Belgarath: Velhon tarina
Belgarath: Velhon tarina | |
---|---|
Belgarath the Sorcerer | |
Alkuperäisteos | |
Kirjailija | David ja Leigh Eddings |
Kuvittaja | Christine Levis, Shelly Shapiro, Larry Schwinger |
Kansitaiteilija | Laurence Schwinger |
Kieli | englanti |
Genre | fantasiakirjallisuus |
Kustantaja | Del Rey Books |
Julkaistu | 1995 |
ISBN | 0-345-40395-9 |
Suomennos | |
Suomentaja | Tarmo Haarala |
Kuvittaja | Christine Levis, Shelly Shapiro, Larry Schwinger |
Kansitaiteilija | Laurence Schwinger |
Kustantaja | Karisto |
Julkaistu | 1997 |
Ulkoasu | sidottu |
Sivumäärä | 828 |
ISBN | 951-23-4633-8 |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
Belgarath: Velhon tarina on David ja Leigh Eddingsin kirjoittama fantasiakirja. Kirja on jatkoa kirjasarjoille Belgarionin taru ja Mallorean taru. Belgarath: Velhon tarina on rinnakkaiskirja Polgara: Velhottaren tarina -teokselle, joka kertoo Belgarathin vanhimman tyttären Polgaran tarinan.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja lähtee liikkeelle pian siitä, mihin Mallorean taru päättyi. Belgarion kiusaa Belgarathia kirjoittamaan omaelämäkerrallisen kuvauksen tapahtumista ennen Belgarionin tarua. Kirjan ydin on Belgarathin muistelmien muodossa alkaen siitä, kuinka hänestä tuli kylänsä hylkiö, Aldur-jumalan ensimmäinen opetuslapsi ja päättyen Belgarionin syntymään. Tämä kaikki tapahtuu noin 7000 vuoden aikana.
Belgarath selittää, miksi hän valitsi suden muuttumishahmokseen: kaikista eläimistä juuri susi oli hänen mukaansa sitkein, ovelin ja parhaiten selviytyvä, ja sutena hän pystyi selviämään pitkistä matkoista kaikkein parhaiten. Tosin seurauksena oli, että naarassusi Poledra kiinnostui hänestä.
Eräs erikoisimpia kohtia on se, jossa Belgarath oikaisee sitkeän legendan. Legendan mukaan silloin, kun hän suden hahmossa eteni hakemaan Aldurin Kiven yhdessä alornien kanssa, ankara pakkanen olisi hopeoinut suuren suden kaulurin ja turkin – ja sen jälkeen tiettävästi Belgarathin hiukset ja täysparta olivat hopeanharmaat. Belgarath oikaisee:
»Kyllä pääni oli harmaa jo ennen sitä – siitä oli Karhujumalan lasten paimentaminen pitänyt huolen!»