Siirry sisältöön

Dalvarzintepa

Wikipediasta
Dalvarzintepan raunioita.
Osa Dalvarzintepan kulta-aarteesta.
Bodhisattvan patsas.

Dalvarzintepa on muinaisen kaupungin raunio Surxondaryon alueen Shoʻrchin piirissä Uzbekistanissa[1]. Se sijaitsee Surxondaryon varrella[2] kymmenen kilometriä Shoʻrchin kaupungista koilliseen[1].

Dalvarzintepa oli pieni kreikkalais-baktrialainen linnoitus, josta kehittyi ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua muurien ympäröimä kaupunki. Se lienee ollut kiinalaisessa Qián Hàn shū-kronikassa mainittu yuezhi-kansan alkuperäinen pääkaupunki.[2]

Dalvarzintepan kukoistusaikaa oli Kušan-valtakunnan kausi ensimmäisestä vuosisadasta 200-luvulle. Neliskulmaisen, vallihaudalla, torneilla ja kasemateilla varustetun muurin sisällä oli hallinto-, sotilas- ja uskonnollisia rakennuksia, asuintaloja ja käsityöläisten työpajoja. Kaupunki rappeutui nopeasti, ja hefthaliittien aikana 400–500-luvuilla sitä käytettiin hautapaikkana. 500–600-luvuilla paikalla oli pieni asutus, joka hylättiin arabivalloituksen jälkeen 700-luvun alussa.[2]

47 hehtaarin laajuisella alueella on suoritettu arkeologisia kaivauksia vuodesta 1967 lähtien[1]. Etupäässä savitiilistä ja savesta pystytetyt rakennelmat edustavat baktrialaista rakennustapaa, mutta paikoin on havaittavissa myös hellenististä vaikutusta. Alueelta on löydetty kaksi buddhalaista ja kaksi paikallisen jumalattaren temppeliä sekä zarathustralainen vainajien luiden säilytyspaikka. Temppeleitä koristivat terrakottapatsaat ja seinämaalaukset. Bodhisattvojen ja jumalten patsaat edustavat tyypillistä Gandharan veistotaidetta.[2]

Alueelta löydetyt rahat ovat peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. aina 600-luvulle saakka[2]. Eräästä talosta on löydetty 36 kiloa painava[1] kulta-aarre, johon kuuluu kaula-, ranne- ja korvakoruja sekä kultaharkkoja, joihin on kaiverrettu paino kharoṣṭhī-kirjoituksella. Löytöihin kuuluu myös korukiviä sekä kušanilaista keramiikkaa.[2]

  1. a b c d Oʻzbekiston milliy ensiklopediyasi, 3-zhild, s. 180–181. Toshkent: Oʻzbekiston milliy ensiklopediyasi, 2002. ISBN 5-89890-052-7
  2. a b c d e f Dal’verzin Tepe Encyclopædia Iranica. Viitattu 4.1.2025.