Shane O’Neill

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Shane O’Neill (n. 15302. kesäkuuta 1567 lähellä Cushendumia, Antrimin kreivikunta)[1] oli irlantilainen aatelisherra, joka johti 1560-luvulla kapinaa Englannin ylivaltaa vastaan.

Shane O’Neill kuului vanhaan O’Neillin ylimyssukuun, joka oli vaikuttanut varsinkin Ulsterin alueella vuosisatojen ajan. Hän oli sukunsa päämiehen, Conn O’Neillin vanhin avioliitosta syntynyt poika. Hänen isänsä sai vuonna 1541 Englannin kuningas Henrik VIII:lta Tyronen jaarlin arvon. Shane O’Neill murhautti vuonna 1558 Dungannonin paroni Matthew O’Neillin, jota väitettiin Conn O’Neillin aviottomaksi pojaksi ja siten lailliseksi perijäksi. Hänen isänsä kuoli seuraavana vuonna.[2] Englanti yritti saada O’Neillin liittolaisekseen Antrimin rannikolle asettuneita skotteja vastaan, mutta hän antoikin tukensa näiden skottien johtavalle suvulle, MacDonnelleille.[1] Tästä huolimatta Englannin kuningatar Elisabet I oli aluksi valmis tunnustamaan Shane O’Neillin sukunsa uudeksi päämieheksi isänsä seuraajana. Kun O’Neill ei kuitenkaan suostunut taipumaan Irlannin käskynhaltijaksi nimitetyn Sussexin jaarlin alaisuuteen ja asetti liian tiukkoja vaatimuksia oman asemansa suhteen, englantilaiset päättivät vetää tukensa pois häneltä ja alkoivat tukea O’Neillin suvun päämieheksi murhatun Matthew’n poikaa Briania.[1][2] Englantilaiset yrittivät myös huonolla menestyksellä usuttaa kilpailevan O’Donnellin suvun O’Neillia vastaan.[1] O’Neill onnistui vuonna 1561 kaappaamaan O’Donnellien päämiehen Calvagh O’Donnellin, piti häntä vankina kolme vuotta ja teki hänen vaimostaan oman rakastajattarensa.[2]

Kuningatar Elisabet yritti löytää sovun O’Neillin kanssa kutsumalla hänet luokseen Lontooseen. Kutsun sai välittää O’Neillin vihamieheksi muodostuneen Sussexin jaarlin sijasta Kildaren jaarli.[1] O’Neill ja Elisabet tapasivat Lontoossa tammikuussa 1562, mutta kunnollista ratkaisua kiistoihin ei löytynyt. Pelätessään O’Neillin liittoutuvan Englannin vihollisten kanssa Elisabet päätti kuitenkin tunnustaa hänet uudelleen O’Neillien päämieheksi sekä Tyronen alueen päälliköksi.[1][3] Elisabet myös yllytti O’Neillia ajamaan MacDonnellit pois Irlannin rannikolta.[3] Shane O’Neillin vieraillessa Englannissa hänen sukulaisensa Turlough O’Neill yritti syrjäyttää hänet suvun johdosta, mutta Shane palautti asemansa nopeasti palattuaan Irlantiin.[1] Lisäksi Turlough murhasi samana vuonna Brian O’Neillin.[2] Elisabet määräsi nyt Sussexin jaarlin sotaretkelle Shane O’Neillia vastaan, mutta O’Neill onnistui torjumaan kaksikin hyökkäystä, minkä jälkeen englantilaisten oli myönnyttävä hänen vaatimuksiinsa.[1]

Tämän jälkeen O’Neill ryhtyi sotimaan MacDonnelleita vastaan. Hän saartoi heidän armeijansa vuonna 1565 ja otti suvun päämiehen Sorley Boy MacDonnellin vangiksi.[1] Hän löi myös O’Donnellit ja yritti hankkia itselleen sotilaallista apua Skotlannilta tai Ranskalta.[3] Englantilaiset kuitenkin nousivat maihin Donegalissa ja palauttivat O’Donnellit valtaan. Kärsittyään tappion O’Donnelleille lähellä Letterkennyä O’Neill päätti etsiä tukea toiselta viholliseltaan, MacDonnelleilta. Hän tapasi MacDonnellit lähellä Cushendunia ja tarjoutui vapauttamaan vankina pitämänsä Sorley Boy MacDonnellin. MacDonnellien joukot kuitenkin hyökkäsivät petollisesti hänen kimppuunsa ja surmasivat hänet.[1] Näin englantilaiset pääsivät eroon O’Neillista, jota he eivät itse olleet kyenneet kukistamaan.[3] Turlough tunnustettiin O’Neillien uudeksi päämieheksi.

Myöhemmin O’Neillin suvusta tuli vielä kaksi englantilaisia vastaan sotinutta kapinajohtajaa, Brianin nuorempi veli Hugh O’Neill sekä tämän veljenpoika Owen Roe O’Neill.[2]

  1. a b c d e f g h i j Shane O’Neill (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 14.4.2014.
  2. a b c d e Nordisk familjebok (1914), s. 722–723 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 16.4.2014.
  3. a b c d Ireland: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 15.4.2014.