Desmondilaiskapinat

Desmondilaiskapinat olivat kaksi Irlannissa vuosina 1569–1572 ja 1579–1583 puhjennutta kapinaa Englannin ylivaltaa vastaan, joita molempia johti Fitzgeraldin suvun päämies eli Desmondin jaarli.

Ensimmäinen desmondilaiskapina

Ensimmäisen desmondilaiskapinan taustalla oli Irlannin käskynhaltija Sir Henry Sidneyn vuonna 1569 – kaksi vuotta Shane O’Neillin johtaman kapinan päättymisen jälkeen – läpiajama päätös riistää O’Neilleiltä ja muilta Irlannin mahtisuvuilta heidän perinteiset läänityksensä. Tämän seurauksena monenlaiset Englannista tulleet seikkailijat saivat tilaisuuden yrittää vallata suuria maaomaisuuksia Irlannista varsinkin Munsterin, Leinsterin ja Ulsterin alueelta rikastumisen toivossa. Tämä uhkasi myös Irlannissa entuudestaan asuneiden vanhojen englantilaistaustaisten maanomistajasukujen asemaa, ja he asettuivat vastarintaan. Ulsterissa vastahankaa johti paikallinen mahtisuku O’Neillit, Leinsterissä puolestaan Butlerit. Englannin kruunu päätti tehdä sovinnon molempien kanssa vetämällä tukensa pois englantilaisilta maanvaltaajilta, ja sai siten nämä alueet rauhoitettua heti alkuunsa. Munsterin alueella kuitenkin päädyttiin sotatoimiin, kun kapinallisten johtoon asettui James Fitzmaurice Fitzgerald, josta oli tullut sukunsa päämies, kun englantilaiset olivat teloittaneet hänen serkkunsa, Munsterin jaarli Gerald Fitzgeraldin edellisenä vuonna. James Fitzgerald pyrki yhdistämään munsterilaiset taisteluun paitsi maanvaltauksia vastaan myös katolisuuden puolesta Englannin edustamaa protestanttista uskonpuhdistusta vastaan.

Fitzgeraldin johtamat kapinalliset hallitsivat alkuun vaivattomasti pääosaa Munsterin alueesta, mutta he eivät saaneet toiveidensa mukaisesti tukea Espanjalta tai muilta katolisilta ulkovalloilta. Englannin kuningatar Elisabet I:n lähettämä sotapäällikkö Sir John Perrot sai vuoteen 1572 mennessä kapinan kukistettua.

Toinen desmondilaiskapina

Rauhoittaakseen Irlantia englantilaiset armahtivat Fitzgeraldin vuonna 1573. Kaksi vuotta myöhemmin hän matkusti mantereelle etsimään ulkomaista tukea uudelle kapinalle. Sekä Espanjan kuningas Filip II että paavi Gregorius XIII kannustivat häntä palaamaan Irlantiin johtamaan katolista uskonsotaa Elisabetin Englantia vastaan, mutta kumpikaan ei luvannut hänelle merkittävää aseellista tukea. Yhtä kaikki Fitzgerald nousi 18. heinäkuuta 1579 maihin Munsterin Dinglessä mukanaan noin 600 espanjalaista ja italialaista sotilasta sekä paavin lähettiläs Desmond Sanders. Tälläkään kertaa kapinalliset eivät saaneet tukea Espanjalta tai Ranskalta. Englantilaiset saivat juoniteltua osan Fitzgeraldin kannattajista kääntymään häntä vastaan ja hän sai surmansa 18. elokuuta käydyssä kahakassa.

James Fitzgeraldin kuolema ei kuitenkaan päättänyt kapinaa, sillä hänen tilalleen tuli suvun uusi päämies, Desmondin 15. jaarli Gerald Fitzgerald. Hän oli kuitenkin lähinnä keskinkertainen johtaja ja joutui pian tappiolle. Marraskuussa 1580 englantilaiset teurastivat kapinallisten avuksi tulleet espanjalaiset ja italialaiset joukot Dún an Óirin linnakkeen luona Kerryn Smerwickissä. Kukistettuaan pääosan vastarinnasta englantilaiset jättivät Gerald Fitzgeraldin vangitsemisen hänen henkilökohtaiselle vihamiehelleen, Ormondin jaarli Thomas Butlerille, joka jahtasi häntä usean vuoden ajan. Toinen kapina päättyi lopullisesti Gerald Fitzgeraldin saatua surmansa vähäisessä yhteenotossa marraskuussa 1583. Kapinan kukistamisen jälkeen Englannin kruunu takavarikoi yli 1 000 neliökilometriä maata Munsterissa.