Australian rangaistussiirtolat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Australian rangaistussiirtolat
Parramattan Old Government House
Parramattan Old Government House
Tyyppi kulttuurikohde
Kriteerit IV, VI
Tunnusnumero 1306
Valintahistoria
Valintavuosi 2010

Australian rangaistussiirtolat on Unescon maailmanperintöluettelon kohde, johon kuuluu 11 Australiassa sijaitsevaa brittiläisen imperiumin 1700- ja 1800-luvuilla rakennuttamaa vankilaa tai muuta rangaistuslaitokseen liittyvää kohdetta.

Vankeja töissä Port Arthurin rangaistussiirtolassa.

Euroopassa alkoi jo 1600-luvun alussa levitä ajatus vankien kuljettamisesta uusiin siirtomaihin. Brittiläiset alkoivat kuljettaa vankejaan Amerikkaan vuoden 1718 asetuksen jälkeen. Kuljetukset loppuivat 1775, kun Yhdysvalloissa alkoivat tapahtumat, jotka johtivat itsenäisyyteen. Australiasta tuli 1778 uusi vankien sijoituspaikka, ja ensimmäiset vangit saapuivat Sydneyn Port Jacksoniin vuonna 1788. Vuosien 1787 ja 1868 välisenä aikana Australiaan kuljetettiin peräti 166 000 vankia.[1]

Australian rangaistussiirtoloissa pyrittiin siihen, että vangit pystyisivät jatkamaan elämäänsä uudisasukkaina tuomionsa kärsittyään. Useimmat vangeista jäivätkin maahan, sillä matka takaisin Eurooppaan oli pitkä. Rangaistusjärjestelmään kuului kevyempiä ja ankarampia laitoksia. Paikoin vangit elivät samoilla asuinalueilla kuin vapaat uudisasukkaat mutta esimerkiksi Norfolkinsaaren ja Port Arthurin rangaistussiirtolat tunnettiin ankaruudestaan ympäri brittiläistä imperiumia. Vankilaitos pysyi voimissaan vielä pitkään vankienkuljetuksen jälkeen, jopa toisen maailmansodan alkuhetkille saakka. Viimeinen käytössä ollut rangaistussiirtola, Fremantlen vankila suljettiin 1990-luvun alkupuolella.[1]

Port Arthurin vankilarakennuksia.

Ympäri Australiaa sijaitsee noin 3 000 kohdetta, jotka liittyvät brittiläisiin Australian rangaistussiirtoloihin. Niistä 11 on valittu maailmanperintöluetteloon. Kohteista neljä on Uudessa Etelä-Walesissa, yksi Norfolkinsaarella, viisi Tasmaniassa ja yksi Länsi-Australiassa.[2]

Uuden Etelä-Walesin kohteisiin kuuluvat Parramattassa sijaitseva Old Government House, jossa hallinnoitiin vankienhoitolaitosta,[3] Sydneyn Hyde Park Barracks ja Cockatoo Island[2] sekä vankien rakennuttama, hyvin säilynyt Great North Road -tie.[4]

Tasmaniassa on noin 60 rakennelmaa käsittävä Port Arthurin historiallinen alue,[5] Hobartin Cascadesin naistentehdas, Maria Islandilla sijaitseva Darlington Probation Station[2], Coal Minesin historiallinen alue, jossa vankeja käytettiin hiilikaivoksessa työvoimana,[6] ja Brickendonin ja Woolmersin tilat, joilla tilalliset käyttivät työvoimana nuoria vankeja.[7]

Norfolkinsaarelta Unescon maailmanperintökohteeseen kuuluu Kingstonin ja Arthurs Valen historiallinen alue ja Länsi-Australista Fremantlen vankila.[2]

  1. a b ICOMOS, s. 4–5.
  2. a b c d Australian Convict Sites 16.12.2010. Department of Sustainability, Environment, Water, Population and Communities. Viitattu 10.4.2012. (englanniksi)
  3. Old Government House and Government Domain, Parramatta, New South Wales 24.4.2008. Department of Sustainability, Environment, Water, Population and Communities. Viitattu 10.4.2012. (englanniksi)
  4. Old Great North Road, New South Wales 24.4.2008. Department of Sustainability, Environment, Water, Population and Communities. Viitattu 10.4.2012. (englanniksi)
  5. Port Arthur Historic Site, Tasmania 24.4.2008. Department of Sustainability, Environment, Water, Population and Communities. Viitattu 10.4.2012. (englanniksi)
  6. Coal Mines Historic Site, Tasmania 24.4.2008. Department of Sustainability, Environment, Water, Population and Communities. Viitattu 10.4.2012. (englanniksi)
  7. ICOMOS, s. 2.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]