Cerium

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lantaani ← Cerium → Praseodyymi
-
↑
Ce
↓
Th  
 
 


Yleistä
Nimi Cerium
Tunnus Ce
Järjestysluku 58
Luokka Lantanoidit
Lohko f
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys6,77 · 103 kg/m3
Väriteräksenharmaa
Löytövuosi, löytäjä 1803, Jöns Jacob Berzelius, Wilhelm von Hisinger ja Martin Heinrich Klaproth
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)140,116[1]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)185 pm
Kovalenttisäde165 pm
Van der Waalsin säde- pm
Orbitaalirakenne[Xe] 4f15d16s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 19, 9, 2
Hapetusluvut+III, +IV
Kiderakennepintakeskinen kuutiollinen (face centered cubic, FCC)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste1 068 K (795 °C)
Kiehumispiste3 716 K (3 443 °C)
Höyrystymislämpö414 kJ/mol
Äänen nopeus2100 m/s 293,15 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus1,12 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,192 kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus1.4×106 S/m
CAS-numero7440-45-1
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Cerium on kemiallinen lantanoideihin kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Ce (lat. cerium) ja järjestysluku 58 sekä CAS-numero 7440-45-1. Tiheys on 6,75 g/cm3. Sen sulamispiste on 1 071 K (798 °C) ja kiehumispiste 3 699 K (3 464 °C).

Cerium on teräksenharmaa, kiiltävä metalli, joka hapettuu kosteassa ilmassa. Hapot ja kuuma vesi reagoivat ceriumin kanssa, jolloin kehittyy vetyä. Puhdas cerium todennäköisesti syttyy, jos sitä raaputtaa veitsellä.

Ceriumia

Ceriumia käytetään pyroforisissa metalliseoksissa, muun muassa sytyttimien kivissä. Lisäksi ceriumia on käytetään myös itsepuhdistavissa uuneissa ja kestomagneeteissa.

Ceriumin löysivät Jöns Jacob Berzelius, Wilhelm von Hisinger ja Martin Heinrich Klaproth vuonna 1803. Nimensä alkuaine sai kääpiöplaneetta Cereksen mukaan, joka oli löydetty pari vuotta aikaisemmin.[2] Cerestä pidettiin alkuaineen nimeämisen aikaan vielä planeettana.[3]

Ceriumyhdisteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cerium(IV)oksidia lisätään eräisiin lasilaatuihin, joita käytetään esimerkiksi ydinvoimaloissa, röntgenlaitteissa ja televisioissa. Ceriumoksidi suojaa lasia röntgen- ja ultraviolettisäteilyltä. Ceriumoksidia käytetään myös autojen katalysaattoreissa.[4]

Ceriumsulfidia käytetään punaisena väriaineena, jolla värjätään laatikoita, leluja ja kotitaloustavaroita.[4]

Ceriumnitraattia lisättiin aikoinaan kaasuvalojen sukkaan, jotta kaasu paloi puhtaammin.[4]

Isotoopit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnossa esiintyvä cerium koostuu neljästä isotoopista: pysyvästä 140Ce (osuus 88,48 %) ja kolmesta radioaktiivisesta, jotka ovat 142Ce (11,08 %), 138Ce (0,25 %) ja 136Ce (0,19 %). Alkuaineella on yhteensä 38 tunnettua radioaktiivista isotooppia joiden massaluvut vaihtelevat välillä 119–157 ja joiden puoliintumisajat vaihtelevat 1,02 sekunnista (151Ce) 5×1016 vuoteen (142Ce).[5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. ↑ http://www.3rd1000.com/elements/Cerium.htm
  3. ↑ http://hubblesite.org/newscenter/archive/releases/2007/27/background/ Hubble Images of Asteroids Help Astronomers Prepare for Spacecraft Visit: When Ceres and Vesta Were Planets
  4. ↑ a b c Marko Hamilo: Punainen vihreiden metalli 20.6.2010. Helsingin Sanomat. Arkistoitu Viitattu 12.7.2010.
  5. ↑ Cerium Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 7.1.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cerium.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Cerium&oldid=22302324”