Cīņa
Cīņa (”Taistelu”) oli vuosina 1904–1991 ilmestynyt latviankielinen sanomalehti. Se toimi Latvian sosiaalidemokraattien ja kommunistien ja vuodesta 1940 Latvian neuvostotasavallan viranomaisten äänenkannattajana.
Ulkomailla julkaistun Sociāldemokrāts-lehden korvannut Cīņa ilmestyi vuodesta 1904 lähtien Riiassa maanalaisena lehtenä 1–4 kertaa kuukaudessa. Se edusti aluksi Latvian sosiaalidemokraattista työväenjärjestöä ja työväenpuoluetta ja vuodesta 1906 Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen latvialaista osastoa. Lehden merkitys oli suurimmillaan vuoden 1905 vallankumouksen aikana. Myöhemmin sitä leimasi puolueen sisäinen bolševikkien ja menševikkien välinen konflikti.[1]
Vuosina 1910–1914 Cīņa ilmestyi Brysselissä ja 1915–1916 Bostonissa, ja sitä salakuljetettiin laivoilla Latviaan. Helmikuun vallankumouksen jälkeen 1917 lehteä julkaistiin laillisesti Pietarissa ja Riiassa. Vuosina 1918–1919 se ilmestyi latvialaisten bolševikkien äänenkannattajana Moskovassa ja Riiassa.[1]
Vuosina 1920–1931 ja 1933–1940 Cīņa ilmestyi Latvian kommunistisen puolueen maanalaisena pää-äänenkannattajana epäsäännöllisesti Riiassa. Lehden merkitys oli tuona aikana melko vähäinen. Latvian neuvostomiehityksen jälkeen vuonna 1940 siitä tuli Latvian kommunistipuolueen keskuskomitean, tasavallan korkeimman neuvoston ja myöhemmin myös ministerineuvoston päivälehti. Sodan aikana vuosina 1941–1944 se ilmestyi epäsäännöllisesti tai kahdesti viikossa Kirovissa ja Moskovassa levittäen saksalaisvastaista propagandaa.[1]
Cīņa oli neuvostoaikana Latvian tärkein tiedotusväline, jolla oli huomattava rooli myös journalismin ja kirjallisuuden kehityksessä. Lehden levikki oli enimmillään 245 000 kappaletta. Sen ensimmäinen päätoimittaja oli Jānis Ozols. Hänen seuraajistaan tunnetuimpia ovat Pēteris Stučka (1904–1906 ja 1917), Pauls Kalniņš (1907–1909) ja Janis Jansons-Brauns (1910–1915), itsenäisen Latvian aikana Eduards Zandreiters ja Jānis Kalnbērziņš sekä neuvostoaikana Kārlis Ozoliņš (1940–1941 ja 1944–1951), Ilmārs Īverts (1960–1972) ja Jānis Britāns (1972–1990).[1]
Latvian itsenäistyessä suurin osa toimituksesta erosi lehdestä toukokuussa 1990 ja perusti elokuussa uuden lehden Neatkarīgā Cīņa. Se sulautui Labrīt-lehteen vuonna 1995 ja sai nimekseen Neatkarīgā Rīta Avīze. Latvian kommunistipuolue ja sen äänenkannattajana jatkanut Cīņa lakkautettiin elokuun 1991 vallankaappausyrityksen jälkeen. Lehden viimeinen päätoimittaja oli Malda Kvite (1990–1991).[1]