Litiumioniakku

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Li-ion)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Vartan litiumioniakku, Museum Autovision, Altlußheim, Saksa
Lieriömäinen kenno ennen sulkemista (18650)

Litiumioniakku eli Li-ion-akku on akku, jossa litiumioni liikkuu elektrodien välillä. Litiumioni liikkuu akun purkautuessa anodista katodiin ja ladattaessa katodista anodiin. Litiumioniakkua ei tule sekoittaa litiumparistoon.

Litiumioniakkuja on yleisesti käytössä erilaisissa elektroniikkalaitteissa ja kodintekniikan tuotteissa. Litiumioniakku ei ole sama asia kuin litiumparisto, ja sen merkkinä on teksti ”Li-ion”, joka on kuluttajille tuttu näky esimerkiksi akkukäyttöisissä pölynimureissa tai matkapuhelimien akuissa.

Kemialliset reaktiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Litiumioniakku koostuu negatiivisesta ja positiivisesta elektrodista sekä elektrolyytistä, joka mahdollistaa litiumionien liikkumisen elektrodien välillä ja estää elektrodien fyysisen kontaktin.

Litiumioniakun kemialliset reaktiot tapahtuvat elektrolyytin ja elektrodien rajapinnoissa. Nämä kemialliset reaktiot ovat hapettumis- ja pelkistymisreaktioita. Akun purkautuessa toisella elektrodeista, jota kutsutaan anodiksi, vapautuu hapettumisen yhteydessä elektroneja. Nämä vapautuneet elektronit kulkevat ulkoisen piirin kautta anodilta positiivisesti varautuneelle elektrodille eli katodille, aiheuttaen näin sähkövirran. Katodille saapuvat elektronit saavat aikaan pelkistymisreaktion, eli katodilla olevat ionit vastaanottavat elektroneja. Akkua ladattaessa nämä reaktiot tapahtuvat vastakkaiseen suuntaan. Elektrodien välinen jännite saadaan laskettua niiden normaalipotentiaalien avulla.[1]

Jos positiivisena elektrodina käytetään esimerkiksi litiumkobolttioksidia, elektrodin puolireaktio on [2]

Negatiivisen elektrodin puolireaktio

Yllä olevat reaktiot ovat siis esimerkkejä, ja käytetty kerroin x voi olla mikä tahansa kokonaisluku.

Pariston energia saadaan kertomalla jännite ja sähkövaraus keskenään. Jokaista litiumgrammaa kohden varaus on 13 901 coulombia. Kolmen voltin jännitteellä jokaista litiumgrammaa kohti saadaan energiaa 41,7 kJ.

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotannollisesta näkökulmasta litiumioniakun valmistus voidaan jakaa kahteen eri tapaan sen käyttötarkoituksen perusteella: pieniin kaupallisiin tuotteisiin ja suurempiin teollisuuden käyttöön soveltuviin sähkölaitteisiin (mm. sähköautot). Valmistusperiaate molemmissa on pääosin sama, kuitenkin loppua kohden akun fyysisellä koolla on luonnollisesti vaikutus kotelointiin. [3]

Tuotantoprosessi alkaa katodin ja anodin valmistuksella. Yli puolet valmistuskustannuksista on peräisin katodin valmistamisesta. Valmistaminen alkaa malmista, jossa on pieniä pitoisuuksia metalleja kuten kobalttia, mangaania, alumiinia ja nikkeliä. Malmia käsitellään rikkihapolla, jonka jälkeen saatava jauhe yhdistetään litiumoksidin kanssa. Useiden vaiheiden jälkeen saadaan mustetta tai tahnaa (slurry), joka yhdistetään liuottimien ja sideaineiden kanssa.[4] Tahnaa käytetään päällystykseen, jossa katoditahnaa levitetään hyvin ohuen alumiinifolion ympärille ja sivellään tasaiseksi yhtenäiseksi kerrokseksi molemmin puolin. [5] Anodin valmistukseen käytetään usein grafiittia tai muuta hiilipohjaista ainetta.[6] Anodi voidaan päällystää esim. kuparifoliolla. [7] Lopulta katodi- ja anodilevyt sekä ”erotinkerros” kiedotaan yhteen ja koteloidaan sylinterin (tai muuhun halutun) muotoiseen astiaan.

Koska akun latautuessa sähkövirta perustuu pakotettuun ionien liikkeeseen katodilta anodille eli elektrolyysiin, on jokaisessa akussa oltava aina elektrolyyttiliuos. Kuten normaaleissa akuissa, myös litiumioniakun elektrolyytti voi vaihdella katodin ja anodin materiaaleista riippuen. On myös tärkeää ymmärtää, että elektrolyyttiliuokseen lisätään varsinaisen elektrolyytin lisäksi muita lisäaineita, joiden tehtävänä on vaikuttaa akun suorituskykyyn tai sen muihin ominaisuuksiin.[8] Etyleenikarbonaatti on hyvä esimerkki soveltuvasta elektrolyytistä litiumioniakkuun.[9]

Sovelluskohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Litiumioniakun etu on nimenomaan sen energiatiheys. Tämä tarkoittaa sitä, että akku tarjoaa perinteisiin akkuteknologioihin (NiCd, NiMH, lyijyakut) verrattuna samassa koossa pidemmän käyttöajan ja/tai kevyemmän akun.[7] Litiumioniakun nimelliskennojännite on huomattavasti korkeampi kuin muiden akkutyyppien. Korkean kennojännitteen vuoksi Li-ioniakku voi monissa elektronisissa laitteissa olla yksikennoinen, kun taas esimerkiksi nikkeliakussa tulee monesti olla kaksi-kolme sarjaan kytkettyä 1,2 V:n kennoa riittävän suuren käyttöjännitteen saavuttamiseksi.[3]

Toinen merkittävä etu on erittäin pieni itsepurkautuminen. Litiumioniakku säilyttää merkittävän osan varauksestaan jopa vuosia. Kolmas etu on, ettei Li-ion akulla tapahdu ns. muisti-ilmiötä eli akku ei menetä kapasiteettiaan, vaikkei sitä koskaan ladattaisi aivan täyteen tai purettaisi tyhjäksi.

Suhteellisen pieni, kevyt ja edullinen akkurakenne on edistänyt litiumioniakkujen suosiota esimerkiksi matkapuhelimissa. Nykyään pääosin kaikissa matkapuhelimissa on Li-ioniakku, ja samaa teknologiaa hyödynnetään myös kannettavien tietokoneiden akuissa. Nämä ovat laitteita, joiden asiakastarpeet vaativat niiltä keveyttä ja akun pitkäkestoisuutta. Samoista syistä ne ovat nykyään suosittuja myös akullisissa työkaluissa ja puutarhakoneissa, kuten porakoneissa ja ruohonleikkureissa, sekä muissa liikuteltavissa pienlaitteissa, kuten rikkaimureissa tai partakoneissa.[8]

Lataaminen ja purkaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Li-ioniakku ei siedä ylilatausta eikä varaustason liiallista purkamista, jonka vuoksi useimmissa akuissa on sisäänrakennettu akunhallintajärjestelmä (battery management system). Akunhallintajärjestelmän tehtävänä on estää akkua ylilatautumasta tai alipurkautumasta katkaisemalla sähkösyöttö, mikäli se havaitsee ali- tai ylijännitteen, tai akun kuumentuessa huomattavasti esim. liian suuren purkuvirran takia.

Akun latautumiseen liittyy myös erikoinen sähköfysikaalinen piirre: Akku latautuu kahdessa osassa. Ensiksi akkua ladataan vakiovirralla, kunnes nimellisjännite on saavutettu. Tässä vaiheessa akun varaustila on vasta noin puolet maksimista. Tämän jälkeen akkua ladataan vakiojännitteellä, kunnes systeemin latausvirta on esim. 3 % nimellisvirrasta (tarkka raja riippuu akun rakenteesta).[3] Vakiojännitteen, jolla lataus suoritetaan, on oltava hyvin tarkasti se, mitä akkuteknologia edellyttää, muuten seurauksena on joko akun varaustason jääminen vajaaksi tai kennojännitteen noususta suositeltua suuremmaksi aiheutuva akun eliniän lyheneminen.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kaupallista tuotantoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään Binghamtonin yliopistossa työskentelevä kemian professori Michael Stanley Whittingham keksi litiumakun työskennellessään Exxon Mobililla 1970-luvulla.[10] Whittingham käytti titaanisulfidia ja litiumia elektrodeina. Paristot, jotka sisälsivät litiumia, herättivät turvallisuuskysymyksiä, sillä litium on helposti reagoiva aine. Litium palaa normaalissa olosuhteissa veden ja hapen vaikutuksesta.[11] Tämän takia ryhdyttiin kehittämään paristoja, joissa on metallisen litiumin sijasta litiumyhdisteitä, jotka vastaanottavat ja vapauttavat litiumioneja.

J. O. Besenhard keksi 1970-luvulla käännettävän interkaloituvan grafiitin ja interkalaatiomateriaalin[12][13] osaksi katodisia oksideja.[14][15] Besenhard ehdotti sen soveltamista litiumkennoissa.[16][17] Elektrolyyttien hajoamisella ja liuottimen yhteisvaikutuksella oli haittoja akkujen kestoon.

John B. Goodenough ja Koichi Mizushima esittelivät Oxfordin yliopistossa vuonna 1979 uudelleen ladattavan 4 V:n akun, jossa käytettiin litiumkobolttioksidia positiivisena elektrodina ja litiumia negatiivisena elektrodina.[18][19] Tämä innovaatio edellytti positiivisen elektrodin materiaalia, joka teki akuista mahdollisen. Litiumkobolttioksidi on vakaata positiivisen elektrodin materiaalia, joka toimii luovuttaen litiumioneja, eli sitä voidaan käyttää jonkin muun kuin puhtaan litiumin kanssa. Litiumkobolttioksidia pystyttiin käyttämään vakaiden ja helposti käsiteltävien negatiivisten elektrodien kanssa.

Samat Basu osoitti sähkökemiallisen interkalaation litiumilla grafiitissa vuonna 1977.[20][21] Tämä johti interkaloituneen grafiittielektrodin kehitykseen, tarjoten vaihtoehdon perinteiselle puhtaan litiumin akuille.[22]

Vuonna 1980 Rachid Yazami esitteli reversiibelin sähkökemiallisen interkalaation litiumilla grafiitissa.[23][24] Ladattaessa negatiivista elektrodia tuolloin käytettävissä olevat orgaaniset elektrolyytit hajosivat latauksen aikana. Tämä hidasti litiumakkujen kehitystä. Yazami käytti kiinteää elektrolyyttiä osoittamaan, että litiumia voitaisiin käänteisesti interkaloitua grafiittiin sähkökemiallisen mekanismin kautta. Grafiittielektrodi on yleisimmin käytetty elektrodi litiumakuissa.

Michael M. Thackeray ja Goodenough huomasivat vuonna 1983, että mangaanispinelli on toimiva positiivinen elektrodi­materiaali.[25] Spinelli osoitti suuria lupauksia, koska se oli edullinen ja sillä on hyvä elektroninen ja litiumioni-johtavuus sekä kolmiulotteinen rakenne, joka antaa sille hyvän rakenteellisen vakauden. Puhdas mangaanispinelli kuluu käytössä, mutta tämä voidaan ratkaista kemiallisella modifikaatiolla.[26] Mangaanispinelli otettiin kaupalliseen käyttöön akuissa 2013.[27]

Vuonna 1985 Akira Yoshino kokosi prototyypin akusta, jossa oli hiilimateriaalia, johon litiumioneja voitaisiin lisätä yhtenä elektrodina, ja litiumkobolttioksidia, joka on vakaa ilmassa.[28] Turvallisuus parani huomattavasti, kun ei käytetty litiumia. Litiumkobolttioksidi otettiin teollisen mittakaavan tuotantoon, ja se edustaa litiumioniakun syntyä.

Vuonna 1989, Goodenough ja Arumugam Manthiram osoittivat, että erilaisia polyanioneja, kuten sulfaatteja, sisältävät positiiviset elektrodit tuottavat suurempia jännitteitä kuin oksideja sisältävät, mikä johtuu induktion vaikutuksesta polyanioniin.[29]

Kaupallisen tuotannon aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehityksen edetessä litiumioniakkujen suorituskyky ja kapasiteetti kasvoivat. Vuonna 1991 Sony ja Asahi Kasei julkaisivat ensimmäisen kaupallisen litiumioniakun.[30] 1996 Goodenough ja Akshaya Padhi ehdottivat litiumrautafosfaattia ja muita fosfaatteja positiivisiksi elektrodimateriaaleiksi.[31]

Vuonna 2002 Yet-Ming Chiang ja hänen ryhmänsä MIT:ssä paransivat huomattavasti akun suorituskykyä lisäämällä litiumin johtavuutta alumiinilla, niobiumilla ja zirkoniumilla.[32][33] Vuonna 2004 Chiang paransi jälleen suorituskykyä hyödyntämällä läpimitaltaan alle 100 nanometrin rautafosfaattihiukkasia. Tämä kasvatti hiukkastiheyden lähes satakertaiseksi, lisäten positiivisen elektrodin pinta-alaa, mikä paransi kapasiteettia ja suorituskykyä.

Kesäkuussa 2012 John Goodenough, Rachid Yazami ja Akira Yoshino saivat litiumakun kehittämisestä ympäristö- ja turvallisuusteknologian IEEE-mitalin.

Vuonna 2013 ladattava litiumakku oli kehittynyt litiumvanadiinifosfaattiakuksi, joka lisää energiatehokkuutta molempiin suuntiin kulkevalla reaktiolla.

Vuonna 2014 John Goodenough, Yoshio Nishi, Rachid Yazami ja Akira Yoshino saivat National Academy of Engineering -palkinnon uraauurtavasta ja kehitystä johtavasta työstä litiumioniakun parissa. Kaupalliset paristot Amprius Corporationilta saavuttivat 650 wH/l (20 % korkeampi kuin ennen) käyttäen piitä anodina.[32][33]

Goodenough, Yoshino ja M. Stanley Whittingham saivat Nobelin kemianpalkinnon vuonna 2019 litiumioniakun kehityksestä.[34]

Rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolme tärkeintä komponenttia litiumioniakussa ovat positiivinen (anodi) ja negatiivinen elektrodi (katodi) sekä elektrolyytti. Negatiivinen elektrodi valmistetaan yleensä hiilestä.[35] Positiivinen elektrodi on yleensä metallioksidi, ja elektrolyytti on litiumsuolaa orgaanisessa liuottimessa.

Kaupallisesti suosituin negatiivinen elektrodi on grafiitti. Positiivinen elektrodi on yleensä nikkeli- tai kobolttioksidi, litiumrautafosfaatti tai spinelli, kuten mangaanioksidi.[36]

Elektrolyytti on tyypillisesti sekoitus orgaanisia karbonaatteja, kuten etyleenikarbonaattia tai dietyylikarbonaattia sisältäen yhdistelmiä litiumioneista.[37] Nämä ei-vesipitoiset elektrolyytit käyttävät yleensä koordinoimattomia anionisuoloja, kuten litiumheksafluorofosfaattia, litiumheksafluoroarsenaattin monohydraattia, litiumperkloraattia ja litiumtriflaattia. Riippuen materiaalien valinnoista, litiumakun jännite, energiatiheys, turvallisuus ja elinikä voivat vaihdella suuresti. Akun suorituskykyä on hiljattain pystytty parantamaan nanoteknologialla.

Puhdas litium reagoi kiivaasti veden kanssa muodostaen litiumhydroksidia ja vetykaasua. Tämän takia käytetään tyypillisesti ei-vesipohjaista elektrolyyttiä ja paristot ovat tarkasti vedeltä suljettuina.

Litiumioniakut ovat kalliimpia kuin nikkelikadmiumakut, mutta toimivat paremmin eri lämpötiloissa ja niissä on suurempi energiatiheys. Ne vaativat suojavirtapiirin rajoittamaan huippujännitettä.

Kannettavissa tietokoneissa litiumionisähköparit ovat osana koko akkua, johon sisältyy myös lämpötila-anturit, jännite muunnin/säädinpiiri, jännitesäädin, akun varaustilan monitori ja pääliitin. Nämä komponentit seuraavat latauksen tilaa ja jokaisen yksittäisen sähköparin sisään- ja ulostuloa (suuri muutos voi kääntää napaisuutta, mikä on vaarallista) sekä jokaisen sähköparin lämpötilaa minimoidakseen oikosulkujen riskin.[38][39]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
  1. ↑ Litiumioniakun toimintaperiaate, TKK, 1998. http://www.netlab.tkk.fi/opetus/s38118/s98/htyo/34/rakenne.shtml, viitattu 15.4.2015
  2. ↑ Lithium Ion technical handbook. 2003. Gold Peak Industries Ltd.. Arkistoitu 17.12.2014. Viitattu 15.4.2015. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Life-Cycle Analysis for Lithium-Ion Battery Production and Recycling, Gaines, 2011, L., Sullivan, J., Turnham, A., Belharouak, I., http://www.transportation.anl.gov/pdfs/B/855.PDF (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 5.4.2015, s. 6.
  4. ↑ Kat Friedrich: Next-gen battery tech: Reimagining every aspect of batteries arstechnica.com. 15.3.2024. Viitattu 15.3.2024. (englanniksi)
  5. ↑ Akkujen testausympäristö, 2012, Lahti, E., Jyväskylän Ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö, https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/45083/Lahti_Eetu.pdf?sequence=1, viitattu 5.4.2015. s. 9–13.
  6. ↑ Li-ion Battery Materials, 2011, Targray, http://www.targray.com/i-ion-battery/electrolyte, viitattu 5.4.2015.
  7. ↑ a b Li-ion Battery Production Process, 2015, NGK Insulators Ltd., http://www.ngk.co.jp/english/products/ceramic/heating/libfactory.html, viitattu 6.4.2015.
  8. ↑ a b Miksi litiumioni akku?, 2015, Apple Inc., https://www.apple.com/fi/batteries/why-lithium-ion/, viitattu 6.4.2015.
  9. ↑ Ergorapido - ominaisuudet, 2015, Electrolux, http://www.electrolux.fi/Tuotteet/Pölynimurit_ja_höyrypuhdistimet/Akkuimurit/Ergorapido_2in1/ZB3013/ (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 6.4.2015.
  10. ↑ Whittingham, M. S. (1976). "Electrical Energy Storage and Intercalation Chemistry". Science 192 (4244): 1126–1127. http://dx.doi.org/10.1126%2Fscience.192.4244.1126 , viitattu 18.4.2015
  11. ↑ XXIV.—On chemical analysis by spectrum-observations". Quarterly Journal of the Chemical Society of London 13 (3): 270. 1861. http://dx.doi.org/10.1039%2FQJ8611300270, viitattu 18.4.2015
  12. ↑ Besenhard, J.O. and Fritz, H.P. (1974). "Cathodic Reduction of Graphite in Organic Solutions of Alkali and NR4+ Salts". J. Electroanal. Chem. 53 (2): 329. http://dx.doi.org/10.1016%2FS0022-0728%2874%2980146-4, viitattu 18.4.2015
  13. ↑ Besenhard, J. O. (1976). "The electrochemical preparation and properties of ionic alkali metal-and NR4-graphite intercalation compounds in organic electrolytes". Carbon 14 (2): 111–115. http://dx.doi.org/10.1016%2F0008-6223%2876%2990119-6, viitattu 18.4.2015
  14. ↑ Schöllhorn, R.; Kuhlmann, R.; Besenhard, J. O. (1976). "Topotactic redox reactions and ion exchange of layered MoO3 bronzes". Materials Research Bulletin 11: 83. http://dx.doi.org/10.1016%2F0025-5408%2876%2990218-X, viitattu 18.4.2015
  15. ↑ Besenhard, J. O.; Schöllhorn, R. (1976). "The discharge reaction mechanism of the MoO3 electrode in organic electrolytes". Journal of Power Sources 1 (3): 267. http://dx.doi.org/10.1016%2F0378-7753%2876%2981004-X, viitattu 18.4.2015
  16. ↑ Besenhard, J. O.; Eichinger, G. (1976). "High energy density lithium cells".Journal of Electroanalytical Chemistry and Interfacial Electrochemistry 68: 1. http://dx.doi.org/10.1016%2FS0022-0728%2876%2980298-7, viitattu 18.4.2015
  17. ↑ Eichinger, G.; Besenhard, J. O. (1976). "High energy density lithium cells".Journal of Electroanalytical Chemistry and Interfacial Electrochemistry 72: 1. http://dx.doi.org/10.1016%2FS0022-0728%2876%2980072-1, viitattu 18.4.2015
  18. ↑ Patft.uspto.gov. Retrieved 8 October 2011. http://patft.uspto.gov/netacgi/nph-Parser?Sect1=PTO2&Sect2=HITOFF&u=%2Fnetahtml%2FPTO%2Fsearch-adv.htm&r=0&f=S&l=50&d=PTXT&RS=IN%2F%22goodenough%22&Refine=Refine+Search&Refine=Refine+Search&Query=in%2F%22goodenough%2C+john%22 (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 18.4.2015
  19. ↑ Mizushima, K.; Jones, P. C.; Wiseman, P. J.; Goodenough, J. B. (1980). "LixCoO2 (0<x<-1): A new cathode material for batteries of high energy density". Materials Research Bulletin 15 (6): 783. http://dx.doi.org/10.1016%2F0025-5408%2880%2990012-4, viitattu 18.4.2015
  20. ↑ Zanini, M.; Basu, S.; Fischer, J. E. (1978). "Alternate synthesis and reflectivity spectrum of stage 1 lithium—graphite intercalation compound".Carbon 16 (3): 211. http://dx.doi.org/10.1016%2F0008-6223%2878%2990026-X, viitattu 18.4.2015
  21. ↑ Basu, S.; Zeller, C.; Flanders, P. J.; Fuerst, C. D.; Johnson, W. D.; Fischer, J. E. (1979). "Synthesis and properties of lithium-graphite intercalation compounds". Materials Science and Engineering 38 (3): 275. http://dx.doi.org/10.1016%2F0025-5416%2879%2990132-0, viitattu 18.4.2015
  22. ↑ Basu; Samar, "Rechargeable battery", issued 8 December 1981, assigned to Bell Telephone Laboratories. http://worldwide.espacenet.com/textdoc?DB=EPODOC&IDX=US4304825, viitattu 18.4.2015
  23. ↑ International Meeting on Lithium Batteries, Rome, 27–29 April 1982, C.L.U.P. Ed. Milan, Abstract, viitattu 18.4.2015
  24. ↑ Yazami, R.; Touzain, P. (1983). "A reversible graphite-lithium negative electrode for electrochemical generators". Journal of Power Sources 9 (3): 365. http://dx.doi.org/10.1016%2F0378-7753%2883%2987040-2, viitattu 18.4.2015
  25. ↑ Thackeray, M. M.; David, W. I. F.; Bruce, P. G.; Goodenough, J. B. (1983). "Lithium insertion into manganese spinels". Materials Research Bulletin 18 (4): 461. http://dx.doi.org/10.1016%2F0025-5408%2883%2990138-1, viitattu 18.4.2015
  26. ↑ Nazri, Gholamabbas and Pistoia, Gianfranco (2004). http://books.google.com/?id=k4duxuea3eIC, viitattu 18.4.2015
  27. ↑ Voelcker, John (September 2007). http://www.spectrum.ieee.org/sep07/5490/2, viitattu 18.4.2015
  28. ↑ Yoshino; Akira, "Secondary Battery", issued 10 May 1985, assigned to Asahi Kasei. http://worldwide.espacenet.com/textdoc?DB=EPODOC&IDX=US4668595, viitattu 18.4.2015
  29. ↑ Manthiram, A.; Goodenough, J. B. (1989). "Lithium insertion into Fe2(SO4)3 frameworks". Journal of Power Sources 26 (3–4): 403. http://dx.doi.org/10.1016%2F0378-7753%2889%2980153-3, viitattu 18.4.2015
  30. ↑ http://www.sonyenergy-devices.co.jp/en/keyword (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 18.4.2015
  31. ↑ http://scholar.google.com/scholar?q=LiFePO4%3A+a+novel+cathode+material%0A+for+rechargeable+batteries&btnG=&hl=en&as_sdt=0%2C21&as_ylo=1995&as_yhi=1996, viitattu 18.4.2015
  32. ↑ a b Chung, S. Y.; Bloking, J. T.; Chiang, Y. M. (2002). "Electronically conductive phospho-olivines as lithium storage electrodes". Nature Materials1 (2): 123. http://dx.doi.org/10.1038%2Fnmat732, viitattu 18.4.2015
  33. ↑ a b The Economist. 6 March 2008. Archived from the original (PDF) on 25 September 2009. Retrieved11 May 2010. https://web.archive.org/web/20110727090354/http://www.mitenergyclub.org/assets/2009/9/25/Economist_Batteries2008.pdf, viitattu 18.4.2015
  34. ↑ Nobel Prize in Chemistry 2019 nobelprize.org. Viitattu 9.10.2019.
  35. ↑ University of Texas, 6 January 2014. http://www.utexas.edu/news/2014/01/06/goodenough-wins-highest-engineering-honor/ (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 18.4.2015
  36. ↑ Silberberg, M. (2006). Chemistry: The Molecular Nature of Matter and Change, 4th Ed. New York (NY): McGraw-Hill Education. p. 935. http://en.wikipedia.org/wiki/Special:BookSources/0077216504, viitattu 18.4.2015
  37. ↑ Thackeray, M. M.; Thomas, J. O.; Whittingham, M. S. (2011). "Science and Applications of Mixed Conductors for Lithium Batteries". MRS Bulletin 25 (3): 39. http://dx.doi.org/10.1557%2Fmrs2000.17, viitattu 18.4.2015
  38. ↑ http://www.tek.com/Measurement/Service/msds/01914600.pdf, viitattu 18.4.2015
  39. ↑ Electronics Lab. http://www.electronics-lab.com/articles/Li_Ion_reconstruct/index.html, viitattu 18.4.2015

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Litiumioniakku.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Litiumioniakku&oldid=22842760”