Chen Yupeng

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Chen Yupeng (kiin.: 陈宇鹏; pinyin: Chén Yǔpéng; s. 15. tammikuuta 1984) on kiinalainen musiikkituottaja sekä elokuva-, televisio- ja pelimusiikin säveltäjä.[1]

Chen syntyi perheeseen, jonka äiti oli eläkkeelle jäänyt laulaja ja isä opiskellut pääaineenaan matematiikkaa. Hän suoritti varhaisia opintoja Shenzhenin taidekoulussa klarinetinsoitossa ja sai myös sävellysopetusta. Vuonna 2002 Chen muutti Shanghaihin ja jatkoi opintojaan Shanghain musiikkikonservatoriossa. Hänen pääaineenaan siellä oli aluksi klarinetinsoitto, mutta hän vaihtoi sen musiikkisuunnitteluun ja -tuotantoon. Chen valmistui konservatoriosta kunniamaininnoin.[1]

Chen työskenteli televisio- ja elokuvamusiikin parissa ennen liittymistään MiHoYo-peliyhtiön palvelukseen. Hänen yhteistyökumppaneitaan elokuva-alalla ovat olleet muiden muassa Chan Kwong-wing ja Raymond Yip.[1] Chen teki musiikin Genshin Impact -peliin (2020) ja sai tästä palkinnon tulokkaan tai läpimurron tekijän kategoriassa Annual Game Music Awards -jaossa samana vuonna. Kertomansa mukaan Chen sai suurimman osan luovasta innoituksestaan Genshin Impactin musiikkiin klassisesta musiikista ja kiinalaisesta kansanmusiikista.[2]

  1. a b c James Dennis Escalante, Yu Peng-Chen: The music maker of Genshin Impact Village Pipol 11.12.2022, viitattu 18.2.2023
  2. Yu-Peng Chen Interview: The Music of Genshin Impact Video Game Music Online 5.4.2021, viitattu 18.2.2023