C. A. Hårdh

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Carl Adolph Hårdh (20. toukokuuta 1835 Tukholma18. elokuuta 1875 Helsinki) oli ruotsalainen valokuvaaja joka asui Helsingissä 1850-luvun puolivälistä lähtien.[1][2]

Hårdhin isä Adolf Hårdh oli kotoisin Kuopiosta ja muutettuaan Ruotsiin hän toimi Tukholmassa taiteilijana ja kivipiirtäjänä. Hårdhin äiti oli kotoisin Ockelbosta Pohjois-Ruotsista. Hårdh seurasi isänsä jälkiä ja opiskeli Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa. Hän muutti Helsinkiin todennäköisesti vuoden 1855 jälkeen, jolloin hänen molemmat vanhempansa olivat jo kuolleet.[2]

Hårdh aikoi työskennellä taidemaalarina mutta taloudelliset syyt pakoittivat hänet ryhtymään valokuvaajaksi. Hänellä oli valokuvausstudio Helsingin Seurahuoneella vuosina 1862–1875. Lisäksi Hårdhilla oli toinen studio Kluuvikatu 3:ssa. Hårdh oli suosittu valokuvaaja ja hän otti studiossaan paljon henkilömuotokuvia. Hän työskenteli myös ulkona ja otti valokuvia Helsingin kaupungin ja lähiympäristön maisemista. Joitakin näistä Helsinki-aiheisista kuvista koottiin myös albumeiksi luulutavasti myyntiä varten.[2]

Suomen suurimmissa kaupungeissa työskenteli ammattivalokuvaajina jo 1850-luvulla muun muassa P. C. Liebert Helsingissä, J. J. Reinberg Turussa ja C. E. Elfström Viipurissa. 1860-luvulla merkittäviä valokuvaajia Suomessa olivat Hårdhin ohella Eugen Hoffers ja Charles Riis.[3]

Hårdh kuoli vain 40-vuotiaana vuonna 1875 sairastettuaan pitkään. Valokuvaaja Fritz Hjertzell meni naimisiin Hårdhin lesken Marian kanssa ja piti Hårdhin studiota vuoteen 1879 saakka.[2]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]