Duende (taiteessa)

Duenden selitys

Duende tarkoittaa löyhästi käännettynä sielua. Termi on peräisin espanjalaisesta mytologiasta, jossa duende on haltija- tai maahismainen taikavoimainen olento. Espanjassa termi liitetään usein taiteen lisäksi flamencoon. Taiteen duendesta puhuttaessa tarkoitetaan teoksen ihmisessä aiheuttamaa tunnetta tai sitä kuinka paljon aitoa tunnetta taiteilija on kyennyt siirtämään teokseensa.

Alkuperä

Lorca CloseUp

El Duende on (taiteellisen) ilmaisun henki. Se on eräänlainen mystinen voima, joka saa ihmisen reagoimaan fyysisesti tai emotionaalisesti esitykseen/teokseen, joka on erityisen vaikuttava. Termiä käytti ensimmäisenä espanjalainen runoilija, kirjailija ja teatteriohjaaja Federico García Lorca Buenos Airesissa vuonna 1933 pitämässään puheessa "Juego y teoria del duende".

Christopher Mauerin (In Search of Duenden toimittajan) mukaan Lorcan näkemyksestä on eriteltävissä neljä elementtiä: järjettömyys, maanläheisyys, korostunut tietoisuus kuolemasta sekä pirullisuus. Duende on maallinen henki, joka auttaa taiteilijaa näkemään älyn rajoittuneisuuden ja muistuttaa häntä siitä että "muurahaiset voisivat syödä hänet tai että suuri myrkyllinen hummeri voisi yhtäkkiä pudota hänen päälleen". Henki pakottaa taiteilijan kasvotusten kuoleman kanssa ja auttaa häntä luomaan ikimuistoista taidetta. Lorcan mallissa duende esitetään ikään kuin vaihtoehtona klassiselle ajatukselle, että taide on aina jonkinlaisen muusan innoittamaa. Taiteilija ei kuitenkaan saa yksiselitteisesti antautua duendelle. Toisin kuin muusa, duende tarttuu myös yleisöön, jolloin se luo olosuhteet joissa taiteen voi ymmärtää täysin spontaanisti ja tiedostamatta. Lorcan mukaan kaikki taide voi saavuttaa duenden, mutta parhaimmillaan se on musiikissa, tanssissa ja runonlausunnassa, koska ne ovat aina ihmisen tulkitsemia.

Esimerkkejä

Maaliskuussa 2005 Jan Zwicky yhdisti termin nykymusiikkiin Royal Ontario Museossa pidetyssä konferenssissa:

(Toinen tapa, jolla musiikki voi olla uutta on) kun siinä on duende. "Mustat äänet" (l. synkkyys), joiksi Lorca niitä kutsui, ovat musiikkia, jossa kuuluu kuolema. Duende elää mustissa äänissa ja laulajan äänen säröissä. Olemme tottuneet sen olemassaoloon jazzissa ja bluesissa, mutta se on läsnä myös klassisen musiikin säveltäjien teoksissa. Erityisesti niiden säveltäjien, jotka olivat kiinnostuneita äänen fyysisistä dimensioista sekä äänestä yhtenä maailman fyysisenä ominaisuutena.

Myös australialainen muusikko Nick Cave on ilmaissut oman tulkintansa duendesta vuonna 1999 Wienissä pitämässään luennossa, jossa hän käsitteli rakkauslauluja:

"Luennossaan "The Theory and Function of Duende" Federico García Lorca yrittää valaista sitä aavemaista ja selittämätöntä surua, joka elää joidenkin taideteosten keskiössä. "Kaikessa mustia ääniä sisältävässä on duende", Lorca sanoo "mystinen voima, jonka kaikki tuntevat, mutta ainoakaan filosofi ei osaa selittää." Nykyrockissa harvoin kuulee sitä surua josta Lorca puhuu. Innostusta usein ja vihaa joskus, mutta harvoin todellista surua. Bob Dylanilla se oli aina läsnä. Leonard Cohen erikoistuu siihen. Se seuraa Van Morrisonia kuin musta koira ja vaikka hän yrittää karttaa sitä, hän ei voi paeta. Tom Waits ja Neil Young osaavat kutsua sen luokseen. Se vainoaa Polly Harveyta. Ystäväni Dirty Threellä sitä on ämpäreittäin. Spiritualized-bändi on kiinnostunut siitä. Tindersticks epätoivoisesti hamuaa sitä, mutta vaikuttaa siltä että duende on liian hento selvitäkseen kehittyvän teknologian ja kiihtyvän musiikkibisneksen pyörteissä. Ehkä rahassa ei vain ole surua, ei duendea dollareissa. Suru tai duende vaatii tilaa hengittää. Melankolia vihaa kiirettä. Se kelluu hiljaisuudessa ja sitä pitää osata käsitellä varoen.

Kaikissa rakkauslauluissa pitää olla duende. Rakkauslaulut eivät ole koskaan täysin onnellisia. Laulut, joihin ei ole kirjoitettu kipua tai kaipuuta eivät ole rakkauslauluja lainkaan, vaan ennemminkin rakkauslauluiksi naamioituneita vihalauluja, joihin ei pidä luottaa. Nämä laulut kieltävät meiltä sekä humaaniuden että oikeutemme olla surullisia. Radioaallot ovat pullollaan niitä. Todellisten rakkauslaulujen kuuluu värähdellä surua ja murhetta. Kirjailija, joka kieltäytyy tutkailemasta sydämen pimeämpiä puolia, ei koskaan kykene kirjoittamaan uskottavasti rakkauden taiasta ja ilosta."

Lähteet

• García Lorca, Federico; Maurer, Christopher (Ed.) (1998) In Search of Duende. New Directions ISBN 0-8112-1376-5
• Federico García Lorca, Play and Theory of the Duende, 1933

Aiheesta muualla

• duendeart.org (Arkistoitu – Internet Archive)
• Nick Caven Rakkauslaululuento