Champlainmeri

Champlainmeri oli noin 55 000 neliökilometriä laaja sisämeri, joka peitti alleen Saint Lawrencen alangon viime jääkauden lopussa, 12 000–10 000 vuotta sitten. Se levisi laajimmillaan Quebecin liepeiltä Brockvilleen saakka, ja siihen kuului kaksi lahtialuetta, joista toinen ulottui Ottawajoen laaksoon luoteessa ja toinen Champlainjärvelle etelässä. Sen nimesi amerikkalainen geologi Charles Henry Hitchcock vuonna 1906.

Champlainmeri syntyi noin 12 800 vuotta sitten, kun Atlantin valtamerestä ja sulavista jäätiköistä tulvi vettä maankuoren painaumaan, joka paljastui vetäytyvän mannerjään alta. Geologit ovat arvioineet, että veden syvyys oli meren keskiosissa noin 200 metriä. Fossiililöydösten perusteella tiedetään, että vesi oli aluksi hyvin kylmää mutta lämpeni vähitellen. Sen suolapitoisuus (10–30 promillea) ja lämpötila (−1…+8 °C) olivat hyvin samanlaiset kuin Jamesinlahdessa nykyään. Champlainmeressä eli monia merieläimiä, esimerkiksi maitovalaita, turskia, sinisimpukoita ja eväjalkaisia.

Merivaihetta kesti noin 2 000 vuotta, kunnes yhteys Atlantille kuroutui umpeen maankohoamisen seurauksena ja Champlainmerestä tuli järvi. Koska jäätikön alta paljastunut maa ei noussut tasaisesti, entinen pohjoisrannikko on nykyään noin 200 metrin korkeudella merenpinnasta ja etelärannikko 150–190 metrin korkeudella merenpinnasta. Sateet laskivat veden suolapitoisuutta, kunnes merieläimet eivät enää pystyneet elämään siinä. Lopulta merestä oli jäljellä enää Saint Lawrencen jokilaakso ja Champlainjärvi.

Champlainmeren pohjaan muodostui laajoja savikoita, joiden mineraalit ovat peräisin jäätiköiden rapauttamista prekambrisista kallioista. Saven joukossa oli alun perin merivedestä kertynyttä suolaa, mutta se liukeni myöhemmin pois ja jätti jälkeensä pieniä ilmataskuja. Tämän vuoksi Champlainmeren savi on normaalia huokoisempaa ja läpäisee hyvin vettä. Altistuessaan kevättulvan tai rankkasateen jälkeen esimerkiksi maanjäristykselle tai kovan liikenteen aiheuttamalle tärinälle se voi muuttua nestemäiseksi ja aiheuttaa hengenvaarallisia maanvyöryjä. Oikein kuivattuina ravinteikkaat savikerrostumat ovat kuitenkin Québecin parhaita viljelymaita.