Aukkoteoria

Aukkoteoria (saks. Lückentheorie) oli Otto von Bismarckin poliittinen teoria, jolla hän perusteli vallan keskittämisen itselleen Preussin perustuslakikiistan puhjettua.

Vuonna 1862 Preussin maapäivät kieltäytyivät antamasta varoja sotaväen uudistukseen, jota kuningas (tuleva Saksan keisari) Vilhelm I ajoi. Kuningas nimitti tällöin, sotaministeri von Roonin kehotuksesta, pääministerikseen Bismarckin, joka toimi Pariisissa diplomaattina. Reformia kannattanut Bismarck esitti, että Preussin perustuslaissa oli aukko (Lücke), koska se ei ottanut huomioon tilannetta, jossa parlamentti ja kuningas eivät pääsisi yksimielisyyteen budjetista. Bismarckin näkemyksen mukaan päätäntävalta kuului tällaisessa tilanteessa kuninkaalle eikä maapäiville. Tähän vedoten Bismarck katsoi, että hänen täytyisi kruunun edusmiehenä ottaa johto käsiinsä ja varmistaa, ettei Preussin valtioelämä pysähtyisi täysin. Käytännössä kyseessä oli vallankaappaus. Kuninkaan suostumuksella Bismarck hallitsi Preussia seuraavat neljä vuotta ilman budjettia ja muun muassa toteutti armeijan kaavaillun modernisoinnin.

Bismarckin diktatuuri päättyi vuonna 1866 sen jälkeen, kun Preussi oli noussut Saksan johtavaksi valtioksi voitettuaan Preussin–Itävallan sodan. Kansallissankariksi korotettu Bismarck sai houkuteltua kansallisliberaalit puolelleen, ja maapäivät hyväksyivät taannehtivasti edellisten vuosien rahankäytön (niin sanottu Indemnitätsgesetz). Vastavuoroisesti Bismarck tunnusti parlamentin ylimmäksi budjettivallan käyttäjäksi. Laki päätti perustuslakikiistan.

Lähteet

• Preussen-chronik.de: Lückentheorie (saksaksi)