Alkuhärkä
| Alkuhärkä | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläimet Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Nautaeläimet Bovidae |
| Alaheimo: | Naudat Bovinae |
| Suku: | Bos |
| Laji: | primigenius |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Bos primigenius |
|
 |
|
| Katso myös | |
Alkuhärkä (Bos primigenius) on sukupuuttoon kuollut villi nautaeläin. Nykyisin kotieläiminä pidetyt nauta ja gauri ovat alkuhärän jälkeläisiä.
Alkuhärkä oli levinnyt suureen osaan Eurooppaa, Aasiaa sekä osaan Afrikkaa. Alkuhärkä on esimerkiksi kuvattu luolamaalauksissa Ranskassa.
Eräiden lähteiden mukaan afrikkalais-aasialaiset härät poikkesivat jonkin verran eurooppalaisista, mutta kummatkin olivat nykynautaan verrattuna selvästi suurempia. Alkuhärän säkäkorkeus oli tyypillisesti lähes kaksi metriä ja sillä oli pitkät ja vahvat sarvet. Alkuhärän karva oli lyhyt ja musta ja sillä oli hyvin pitkä häntä.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkuhärkää tavattiin alun perin suurissa osissa Eurooppaa, Aasiaa ja Pohjois-Afrikkaa[2]. Levinneisyysalue vaihteli kuitenkin voimakkaasti historian aikana. Lajin levinneisyysalue oli esimerkiksi laajempi pleistoseenikaudella kuin holoseenikauden aikana. Jääkaudet pienensivät ajoittain sen levinneisyysaluetta pohjoisessa, mutta laji palasi näille alueille jääkausien välisinä lämpiminä kausina.[3] Pohjois-Afrikassa alkuhärkiä oli rannikolla Marokosta Egyptiin ulottuvalla alueella ja niiden elinalueen rajana etelässä Sahara. Niilin varrelta alkuhärän jäännöksiä on löydetty eteläisimmillään Wadi Halfasta nykyisestä Sudanista.[4] Lähi-idässä alkuhärkiä esiintyi etenkin Välimeren rannikolla esimerkiksi Israelin ja läntisen Jordanian alueella. Itäisestä Jordaniasta ei ole löydetty lajin jäännöksiä ja sieltä itään alkuhärkää tavattiin vasta Mesopotamian alueella. Myöskään Arabian niemimaalta ei ole löydetty lajin jäännöksiä.[5] Intiassa tavattiin alkuhärän alalajia nimeltä namadicus. Se oli todennäköisesti kesytetyn nautarotu zebun suora edeltäjä. Kaakkois-Aasiasta ei tunneta lajin jäännöksiä ja lajia ei todennäköisesti myöskään esiintynyt Himalajan alueella. Sitä vastoin sitä tavattiin pleistoseenikaudella Keski-Kiinassa, jonne laji levisi todennäköisimmin pohjoisesta, eikä Himalajan yli.[6] Kiinasta laji oli todennäköisesti kadonnut jo holoseenikaudella. Alkuhärän Keski-Aasian levinneisyyden itärajaa holoseenikaudella ei tunneta tarkasti. Niitä on kuvattu luolamaalauksiin Minusinskissa Etelä-Siperiassa.[7] Venäjällä alkuhärän esiintymisalueen pohjoisraja kulki Itämereltä Japaninmerelle. Pohjoisin alkuhäränjäännös Venäjältä on löydetty Laatokan etelärannalta.[8] Suomesta ei tunneta alkuhärän jäännöksiä ja levinneisyysalueen raja täällä kulki todennäköisimmin Virossa. Ruotsissa alkuhärkää esiintyi maan eteläosissa, Norjassa niitä ei tavattu. Läntisessä Euroopassa alkuhärän esiintymisalueen raja on kulkenut Britannian ja Irlannin välissä, jälkimmäisestä ei ole tehty alkuhärkälöydöksiä.[9]
Sukupuutto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkuhärän viimeiset vaiheet tunnetaan melko hyvin. Englannista se metsästettiin sukupuuttoon ensimmäisenä, ja 1300-luvulla se alkoi olla harvinaisuus muuallakin Euroopassa. Viimeiset yksilöt elivät Preussin itäosassa, Liettuassa ja Puolassa. Lopulta kanta hävisi kaikkialta muualta paitsi Jaktorowskin kuninkaallisesta metsästä Puolassa. Vuonna 1564 päätettiin ryhtyä suojelutoimiin kannan pelastamiseksi. Salametsästyksestä tehtiin kuolemanrangaistuksen alainen rikos ja kuninkaallisen metsän lähellä oleva kylä vapautettiin veroista, mutta heidät velvoitettiin ruokkimaan alkuhärkiä. Tällöin laskettiin, että kanta oli pudonnut niin rajusti, että jäljellä oli enää 22 vanhaa lehmää, 3 nuorta ja 5 vasikkaa sekä 8 sonnia. Suojelutoimista huolimatta kanta väheni jatkuvasti ja vuonna 1602 oli jäljellä enää kolme sonnia ja yksi lehmä. Lopulta 1620 jäljellä oli enää yksi lehmä, joka sekin kuoli vuonna 1627. Merkittävin sukupuuttoon kuolemiseen johtaneista syistä oli epäilemättä metsästys, mutta myös elintilan väheneminen ja etenkin viime vaiheessa sairaudet verottivat viimeisen lauman kantaa huomattavasti.
Chillinghamissa, Englannin Northumberlandissa on 300 vuotta pidetty yllä karjarotua, jonka uskotaan myös olevan lähellä alkuhärän muotoa.
Takaisinristeytys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Heckin alkuhärkä
Saksalaiset veljekset Heinz ja Lutz Heck yrittivät 1920-luvulla herättää alkuhärän uudelleen henkiin takaisinristeytyskokeiluilla. Heinz Heck teki jalostusta Hellabrunnin eläintieteellisessä puutarhassa Münchenissä ja hänen veljensä Lutz Heck työskenteli samaan aikaan Berliinissä. Heidän käyttämänsä ohjelmat ja rodut poikkesivat hieman toisistaan, mutta lopputulos oli huomattavan samanlainen. Berliinissä risteytetty rotu kuoli toisessa maailmansodassa, mutta Münchenissä tuotettua “alkuhärkärotua” on edelleen nähtävissä useissa maailman eläintarhoista ja sitä kutsutaan nimellä “uusi alkuhärkä”. Uskotaankin, että on onnistuttu luomaan alkuhärkää ulkonäöltään muistuttava karjarotu, mutta alkuhärän perimä on kuitenkin lopullisesti kadonnut. "Uusi alkuhärkä" on alkuperäistä alkuhärkää selvästi pienempi. Lelystadin suojellussa puistossa Hollannissa tätä rotua elää vapaana alkukantaisten hevosten kanssa.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Van Vuure, Cis: Retracing The Aurochs – history, morphology and ecology of an extinct wild ox. Pensoft, 2005. ISBN 954-642-235-5 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tikhonov, A.: Bos primigenius IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 27.6.2013. (englanniksi)
- ↑ Van Vuure 2005, s. 41
- ↑ Van Vuure 2005, s. 42
- ↑ Van Vuure 2005, s. 43
- ↑ Van Vuure 2005, s. 44
- ↑ Van Vuure 2005, s. 45
- ↑ Van Vuure 2005, s. 46
- ↑ Van Vuure 2005, s. 48
- ↑ Van Vuure 2005, s. 49
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mieczyslaw Rokosz: History of the Aurochs in Poland (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)