Bernardo Provenzano
Bernardo Provenzano (31. tammikuuta 1933 – 13. heinäkuuta 2016 Milano[1]) oli sisilialainen mafioso, joka toimi luultavasti koko Sisilian mafiaa johtaneen Corleone-perheen ”päälliköiden päällikkönä” (capo di tutti capi) edellisen päällikön Salvatore ”Toto” Riinan vangitsemisen jälkeen vuodesta 1993 alkaen. Hänet pidätettiin vuonna 2006 ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.
Ura mafiassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mafioso Provenzano etsintäkuulutettiin vuonna 1963, kun hän entisen Corleonen mafian johtajan Luciano Liggion käskystä osallistui Michele Navarran mafiaryhmän vahingoittamiseen. Tällöin hän tappoi kylmäverisesti kolme Navarran ryhmään kuulunutta henkilöä. Hänestä tuli Italian etsityin rikollinen, ja hänen kiinniottamisestaan luvattiin 2,2 miljoonan Yhdysvaltain dollarin palkkio.
Vuonna 1969 Provenzano tappoi jälleen kylmäverisesti ampuen Beretta 38/A:lla muun muassa mafiajohtaja Michele ”Cobra” Cavataion. Luciano Liggio, Provenzanolle pitkään toiminut johtaja, on kuvannut Provenzanoa: ”Ampuu kuin enkeli, mutta valitettavasti kanan aivot”.
Provenzanosta tuli Sisilian mafian korkein päällikkö vuonna 1993. Hänet saatiin kiinni kotikaupunkinsa Corleonen ulkopuolella Sisilian maaseudulla 43 vuoden pakoilun jälkeen 11. huhtikuuta 2006 ja siirrettiin vankilaan Palermoon ja sieltä myöhemmin erityisvankilaan Terniin. Poliisi oli neljä kuukautta aikaisemmin pidättänyt 46 henkilöä, joiden epäiltiin auttaneen Provenzanoa piileskelyssä. Tuorein kuva ennen pidätystä Provenzanosta oli vuodelta 1959.
Provenzano asetettiin syytteeseen useista kymmenistä murhista. Hän esiintyi oikeudenkäynnissä videoyhteyden välityksellä, jotta häntä ei olisi tarvinnut kuljettaa Palermoon erityisvankilasta.[2] Provenzano tuomittiin ensin osallisuudesta kahden tutkintatuomarin, Giovanni Falconen ja Paolo Borsellinon, murhiin vuonna 1992. Hänet todettiin syylliseksi lisäksi noin 60 murhaan ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.[3] Hän kuoli vankeudessa vuonna 2016.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ E' morto Bernardo Provenzano La Repubblica. 13.7.2016. Viitattu 13.7.2016.
- ↑ Sisilian mafiajohtaja syytteeseen murhista. Turun Sanomat. 2.5.2006. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 15.12.2007.
- ↑ Mafian johtajia tuomittiin murhista Italiassa. Helsingin Sanomat, 27.10.2006. Hakutulos HS:n arkistosta. Viitattu 15.12.2007.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Time Europe Magazine: Sicily's Invisible Man (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)