Edmond de Polignac

James Tissot: Edmond de Polignac

Edmond Melchior Jean Marie de Polignac (19. huhtikuuta 1834 − 8. lokakuuta 1901) oli ranskalainen säveltäjä ja aristokraatti.

Elämänvaiheita

Sukutausta ja nuoruus

Edmond de Polignac syntyi ylhäisaateliseen perheeseen. Hänen isänsä, Jules de Polignac oli toiminut pääministerinä kuningas Kaarle X:n hallinnossa ja oli myötävaikuttanut surullisen kuuluisien heinäkuun ordonanssien syntyyn. Tapaus johti heinäkuun vallankumoukseen. Vallankumouksen jälkeen perhe asettui Britanniaan, Lontooseen. Edmond oli perheen nuorin, seitsemäs, lapsi.

Perheen lapsille annettiin klassinen kasvatus: he kävivät koulunsa latinaksi ja kreikaksi. Perheessä puhuttiin ranskaa, saksaa ja englantia. Edmond kiinnostui varhain teatterista ja kirjoitti näytelmiä kahdeksanvuotiaana. Hän sairasteli paljon ja lapsena ja oli jäänyt heiveröiseksi, minkä vuoksi vanhemmat veljet kiusasivat häntä. Kun vanhemmat huomasivat lapsensa musikaalisuuden, hänelle palkattiin saksalainen musiikinopettaja.

Kun isä kuoli vuonna 1847, sai muu perhe luvan palata Ranskaan. He joutuivat keskelle vuoden 1848 sekasortoa, mutta säästyivät ryöstelyltä. Näihin aikoihin Edmond de Polignac luki paljon ja ryhtyi keäämään nuotteja. Hänen kokoelmiinsa päätyivät Mozartin, Haydnin, Beethovenin ja Berliozin teokset. Hän kävi paljon konserteissa ja aloitti sävellyksen opiskelun. Ensimmäiset teokset ilmestyivät 1851 ja 1852. Merkittäväksi opettajaksi ja vaikuttajaksi de Polignacille muodostui Charles Gounod.

Säveltäjäksi

1850-luvulla Ranska eli valtavaa taloudellista nousukautta. Napoleon III:n hallinto panosti infrastruktuuriin ja talouskasvuun.Talouskasvu auttoi myös taide- ja kulttuurielämää. Edmond de Polignac asui tuon ajan puoliksi äitinsä luona Englannissa ja naispuoleisen serkkunsa kanssa Pariisissa. Hänet hyväksyttiin Pariisin konservatorion oppilaaksi vuonna 1855. Hänen veljensä loivat sotilasuraa. Konservatoriovuosinaan hän jatkoi säveltämistä, vaikka ei ollutkaan sävellyksen opiskelija.

Opiskeluaikana de Polignacin terveysongelmat pahenivat. Hänen vatsakipunsa ja ruoansulatusvaivansa enenivät. Hän joutui viettämään paljon aikaa terveyskylpylöissä. Häneltä puuttui myös opiskelun vaatimaa itsekuria ja hän jättäytyi usein pois opinnoistaan löytäessään muuta tekemistä. Myöskään perhe ei ihan hyväksynyt että aateispojasta tulisi ammattisäveltäjä. Nuoren aatelismiehen tuli joko ryhtyä papiksi, liittyä armeijaan, hoitaa perheen omaisuutta tai mieluiten olla ilman ammattia. Tärkeintä olisi kuitenkin jatkaa sukua. De Polignac ei tekisi mitään näistä.

Konservatorioaikoinaan de Polignac lienee huomannut olevansa homoseksuaali. Salailu ja hermopaine saivat hänet sairastumaan. Vuonna 1858 hänen kuoroteoksensa esitettiin hyväntekeväisyyskonsertissa. Seuraavana vuonna hän lopetti opintonsa ja ilmoitti olevansa herrasmiessäveltäjä. Herrasmiessäveltäjä sai huomata esittävänsä musiikkiaan monille toisen keisarikunnan luomille uusrikkaille, jotka pitivät musiikki-iltoja uusissa hulppeissa palatseissaan.

Ylhäisyydestään huolimastta de Polignacit eivät olleet enää kovin varakkaita. Edmond de Polignac päätti etsiä rikkaan vaimon. Hänen veljensä suosittelivat etsimään yhdysvaltalaisia perijättäriä. Monesta tulevasta avioliitosta juoruttiin, mutta yhdestäkään ei tullut mitään.

Säveltäjänä

1860-luku oli de Polignacille ammatillisen menestymisen aikaa. Ranskaan perustettiin musiikkiseuroja, jotka pitivät konsertteja ja tilasivat sävellyksiä. Musiikkiseurojen kautta de Polignac pääsi tapaamaan taiteilijoita ja saamaan virikkeitä. Hän sävelsi kuoroteoksia ja oopperoita. Jotkut niistä, kuten "Marthe ja Maria" olivat aiheeltaan uskonnollisia. Äiti ryhtyi painostamaan poikaansa avioitumaan ja tämä kävi Lontoossa esittäytymässä nuorille naisille. Avioliittoa hän ei nytkään solminut. Vuonna 1865 hän osallistui kuoroteosten sävellyskilpailuun ja voitti teoksillaan kolme kärkipalkintoa.

Menestys kilpailussa ei kuitenkaan tuonut de Polignacin elämään onnea. Hän hermoili kilpailua etukäteen ja hänen krooniset vatsavaivansa pahenivat niin, että hän joutui taas hoidattamaan niitä kylpylässä. Hän vietti paljon aikaa klubeilla tavaten nuoria miehiä. Klubeilla polteltiin sikaria, puhuttiin politiikasta ja osakkeista. Pariisin säveltäjät pitivät kuitenkin häntä yhtenä muista säveltäjistä ja hyväksyivät hänet piireihinsä. Oopperoiden sävellyskilpailussa vuonna 1869 hän tuli viidenneksi, mikä tarkoitti, että teos jäi tuntemattomaksi.

Vuoden 1870 sodan ja Pariisin kommuunin jälkeen Ranskan talous ja kulttuuri lähtivät jälleen nousuun. Rauhan palattua de Polignac tuli takaisi Pariisiin ja huomasi musiikkielämän olevan entistäkin vilkkaampaa. Tuona aikana ilmestynyttä teosta "Lamentoa" pidetään de Polignacin parhaana. Vuonna 1875 de Polignacin elämään astui mies, häntä 20 vuotta nuorempi kreivi Robert de Montesquiou, jota kutsuttiin "dekadenssin prinssiksi".

Miehillä oli paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja he liikkuivat Ranskan kolmannen tasavallan taidepiireissä. Marcel Proust käytti de Polignacia romaanissaan "Kadonnutta aikaa etsimässä" paroni Charlusin esikuvana. Miesystävänsä kautta hän pääsi kansallisen musiikkiyhdistyksen jäseneksi ja hänen teoksiaan esitettiin sen konserteissa yhdessä Claude Debussyn ja Gabriel Faurén teosten kanssa.

Vuonna 1879 de Polignac omasta mielestään kehitti oktatonisen sävelasteikon. Hän ei tiennyt, että sitä on käytetty venäläisessä kansanmusiikissa jo vuosisatoja. Hän käytti sitä kolmeosaisessa kärsimysoratoriossaan nimeltä "Échos de l'Orient judaïque". Yleisö ja kriitikot eivät oikein tienneet miten suhtautua teokseen.

Yllättävä avioliitto ja viimeiset vuodet

Raha-asioitaan de Polignac ei osannut hoitaa. Hän lankesi nopeita pikavoittoja lupaaviin tarjouksiin ja oli lopulta 57-vuotiaana puilla paljailla. Sukulaiset lainasivat hänelle rahaa, mutta ne vain tilapäisesti lievensivät tilannetta. Robert de Montesquiou päätti auttaa ja tutustutti de Polignacin Singerin ompelukonetehtailijan perijättäreen Winnaretta Singeriin. De Polignac ja Singer solmivat avioliiton vuonna 1893, joka kesti de Polignacin vuonna 1901 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Tulevaa vaimoa ei de Polignacin homous häirinnyt, sillä hän oli lesbo.

Avioparin ikäero oli huomattava. De Polignac oli 59-vuotias ja Singer 28-vuotias. Avioliitto oli solmittu hyötymistarkoituksessa; de Polignac tarvitsi rahaa ja Singer aristokraattisen aviomiehen. Liitosta muodostui kuitenkin hyvin onnellinen. Puolisot olivat kiinnostuneet samoista asioista ja heillä oli yhteisiä ystäviä. He keräsivät taidetta ja pitivät vuosittaista näyttelyä ja olivat tervetulleita taiteilijapiireihin.

Pariskunta piti salonkia, jossa vierailivat monet kulttuurihenkilöt, kuten Oscar Wilde ja tämän miesystävä, Marcel Proust, Maurice Ravel , Claude Debussy ja Isadora Duncan. Salonkia pidettiin foorumina kaikelle kulttuuriin ja sivistykseen liittyvälle. Oli monia jotka pitivät pariskunnan elämää moraalittomana ja jopa sairaana, mutta monien mielestä he olivat hienoja kulttuuripersoonia.

Vuonna 1895 Winnaretta Singer osti Venetsiasta palatsin ja nimesi sen aviomiehensä mukaan Palazzo de Polignaciksi. Vuonna 1928 hän perusti pariskunnan nimeä kantavan Singer- De Polignac- säätiön.

Aiheesta muualla

• http://gayinfluence.blogspot.com/2012/01/prince-edmond-de-polignac.html