Digitaalikamera

Kamerat

Filmikamera

• Valokuvafilmi
• mustavalkofilmi
• värifilmi
• dia
• filmiherkkyys

Digitaalikamera

• Valokuvakenno
• CMOS
• CCD
• rajauskerroin
• kohina
• ISO-luku

Digitaalinen tallennusmedia

• Muistikortti
• CF
• SD
• xD
• Memory Stick

Valokuvien tiedostomuoto

• JPEG
• RAW:t
• TIFF

Objektiivi

• laajakulma
• normaali
• kauko
• bokeh
• tynnyri
• tyyny
• vinjetointi

Kuvankäsittely

• Kuvankäsittelyohjelma
• Photoshop
• Photo-Paint
• GIMP
• Krita
• PaintShop Pro
• Pixel32
• Paint.NET
• RawTherapee

Teemasivu

Digitaalikamera tai digikamera on kamera, joka tallentaa kuvattavan kohteen digitaalisen kuvan valoherkän CCD- tai CMOS-kennon näkemänä. Digitaalikameran tallentaa kuvat massamuistiin, yleensä muistikortille.

Ensimmäiset digitaalikamerat tulivat markkinoille 1990-luvun puolivälissä. Myös kännykkäkamera saattaa olla digitaalikamera.^lähde?

Canon PowerShot A95, suosittu
digitaalitaskukamera eli puhekielellä ”digipokkari”.

Historia

Canon G3 on hieman Ixusta monipuolisempi Canonin digikompakti.

Ensimmäinen oikea digitaalikamera, joka tallensi kuvan digitaalisessa muodossa, oli Fuji DS-1P vuodelta 1988. Siinä oli 16 MB sisäinen muistikortti, ja se käytti paristoja tiedon pitämiseen muistissa. Kameraa ei valmistettu kaupallisesti. Ensimmäinen kaupallisesti saatavilla oleva digitaalikamera oli Kodak DCS-100 vuonna 1991. Siinä oli 1,3 megapikselin kenno ja se maksoi 13 000 dollaria. Tästä alkoi lähes loputon virta ammattilaisille tarkoitettuja digitaalisia järjestelmäkameroita Kodakilta. Ne perustuivat osaltaan tavallisiin filmikäyttöisiin järjestelmäkameroihin, usein Nikonin valmistamiin.

Digitaaliformaattiin siirtymistä helpotti JPEG- ja MPEG-standardien kehittyminen 1988, joka mahdollisti kuvan ja videon pakkaamisen huomattavasti alkuperäistä pienempään tilaan kuvanlaadun kuitenkaan merkittävästi kärsimättä. Ensimmäinen kuluttajille suunnattu kamera nestekidenäytöllä oli Casio QV-10 vuodelta 1995, ja ensimmäinen, joka käytti CompactFlash-tallennustekniikkaa, oli Kodak DC-25 vuonna 1996.

Ensimmäisille kuluttajille suunnatuissa digitaalikameroissa oli varsin alhainen resoluutio; yhden megapikselin (miljoona pikseliä) raja rikottiin vuonna 1997. Ensimmäinen kuluttajakamera, jolla pystyi tallentamaan videopätkiä, saattoi olla Ricoh RDC-1 vuonna 1995.

Vuonna 1999 esiteltiin Nikon D1, 2,7 megapikselin kamera, joka oli ensimmäinen suuren valmistajan kehittämä aito digitaalinen järjestelmäkamera. Sen hinta markkinoille tullessa oli alle 6 000 dollaria, mikä oli monen ammattilaisen budjettiin kohtuullinen hinta, ottaen huomioon aikaisemmat hinnat tämän tason kameroista. Tämä kamera myös käytti Nikonin F-kiinnityksen objektiiveja, mikä salli monen filmikuvaajan käyttää samoja objektiiveja, joita he jo omistivat.

2003 Canon esitteli harrastajakuvaajille suunnatun EOS 300D -mallin, jossa oli 6 megapikselin kenno. Se oli ensimmäinen digitaalinen järjestelmäkamera alle 1 000 dollarin hintaluokassa.

Vuonna 2008 Panasonic esitteli ensimmäisen pienikokoisen peilittömän järjestelmäkameran Lumix DMC-G1, jossa optinen etsin on korvattu elektronisella etsimellä. G1 on Olympuksen ja Panasonicin luoman Micro Four Thirds -standardin mukainen. Micro Four Thirds -kameroita ovat seuranneet Samsungin ja Sonyn pienikokoiset peilittömät järjestelmäkamerat, ja tätä myöten elektroniset etsimet yhä useammin korvaavat perinteiset optiset etsimet järjestelmäkameroissa. Nämä kamerat lähestyvät video-ominaisuuksiltaan digitaalisia videokameroita ja perustuvat esimerkiksi automaattitarkennuksen osalta samoihin tekniikoihin.

Digitaalinen valokuvaus

Pääartikkeli: Digitaalinen valokuvaus

Digitaalikameroiden myynti ylitti Suomessa filmikameroiden myynnin vuonna 2003. Sittemmin peruskäyttöön on Suomessa alettu myydä yksinomaan digitaalikameroita. Myyntimäärät ovat kuitenkin laskeneet älypuhelimien yleistyttyä. Digitaalikamerat syrjäyttivät filmikamerat lähinnä siksi, koska niillä otettuja kuvia ei tarvinnut kehittää haitallisilla kemikaaleilla, kuvien ottaminen oli halvempaa ja niiden selaaminen ja jakaminen onnistui myös tietokoneella.

Digitaalikameroiden hinta on laskenut jatkuvasti. Kun vuonna 2000 paperikuviin riittävä kahden megapikselin kamera maksoi Suomessa 5 000–8 000 markkaa, vuonna 2012 huomattavasti paremman kameran sai jopa alle sadalla eurolla ja digitaalisen järjestelmäkameran halvimmillaan alle 400 eurolla.^lähde?

Digitaalinen valokuva

Pääartikkeli: Digitaalinen valokuva

Digitaalisia valokuvia otetaan digitaalikameralla, digitaalisella järjestelmäkameralla tai digitaaliperällä. Digitaalisella tallentamisella tarkoitetaan valokuvan, dian, värinegatiivin, mustavalkofilmin ja painetun kuvan tallentamista taso-, dia- tai rumpuskannerilla kuvatiedostoksi. Siten digitaalisen kuvan voi tehdä myös filmikameran kuvasta. Tallennetun kuvatiedoston pienintä osaa – kuvaelementtiä – kutsutaan pikseliksi. Kuvatiedoston pikselien määrä lasketaan kertomalla leveyspikselien määrä korkeuspikselien määrällä. Muita kuvatiedoston – digitaalisen valokuvan – osatekijöitä ovat muun muassa väritila, tasot, kanavat, värisyvyys, sävyjakauma, valkotasapaino, kirkkaus, kontrasti, värikylläisyys, kuvasuhde, tarkkuus, tiedosto- ja tulostuskoko.

Digitaalikamera kuvatuotannossa

Digitaalikamera on tietokoneella toteutettavassa kuvatuotannossa syöttölaite. Kameraa säädetään sen mukaan, mitä kohteesta halutaan tallentaa. Tallennettua kuvatiedostoa muokataan, säädetään ja käsitellään kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvankäsittelytapa määräytyy aineisto- ja laatuvaatimusten pohjalta. Ne vaihtelevat kuvan arkistointi-, esittämis- ja jakelutavan mukaan.

Digitaalikameran toimintaperiaate

Digitaalikamerat mittaavat ja tallentavat kuvattavasta kohteesta heijastuvien valonsäteiden kirkkaus- ja värieroja. Digitaalikamerassa on valoherkkä kenno, johon objektiivi kokoaa valonsäteet. Kenno koostuu pienistä piidiodisoluista eli pikseleistä. Digitaalikamera mittaa pikseliin osuvan valonsäteen kirkkauden synnyttämän sähköisen varauksen ja tallentaa varauksen binäärisinä arvoina muistikortille. Kamera laskee kullekin pikselille väriarvot pikselin päälle ryhmitellyistä RGB-värisuotimista. Kuvatiedosto tallentuu muistikortille pikselimatriisina, kuvaushetkellä valitun kuvasuhteen ja pikselimäärän mukaisesti.

On huomattava, että digitaalikameran pikselimääräksi ilmoitetaan kennon kaikkien kuvapisteiden lukumäärä, vaikka jokainen niistä rekisteröi vain yhden värin. Siten 4 miljoonan pikselin kamerassa on 2 milj. vihreää pikseliä ja 1 milj. punaista ja 1 milj. sinistä pikseliä. Lopullisessa kuvassa näiden neljän miljoonan pikselin värit lasketaan (interpoloidaan) naapuripisteistä mitatuista arvoista. On myös kuvakennoja, jotka havaitsevat jokaisen kuvapikselin kaikki kolme värikomponenttia.

Digitaalinen järjestelmäkamera ja kompaktikamera

Nikon D3, Nikonin ammattilaisjärjestelmäkamera.

Digitaalikamerat voidaan filmikameroiden tavoin jakaa karkeasti kahteen luokkaan: järjestelmäkameroihin ja kompaktikameroihin. Järjestelmäkameroissa on vaihdettava objektiivi, objektiivin kautta tapahtuva tähystys sekä tyypillisesti suuri kuvakenno. Kompaktikameroissa on sen sijaan yleensä kiinteä zoom-objektiivi, erillinen optinen tai sähköinen etsin ja pieni kenno.

Kompaktikamerat ovat pienikokoisempia ja kevyempiä kuin järjestelmäkamerat. Järjestelmäkameroissa on puolestaan kompaktikameroita parempi kuvanlaatu, toimintojen nopeus ja monipuolisuus.

Koska järjestelmäkamera on pikemminkin järjestelmä kuin runko, johon ostetaan lisälaitteita, sitoutuu järjestelmäkameran ostaja objektiivien kiinnityksen kautta käytännössä yhteen rungon edellyttämään valikoimaan objektiiveja.

Tunnettuja digitaalisten järjestelmäkameroiden valmistajia ovat Canon, Nikon, Olympus, Sony, Fujifilm ja Panasonic.

Digitaalikameran osat

Valoherkkä kenno

Pääartikkeli: Valoherkkä kenno

Digitaalikamerassa on valoherkkä CMOS- tai CCD-kenno. Valoherkät kennot ovat suorituskyvyltään ja toimintatavaltaan erilaisia. Kenno koostuu pienistä valoherkistä kuvapisteistä, joita nimitetään pikseleiksi. Kuvapisteiden määrä ilmaistaan miljoonina pikseleinä eli megapikseleinä.

Kennojen koot vaihtelevat muutaman neliömillimetrin kennoista (käsipuhelinten kamerat) kinofilmikokoisiin kennoihin (ammattikäyttöön tarkoitetut järjestelmäkamerat) ja vielä suurempiinkin. Kinofilmikokoista 36 × 24 mm kennoa käyttävät mm. Canon 1Ds MkII, Canon EOS 5D, Nikon D4, Nikon D800 ja Sony α 900. Useimmissa edullisissa järjestelmäkameroissa on tätä noin 40 prosenttia pienempi APS-C-kokoinen kenno (esim. Canonin, Nikonin ja Sonyn harrastelijakamerat) tai 75 prosenttia pienempi 4/3 kenno (esim. Micro Four Thirds kamerat.)

Suuren kennon etuja ovat suurempi pikselimäärä ja kyky kerätä enemmän valoa, mikä vähentää kohinan osuutta signaalissa ja parantaa valokuvien laatua. Se kuitenkin edellyttää kookkaampien ja kalliimpien objektiivien käyttöä. Pienemmät kennot tarvitsevat myös pienemmät objektiivit.

Objektiivit

Hyvälaatuinen objektiivi on välttämätön edellytys hyvälaatuisille valokuville. Järjestelmäkameroissa objektiivi on vaihdettavissa, ja eri tarkoituksiin on saatavissa hinnaltaan ja laadultaan erilaisia objektiiveja.

Objektiivin ominaisuuksia

Objektiivin polttoväli kertoo sen, kuinka paljon kameran edessä olevasta näkymästä piirtyy kennolle. Koska kameroissa on eri kokoisia kennoja, on vakiintuneeksi tavaksi tullut usein laskea polttovälin vaikutusta kuvakulmaan suhteutettuna 35 mm:n filmiä vastaavaksi, jolloin voidaan tehdä vertailuja erikokoisten kennon sisältävien kameroiden kuvakulmien välillä. Digitaalisen kameran kennon halkaisijan suhdetta 35 mm filmin halkaisijaan (43,27 mm) kutsutaan polttovälikertoimeksi.

Mitä suurempi polttoväli objektiivilla on, sitä pienempi on sen kuva-ala, eli tällöin objektiivi saa kaukaiset kohteet näyttämään suuremmilta. Vastaavasti pienellä polttovälillä kuva-ala on suuri, jolloin kuvaan mahtuu paljon kohteita myös läheltä, mutta kaikki näyttää pienemmältä.

Muotokuvissa on tyypillisesti käytetty noin 85 mm polttoväliä. Maisemakuvissa halutaan kuvaan mahtuvan paljon jolloin pyritän käyttämään alle 30 mm vastaavaa polttoväliä. Lintuja kuvatessa taas halutaan käyttää mahdollisimman suuripolttovälistä objektiivia, koska linnut ovat verrattain pieniä kohteita, joita on usein vaikea kuvata läheltä.

Zoom-objektiivi

Zoom-objektiivi on objektiivi, jonka polttoväliä voidaan muuttaa kuvan rajaamiseksi halutulla tavalla.

Digitaalisen ja mekaanisen zoomin ero on siinä, että digitaalinen zoomi valitsee kuvasta pienemmän alueen ja suurentaa sitä ohjelmallisesti, kun mekaaninen zoomi käyttää kuvan suurentamiseen optiikkaa kuvan laadun pysyessä samana.

Tyypillisessä pienessä taskukamerassa on noin 5–20 mm polttovälin objektiivi, joka kuvakulmaltaan vastaa noin 28–112 mm polttoväliä kinofilmikamerassa (kennon halkaisija on noin 5,6 kertaa filmin halkaisijaa pienempi, eli kamerassa on tällöin nelinkertainen zoom ja sen rajauskerroin on 5,6)

Niin sanotuissa superzoom-kameroissa zoom voi olla jopa 40 kertainen, jolloin pisin polttoväli vastaa 1 000 mm polttoväliä kinofilmikameralla. Kooltaan nämä kamerat vastaavat järjestelmäkameraa, mutta kuvanlaatu on heikompi. Taskukameroiden ja varsinaisten supersoom-kameroiden väliin on viime vuosina tulleet taskukokoiset superkamerat, joissa zoomkerroin on luokkaa 12–20 ja pisin polttoväli vastaa kuvakulmaltaan 300–500 mm polttoväliä kinofilmikameralla. Kooltaan nämä eivät välttämättä ole ollenkaan taskukameroita suurempia.

Valotusaukko polttovälin osamääränä

Objektiivin valotusaukko ilmaisee epäsuorasti, miten tehokkaasti objektiivi siirtää valoa kohteesta kuvakennolle. Periaatteena on se, että mitä suurempi valotusaukko objektiivissa on, sitä valovoimaisempi objektiivi on. Tästä seuraa se, että valovoimaista objektiivia voidaan käyttää myös tilanteissa, joissa valoa on vähän, kuten hämärässä tai erittäin vähän, kuten yöllä.

Aukon koko ilmaistaan aukon halkaisijan ja objektiivin polttovälin suhdelukuna, eli esimerkiksi f/2,8 tarkoittaa että kameran objektiivissa olevan aukon halkaisija on objektiivin polttoväli / 2,8. Mitä isompi aukko kamerassa on, sitä enemmän valoa pääsee kennolle, ja sitä hämärämmässä kameralla vielä saa kuvan tai sitä lyhyemmällä valotusajalla selvitään. Koska aukon pinta-ala on neliöllisesti verrannollinen aukon halkaisijaan, kennolle tulevan valon määrän kaksinkertaistamiseen riittää aukon halkaisija 1,4-kertainen suurentaminen. Tästä seuraa objektiiveissa usein esiintyvä sarja: f/1, 1,4; 2; 2,8; 4; 5,6; 8; 11; 16; 22; 32.

Termillä valovoima tarkoitetaan suurinta mahdollista aukkoa, johon objektiivi kykenee.

Kameran valo taittuu tarkasti kennolle vain etäisyydeltä, johon kamera on tarkennettu. Mitä suurempi aukko kamerassa on, sitä enemmän erilaisissa kulmissa valo voi tulla kameraan, ja sitä enemmän eri etäisyyksiltä mutta samasta suunnasta tuleva valo osuu kennolla eri paikkaan, aiheuttaen kuvaan syvyysepäterävyyttä. Mikäli halutaan kuvan olevan mahdollisimman tarkka eri etäisyyksille, joudutaan tästä syystä aukkoa pienentämään. Toisaalta suuren valovoiman omaavia objektiiveja käytetään tarkoituksella myös taustan pehmentämiseen: kohde saadaan erottumaan taustasta koska tausta sumenee, ja vain itse kohde, johon objektiivi on tarkennettu, on tarkka.

Tyypillinen taskukamera pystyy f/2,8 aukkosuhteeseen zoomin ollessa lyhyimmän polttovälin asennossa ja noin valovoimaan f/5,0 zoomin ollessa suurimman polttovälin asennossaan.

Järjestelmäkameroiden mukana tulevat halvat objektiivit ovat valovoimaltaan tyypillisesti luokkaa f/3,5 – f/5,6. Tyypillisesti zoom-objektiiveilla on huonompi valovoima kuin kiinteän polttovälin objektiiveilla.

Erityisestä hämäräkuvausominaisuuksien kannalta oleellinen seikka on kameran kennon koko. Kamerassa, jossa on suurempi kenno on myös vastaavalla kuvakulmalla pidempi polttoväli kuin pienikennoisessa kamerassa. Polttovälin ollessa suurempi myös aukon halkaisija on suurempi samalla valovoimalla ja siten kennolle pääsee enemmän valoa. Tämä vähentää kuvan kohinaa ja sallii kameran herkkyysasetuksen kasvattamisen selvästi suuremmaksi kuin pienikennoisella kameralla. Tyypillisesti järjestelmäkameroissa on selkeästi isommat kennot kuin kiinteäobjektiivisissa eli kompaktikameroissa.

Taskukamerassa voi valovoima olla polttovälillä 12 mm esimerkiksi f/4,0, jolloin aukon halkaisija on 3 mm (12 mm / 4,0). Vastaavalla kuvan rajauksella edullisessa järjestelmäkamerassa saattaa olla mukana tulevan zoom-objektiivin polttoväli 40 mm ja valovoima f/4, jolloin aukon halkaisija on 10 mm.

Edeltävän esimerkin tilanteessa valovoima on nimellisesti sama kummallakin kameralla. Järjestelmäkameran objektiivi kuitenkin kerää noin kymmenkertaisen määrän valoa, koska sen aukon pinta-ala on kymmenkertainen. Tämä valo jakautuu kymmenkertaiselle pinta-alalle kuvakennolla, joten valotiheys kennolla (ja valoherkkyys) on sama kummassakin kamerassa. Jos kameroiden kennoissa on sama pikselimäärä, tulee järjestelmäkameran kullekin pikselille kymmenkertaisesti valoa ja siten kuvanlaatu on parempi.

Aukon halkaisija millimetreinä kertoo myös syvyysterävyysalueesta enemmän kuin aukkoluku. Kompaktikameroiden fyysisesti pieni aukko antaa huomattavasti suuremman syvyysterävyysalueen samalla aukkoluvulla, jolloin vain hyvin lähellä olevia kohteita voi irrottaa taustastaan syvyysterävyyden avulla.

Käytännössä erityisesti kompaktikameroiden aukkojen vertailu on vaikeaa. Valmistajien materiaalissa usein mainitaan objektiivin polttoväliksi "38–114 mm vastaava". Tämä tarkoittaa sitä, että kuvan rajaus saadaan kyseisellä zoomilla samaksi kuin kinofilmikameroissa 38–114 mm zoomilla. Objektiivin polttovälialue voi kuitenkin todellisuudessa olla esimerkiksi 6,2–18,6 mm, ja näitä lukemia tulee käyttää aukkoja laskettaessa. Todelliset polttovälit on usein merkitty kameran objektiiviin.

Polttovälikertoimesta ja järjestelmäkameroiden objektiiveista

Digitaalisissa järjestelmäkameroissa voidaan usein käyttää saman valmistajan filmikameroille tarkoitettuja objektiiveja. Tällöin on otettava huomioon digitaalikameran kennon fyysisen koon vaikutus kuvan rajaukseen, sillä se voi erota 35 mm filmiruudun koosta.

Huolimatta siitä, että objektiivi olisi tarkoitettu käytettäväksi vain digitaalijärjestelmän kanssa, objektiivien polttoväli ilmoitetaan objektiivin todellisen polttovälin mukaan. Esimerkiksi Canon EF -objektiivit käyvät digitaalikameroihin, joihin myydään Canon EF-S -objektiiveja, mutta pienikennoisille digitaalijärjestelmälle tarkoitetut EF-S -objektiivit eivät käy tavallisiin 35 mm:n järjestelmäperiin. EF-S-linssien kiinnittäminen filmiperällisiin kameranrunkoihin on estetty lisäämällä objektiiviin muovinen renkaanmuotoinen kohouma, mikä ottaisi kameran peiliin kiinni. Joissain valmistajan hyväksymättömissä objektiivien muunnelmissa Canon EOS 350D:n mukana tulevaa 17–35 mm f/3,5 -ohjektiivista on sahattu kohouma irti objektiivin sovittamiseksi filmiperäisiin EOS-kameraan. Menetelmä ei ole valmistajan hyväksymä eikä suosittelema ja sisältää riskejä.

Kennokoon erojen aiheuttama rajausvaikutus ilmaistaan polttovälikertoimella.

Käytettäessa kennoa, jonka koko vastaa 40 % 35 mm filmiruudun koosta polttovälikerroin on 1,6 ($=1/{\sqrt {0.4}}$) Tällöin objektiivi tuottaa samanlaisen kuvan kuin filmikamera, jonka objektiivin polttoväli on 1,6-kertainen; esimerkiksi 50 mm objektiivi tuottaa digikuvan, joka on samanlainen kuin on 80 mm:n objektiivin kuva kinofilmillä. Jotta saataisiin käyttöön sama kuvakulma kuin 50 mm polttovälillä, tulee käyttää objektiivia jonka polttoväli on noin 31 mm (= 50 mm / 1,6).

Kooltaan 70 % 35 mm filmiruudusta olevalle kennolle polttovälikerroin on 1,2. Tällöin 50 mm objektiivi toimii kuten 60 mm objektiivi kinokamerassa.

Kuvien tallennus

Kuvatiedostot

Digikamera voi tallentaa kuvia pakkaamattomana tai pakattuna. Yleensä digitaalikameroiden kuvatiedostot ovat pakattuja JPEG-kuvia. JPEG-pakkaus pienentää kuvan tiedostokokoa, minkä ansioista pakattuja kuvia mahtuu muistikortille enemmän kuin pakkaamattomia. Toisaalta JPEG-pakkauksen yhteydessä väritarkkuus vähenee. Kuvasta tulee epäterävämpi ja vaaleilla alueilla näkyy artefakteja, jolloin kuvan jälkikäsittely vaikeutuu.

Useat harrastajaluokan ja lähes kaikki ammattilaiskäyttöön tarkoitetut kamerat mahdollistavat kuvan tallentamisen pakkaamattomana. Pakkaamaton kuvatiedosto on yleensä RAW- tai TIFF-tiedostomuodossa. RAW-muoto on raakadataa kameran kuvakennolta, jota on käsiteltävä ennen kuin se on käyttövalmis kuva.

Tallennusmediat

Kuvat tallentuvat yleensä erilliselle muistikortille, joskin on olemassa myös kameroita, joissa on pienehkö sisäinen muisti. On olemassa myös kuvat DVD-levylle tallentavia kameramalleja.

Muistikorttityypit

Eri muistikorttityyppejä: SD, CF, MMC, ja xD.

Muistikortteja on käytössä monia eri tyyppejä, muun muassa CompactFlash (CF), MicroDrive (MD), Secure Digital (SD), Secure Digitalin kanssa yhteensopiva MultiMediaCard (MMC), Sonyn oma Memory Stick ja siitä paranneltu Memory Stick Pro sekä Olympuksen ja Fujin vuonna 2002 lanseeraama xD-Picture Card.

Useimmat muistikortit perustuvat flash-muistiin. Poikkeuksena on IBM:n kehittämä MicroDrive, joka on CompactFlash-korttia ulkoisesti muistuttava erittäin pienikokoinen kiintolevy, jota aiemmin käytettiin. MicroDriven haittapuolia flash-muistiin perustuviin kortteihin verrattuna olivat tallennuksen suhteellinen hitaus, suurempi virrankulutus sekä mekaanisista osista johtuva huono iskunkestävyys.

Kortteja on muistikapasiteetiltaan eri kokoisia, tyypillisesti koot vaihtelevat välillä 8–256 GB.

Digitaalikameroiden toimintoja

Video ja ääni

Useimmat digitaalikameramallit mahdollistavat videokuvan tallentamisen. Vielä 2000-luvun alkupuolella videotoiminto oli yleensä rajoitettu ajan tai kuvataajuuden perusteella. Nykyään on tyypillistä, että kamerat voivat tallentaa HD-tasoista videota. Järjestelmäkameroissa videokuvaus tuli mukaan vasta vuonna 2008 Nikon D90 -kameran myötä . Tämän lisäksi joillain malleilla pystytään tallentamaan ääntä esimerkiksi kommenteiksi kuville.

Kuvatiedostojen siirtäminen

Muistikortinlukija

Kuvat voidaan siirtää muistikortilta tietokoneelle käyttämällä kameran USB- tai FireWire-liitäntää. Vanhemmissa kameroissa on suhteellisen hidas USB 1.1 -liitäntä, jolloin suuren kuvamäärän siirtäminen kestää varsin kauan. Tällöin voidaan muistikortti irrottaa kamerasta ja käyttää erillistä muistikortinlukijaa, joka on varustettu nopeammalla USB 2.0 tai FireWire-liitännällä.

WLAN

Uusimmissa ammattilaistason kameroissa voidaan kuvat siirtää automaattisesti heti kuvan ottamisen jälkeen langattoman WLAN-verkon kautta tietokoneelle. Tällöin muistikortti toimii välimuistina ja suhteellisen pientäkin muistikorttia käyttämällä voidaan ottaa lähes rajaton määrä kuvia. Se saattaa kuitenkin aiheuttaa myös tietoturvariskin, koska tietokoneella pitää olla käynnissä palvelinohjelma kuvien vastaanottamiseen eikä WLAN määrittele korkean tason protokollia kuvansiirtoon. WLAN:ia voi käyttää myös kuvien siirtämiseen matkapuhelimeen, jolloin niitä voi lähettää edelleen. Tämä toiminto on useissa nykyaikaisissa kameroissa.

Bluetooth

WLANia hitaampi tapa siirtää tietoa on Bluetooth. Bluetooth määrittelee btOBEX-tiedostonsiirtoprotokollan sekä sisältää laitteiden välisen tietoturvamekanismin, joten sillä voidaan siirtää kuvia laitteiden välillä melko kätevästi ja tietoturvallisesti ilman ylimääräisiä ohjelmia.

Virtalähde

Nykyään digitaalikameroissa käytetään yleisesti Li-ion-akkuja. Aikaisemmin oli myös tavallisia paristoja tai NiMH-akkuja. Joihinkin kameroihin voi liittää myös verkkovirta-adapterin.

Liitännät

Digitaalikamerassa on yleensä USB-liitäntä, jonka kautta kuvat voi siirtää tietokoneelle ja kameran toimintoja mahdollisesti voidaan ohjata tietokoneelta. Kamerassa on lisäksi usein liitännät ulkoiselle virtalähteelle, jolloin kameraa voidaan käyttää ilman akkua sekä komposiittivideo ja HDMI-kaapeleille, joiden avulla kameran näytön esittämä kuva saadaan siirrettyä esimerkiksi televisioon. Toisissa kameroissa on myös liitäntä ulkoiselle mikrofonille ja etenkin järjestelmäkameroissa

Kirjallisuutta

• May Alex: Digitaalinen valokuvaus. Pagina, 2000.
• Mölsä, Pekka: Digitaalinen valokuvaus on. Helsingin yliopisto, 2007.
• Punkari, Pekka: Digifotokoulu. Docendo, 2006. ISBN 951-846-232-1
• Viljanen Jarkko, Karhula Matti, Miettinen Petri: Digikuvan peruskirja. Docendo, 2006. ISBN 951-846-182-1

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Digitaalikamera Wikimedia Commonsissa

Yleistä

• Digikuva haltuun – YLEn nettikurssi opettaa digikameran peruskäyttöä. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Digikameran omistajan FAQ (Arkistoitu – Internet Archive)
• Digicamera.net – suosittu suomalainen digikamerasivusto
• Lista ja käyttäjäarvosteluita Suomessa myynnissä olevista digitaalikameroista
• Mikä on digitaalinen valokuva? (Arkistoitu – Internet Archive)

Arvosteluja ja tietolähteitä

• Digital Photography Review
• Steve's Digicams
• Digital Camera Resource Page
• Imaging Resource