Atalante

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kreikkalaisen mytologian hahmoa. Muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.
Yksityiskohta Guido Renin teoksesta Atalante ja Hippomenes, noin 1622.

Atalante (m.kreik. Ἀταλάντη, Atalantē) oli kreikkalaisen mytologian sankaritar. Hän oli taitava metsästäjä ja erittäin nopea juoksija.[1][2] Atalante oli Meleagroksen rakastettu sekä jumalatar Artemiin suosikki.[1] Hän halusi säilyä neitsyenä, mutta päätyi lopulta leijonaksi.

Atalanten nimi ja ulkomuoto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Atalanta BC -jalkapalloseuran logo

Nimi Atalante on johdettu kreikan sanasta atalantos, jonka merkitys on "samanpainoinen". Tällä viitataan luultavasti Atalanten hyvään menestykseen erinäisissä koitoksissa miehiä vastaan.[1] Taiteessa Atalante voidaan esittää sorjana ja urheilullisena tai sitten hieman rotevampana naisena. Atalantelta on saanut nimensä muun muassa italialainen jalkapalloseura Atalanta BC. Seuran logossa on profiilikuvassa hoikan naisen pää ja tämän vauhdissa hulmuavat hiukset.[3]

Arkadian ja Boiotian Atalante

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mytologia tuntee itse asiassa kaksi Atalantea, joita pidetään enimmäkseen yhtenä ja samana hahmona eli Arkadian Atalantena. Jotkin kirjoittajat viittaavat Boiotian Atalanteen. Arkadian ja Boiotian Atalanten tarujen tapahtumat ovat jokseenkin samanlaiset, mutta niiden yksityiskohdat eroavat hieman toisistaan lähinnä henkilöiden ja paikkojen nimien osalta.[1]

Atalanten isä on joko Iasion tai Iasos[4][1] ja äitinsä Klymene, Minyaksen tytär.[1] Boiotian Atalanten tarussa hän on Boiotian kuninkaan Skhoineuksen tytär.[1][5] Euripideen mukaan isä olisi ollut nimeltään Mainalos.[1]

Arkadian Atalanten mainitaan avioituneen Melanionin kanssa. Melanion tunnetaan toisaalta nimellä Hippomenes. Aviomies mainitaan tällä jälkimmäisellä nimellä Boiotian Atalanten tarussa.[1]

Temppeli, jonka pyhyyttä Atalante ja Melanion/Hippomenes rikkoivat, kuului Arkadian Atalanten tarun mukaan Zeukselle ja Boiotian Atalanten tarussa taas Kybelelle.[1]

Atalanten varhaiset vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atalanten isä halusi poikalapsen, mutta pettyi suuresti kun saikin tyttären. Isä antoi viedä "vääränlaisen" lapsen metsään, jonne hänet jätettiin kuolemaan.[2] Artemis lähetti naaraskarhun imettämään tätä, ja lopulta joukko metsästäjiä kasvatti lapsen. Atalante varttui nuoreksi naiseksi ja taitavaksi metsästäjäksi.[6]

Sitä mukaa kun Atalante varttui, kasvoi myös hänen kauneutensa.[7] Atalante rakasti metsästämistä ja ulkoilmaelämää, eikä hänellä ollut tarvetta saada miestä itselleen. Hän myös sai oraakkelilta ennustuksen, jonka mukaan hänen avioliittonsa tulisi päättymään tuhoisasti.[2] Nuoren naisen kaunis ulkomuoto kiinnosti kaikenlaisia miehiä siitä huolimatta, että hän ei itse välittänyt kosijoista ja varjeli neitsyyttään yhtään epäröimättä. Kun kentaurit Rhoikos ja Hylaios yrittivät maata hänet väkisin, Atalante surmasi heidät nopeasti nuolillaan.[2][7]

Argonauttien matkaanlähtö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iason rakennutti Argo-laivan ja etsi sille miehistöä, joka tultiin tuntemaan argonautteina. Atalante oli ainoa nainen, joka pyrki argonautiksi matkalle noutamaan kultaista taljaa. Yleisimmän version mukaan Atalante ei päässyt Argon miehistöön innokkuudestaan huolimatta. Iason ei epäillyt Atalanten kykyjä, vaan arveli että yksi nainen miehistössä toisi huonoa onnea: Iason pelkäsi, että miehistö riitaantuisi keskenään, kun he kilpailisivat Atalanten rakkaudesta. Atalante oli kuitenkin mukana juhlissa, kun Argon paluun jälkeen järjestettiin kuningas Peliaksen hautajaisten yhteydessä kisat. Atalante osallistui painiotteluun ja niitti mainetta voittamalla Peleuksen.[1][2][7][6]

Kalydonin karjunmetsästys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
La chasse de Méléagre. Nicolas Poussin, noin 1634–39. Atalante on pukeutunut siniseen tunikaan, Meleagros on hänen takanaan oikealla, ja palvelija viimeistelee miehen varustusta.[8]

Kuningas Oineus hallitsi Kalydonin kaupunkia lähellä Arkadiaa. Kaupungissa oli tapana uhrata jumalille sadon ensihedelmät sekä kiitollisuuden että kunnioituksen osoituksena. Oineus oli huolimaton, eikä tarjonnut uhrilahjaa lainkaan Artemiille. Jumalatar suuttui ja lähetti kostoksi valtavan karjun Kalydonin sadon ja karjan kimppuun.[7]

Oineus pyysi hätiin rohkeimmat ja hurjimmat metsästäjät, kun Kalydonin metsäkarju aiheutti suurta tuhoa. Osa sankareista sai kutsun kesken Argon paluun juhlinnan, kuningas Oineuksen poika Meleagros ja Atalante heidän joukossaan. Moni mies, etenkin Meleagroksen enot, vastustivat sitä että nainen lähtee mukaan metsälle. Kuningas Oineuksen poika Meleagros vaati ehdottomasti, että myös Atalante saa osallistua. Komea Meleagros oli yksi argonauteista, joten hän tunsi Atalanten entuudestaan.[6] Meleagroksella oli jo vaimo, mutta hän oli rakastunut Atalanteen.[7]

Atalante haavoitti karjua ensimmäisenä, mutta valtavankokoista eläintä ei saatu hengiltä vielä yhdellä nuolella. Lopulta juuri Meleagros keihästi metsäkarjun ja sai sen tappamisesta palkkioksi karjun pään ja taljan. Meleagros halusi antaa palkintonsa ensimmäisenä petoa haavoittaneelle urhealle Atalantelle. Meleagroksen enot Tokseus ja Pleksippos vihastuivat. (Enojen määrä ja nimet vaihtelevat eri kertomuksissa). He haastoivat riitaa ja totesivat, että jos Meleagros ei palkintoaan tahdo, niin heillä olisi siihen sukulaisina suurin oikeus. Vuodan päätyminen naiselle suututti heitä, ja he yrittivät ottaa vuodan Atalantelta. Enojen toiminta sai Meleagroksen raivostumaan, ja hän kiihtyi niin, että surmasi enonsa.[7][1]

Veljien kuolema sai Meleagroksen äidin Althaian pois tolaltaan.[7][1] Kohtalottaret olivat määränneet Meleagroksen syntyessä, että poika elää vain niin kauan kuin erityinen puu palaa. Heti kun silmä vältti, pojan äiti sieppasi puun tulesta, kastoi sen veteen ja kätki vuosikausiksi. Karjunmetsästyksen päätteeksi poikaansa vihastunut Althaia aiheutti Meleagroksen kuoleman: hän haki taikahalon kätköstään ja heitti sen tuleen. Puu paloi loppuun ja kulutti samalla miehen elinvoiman. Myös Althaian elämä päättyi pian tämän jälkeen. Yhden version mukaan jostain ilmestyi toinen suuri metsäsika, joka talloi naisen kuoliaaksi.[7]

Juoksukilpailu ja Melanion (tai Hippomenes)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Melanion (Hippomenes) ja Atalante juoksukilpailussa. Noël Hallé, noin 1762–65.

Isä salli Atalanten palata kotiin. Isä oli heltynyt tyttären urotekojen vuoksi, ja hän antoi anteeksi sen, että lapsi oli syntyessään väärää sukupuolta. Kosijoiden virta kuitenkin tuntui olevan ehtymätön, ja niin isä vaati että tyttären tulisi jättää neitsyyslupaus ja mennä naimisiin. Kieltäytyminen olisi voinut olla vaarallista. Siksi Atalante ei uhmannut isäänsä suoraan, vaan ehdotti juoksukilpailua, jonka voittajan kanssa hän avioituisi. Hävinneet hän surmaisi. Eri lähteiden mukaan Atalante antoi miespuoliselle vastustajalleen joko puolet etumatkaa tai tasoitusta käyttämällä itse juostessaan suojavarusteita. Niin tai näin, koska Atalante oli nopea juoksija, hän ehti surmata koko joukon sulhasehdokkaita.[7]

Atalantea tavoitteli vaimokseen myös häneen rakastunut Melanion, joka Boiotia-versioissa tunnetaan nimellä Hippomenes. Melanion tiesi ettei voittaisi nopeudessa, joten hän pyysi apua Afroditelta. Afrodite halusi auttaa: hän suosi rakastuneita, eikä pitänyt rakkauden välttelystä. Melanion sai jumalattarelta kolme lumottua kultaista omenaa, joiden kauneutta Atalante ei pystyisi vastustamaan. Miehen tulisi lahjan vastineeksi uhrata Afroditelle.[7]

Melanion heitti omenat reitille yksi kerrallaan kilpailun aikana aina kun Atalante oli saamassa miehen kiinni. Viimeisen omenan Melanion heitti kauemmas. Atalante luotti liikaa nopeuteensa ja menetti omenia noutaessaan sen verran aikaa, että Melanion (Hippomenes) voitti kisan ja sai naisen omakseen.[7]

Afroditen kirous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avioliitto näytti olevan Atalantelle mieluinen, vaikka hän oli alkuun ollut vastahakoinen. Melanion (Hippomenes) puolestaan oli niin onnen ja autuuden vallassa, että ei muistanutkaan kiittää Afroditea, jonka avulla hän oli kisan voittanut. Jumalattaren kosto oli ankara.[7] Afrodite odotti, että pari kulkisi jonkun temppelin ohitse, ja sitten hän vihoissaan langetti heille vastustamattoman intohimon toisiaan kohtaan. Melanion vei Atalanten temppeliin ja rakasteli siellä vaimonsa kanssa. Tarinan eri versioiden mukaan temppeli kuului joko Zeukselle tai sitten Kybelelle – joka tapauksessa jumala(tar) suuttui temppelinsä pyhyyden turmelemisesta. Tästä seurasi kova rangaistus: rakastavaiset muutettiin leijoniksi. Tuohon aikaan uskottiin, ettei leijona voi paritella oman lajinsa kanssa.[1][7][9] Kybele-version mukaan hän aikoi ensin surmata rakastavaiset, mutta päätyi muuttamaan heidät leijoniksi, koska piti kuolemaa liian lempeänä rangaistuksena. Leijonat valjastettiin vetämään Kybelen vaunuja.[10] Joissain tarinan versioissa pari ehti olla jo jonkin aikaa aviossa ennen kuin heistä tuli leijonia.[6]

Parthenopaios

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atalantella kerrotaan olleen poika nimeltä Parthenopaios. Pojan isä ja alkuperä jäävät mysteereiksi tai ainakin isäehdokkaita on kertomuksen eri versioissa useita: Isä on joko Meleagros, Melanion (Hippomenes) tai sodan jumala Ares.[2][1] Parthenopaioksesta kerrotaan traagisessa sankaritarinassa Seitsemän Thebaa vastaan.[11]

Vaikutus taiteissa ja viihteessä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin ajoista saakka Atalante on esiintynyt erilaisissa yhteyksissä aina tähän päivään saakka. Tarun henkilöt ja tapahtumat ovat koristaneet saviruukkujen kylkiä ja friisejä sekä ovat päätyneet veistoksiksi.

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantilainen runoilija ja näytelmäkirjailija Algernon Charles Swinburne kirjoitti Atalantesta kreikkalaistyylisen tragedian muodossa vuonna 1865 nimellä Atalante Kalydonissa (engl. Atalanta in Calydon).[12]

Alkemia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Atalanta Fugiensin alkusivu, vuodelta 1617.

Saksalainen lääkäri ja alkemisti Michael Maier (1568–1622) kirjoitti embleemeistä koostuvan alkemistisen kirjan Atalanta Fugiens (Atalanten pako), joka julkaistiin 1617 Oppenheimissa, ja josta otettiin toinen painos jo vuonna 1618. Kirjassa on 50 esitystä, jotka on kuvittanut Matthäus Merian. Jokaisen kuvan yhteydessä on epigrammi, proosatekstiä ja fuugan muotoon kirjoitettua musiikkia kolmelle äänelle. Atalanta Fugiens on siis eräänlainen varhainen multimediateos. Alkusivulla on kreikkalaisen mytologian kultaisiin omenoihin liittyviä kuvia. Näistä yhdessä Melanion saa Afroditeltä kolme kultaista omenaa. Sivun alareunan täyttää kuvasarja, jossa Malanion ja Atalante juoksevat kilpaa ja Atalante on kumartunut poimimaan yhtä omenoista. Heidän taustallaan näkyy temppeli, jonka sisällä pari syleilee toisiaan ja jonka ulkopuolelle heidät on kuvattu leijonina. Esipuheessa on sekä tutkielma muinaisen ajan musiikista sekä kerrottu Atalanten ja Melanionin (Hippomeneen) tarina. Kirjan nimessä esiintyvä fugiens on sanaleikki, joka viittaa sekä fuugaan että pakenemiseen.[13][14][15]

Maalaustaide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atalante on kuvattu monissa mytologisia aiheita käsittelevissä maalauksissa[16] keskiajalta renessanssiin ja nykyaikoihin asti. Useasti toistuva aihe on Atalanten ja Melanionin (Hippomeneen) välinen kilpajuoksu omenoineen. Yksi kuuluisista on Museo del Pradossa esillä oleva Guido Renin öljymaalaus Atalante ja Hippomenes (1618–1619).[17] Willem van Herp kuvasi samaa aihetta vuonna 1632. Muita tunnettuja teoksia ovat maalanneet esimerkiksi Nicolas Colombel[18][19], Noël Hallé[20] ja Élisabeth Vigée Le Brun.[21] Klassismia edustanut John William Godward on maalannut Atalantesta itsestään muutaman muotokuvan.[22] Pascal Dagnan-Bouveret (1852–1929) maalasi vuonna 1874 teoksen Atalante victorieuse (Voittoisa Atalante), joka kuvaa alastonta Atalantea kohottamassa voittajan laakereita, kun hänen jalkojensa juuressa makaa juoksukisan hävinnyt nuorukainen.[23]

Kalydonin karjunmetsästykseen liittyvät tapahtumat on toinen suosittu tarun maalausaihe.[16] Aihetta on käsitellyt muun muassa Rubens useaan otteeseen.[24][25][26][27][28] Nicolas Poussinin maalaus esittää hetkeä ennen kuin metsästys alkaa.[8] Myös Jacob Jordaens käytti tarua useamman kuin yhden teoksen aiheena.[29][30][31][32]

Nykytaide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooklyn museumin neljännessä kerroksessa, jossa sijaitsee feministiselle taiteelle omistettu Elizabeth A. Sackler Center for Feminist Art, on esillä yhdysvaltalaisen Judy Chicagon teos The Dinner Party. Kookas teos (1 463 × 1 463 cm) kuvaa suurta, triangelin muotoon aseteltua pitopöytää, jossa on 39 istumapaikkaa. Kukin paikka kuvaa jotenkin sitä historiallista tai mytologista naista, jonka paikka pöydän ääressä on. Pöydän alla on koroke, jonka valkoisiin kaakelilaattoihin on kultamaalilla kirjoitettu 999 muun naisen nimet.[33] Atalanten nimi on viisaudenjumalatar Sofian paikan kohdalla.[34] Viisaudenjumalatar esiintyy monissa kulttuureissa ja hänet tunnetaan muun muassa nimillä Minerva ja Athene.[35]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaissyntyisen englantilaissäveltäjä Georg Friedrich Händelin kolminäytöksinen oopperasävellys Atalanta sai ensiesityksensä 1736. Ooppera liittyy Atalanten ja Meleagroksen rakkauteen.[36][37] Yhdysvaltalainen säveltäjä Robert Ashley loi 1980-luvulla oopperan nimeltä Atalanta (Acts of God),[38] jossa myyttiin viitataan allegorisesta näkökulmasta.[39]

Sarjakuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atalante esiintyy sivuhahmona joissakin yhdysvaltalaisissa sarjakuvissa, kuten Radical Comicsin Hercules-sarjassa, jonka kirjoitti Steve Moore. Myös The Incredible Hulk -sarjassa on nähty Atalante. Belgialaisen Crissen sarjakuva Atalante – La Légende perustuu suoraan mytologian Atalanteen.[40]

Elokuvat ja televisio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo mykkäelokuvien kaudella ranskalainen Étienne Arnaud teki lyhyelokuvan nimeltä Hippomène et Atalante vuonna 1910.[41] Useissa peplum-elokuvissa Atalante esiintyy sivuhahmona. Yhdysvaltalaisessa minisarjassa Jason and the Argonauts (2000) Atalante nähdään parissa jaksossa.[42] Brittiläisessä televisiosarjassa Atlantis Atalante esiintyy yhdessä jaksossa, ja häntä esittää Nora-Jane Noone.[43] Brett Ratnerin Hercules-elokuvassa, joka taas perustui Steve Mooren sarjakuvaan, Atalante on yksi Herkuleksen taistelutovereista. Herkulesta esittää Dwayne Johnsson ja Atalantea Ingrid Bolsø Berdal.[44] Jean Vigon elokuvaklassikko L'Atalante vuodelta 1934 taas ei viittaa Atalanteen muuten kuin että se on kanavalotjan nimi.[45]

Pelit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelissä nimeltä Herc's Adventures (Lucasarts, 1997) pelaaja sai valita hahmokseen Herkuleen, Atalanten tai Iasonin (Herc, Atlanta, Jason).[46] Zeus: Master of Olympus (Sierra, 2000) -pelille julkaistussa lisäosassa Poseidon: Master of Atlantis (Sierra, 2001) saattoi uutena hahmona valita Atalanten.[47][48] Atalante on yksi pelihahmoista toimintaroolipelissä Rise of the Argonauts (Codemasters, 2008).[49][50]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marlo Thomas pyöritti yhteistyössä Ms. Foundation for Women -säätiön kanssa vuonna 1974 Yhdysvalloissa lastenprojektia nimeltä Free to Be You and Me, jossa oli mukana "siistitty" Atalanten tarina (ei heitteillejättöä jne). Yhteistyö tuotti muun muassa kirjan, levyn ja televisiospesiaalin. 70-luvulla sukupuolten tasa-arvo alkoi nousta tietoisuuteen, ja projektin viestinä oli, että kaikki lapset, niin tytöt kuin pojat, pystyvät saavutuksiin ja että yksilöllisyyden ilmaiseminen on positiivista.[7]

Kuvagalleria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o ATALANTA (Atalante) - Arcadian Heroine of Greek Mythology www.theoi.com. Viitattu 16.5.2018. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f Atlanta www.greekmythology.com. Viitattu 16.5.2018. (englanniksi)
  3. ↑ Atalanta BC club history www.footballhistory.org. Viitattu 16.5.2018. (englanniksi)
  4. ↑ Kallimakhos: Hymni 1
  5. ↑ Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.8.2 (engl. käännös).
  6. ↑ a b c d The Heroine Atalanta in Greek Mythology Greek Legends and Myths. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Atalanta - Virgin Huntress in Greek Mythology | Mythology.net Mythology.net. 18.11.2016. Viitattu 16.5.2018. (englanti)
  8. ↑ a b The Hunt of Meleager - The Collection - Museo Nacional del Prado www.museodelprado.es. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  9. ↑ Hyginus: Fabulae clxxxv (engl. käännös).
  10. ↑ Ovidius: Muodonmuutoksia s. 681–704 (engl. käännös).
  11. ↑ Parthenopeus www.greekmythology.com. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  12. ↑ Algernon Charles Swinburne: Atalanta in Calydon. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 19.5.2018). (englanti)
  13. ↑ Infinite Fire Webinar 2. The Emblemata of the Atalanta Fugiens www.ritmanlibrary.com. Arkistoitu 3.8.2013. Viitattu 19.5.2018. (englanti)
  14. ↑ Michael Maier's Atalanta Fugiens www.goodreads.com. Viitattu 19.5.2018.
  15. ↑ Maier Atalanta Fugiens Scribd. Arkistoitu 7.4.2019. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  16. ↑ a b Atalante dans l'art. arts.mythologica.fr. Viitattu 19.5.2018. (ranska)
  17. ↑ Hippomenes and Atalanta - The Collection - Museo Nacional del Prado www.museodelprado.es. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  18. ↑ Fürstliche Sammlungen Art Service GmbH & Co OG: LIECHTENSTEIN. THE PRINCELY COLLECTIONS www.liechtensteincollections.at. Viitattu 19.5.2018.
  19. ↑ Atalanta and Hippomenes by COLOMBEL, Nicolas www.wga.hu. Viitattu 19.5.2018.
  20. ↑ Mythologie grecque: Atalante mythologica.fr. Viitattu 19.5.2018. (ranska)
  21. ↑ Mythes et légendes dans l'art de Elisabeth VIGEE-LEBRUN arts.mythologica.fr. Viitattu 19.5.2018. (ranska)
  22. ↑ John William Godward - Artworks www.the-athenaeum.org. Viitattu 19.5.2018.
  23. ↑ Mythes et légendes dans l'art de Pascal DAGAN-BOUVERET arts.mythologica.fr. Viitattu 19.5.2018. (ranska)
  24. ↑ Artwork details, Liverpool museums www.liverpoolmuseums.org.uk. Viitattu 19.5.2018. (englanti)
  25. ↑ Peter Paul Rubens | Atalanta and Meleager | The Met The Metropolitan Museum of Art, i.e. The Met Museum. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  26. ↑ Atalanta and Meleager Hunting the Calydonian Boar - The Collection - Museo Nacional del Prado www.museodelprado.es. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  27. ↑ Fürstliche Sammlungen Art Service GmbH & Co OG: LIECHTENSTEIN. THE PRINCELY COLLECTIONS www.liechtensteincollections.at. Viitattu 19.5.2018.
  28. ↑ The Calydonian Boar Hunt (Getty Museum) The J. Paul Getty in Los Angeles. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  29. ↑ Meleager and Atalanta - The Collection - Museo Nacional del Prado www.museodelprado.es. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  30. ↑ Meleager Presenting the Boar's Head to Atalanta | Art UK artuk.org. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  31. ↑ 'Copy' of Flemish Painting Revealed to Be Original | artnet News artnet News. 26.9.2016. Viitattu 19.5.2018. (englanti)
  32. ↑ Meleager and Atalanta by JORDAENS, Jacob www.wga.hu. Viitattu 19.5.2018.
  33. ↑ Brooklyn Museum: The Dinner Party by Judy Chicago www.brooklynmuseum.org. Viitattu 19.5.2018.
  34. ↑ Brooklyn Museum: Atalanta www.brooklynmuseum.org. Viitattu 19.5.2018.
  35. ↑ Brooklyn Museum: Sophia www.brooklynmuseum.org. Viitattu 19.5.2018.
  36. ↑ Atalanta, opera, HWV 35 | Details | AllMusic AllMusic. Viitattu 19.5.2018.
  37. ↑ Atalanta - Handel and Hendrix Handel and Hendrix. Arkistoitu 14.6.2018. Viitattu 19.5.2018. (englanti)
  38. ↑ • Robert Ashley • www.robertashley.org. Viitattu 19.5.2018.
  39. ↑ Atalanta (Acts of God) www.lovely.com. Viitattu 19.5.2018.
  40. ↑ Philippe MAGNERON: Atalante - La Légende - BD, informations, cotes www.bedetheque.com. Viitattu 19.5.2018. (ranska)
  41. ↑ ”Hippomène et Atalante”. Étienne Arnaud (käsikirjoitus).
  42. ↑ ”Jason and the Argonauts”. Derek Jacobi, Olivia Williams, Angus Macfadyen (käsikirjoitus).
  43. ↑ ”The Price of Hope”. Alice Troughton (käsikirjoitus). 2014-01-25.
  44. ↑ ”Hercules”. Brett Ratner (käsikirjoitus). 2014-07-25.
  45. ↑ L'Atalante KAVI – Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Arkistoitu 20.5.2018. Viitattu 19.5.2018.
  46. ↑ ”Herc's Adventures”. Rachel Reenstra, Lois Nettleton, Castulo Guerra (käsikirjoitus). 1997-07-31.
  47. ↑ Ron Dulin: Zeus Official Expansion: Poseidon Review GameSpot. 3.7.2001. Viitattu 19.5.2018. (englanti)
  48. ↑ ”Zeus: Master of Olympus”. Gil Andrews, Meredith Boston, Rob Burchette (käsikirjoitus). 2000.
  49. ↑ Rise of the Argonauts GameSpot. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  50. ↑ Rise of the Argonauts Metacritic. Viitattu 19.5.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Atalante.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Atalante&oldid=22723452”