Barbro Gardberg
Barbro Johnsdotter Gardberg (6. joulukuuta 1924 Helsinki – 26. maaliskuuta 2011 Meltola) oli suomalainen tekstiilitaiteilija.
Gardbergin mittavan tekstiilituotannon merkittävin osa on transparangit (kuultokudos). Hänen kirkkotekstiilejään löytyy useista kirkoista ja kappeleista, muun muassa Turun tuomiokirkosta, Tenholan kirkosta, Bromarvin kirkosta ja Pyhän Katarinan kirkosta Karjaalla.
Gardberg toimi myös opettajana ja piti pirtanauhakursseja sekä Suomessa että ulkomailla, muun muassa Islannissa[1], Norjassa, Ruotsissa ja Virossa. Hän tutki historiallisia pirtanauhoja, kudonnaisia, symboleja ja ornamentiikkaa ja teki uraauurtavaa tutkimusta entisajan tekstiileistä Pohjoismaissa ja Baltiassa[2]. Hän piti näyttelyitä niin Suomessa kuin ulkomailla[3]. Hänen tekstiilejään on myös muun muassa Tallinnan Ruotsalaisessa kirkossa ja Viron Noarootsin kirkossa sekä Islannissa. Hänelle myönnettiin Karjaan kulttuuripalkinto vuonna 1992[4].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Dagbladid 10.12.1979
- ↑ Virolaista pirtanauhatutkimusta (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Näyttely Islannissa 1996
- ↑ Karis kulturpris