina useilla paikkakunnilla (muun muassa Viipurissa). Vuonna 1942 hän siirtyi Iisalmeen, jossa toimi tuomiokunnan tuomarina aina eläkkeelle jäämiseensä asti.[1][2]
Shakkiura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähishakki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heilimon shakinharrastus alkoi jo nuorena. Opiskeluaikoinaan hän liittyi Helsingin Shakkiklubin jäseneksi. Hän korottui HSK:ssa pelaajana I luokkaan v. 1912. Vuonna 1922 hän osallistui Helsingissä pelattuun Suomen Shakkiliiton 1. liittoturnaukseen.[1] Kirjallisissa lähteissä kisa tunnetaan myös nimellä I yleissuomalainen turnaus. Kilpailu oli samalla shakin ensimmäinen suomenmestaruusturnaus. Kisan voitti Anatol Tschepurnoff, josta tuli ensimmäinen Suomen-mestari. Heilimo jakoi kisan 6. sijaa tuloksella 5,5/11.[3]
Heilimo korottui shakkimestariksi 1925 voittamalla SSL:n III liittoturnauksen.[1] Saavutuksen ansiosta hän pääsi tavoittelemaan Suomen mestaruutta. Vuonna 1928 hän pelasi Edgar Lindroosia vastaan ottelun oikeudesta haastaa hallitseva mestari Tschepurnoff, mutta Heilimo hävisi ottelun.[4] VI Suomen Shakkiliiton liittoturnauksessa 1932 Heilimo jakoi 6. sijaa.[5] Virkatehtävät haittasivat usein Heilimon osallistumista kilpailuihin. Hän joutui esimerkiksi jättämään kesken vuodenvaihteessa 1934–1935 Helsingissä pelatun Suomen mestaruusturnauksen.[6] Heilimo osallistui SM-kisaan tämän jälkeen vielä kahdesti. Hän oli 8. sijalla vuonna 1945, ja 1947 hänen sijoituksensa oli 7.[3]
Shakkiolympialaisissa Heilimo pelasi kahdesti. Hän osallistui Suomen joukkueessa Lontoon shakkiolympialaisiin 1927 ja Münchenin epävirallisiin shakkiolympialaisiin 1936.[1] Jälkimmäinen tapahtuma tunnetaan nykyisin paremmin Münchenin kansainotteluiden nimellä.
Kirjeshakki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koska Heilimo asui suuren osan elämästään kaukana suurista shakkikeskuksista, hänen oli vaikea saada pelikavereita lähipeliin. Siksi hän aloitti kirjeshakin harrastamisen. Jo 1920-luvulla hän pelasi satoja kirjepelejä.[1] Pelaajana hän oli mestari myös kirjepelissä. Hän sai ensimmäisenä suomalaisena kansallisen kirjeshakkimestarin arvonimen 1947.[7]
Heilimo voitti vuosina 1944–1946 pelatun epävirallisen kirjeshakin Suomen mestaruusturnauksen tuloksella 7,5/8.[8] Hän osallistui SM-turnauksiin vielä myöhemminkin, mutta ilman menestystä. Ensimmäisessä virallisessa SM-turnauksessa 1950–1951 hän oli 6 sijalla.[4] Suomalaisten kisojen lisäksi Heilimo osallistui moniin kansainvälisiin kilpailuihin. Hän pelasi Suomen joukkueen kärkipöydällä kirjeshakin I ja II olympiaturnauksessa.[1] Hän osallistui myös I MM-ehdokasturnaukseen.[1] Tri Dyckhofin muistoturnauksen mestariluokassa Heilimo sai tuloksen 5,5/11.[1] Hänen viimeinen kirjepeliturnauksensa (EU/M/199) päättyi 1970 ja hän sijoittui jaetulle 2.–3. sijalle tuloksella 4/6.[1]
Kirjeshakin järjestötoiminta Suomessa oli pitkään organisoimatonta. Aktiiviset puuhamiehet järjestivät yksittäisiä turnauksia. Suomen Kirjeshakkiliitto perustettiin vihdoin 1961 ja Heilimosta tuli sen ensimmäinen puheenjohtaja.[1] Hän jatkoi tehtävässä vuoteen 1968 asti.[1]
Peliuran ohella Heilimo oli myös kansallinen kirjeshakkituomari.[1] Kansallisen kirjeshakkituomarin arvonimi myönnettiin ensi kerran vasta 1974, jolloin sen sai Usko Koskinen.[7] Koska arvonimi luotiin vasta tuolloin, Heilimo ei ehtinyt elinaikanaan saada sitä.
Luottamustoimia ja tunnustuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heilimolla oli suuri määrä luottamustehtäviä suomalaisessa shakkielämässä niin lähi- kuin kirjeshakin järjestöissä. Hän toimi kotimaan lisäksi myös kansainvälisissä järjestöissä. Heilimo toimi 1952 Helsingin shakkiolympialaisten turnausjohtajana.[1] Kisojen jälkeen hän sai kansainvälisen shakkituomarin arvon.[1] Sittemmin hän toimi 1958 naisten MM-ottelun tuomarina.[1]
Toiminnastaan Suomen shakkijärjestöissä Heilimo palkittiin shakin hopeisella ansiomerkillä 1947.[1] Hän sai ansiomerkin kultaisin sotilain 1957 ja shakin kultaisen ansiomerkin vuonna 1967.[9]
Ansioistaan kirjeshakissa Heilimo kutsuttiin Suomen Kirjeshakkiliiton 1. kunniajäseneksi 1968.[1] Kansainvälisen kirjeshakkiliiton (ICCF) kunniajäsen hänestä tuli jo edellisenä vuonna 1967.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Eino Heilimo † (Suomen Shakki 7/1974)
- ↑ a b L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 168. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
- ↑ a b SM-taulukot *** Tilastotietoja shakin SM-turnauksiin osallistuneista pelaajista Shakki.net 2013 Viitattu 28.3.2013
- ↑ a b Historia (Arkistoitu – Internet Archive)Shakkilaakso ry 2013 Viitattu 28.3.2013
- ↑ VI yleissuomalainen turnaus (Suomen Shakki 1/1932)
- ↑ Eero E. Böök: Mestarin mietteitä 1984. Shakkitarvike, Järvenpää
- ↑ a b Kirjeshakin arvonimetSuomen Kirjeshakkiliitto 31.8.2008 Viitattu 28.3.2013
- ↑ Kirjeshakin SM-historiaSuomen Kirjeshakkiliitto 31.8.2008 Viitattu 28.3.2013
- ↑ Myönnetyt shakin ansiomerkit 12.8.1947 –31.12.2011 (PDF) 31.12.2001. Suomen Shakkiliitto. Viitattu 28.3.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eino Heilimon pelaajaprofiili ja pelejä Chessgames.com:issa (englanniksi)
- Kirjeshakin pioneeri Kuva Eino Heilimosta ja Heilimon voittopeli ranskalaisesta André Chéronista.