Baarimestarin välineet

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Baarilusikka)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Baarimestarin välineet ovat välineitä, joita tarvitaan drinkkien valmistukseen. Välineet voidaan luokitella karkeasti kolmeen pääryhmään jotka ovat: shakerit, jääastiat sekä tarvikkeet.

Blenderi

Shakeria (tunnetaan myös nimellä ravistin) käytetään silloin kun tarvitaan sekoittaa ainesosia jotka eivät normaalisti sekoittuisi hyvin keskenään (esimerkiksi kerma, sokeri, siirapit ja jotkin hedelmämehuista).

Shaker on yleensä teräksestä tai alumiinista valmistettu kaksi- (eli ranskalainen) tai kolmiosainen astia, jossa jääpalat sijoitetaan pohjalle, pikariin itse juoma ja ravistellaan. Kaksiosaista shakeria käytettäessä juoma siivilöidään lasiin valmistuksen jälkeen, kun taas kolmiosaiseen shakeriin kuuluu itsessään siivilä jolloin erillistä siivilöintiä ei tarvita.

Tilavuudeltaan shakerit ovat yleensä 0,5 L ja 0,7 L välillä.

Boston shaker

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baarimestareiden suosima Boston shaker koostuu lasista ja pikarista materiaalin ollessa yleensä terästä. Boston shakerissa jäät sijoitetaan pikariin, sekoitettavat ainesosat lasiin ja ravistetaan. Ravistuksen jälkeen juoma siivilöidään tarjoiluastiaan aivan kuten kaksiosaisen shakerinkin tapauksessa.

Tilavuudeltaan Boston shakerit ovat 0,5 L.

Blenderiä (eli sähkökäyttöistä shakeria) käytetään kun juomassa käytetään esimerkiksi tuoreita hedelmiä tai marjoja. Blenderissä on sähkökäyttöinen moottori johon liitetään yleensä muovinen sekoitusastia. Sekoitusastian pohjalle kaadetaan sekoituksen vaativat ainesosat ja käytetään moottoria muutamien sekuntien ajan.

Tilavuudeltaan blenderit ovat yleensä 0,5 L.

Jääpalamuotti

Jääastioita ja -tarvikkeita käytetään jään säilömiseen, valmistamiseen ja murskaamiseen.

Jääastia on tarkoitettu jääpalojen tai jäämurskan säilyttämiseen. Astia valmistetaan joko metallista tai lasista, ja yleensä astiassa olevien jäiden sulamista on hidastettu esimerkiksi korkilla.

Jäähdytin on jääastia jonka päälle asetetaan lasikehikko, valmistusmateriaalin ollessa lähestulkoon poikkeuksetta metalli. Yleensä lasit jäähdytetään pakastimessa, mutta jäähdytin mahdollistaa lasien jäähdyttämisen myös tiloissa joissa pakastinta ei ole.

Jäämurskain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvin monet juomat tarvitsevat jäämurskaa. Jäämurskain murskaa jäitä yleensä käsikäyttöisesti kammen avulla. Joskus jäämurskaimen murskausastiaa voi käyttää myös jääastiana. Jäämurskain voidaan valmistaa metallista tai muovista.

Jääpalapussit ja -muotit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silikonista tai muusta hyvin kylmää kestävästä materiaalista valmistettu astia tai pussi joka muotoilee veden sopivan muotoisiksi jääpaloiksi pakastimessa.

Jääkauha ja jääpalapihdit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleensä metallista valmistettu, jäiden ottamiseen tarkoitettu tarvike. Pihtejä käytetään yleensä kun jääpaloja tarvitaan yksi tai kaksi kappaletta, kauhaa taas jäämurskaan sekä useamman jääpalan ottamiseen kerralla.

Tarvikkeilla baarimestarit toteuttavat osan alkuvalmisteluista, sekoittamisesta ja koristelemisesta.

Mitat ovat tärkeä osa drinkkien valmistuksessa. Yleisimmin käytössä olevat mitat ovat 2 cl ja 4 cl mitat, ja monesti nämä kaksi ovatkin yhdistetty yhteen mittakuppiin siten, että toinen puoli on 2 cl ja toinen puoli on 4 cl kokoinen. Suurempia mittoja, 8 cl ja 12 cl, käytetään yleensä viinin annosteluun tai isojen drinkkien mikseri-juomia lisättäessä. Muiden mittojen mittaaminen tapahtuu yleensä joko silmämääräisesti tai muita tarvikkeita apuna käyttäen (kuten ripaus on sama kuin baarilusikan pesä ja pidentäjä annostellaan hyvin usein automaattihanasta).

Toinen käytössä oleva mitta on annosteleva kaatonokka, joka päästää kerrallaan pullosta 2–4 cl sisällöstä, ja vaatii tämän jälkeen 'ilmauksen' (eli pullo tulee nostaa pystyyn) ennen uuden annoksen päästämistä.

Oikeiden mittasuhteiden käyttö on tärkeää maun ja Suomessa lainsäädännöllisten seikkojen vuoksi.

Sekoittajat hoitavat eri juomien sekoittamisen. Hyvin yleinen sekoittaja on baarilusikka, joka koostuu pienestä pesästä ja pitkästä, kierretystä varresta. Lisäksi sekoittajana voidaan käyttää samppanjavispilää tai drinkkisekoittajaa.

Hyvin useasti drinkki koristellaan hedelmällä, ja tämän koristeen luomiseksi baarimestari tarvitsee veistä. Yleensä käytössä ovat terävä baariveitsi hedelmien paloittelua sekä muotoilua varten. Veitsi soveltuu myös moniin muihin asioihin.

Hedelmämurskaimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joskus juoma saattaa vaatia hedelmämurskaa (kuten caipiroska). Tätä varten on kehitetty hedelmänuija, joka survoo ja murskaa hedelmät helposti. Yleensä materiaalina on puu tai sähkökäyttöisen murskaimen ollessa metalli.

Muut tarvikkeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baarimestari tarvitsee myös muita tarvikkeita kuten:

  • Koristeita (pillit, cocktailtikut)
  • Pullonavaaja
  • Korkkiruuvi (viinipulloja varten)
  • Pullolukkoja (avattuja pulloja varten aromien säilyttämiseksi)
  • Muita keittiövälineitä (kuten suppilo)