Bilitis – tyttö ja unelma
| Bilitis – tyttö ja unelma | |
|---|---|
| Bilitis | |
 |
|
| Ohjaaja | David Hamilton |
| Käsikirjoittaja |
Catherine Breillat Jean-Louis Roncornoi |
| Perustuu |
Bilitisin laulut (Pierre Louÿs, 1894) |
| Tuottaja | Sylvio Tabet |
| Säveltäjä | Francis Lai |
| Kuvaaja | Bernard Daillencourt |
| Leikkaaja |
Henri Colpi Michel Valio |
| Lavastaja | Eric Simon |
| Pääosat |
Patti D’Arbanville Mona Kristensen Bernard Giraudeau Gilles Kohler Mathieu Carrière |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Ranska |
| Tuotantoyhtiö |
Films 21 MIP Mars International Productions Ectafilms |
| Levittäjä | O. Y. Kinosto (Suomessa) |
| Ensi-ilta | 1977 |
| Kesto | 95 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | ranska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Bilitis – tyttö ja unelma on David Hamiltonin ohjaama ranskalainen eroottinen draamaelokuva vuodelta 1977. Romantiikkaa ja softcore-pornografiaa yhdistelevä elokuva kertoo 1930-luvun Ranskassa elävästä teini-ikäisestä Bilitis-tytöstä, joka viettää kesää vanhemman avioparin luona ja kokee seksuaalisen heräämisen.[1]
Bilitis perustuu ranskalaisen kirjailijan Pierre Louÿsin Bilitisin lauluihin.[2] Elokuva oli brittiläissyntyisen Hamiltonin ensimmäinen ohjaustyö, mutta hän oli jo aiemmin saavuttanut arvostusta alastonkuvillaan. Runsaasti alastomuutta ja naisten välisiä rakkauskohtauksia sisältävä elokuva oli huomattava menestys taide-elokuvien harrastajien parissa.[3] Kehuja sai erityisesti Francis Lain ääniraita.[4] Myöhemmät arvostelut ovat olleet pääasiassa keskinkertaisia tai kielteisiä, joskin elokuvan pehmeää kuvamaailmaa on kehuttu.[1][3][5]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seitsemäntoistavuotias Bilitis käy sisäoppilaitosta. Hän ihastuu valokuvaaja Lucasiin muttei uskalla ryhtyä suhteeseen. Koulun päätyttyä hän lähtee au pairiksi nuoren avioparin Melissan ja Pierren luokse. Avioliitto on hajoamaisillaan ja Pierre raiskaa vaimoaan säännöllisesti. Bilitis ihailee Melissan naisellisuutta ja kauneutta ja aloittaa lesbosuhteen, jonka Melissa myöhemmin päättää. Kun Pierre lähtee rakastajattarensa kanssa Monte Carloon, alkaa Bilitis etsiskellä Melissalle sopivaa rakastajaa, jonka lopulta löytää Lucasista. Elokuvan lopussa molemmat ihastuksensa menettänyt Bilitis palaa sisäoppilaitokseen ja muistelee haikeana kulunutta kesää.
Muutamissa kohtauksissa Bilitis lukee ääneen Louÿsin alkuperäisteoksesta otettuja runoja. Ne esitetään hahmon omina, elämäkerrallisina teksteinä.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Patti D’Arbanville | … | Bilitis |
| Mona Kristensen | … | Melissa |
| Bernard Giraudeau | … | Lucas |
| Gilles Kohler | … | Pierre |
| Mathieu Carrière | … | Nikias |
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seksuaalinen initiaatio oli ennen 1970-lukua lähinnä eksploitaatio- ja pornoelokuvien aihe. Vuosikymmenen mittaan alettiin kuitenkin tehdä seksuaalista itsetutkiskelua käsitteleviä, pornografiaa ja psykologista melodraamaa yhdisteleviä elokuvia. Just Jaeckinin Emmanuelle (1974) oli lajityypin perusteos, jota seurasi sarja O:n tarinan (1975) ja Bilitisin kaltaisia softcore-elokuvia. Niissä rohkea seksuaalisuus yhdistyi kauniiseen kuvaukseen, rauhalliseen tunnelmointiin, unenomaiseen musiikkiin ja taide-elokuvasta ammentaviin kerrontaratkaisuihin. Kovista pornoelokuvista ne erosivat korkeampien tuotantoarvojensa ansiosta sekä myös siinä, että yhdyntää ei näytetty. Eroottisten draamojen tekninen laatu ja hienovarainen tyyli antoivat niille varsinaisia pornoelokuvia laajemman valtavirran näkyvyyden ja hyväksynnän.[6]
Ennen elokuvaohjaajaksi siirtymistään Hamilton oli valokuvaaja. Hän oli erikoistunut romanttisiin otoksiin, jotka kuvasivat kauniita teinityttöjä ja nuoria naisia. Hamiltonin valokuville oli ominaista luonnollisuuden korostaminen, kuten synteettisten materiaalien, vahvan meikin ja näyttävien kampausten välttäminen. Mallit olivat usein alastomia tai käyttivät maalaiselämään viittaavia vaatteita. Kuvat olivat intiimejä mutteivät pornografisia. Hamilton teki myös mainoksia ja otti kuvia Voguen kaltaisille muotilehdille. Hän oli alallaan sangen arvostettu.[7]
Kuvaukset ja julkaisu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bilitisissä Hamilton siirsi valokuviensa teemat elokuvaan. Pääosan esittäjä Patti D’Arbanville oli tunnettu 26-vuotias näyttelijätär. Melissan näyttelijä Mona Kristensen oli todellisuudessa vain vuotta vanhempi. Ääniraidan teki suosittu ranskalainen elokuvasäveltäjä Francis Lai.[7] Käsikirjoituksen laati ranskalainen Catherine Breillat, joka oli saavuttanut menestystä eroottisilla romaaneillaan. Bilitis oli Breillat’n ensimmäinen julkaistu elokuva.[8]
Bilitis perustuu Pierre Louÿsin lesbolaisuutta käsittelevään runokokoelmaan Bilitisin laulut (1894). Monien kohtausten asettelu on jäljitelty suoraan Willy Poganyn kirjaan tekemästä kuvituksesta. Elokuva on kuvattu sumealla tarkennuksella, mikä tekee kuvasta pehmeän. Myöhemmissä elokuvissaan Hamilton jatkoi Bilitisissä hyödyntämiensä aiheiden ja menetelmien parissa. Tällaisia olivat esimerkiksi pehmeä visuaalinen ilme sekä teini-ikäisten naisten seksuaalisuuteen keskittyvä juoni.[3][7]
Bilitisin Ranskan-ensi-ilta oli 16. maaliskuuta 1977.[9] Samana vuonna julkaistiin kahvipöytäkirja, jossa oli elokuvasta poimittuja pysäytyskuvia.[3][10][7] Britanniassa elokuva julkaistiin vain aikuisille tarkoitetulla ikärajalla X. Teatteriversio oli leikkaamaton, mutta vuoden 1987 videokasettijulkaisusta poistettiin 25 sekuntia.[11] Poistetussa kohtauksessa Pierre pakottaa Melissan anaaliseksiin.[12] Uudemmat DVD-julkaisut ovat leikkaamattomia.[11]
Suomessa Bilitisin ensi-ilta oli 14. lokakuuta 1977, ja sitä levitti O. Y. Kinosto. Valtion elokuvatarkastamo määräsi ikärajaksi 18. Pornografisuudestaan huolimatta elokuva säästyi leikkauksilta.[13]
Teemat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvatutkija Tanya Krzywinskan (2006) mukaan Bilitisin monitahoisena teemana on seksuaalisen identiteetin löytäminen initiaation kautta. Elokuvassa on viitteitä 1970-luvun kehityksestä, jossa seksuaalisuus kaupallistui ja naiset alettiin enenevässä määrin nähdä seksiä käsittelevien elokuvien potentiaalisena kohdeyleisönä.[14] Initiaatio-kertomuksen kautta nainen esitettiin seksuaalisen objektin sijaan aktiivisena toimijana, joka tiedosti omat tarpeensa eikä sitoutunut yksiavioiseen suhteeseen. Bilitisin kaltaiset elokuvat tulee Krzywinskan tulkita eräänlaisina itseapuoppaina, jotka kannustivat naisia löytämään oletettavasti tukahdutetun seksuaalisen potentiaalinsa.[15]
Alison Darrenin mukaan Hamilton ei pidä lesbolaisuutta kypsänä seksuaalisuutena vaan kuvaa sen viattomien nuorten siirtymävaiheena aikuiseen heteroseksuaaliseen rakkauteen.[16]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kriitikoiden vastaanotto | |
|---|---|
| Arvostelupisteet | |
| Julkaisu | Pisteet |
| Adult Movies[17] Kent Smith |    |
| AllMovie[1] Clarke Fountain | |
| CGiii[18] Anderson Cutler | |
| SBS[3] Simon Foster | |
| The Spinning Image[3] Graeme Clark |   |
Aikalaisvastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bilitis – tyttö ja unelma oli ilmestyessään huomattava menestys taide-elokuvien harrastajien parissa,[3][17] ja sitä pidettiin merkittävänä brittiläis–ranskalaisena yhteistuotantona. Tähän vaikutti Hamiltonin valokuvaajana saavuttama maine alastomuuden ja naisten seksuaalisuuden kuvaajana.[3] Elokuva menestyi myös nuorten parissa, ja sen julisteesta tuli 70-luvun lopulla suosittu teinien huoneita koristava sisustuselementti. Hamiltonin siirtymää valokuvaajasta ohjaajaksi voidaan siten pitää menestyksenä. Vuonna 1978 aikakauslehti Photo juhlisti hänen kymmenvuotista uraansa 34-sivuisella artikkelilla, joka kuvaili Hamiltonia ”tähdeksi” ja hänen uraansa ”riemuvoitoksi”.[7] Bilitis pysyi kaapelikanavien ja taide-elokuviin erikoistuneiden teatterien ohjelmistossa vielä 1980-luvun puolellakin.[17]
Bilitisin aikalaisarviossa Varietyn Gene Moskowitz kirjoitti Hamiltonin olevan kiinnostuneempi hienostuneista sommitelmista ja naiskauneuden tallentamisesta kuin sujuvasta kerronnasta tai hahmojensa psykologian tutkimisesta.[19] Espanjalaisen El País -lehden arviossa Jesús Fernández Santos kuvaili elokuvaa kitschiksi, joka on kuin ”samppanjamainos ilman pulloa”.[20] Kent Smithin aikuisviihteeseen keskittyvä hakuteos Adult Movies (1982) kehui erityisesti Bilitisin tuotantoarvoja. Myös roolitus, näyttelijäntyö ja ohjaus ovat hyvällä tasolla. Seksikohtaukset ovat kiihkeitä mutta tyyliteltyjä ja tyytyvät näyttämisen sijaan vihjaamaan. Vähemmän onnistunut on käsikirjoitus: ”Elokuva yrittää kuvata Bilitisin aikuistumista vilpittömästi, mutta lopputulos on usein mahtipontinen.”[17]
Myöhemmät arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2000-luvun kritiikeissä Bilitis – tyttö ja unelma on saanut pääasiassa kielteisiä ja keskinkertaisia arvioita. HLBT-elokuviin keskittyvä tietokanta CGiii kommentoi elokuvan olevan ”pehmeästi kuvattua pehmeää pornoa erinomaisella musiikilla – tyypillistä Hamiltonia”.[18]
Alison Darren kirjoittaa Lesbian Film Guidessa Hamiltonin kerronnan muistuttavan elokuvan sijaan sarjaa toisiinsa liitettyjä valokuvia. Lesbolaisuutta kuvataan hyvällä maulla ja Patti D’Arbanville on pääosassa ”varsin hyvä”.[16] SBS:n Simon Foster kuvailee Bilitisiä pehmopornon ja taide-elokuvan yhdistelmäksi; taiteen kohdalla hän tosin käyttää lainausmerkkejä. Elokuva ei ole kestänyt aikaa ja on merkittävä ainoastaan tabuaiheen poikkeuksellisen julkean käsittelyn vuoksi. Foster arvelee, että viipyilevät otokset alastomista teinitytöistä johtaisivat nykyään kohuun.[3] AllMovie-sivuston Clarke Fountainin mukaan Bilitis ei varsinaisesti pääse tutkiskelemaan seksuaalisuuttaan vaan jumiutuu ”eräänlaiseen aistillisuuden aaltoon”.[1] Time Outin mukaan Bilitis on ”uuvuttavan aistikasta hömppää”. Alkuperäisteoksen eroottinen henki on suurimmalta osin siirtynyt elokuvaan, ja naisparin näyttelijät tekevät tehokasta ja itsevarmaa työtä. Vahvuudet eivät kuitenkaan riitä pelastamaan elokuvaa Hamiltonin teennäiseltä tyyliltä.[21]
Film Fanatic -sivuston mukaan Bilitis on sarja kasvukertomuksiksi naamioituja seksiseikkailuja. Elokuvassa on monia pornografialle ominaisia kliseitä, kuten nuoren tytön seksuaalinen herääminen, rakastajaa etsivä seksuaalisesti turhautunut nainen sekä juonen kannalta epäolennaiset naisten väliset seksikohtaukset. Juoni on naurettava ja tylsä, eivätkä teinihahmojen täysi-ikäiset näyttelijät ole rooleissaan uskottavia. Bernard Daillencourtin pehmeä kuvaus on kuitenkin kaunista katsottavaa.[5] The Spinning Image -sivuston Graeme Clarkin mukaan Bilitisin kaltainen elokuva otettiin 70-luvulla vakavasti, mutta nykynäkökulmasta sen teinityttöjä kohtaan osoittama kiinnostus tuntuu karmivalta ja saa Hamiltonin vaikuttamaan ”vanhalta likaiselta äijältä”. Näyttelijät ovat huonoja, tempo hidas, käsikirjoitus kehno ja Francis Lain ääniraita imelä.[10]
Ääniraita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Bilitis Francis Lai | ||
|---|---|---|
| ||
| Studioalbumin tiedot | ||
| Studio | Studio Davout[22] | |
| Julkaistu | 1977[2] | |
| Tuottaja(t) | Claude Ermelin[22] | |
| Tyylilaji | elokuvamusiikki, nykymusiikki, jazz–funk, easy listening[23] | |
| Kesto | 36.46 | |
| Levy-yhtiö | Warner Brothers Records | |
Bilitisin ääniraita ilmestyi tuoreeltaan aukeavakantisena vinyylilevynä. Sisäkansiin on painettu Hamiltonin otos alastomasta Bilitisistä ja Pierre Louÿsin runo L’arbre (”Puu”).[22] Tyylillisesti ääniraita edustaa syntetisaattorilla, akustisella kitaralla ja jousisoittimilla esitettyä kepeää ja romanttista popmusiikkia.[2]
Ääniraita oli vuonna 1978 ehdolla parhaan musiikin César-palkinnon saajaksi, mutta ei voittanut.[4] Elaine Paige julkaisi tunnusmusiikista lauletun version vuonna 1981 ilmestyneellä toisella sooloalbumillaan[24] ja vuotta myöhemmin myös singlenä. Kappaleen nimeksi tuli ”The Second Time (Theme from Bilitis)” ja sen sanoitukset kertovat rakkaudesta vailla ehtoja tai ennakkosuunnitelmia. Sanoitusten kirjoittajaksi on merkitty Tim Rice.[25]
Myöhemmissä kritiikeissä ääniraita on saanut vaihtelevia arvioita.[18][10] AllMusic-sivustolla Thom Jurek sanoo ”ylitunteellisen elokuvamusiikin kuninkaan Francis Lain olevan elementissään säveltäessään musiikin David Hamiltonin kammottavaan filmiversioon Pierre Louÿsin kauniin runollisesta romaanista”. Ääniraita yrittää ”kutoa ’täydellisen’ miljöön kahdelle nuorelle rakastavaiselle, jotka tekevät sitä mitä nuoret rakastavaiset tekevät”, mutta lopputulos on pinnallinen, koominen ja ennalta-arvattava. Jurek kutsuu ääniraitaa ”kahden huttumestarin” yhteistyön hedelmäksi ja antaa arvosanaksi puolitoista tähteä viidestä.[2]
A-puoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
B-puoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Fountain, Clarke: Bilitis (1977) Allmovie. Viitattu 16.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d Jurek, Thom: Francis Lai: Bilitis (Original Film Soundtrack). AllMusic. Viitattu 13.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Foster, Simon: Bilitis Review David Hamilton’s ode to teen sexuality is showing visible signs of age. 19.8.2009. SBS (Australia). Viitattu 16.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Bilitis César Académie des Arts et Techniques du Cinéma. Arkistoitu 26.4.2020. Viitattu 23.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Bilitis (1977) Film Fanatic. 4.4.2006. Viitattu 16.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Mazdon, Lucy & Wheatley, Catherine: Je T’Aime... Moi Non Plus. Franco-British Cinematic Relations, s. 88–89. (Kirjoittajat referoivat Tanya Krzywinskan teosta Sex and the Cinema vuodelta 2006) Berghahn Books, 2010. ISBN 978-1-84545855-3 Google-kirjat (viitattu 28.4.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c d e Hinton, Perry: Remembrance of things past: The cultural context and the rise and fall in the popularity of photographer David Hamilton Cogent Arts & Humanities. 11.4.2016. Taylor & Francis Group. Viitattu 28.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Tarr, Carrie & Rollet, Brigitte: Cinema and the Second Sex. Women’s Filmmaking in France in the 1980s and 1990s, s. 38–39. London: New York: Bloomsbury, 2001. ISBN 978-1-4742-9077-7 Google-kirjat (viitattu 29.5.2020). (englanniksi)
- ↑ Bilitis César Académie des Arts et Techniques du Cinéma. Arkistoitu 27.10.2020. Viitattu 28.4.2020. (ranskaksi)
- ↑ a b c Clark, Graeme: The Spinning Image The Spinning Image. Viitattu 19.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Bilitis (1977) BBFC. Viitattu 28.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Bilitis – tyttö ja unelma (1977) – Alternate Versions IMDb. Viitattu 28.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Bilitis Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 28.4.2020.
- ↑ Krzywinska, Tanya: Sex and the Cinema. Film Studies, s. 62–69. Wallflower, 2006. ISBN 9781904764731 Google-kirjat (viitattu 28.4.2020). (englanniksi)
- ↑ Tulloch, John & Middleweek, Belinda: Real Sex Films. The New Intimacy and Risk in Cinema, s. 192. Oxford University Press, 2017. ISBN 9780190244620 Google-kirjat (viitattu 28.4.2020). (englanniksi)
- ↑ a b Darren, Alison: Lesbian Film Guide, s. 23–24. A&C Black, 2000. ISBN 978-0-30433376-9 Google-kirjat (viitattu 29.5.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c d Smith, Kent: Adult Movies, s. 35. Pocket Books, 1982. ISBN 978-0-67146844-6 Google-kirjat (viitattu 29.5.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c Cutler, Anderson: Bilitis CGiii. Viitattu 23.4.2020. (englanniksi)
- ↑ ”Bilitis (French-Color)”, Variety’s Film Reviews: 1975-1977. (”Hamilton is more prone to pay attention to elegant compositions and capturing female beauty than paying much attention to narration or probing the psychology of its principals.”) Bowker, 1989. ISBN 978-0-83522794-0 Google-kirjat (viitattu 28.4.2020). (englanniksi)
- ↑ Santos, Jesus Fernández: El mal gusto del buen gusto El País. 9.12.1977. Viitattu 1.8.2020. (espanjaksi)
- ↑ Bilitis Time Out. Arkistoitu 26.4.2020. Viitattu 19.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Bilitis (Bande Originale du Film "Bilitis"). Francis Lai, Warner Brothers, 1977.
- ↑ Francis Lai – Bilitis (Bande Originale Du Film). Discogs. Viitattu 13.10.2020.
- ↑ ””The Second Time (Theme from Bilitis)”” (Elaine Paige). Paige, Elaine, WEA, 1981.
- ↑ ””The Second Time (Theme From ’Bilitis’)”” (The Second Time / The Last One To Leave 7"). Paige, Elaine, WEA, .