Edvard VI

Edvard VI
Englannin kuningas
Valtakausi	28. tammikuuta 1547 – 6. heinäkuuta 1553
Kruunajaiset	20. helmikuuta 1547
Edeltäjä	Henrik VIII
Seuraaja	Maria I tai Lady Jane Grey
Sijaishallitsija	Edward Seymour (1547–1549) John Dudley (1549–1553)
Syntynyt	12. lokakuuta 1537 Richmond upon Thames, Englanti
Kuollut	6. heinäkuuta 1553 (15 vuotta) Greenwich, Englanti
Suku	Tudor
Isä	Henrik VIII
Äiti	Jane Seymour
Uskonto	anglikaani
Nimikirjoitus

Englannin kuningashuone
Tudor-suku

Henrik VII

• Walesin prinssi Arthur
• Margareeta Tudor
• Henrik VIII
• Elisabet Tudor
• Maria Tudor
• Edmund Tudor, Somersetin herttua
• Katariina Tudor

Henrik VIII

• Henrik, Cornwallin herttua
• Maria I
• Elisabet I
• Edvard VI

Maria I

Elisabet I

Edvard VI

Edvard VI (12. lokakuuta 1537 – 6. heinäkuuta 1553) oli Englannin kuningas ja Irlannin kuningas vuosina 1547–1553. Hän oli Tudor-suvun kolmas hallitsija ja Englannin ensimmäinen protestanttinen kuningas. Vaikkakin jo Edvard VI:n isä Henrik VIII oli katkaissut siteet katoliseen kirkkoon, vasta Edvard VI:n kaudella maa siirtyi anglikaanisuutena tunnettuun protestanttisuuden muotoon.

Yhdeksänvuotiaana kruunattu ja vain 15-vuotiaana kuollut, koko elämänsä mahdollisesti sairaalloinen Edvard VI ei tosin itse ehtinyt asioihin juuri vaikuttaa, vaan maan siirtämisestä kovin ottein protestanttisuuteen vastasivat hänen taustajoukkonsa, aluksi hänen enonsa Edward Seymour (lordiprotektori 1547–1549) ja erityisesti Warwickin jaarli (myöhempi Northumberlandin herttua) John Dudley (1549–1553). Maltillisemman Seymourin jälkeen Dudleyn kaudella jumalanpalvelusmuotoja yhtenäistettiin, katolisia symboleita hävitettiin kirkoista ja katolisia vainottiin ja jopa poltettiin roviolla.

Edvardin jälkeen valtaistuimelle astui perimyskamppailun jälkeen hänen sisarensa, Maria I, joka yritti palauttaa maan jälleen katoliseksi.

Varhaiselämä

Edvard kuusivuotiaana.

Edvard syntyi Hampton Courtin palatsissa Richmond upon Thamesin boroughissa Lontoossa. Hänen isänsä oli kuningas Henrik VIII ja äitinsä tämän kolmas vaimo Jane Seymour, joka kuoli 12 päivää synnytyksestä lapsivuodekuumeeseen. Joskus on epäilty Seymourin kuolleen keisarileikkaukseen, mutta siitä ei ole todisteita. Synnyttyään Edvardista tuli automaattisesti Cornwallin herttua, muutama päivä myöhemmin Walesin prinssi. Kuusivuotiaaksi asti häntä hoitivat pääasiallisesti lapsenhoitaja ja palvelijat, myöhemmin otti hoitovastuun hänen äitipuolensa Katariina Parr.

Henrik oli erittäin tyytyväinen poikalapsen syntymästä. Hän oli hylännyt kaksi aiempaa vaimoaan, Katariina Aragonialaisen (Maria I:n äiti) ja Anne Boleynin (Elisabet I:n äiti) osittain syystä, että he eivät olleet pystyneet synnyttämään kuninkaalle poikaa. Molemmat avioliitot mitätöitiin: Anne Boleyn mestattiin ja sekä Maria että Elisabet julistettiin aviottomiksi. Tästä huolimatta molemmat hallitsivat Englantia Edvard VI:n jälkeen.

Aina viime aikoihin asti on yleisesti hyväksytty teoria, että Edvard VI oli erittäin sairas lapsi. Hänen on arveltu kärsineen oireisesta synnynnäisestä varhaiskupasta tai tuberkuloosista. Hänen sanotaan sairastuneen nelivuotiaana kvartaanakuumeeseen, jota kesti kuukausia. Hänen oletettu heiveröisyytensä saattoi olla syynä siihen, että Henrik VIII ryhtyi hyvin pian etsimään uutta aviopuolisoa; kuninkaan kolme viimeistä avioliittoa eivät tuottaneet lapsia. Edvardin omat kirjoitukset eivät kuitenkaan mainitse mitään sairauksista lukuun ottamatta tuhkarokkoa vuonna 1552 ja tuberkuloosia, johon hän lopulta kuoli. John Dudleyn toiminta myös antaa olettaa, että hän toimi odottaen Edvardin saavuttavan aikuisiän eikä odottaen kuninkaan kuolevan nuorena.

Edvardin väitetyt sairastelut eivät vaikuttaneet hänen opintoihinsa. Nuori prinssi oli älykäs lapsi, joka jo seitsemänvuotiaana osasi latinaa. Hän pääasiallisimmat opettajansa olivat piispa Richard Cox, Sir John Cheke ja Jean Belmain. He olivat kyvykkäitä opettajia ja humanisteja, jotka opettivat nuorelle Edvardille klassisia aiheita. Edvardin koulutuksen aikaa sävytti uskonpuhdistus, joka oli pyyhkäissyt läpi Alankomaiden ja Saksan. Myöhemmin Edvard oppi puhumaan ranskaa ja kreikkaa, ja jo 13-vuotiaana hän kirjoitti esseitä kreikaksi. Hän piti äitipuolestaan Katariina Parrista ja kirjoitti tälle kolme kirjettä, yhden jokaisella kielellä: ranskaksi, latinaksi ja englanniksi. Loput Edvardin kirjoittamista kirjeistä oli hänen sisarelleen kirjoittamia latinankielisiä kirjeitä. Edvardin rakkaus oppineisuuteen ja kirjoittamiseen johti siihen, että hänen mukaansa on nimetty monia kouluja.

Somersetin herttuan aikakausi

Lordiprotektori, Somersetin herttua Edward Seymour.

Henrik VIII kuoli 28. tammikuuta 1547 Edvardin ollessa vain yhdeksänvuotias. Testamentissaan Henrik nimesi kuusitoista pesänselvittäjää, jotka muodostivat holhoojahallituksen, jotka olisi toiminnassa kunnes Edvard 18-vuotiaana saavuttaisi täysikäisyyden (joka tosin vuonna 1552 muutettiin kuudeksitoista vuodeksi). Näiden pesänselvittäjien lisäksi oli kaksitoista avustajaa, jotka osallistuivat toimiin vain silloin kun se kaikille sopi. Selvitysmiehet olivat kaikki uskonpuhdistuksen kannattajia. Sen pahimpia vastustajia, Norfolkin herttuaa Thomas Howardia, Winchesterin piispaa Stephen Gardineria tai Westminsterin piispaa Thomas Thirlbya ei hallitukseen valittu. Holhoojahallitus nimitti Edvardin enon, Hertfordin jaarlin Edward Seymourin valtakunnan lordiprotektoriksi kuninkaan alaikäisyyden ajaksi.

Muutama päivä Henrikin kuoleman jälkeen Edward Seymourista tuli Somersetin herttua ja hän otti vastaan Lord High Treasurerin (ylin varainhoitaja) ja Earl Marshalin tehtävät. Edvard VI kruunattiin kuninkaaksi Westminster Abbeyssä 20. helmikuuta 1547. 13. maaliskuuta 1547 Edvard VI muodosti uuden 26-henkisen holhoojahallituksen, johon kuuluivat kaikki entisen pesänselvittäjät ja avustajat lukuun ottamatta Southamptonin jaarlia Thomas Wriothesleyta.

Somersetin herttua jatkoi protestanttisen uskonpuhdistuksen täytäntöönpanoa. Herttua oli hyvin inhimillinen, eikä hänen aikanaan ihmisiä poltettu eikä kidutettu uskonnollisista syistä. Lisäksi hän suojeli köyhiä rikkaiden maanomistajien sorrolta.

Vuonna 1549 laki yhdenmukaisuudesta (engl. Act of Uniformity) teki Canterburyn arkkipiispan Thomas Cranmerin kirjasta Book of Common Prayer ("Yhteinen rukouskirja") pakollisen kaikissa kirkoissa ja lakkautti latinankieliset messut. Sen seurauksena puhkesi Cornwallissa kapina, joka päättyi katolilaisten 4 000 miehen armeijan tuhoamiseen.

Inflaatio ja sodankäynnin kustannukset kaksinkertaistivat hinnat vuosina 1547–1549. Somersetin poliittinen kyvyttömyys koitui lopulta hänen kohtalokseen. Edward Seymour menetti asemansa neuvostossa lokakuussa 1549, ja hänet teloitettiin vuonna 1552 näytösoikeudenkäynnin jälkeen . Tämän jälkeen maan todellista valtaa piti hallussaan Northumberlandin herttua John Dudley.

Northumberlandin herttuan aikakausi

Northumberlandin herttua John Dudley.

Somersetin herttua oli syrjäytetty, mutta Warwickin jaarli (vuodesta 1551 Northumberlandin herttua) John Dudley ei tehnyt itsestään lordiprotektoria vaan jopa kannusti Edvard VI:a julistautumaan täysikäiseksi jo kuusitoistavuotiaana. Vuonna 1550 Dudley taltutti kapinoivat talonpojat, teki rauhan Ranskan kanssa ja luopui vastikkeetta kaikesta Englannin omaisuudesta Skotlannissa ja Boulognessa. Toisin kuin edeltäjänsä, Dudley oli toiminnan mies, joka halusi pakottaa maan virallisesti protestanttiseksi.

Katolisia veistoksia ja maalauksia alettiin tuhota, ja Book of Common Prayerin käyttöä tiukennettiin. Vuosina 1550 ja 1551 vaikutusvaltaisimmat katoliset piispat Edmund Bonner (Lontoon piispa), Stephen Gardiner (Winchesterin piispa) ja Nicholas Heath (Worcesterin piispa) erotettiin ja korvattiin protestanttisilla uudistajilla kuten Nicholas Ridley.

Herttuan yritykset pysyä vallassa kuninkaan sairastuttua

Edvardia hemmoteltiin ja pidettiin eristyksissä, kun hänen isänsä eli. Valtakaudellaan Edvard halusi omaa vapautta ja nautti siitä muiden ikäistensä lasten seurassa. Hän innostui urheilusta kuten tenniksestä. Talvella 1552–1553 Edvard harrasti liikuntaa pakkasessa ja vilustui. Lääkärit yrittivät tuloksetta parantaa kuningasta erilaisilla lääkkeillä. Tammikuussa 1553 Edvardilla havaittiin ensimmäiset tuberkuloosin oireet, ja toukokuussa oli selvää, että tauti olisi kuolemaksi. Edvard oli kasvatettu protestantiksi, eikä hänellä ollut halua saada seuraajakseen vanhempaa sisarpuoltaan, harrasta katolilaista Mariaa.

Samaan aikaan Dudley laati epätoivoisia suunnitelmia pysyäkseen vallassa. Kaksi seuraavaa ehdokasta kruununperijöiksi, Maria ja Elisabet, eivät olisi sopineet herttuan tarkoitusperiin. Kolmantena Henrikin testamentissa mainitussa perimysjärjestyksessä oli Lady Frances Brandon, joka oli Henrikin nuoremman sisaren Maria Tudorin tytär. Hänkään ei kelvannut Dudleylle, joka pelkäsi Francesin aviopuolison Suffolkin herttuan Henry Greyn anastavan kruunun itselleen. Näin Dudley päätyi epätoivoiseen vaihtoehtoon, yritykseen hallita kruunua Frances Brandonin tyttären eli Henrik VII:n lapsenlapsenlapsen Lady Jane Greyn kautta. Jane Grey naitettiin herttuan pojalle Guilford Dudleylle.

11. kesäkuuta 1553 Dudley määräsi vanhimmat tuomarit tekemään testamenttiluonnoksen Edvardille. Suunnitelma oli laiton monista syistä. Ensinnäkin alaikäisellä ei ollut oikeutta tehdä testamenttia. Toisekseen Edvardin testamenttia ei ollut hyväksytty missään parlamentin laissa. Hänen isänsä Henrikin testamentti oli hyväksytty erityisellä vuonna 1544 voimaan tulleella lailla. Tuomarit vastustivat aluksi herttuan vaatimuksia, koska kyseessä oli valtiopetos, jolla rikottaisiin vuoden 1544 lakeja. Edvard kuitenkin varmisti yhteistyön lupaamalla armahduksen.

Ensimmäinen versio testamentista poisti Marian, Elisabetin, Frances Brandonin ja Jane Greyn perimysjärjestyksessä sillä perusteella, että Englantia ei voisi hallita nainen. Kruunun pitäisi siirtyä Janen miespuoliselle perilliselle. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan sopinut herttualle (luultavasti siksi että Janella ei tuolloin ollut miespuolisia jälkeläisiä, sillä hän oli ollut naimisissa vasta kuukauden verran) ja testamenttia muutettiin niin, että kruunu jäisi Janelle ja hänen miespuolisille jälkeläisilleen. Maria ja Elisabet jäivät ulkopuolelle, koska he olivat virallisesti aviottomia, Frances suostui luopumaan omista vaatimuksistaan. Legendan mukaan Edvard VI:n maatessa kuolinvuoteella Northumberlandin herttua vertauskuvallisesti varasti kruunun häneltä ja antoi sen miniälleen Lady Janelle.

Edvardin kuolema ja sen jälkiseuraukset

Edvardin sisarpuoli, hänen seuraajansa Maria I.

Edvard VI kuoli Greenwichin palatsissa 6. heinäkuuta 1553. Kuolinsyyksi on arvailtu tuberkuloosin lisäksi muun muassa arsenikkimyrkytystä ja kuppaa. Hänet haudattiin Westminster Abbeyhin Henry VII Lady Chapeliin. Hautaustoimituksen suoritti Thomas Cranmer 9. elokuuta samaan aikaan kun Maria piti messun kuninkaan sielulle Towerissa.

Edvardin kuolemaa salattiin muutamia päiviä, jotta Janen valtaannousun valmistelut saataisiin valmiiksi. Korkeat virkamiehet vannoivat yksityisesti uskollisuutta uudelleen kuningattarelle, mutta asia julkistettiin vasta 10. heinäkuuta. Kansa kannatti kuitenkin enemmän kruununperimyslain mukaista laillista kuningatarta Mariaa. 19. heinäkuuta Maria saapui juhlavasti Lontooseen, ja Jane pakotettiin luovuttamaan kruunu. Janen kruununperimys mitätöitiin pakon alaisena tehtynä lakina ja siis laittomana. Niinpä Edvard VI:n de jure seuraaja oli Maria I (1553–1558), mutta lyhytaikainen de facto seuraaja Jane Grey.

Northumberlandin herttua teloitettiin, mutta Lady Jane ja hänen isänsä säästettiin aluksi. Vuonna 1554 Wyattin kapinassa Suffolkin herttua yritti jälleen nostaa tyttärensä valtaistuimelle. Tästä rikoksesta Jane, hänen aviomiehensä ja Suffolkin herttua mestattiin.

Edvard VI:n kuoltua vain 15-vuotiaana levisi kansan keskuudessa paljon huhuja hänen pelastumisestaan. Monet huijarit käyttivät niitä hyväkseen ja julistautuivat oikeiksi kuninkaiksi. Petkuttajia riitti Maria I:n kauden jälkeen vielä Elisabet I:nkin valtakaudelle (1558–1603).

Aiheesta muualla

• Edvard VI:n kuvitettu historia (englanniksi)