Domus Litonii
| Domus Litonii Domus Litonii |
|
|---|---|
 Domus Litonii vuonna 2018 |
|
| Sijainti | Kluuvi, Helsinki, Suomi |
| Koordinaatit | 60°10′07″N 24°56′37″E / 60.16869°N 24.94353°E |
| Rakennustyyppi | asuin-, liike- ja toimistorakennus |
| Tyylisuunta | Empiretyyli |
| Suunnittelija | Gustaf Leander ja Valter Jung |
| Valmistumisvuosi | |
 Domus Litonii |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Domus Litonii eli Litoniuksen talo on Helsingin keskustassa osoitteessa Aleksanterinkatu 50 sijaitseva kolmekerroksinen empiretyylinen asuin-, liike- ja toimistotalo, johon liittyy matalampi basaarisiipi.
Talon suunnitteli muurarimestari Gustaf Leander, ja se rakennettiin 1845–1847. Myöhemmin taloon on rakennettu pihasiivet 1877 ja 1880 ja Keskuskadun puolelle matala arkkitehti Valter Jungin suunnittelema basaarisiipi 1929. Talon Aleksanterinkadun puoleinen julkisivu on modernisoitu vuonna 1936.[1][2]
Talon rakennutti verhoilijamestari ja huonekalutehtailija Jonas Litonius (1810–1864), ja talossa asuu ja talon omistajina on edelleen Litoniuksen sukua.[3][4] Talo on ainoa yksityiskäytössä säilynyt 1800-luvun alkupuoliskon asuintalo koko Helsingin ydinkeskustan alueella.[2]
Litoniuksen talo on suojeltu rakennussuojelulailla, ja se on peruskorjattu vuosina 1993–2003.[1][3]
Arkkitehtuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Domus Litonii on myöhäisen empirekauden tyypillistä helsinkiläistä arkkitehtuuria edustava asuin- ja liikehuoneistorakennus. Sen julkisivu on pelkistetyn klassinen ja aikakaudelleen tyypillinen ja esimerkiksi ikkunoiden koristeellisuudessa on havaittavissa suuria eroja eri kerrosten välillä. Basaarisiipi suurine ikkunoineen ja katon balusterikaiteineen puolestaan edustaa tyypillistä 1920-luvun modernia liikerakentamista.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rakennus oli valmistuessaan 3. joulukuuta 1847 koko pääkaupunkiseudun suurimpia yksityistaloja. Se oli 35 metriä leveä ja yli 18 metriä korkea. Ensimmäisessä kerroksessa oli 12 asuinhuonetta ja kolme keittiötä ja toisessa kerroksessa 15 asuinhuonetta. Maan alla oli lisäksi kellari, jossa oli 13 holvattua huonetta eri tarkoituksiin. Talossa oli myös poikkeuksellisesti oma vesijohtojärjestelmä, missä kellarikerroksen keskellä olleesta kaivosta johdettiin lyijyputkilla vesi asuinkerrosten keittiöihin. Helsingin yleinen vesijohtojärjestelmä rakennettiin vasta 1870-luvulla.[5]
Litoniuksen talossa toimi syyskuusta 1848 kesäkuuhun 1877 saakka Teknillisen korkeakoulun edeltäjä Helsingin teknillinen reaalikoulu, myöhemmin Polyteknillinen koulu. Koulu toimi vuokralla koko ensimmäisessä kerroksessä sekä kolmessa huoneessa kellarissa. Jonas Litoniuksen huonekalutehtaan lopetettua vuonna 1858 myös tehtaan käyttämät tilat talon pihalta vapautuivat koulun käyttöön. Koulun toiminnan laajennuttua jatkuvasti se muutti vuonna 1877 Hietalahdentorin lähelle valmistuneeseen omaan koulurakennukseen.[6]
Talo remontoitiin ja kunnostettiin kauttaaltaan sisäpuolelta Polyteknillisen koulun muutettua. Talon pihalle rakennettiin vuonna 1877 kaksikerroksinen H. E. Lohmanin suunnittelema asuintalo, joka purettiin vuonna 1955 Rautatalon tieltä. Talo liitettiin vesijohtoverkostoon vuonna 1879, viemäriverkostoon vuonna 1880 ja ensimmäinen puhelinlinja taloon vedettiin vuonna 1882. Puhelinnumeron 72 sai vuokralainen, asessori C. J. Wiklund.[7]
1910-luvulla käynnistyivät suunnitelmat Keskuskadun rakentamiseksi korttelin läpi Esplanadin puiston ja Rautatieaseman välisen liikenteen helpottamiseksi. Liikemies Allan Hjelt ja arkkitehti Eliel Saarinen käynnistivät projektin omistamansa Oy Centralgatan Ab:n kautta vuonna 1916 ostamalla kiinteistöt Aleksanterinkatu 52 ja Pohjoinen Esplanadikatu 37–41. Yhtiö tarjoutui ostamaan myös Domus Litoniin, mutta tarjouksesta kieltäydyttiin. Saarinen laati suunnitelmat Keskuskadusta ja sen varrelle rakennettavista taloista vuonna 1916 ja kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelman 6. maaliskuuta 1917.[8]
Keskuskadun puhkaisun myötä Litoniuksen talon vierestä purettiin Ekbergin talo. Litoniuksen perhe sai täten 7 metriä lisää tilaa tontilleen, johon päätettiin rakentaa matalampi basaarisiipi. Arkkitehti Valter Jungin suunnittelema siipi valmistui maaliskuussa 1929 ja piti sisällään 12 liiketilaa myymälöitä varten.[9] Vuonna 1936 valmistui Aleksanterikadun puoleisen julkisivun modernisointi, jossa myös mainosikkunoita suurennettiin. Muutoksessa päärakennus muuttui lähes täysin liikerakennukseksi.[10]
Talon ullakko ja kolmas kerros vaurioituivat pahasti Helsingin suurpommituksissa vuonna 1944, kun taloon osui kaksi palopommia ja yksi miinapommi. Vuonna 1955 osa basaarisiivestä ja talon piharakennus purettiin viereen valmistuneen Rautatalon tieltä.[11] Vuonna 1957 toiselle puolelle rakennusta osoitteeseen Aleksanterinkatu 48 rakennettiin Jusélius-säätiön yhdeksänkerroksinen liiketalo, ja Domus Litonii jäi siten ainoaksi ydinkeskustan rakennukseksi muistuttamaan 1800-luvun kaupunkirakentamisesta.[12]
1960-luvulla myös Litoniuksen talon omistajat selvittivät perusteellisesti todella arvokkaaksi nousseen tontin uusiokäyttöä. Arkkitehti Woldemar Baeckman teki vuonna 1959 suunnitelmat talon tilalle rakennettavasta kahdeksankerroksisesta liikerakennuksesta, ja vuonna 1962 selvitettiin, tulisiko talo suojella. Arkkitehti Marius af Schulténin lopputulema tuolloin oli, ettei rakennusta tarvitse suojella, sillä se ei sovi ympärillään oleviin rakennuksiin. Tämä oli linjassa 1960-luvun alun Helsingin rakennussuojelun vähäisyyteen, josta merkittävä esimerkki on vuonna 1960 purettu Norrménin talo.[13]
Vuoden 1974 Helsingin yleiskaavaa laadittaessa tehtiin samalla luettelo keskustan suojeltavista rakennuksista, johon kuuluivat myös Domus Litoniin päärakennus ja basaarisiipi myöhäisen empirekauden arkkitehtuurinsa vuoksi. Kiinteistön omistajat vastustivat suojelua ja perustelivat suojelun tarpeettomuutta af Schultenin lausunnolla marraskuulta 1974. Luettelo ei kuitenkaan muuttunut, ja Domus Litoniista tuli suojeltu rakennus kun yleiskaava hyväksyttiin tammikuussa 1976.[14]
Kirjallisuudessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Litoniuksen talo on tapahtumapaikkana kirjailija Mika Waltarin vuonna 1963 kirjoittamassa, kuvaamatta jääneessä elokuvakäsikirjoituksessa Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu. Näytelmän muodossa olleen käsikirjoituksen pääteemana on vanhan talon suojelu: maisteri Lautander on aikonut juhlistaa vanhan sukutalonsa 140-vuotista historiaa perustamalla säätiön, joka turvaisi talon säilymisen. Hän joutuu kuitenkin murhatuksi, ja eläkkeelle jo siirtynyt komisario Palmu saapuu selvittämään tapausta.[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Putkonen, Lauri: Domus Litonii 1847–1997. Marie-Louis Litonius, Pär Silén, 1997. ISBN 952-90-9325-X
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Litoniuksen talo elää jatkuvassa muutoksessa (Arkistoitu 2016) Rakennusperintö.fi. 20.7.2009. Arkistoitu 4.3.2016.
- ↑ a b c Kultturiympäristön palveluikkuna: Domus Litonii
- ↑ a b Järvenpää, Eeva: Keskuskatu kaivettiin Gasellin jättikorttelin läpi Hakasalmenkadun jatkeeksi Helsingin Sanomat. 27.5.2006.
- ↑ Järvenpää, Eeva: Kuusi sukupolvea samassa kodissa keskellä Helsinkiä Helsingin Sanomat. 27.5.2006.
- ↑ Putkonen 1997, s. 20–21
- ↑ Putkonen 1997, s. 28–32
- ↑ Putkonen 1997, s. 40–42
- ↑ Putkonen 1997, s. 49–51
- ↑ Putkonen 1997, s. 53–56
- ↑ Putkonen 1997, s. 60–62
- ↑ Putkonen 1997, s. 67–70
- ↑ Putkonen 1997, s. 74
- ↑ Putkonen 1997, s. 75–80
- ↑ Putkonen 1997, s. 79–80
- ↑ Rajala, Panu: Unio mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset, s. 896–899. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38197-7
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Domus Litonii Wikimedia Commonsissa
- Pörssitieto: Litonii Gård Ab
- 1000 tavaran talo, Domus Litoniin liikkeiden yhteisilmoitus jouluna 1938, Helsingin Sanomat, 18.12.1938, nro 341, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Litoniuksen talo Helsingin kolmannen suurpommituksen jälkeen 29.2.1944, vaunut.org 1.3.2014