Assyrian sotilaslääketiede

Assyrian sotilaslääketiede oli Assyrian armeijassa harjoiettua sotilaslääketiedettä. Assyrian armeija oli historian ensimmäinen armeija, jonka sotilaita hoiti pysyvä lääkärikunta. Tarvettakin lääkintäjoukoille oli: valtakunta oli lähes jatkuvassa sotatilassa. Sotilaslääketiede oli Assyriassa haaraksi poikkeuksellisen kehittynyttä.

Uus-Assyrian valtakunta (911-609 eKr.) oli historian ensimmäinen maailmanvalta. Se käsitti lähes koko nykyisen Lähi-idän ja ulottui parhaimmillaan Etelä-Egyptiin saakka. Assyrian menestykseen vaikutti voimakas ja nykyajankin mittapuilla hyvin organisoitu armeija.

Historian ensimmäiset pysyvät lääkintäjoukot

Mesopotamian sumerilaiset näyttävät olleen ensimmäisiä, jotka käyttivät sotilaslääkäreitä, joiden nimenomaisena erikoistehtävänä oli sotilaiden hoitaminen, vaikka yksityiskohdat sumerilaisten lääkintäjoukkojen olemassaolosta jäävät tuntemattomiksi. Sen sijaan tietomme Uus-Assyrian armeijasta ovat selkeämpiä: Assyrian armeija oli ensimmäinen sotilasorganisaatio, johon kuuluvasta kokopäiväisesti ja ammattimaisesti toimivasta lääkärikunnasta on todisteita ja jossa annettiin rutiininomaisesti hoitoa armeijan sotilaille. Richard A. Gabrielin mukaan on oikeutettua puhua historian ensimmäisistä varsinaisista lääkintäjoukoista (medical corps). Assyrian armeijan jälkeen vasta roomalaiset perustivat legioonilleen ja apujoukoilleen vastaavanlaiset lääkintäjoukot uudelleen (ks. Heikura 2024).

Gabrielin mukaan pysyvien lääkintäjoukkojen syntymiseen Assyrian ja Rooman armeijoissa vaikutti se, että molemmat armeijat olivat organisatorisesti pitkälle kehittyneitä. Sen sijaan vähemmän organisoituneiden armeijoiden oheen, kuten klassisessa Kreikassa, vastaavia lääkintäjoukkoja ei syntynyt. Klassisen ajan Kreikan armeijat eivät olleet pitkälle organisoituneita, vaikka muuten lääketiede oli Kreikassa pitkälle kehittynyt.

Gabrielin mukaan Assyriassa ulkoisia vihollisia käytyjen alituisten sotien luoma paine, soturi kuninkaalle keskitetty valta ja armeijan pitkälle viety organisatorinen kehitys tuottivat historian ensimmäiset ammattimaiset sotilaslääkärit ja ensimmäiset oikeat lääkintäjoukot (medical corps).

Mesopotamian lääketiede

Uus-Assyrian ajan lääketieteen taustalla oli yli kaksi vuosituhantinen traditio. Yleisellä tasolla lääketieteellinen tietämys ei ollut merkittävästi parempaa kuin se oli ollut jo Sumerin aikana 2000-luvulla eKr. Mesopotamian lääketieteessä uskottiin, että tauteja ja sairauksia aiheuttavat jumalien, demonien ja henkien näkymättömät kädet ja kosketukset. Utukku-demonin uskottiin aiheuttavan epilepsiaa, Lamastun lapsivuodekuumetta ja lapsikuolemia ja rakkauden jumala Ištarin sukupuolitauteja. Lääkärin tehtävänä oli selvittää, mikä jumala, demoni tai henki oli aiheuttanut kädellään tai kosketuksellaan taudin.

Sairauksien aiheuttajat olivat silmin näkymättömiä. Joidenkin tutkijoiden mukaan pitämällä bakteerien ja virusten asemesta tautien aiheuttajina ulkoisia, näkymättömiä jumalia, demoneita ja henkiä, mesopotamialaiset olivat itse asiassa huomattavasti lähempänä nykyistä tartuntatautiteoriaa kuin antiikin kreikkalaiset, jotka pitivät tautien syynä ruumiinnesteiden epätasapainoa (humoraalipatologia).

Vaikka muinaisen Mesopotamian lääketieteessä uskottiinkin, että tauteja aiheuttavat jumalat, demonit ja henget, tautien diagnosointi ei ollut käytännössä irrationaalista eikä annetut hoidot pelkkää magiaa. Havainnoimalla huolellisesti tautien merkkejä ja oireita, lääkäri päätteli, mikä tauti oli kysymyksessä ja mikä yhdistelmä kasvi- ja mineraaleja oli tehokas potilaan hoitamiseksi. Maagisten rituaalien, esimerkiksi demonien ja pahojen henkien karkottamiseksi suoritettujen manausten, tehtävänä oli lähinnä täydentää lääkehoitoa. Lääkkeet oli valittu aikojen saatossa kokeilun kautta. Nykytiedon valossa ei ole ehkä liioiteltua väittää, että diagnoosien ja hoidon tasossa mesopotamialaiset ylitettiin vasta 1800-luvun lopun Euroopassa.

Assyrian lääkärit: Āšipu ja asû

Mesopotamian nuolenpäätekseissä lääkinnällistä toimintaa harjoittavia henkilöitä oli kaksi: āšipu ja asû. Perinteisesti edellistä on pidetty demoneja ja pahoja henkiä karkottavana manaajana (exorcist, Beschwörungspriester) ja asûa varsinaisena lääkärinä (physician).

Nykykäsityksen mukaan āšipu ei ollut pelkkä manaaja, loitsupappi tai noita. Vaikka āšipu oli uskonnollisen temppelin jäsen ja suoritti siellä uskonnollisia rituaaleja, esimerkiksi kulttipatsaiden vihkimisiä sekä manauksia, näiden lisäksi hänen tehtävänään oli hoitaa potilaiden tauteja ja sairauksia. Jos maagilliset tehtävät jätetään pois, āšipun toimenkuva oli lähellä nykyajan lääkäriä. Aivan uusimman tutkimuksen mukaan āšipun antama hoito oli yhdistelmä lääketieteellistä ja maagillista parantamista (practised medical and magical healing). Mesopotamialaiset eivät erottaneet – niin kuin me nykyään teemme – maagillista toimintaa (magic) ja lääketiedettä (medicine) toisistaan, Niinpä Troels Bank Arbøllin mikrohistoriallisessa tutkimuksessa 600-luvulla eKr. eläneen āšipun (myös mašmaššu) Kisir Aššurin potilaille antama hoito sisälsi sekä maagillisia toimia että lääketieteellistä hoitoa.

Toisen potilaiden kanssa tekemisissä olleen henkilön, asûn, on aiemmin katsottu olleen pelkästään potilaiden kanssa käytännön hoitotyötä tekevä lääkäri. Nykyään tulkinnat asûn roolista eroavat jonkin verran toisistaan. Scurlockin ja Andersenin tulkinnan mukaan asû vastasi lääkkeiden valmistamisesta, yhdistelemisestä ja antamisesta. Näin asû olisi ollut toimenkuvaltaan suunnilleen lähellä nykyistä farmaseuttia. Asû teki kuitenkin myös kirurgisia toimenpiteitä ja sitoi haavoja.

Richard Gabrielin mukaan asû oli kuninkaan alainen, nimenomaan käytännön lääkärityötä tekevä henkilö, kliinikko, joka toimi Uus-Assyrian valtakunnan aikana erityisesti armeijassa ja huolehti sotilaiden hoitamisesta. Hänen ei olisi sallittu suorittaa manauksia eikä muita ”maagillisia” toimia, jotka oli varattu āšipulle. Statukseltaan asû oli alempi kuin āšipu.

Näiden kahden hoitavan henkilön toimenkuvien ero on kuitenkin uusimman tutkimuksen mukaan epäselvä. Myös asûlla oli ilmeisesti lääkärin toimen ohessa myös ”maagillisia” tehtäviä eikä niitä ollut rajattu vain statukseltaan ylemmälle āšipulle. Scurlockin ja Andersenin mukaan asûn lisäksi sotilaiden vammojen hoitamiseen näyttää osallistuneen selvästi myös āšipu.

Asûn ja āšipun lisäksi muita sotilaiden kanssa toimineita lääkäreitä ei tunneta. Gabrielin mukaan näistä kahdesta keskeisessä roolissa sotilaiden hoitamisessa oli nimenomaan asû.

Traditionaalisten lääketieteellisten tekstien kopiointi näytteli olennaista osuutta sekä āšipun että asûn koulutuksessa. Lääkäreiden on oletettu olleen oppineita henkilöitä, jotka osasivat lukea sumerin ja akkadinkielisiä nuolenpäätekstejä ja kirjoittaa niitä. Asû saattoi saada ja siirtää tietoa myös suullisesti. Termi asû agasgu, ”oppipoikalääkäri”, viittaa oppipoikajärjestelyyn eli siihen, että joku vanhempi lääkäri siirsi tietoja ja taitoja oppilailleen.

Asû (tai āšipu) hankki luonnollisesti lisää tietoa eri vaivoista ja taisteluvammoista omien havaintojensa kautta tehdessään käytännön työtä sotilaiden hoitajana taistelujen aikana. Hoidolliset tekstit, jotka luettelivat tautien oireita ja etiologiaa, näyttävät ohjanneen asûa hänen käytännön työssään. Tekstien sisältämät viittaukset demoneihin ja suoritettaviin manauksiin olivat symbolisia.

Parantamisen tavat

Yrittäessään koota kuuluisaan Niniven palatsin kirjastoonsa kaiken silloisen lääketieteellisen tietämyksen kuningas Assurbanipal (669-631 eKr.) kertoo, että hänen havaintonsa mukaan oli kolme tapaa parantaa: pultitu (parantaminen lääkkeillä), sipir bel imti (leikkaaminen messinkiveitsellä) ja urti mashmashe (parantaminen manaajien ohjeilla).

Mesopotamian lääkäreillä oli käytössään sekä diagnooseja ja prognooseja koskevia tekstejä että myös hoidollisia ja farmaseuttisia tekstejä. Teksteistä tärkein on ilman muuta Borsippan hallitsija Adad-apla-iddinan aikana (1068-1047 eKr.) eläneen oppineen Esagil-kin-aplin toimittama diagnoosi-prognoosi -käsikirja. Se on koostunut alkuaan 40 savitaulusta, jotka ovat sisältäneet 3000 hakusanaa. Siihen on koottu tuolloin kaikki saatavilla ollut materiaali. Käsikirjan hakusanoista on säilynyt lähes puolet – kiitos Assyrian kuningas Assurpanipalin kirjallisten harrastusten.

Sotilaslääkärien tehtävät

Uus-Assyrian aikana käyty yhtämittainen sotiminen tuotti luonnollisesti luonnollisesti valtavan määrän hoidettavia potilaita haavoineen, jotka usein tulehtuivat ja muodostivat mm. märkäpesäkkeitä. Akkadinkielinen (Assyriassa puhuttiin akkadia) termi pehmytkudosten tulehduksille oli samānu. Kuvauksia tulehduksista on säilynyt runsaasti. Päähän ja kaulaan kohdistuneista iskuista johtuvien vammojen seurauksista (mm. ala- ja neliraajahalvaukset) on säilynyt myös paljon kuvauksia. Kuvauksia on myös vatsaan, rintakehään ja raajoihin syntyneistä vammoista.

Jos syntyneistä vammoista tuli komplikaatioita, ne selitettiin jonkin jumalan toimien seurauksiksi. Niinpä myös sodankäyntiin yhdistetty myrskyjumalan Adadin käsi aiheutti ongelmia, jos vamma oli vasemmalla puolella päätä, kaulassa ja vatsassa. Rakkauden ja sodanjumala Ištar saattoi kädellään olla asialla myös pää- ja kaulavammoissa, samoin haavojen ollessa selässä ja vatsassa, lantiossa, käsissä ja alaraajoissa, jolloin seurauksena oli kipuja, tulehduksia, veren hukkaa ja mentaalisia ongelmia (johtuen aivovammasta).

Haavojen hoidossa ymmärrettiin hyvin puhtauden merkitys. Jo säilyneissä sumerilaisissa teksteissä haavat kehotettiin pesemään huolellisesti ja asettamaan niiden päälle puurohaude, joka sidottiin paikalleen siteillä. Haavat puhdistettiin oluen ja kuuman veden sekoituksella, jota nykyajan lääkärit pitävät pätevänä menetelmänä.

Mielenkiintoista on, että Assyrian lääkärit tunnistivat selvästi sotilaiden posttraumaattisen stressioireyhtymän (Post-Traumatic Stress Syndrome). Sotilaat eivät olleet Assyriassakaan immuuneja taistelujen kauhuille. Sotilaan tappamien vihollisten tai elävältä palaneiden sotilaiden henkien katsottiin vainoavan tappajaa ja kummittelevan hänen mielessään, ja ne saivat hänet oirehtimaan ja aiheuttivat hänelle levottomuutta, pahoja painajaisunia ja masennusta.

Kirurgia

Mesopotamiasta on varmoja tietoja on ainakin pääalueen ja raajojen kirurgiasta. Kirurgit puhkoivat neuloilla myös bakteerien aiheuttamia paiseita ja märkärakkuloita. Kirurgiset välineet näyttävät olleen alkeellisia: messinkiveitsiä, spatuloita ja metalliputkia, joilla suoritettiin kirurginen kuivatus (surgical drainage) mädän laskemiseksi pois usein haavaan kehittyneestä paiseesta. Välineet olivat samoja, joita jo sumerilaiset olivat käyttäneet 2000-luvulla eKr. .

Assyrialaisten sen paremmin kuin heidän edeltäjienkään, sumerilaisten, ei perinteisesti ole uskottu suorittaneen ruumiinavauksia. Näin rintaontelon ja muiden sisäelinten tuntemus olisi ollut heikko. Ruumiin sisäosien tietämys perustui havainnointiin uhrieläinten sisäelimistä. Āšipun ja asûn kollega, ennustaja (bārû), suoritti säännöllisesti uhrieläinten leikkelemistä ja paljon voitiin oppia eläinten anatomiasta tätä kautta. Tästä voitiin saada idea myös ihmisten ruumiinavauksiin, vaikka niistä ei ole nuolenpääteksteissä kuvauksia.

On kuitenkin todennäköistä, että ihmisen anatomiasta saatiin tietoa sotilaiden taisteluissa saamien vammojen kautta, jotka usein olivat rintakehän ja vatsan alueella. Lääkärit osallistuivat sotilaille miekkojen, keihäiden ja erilaisten ammusten synnyttämien vammojen hoitamiseen ja oppivat näin ihmisen anatomian rakenteesta paljonkin. Mesopotamialaiset tiesivät ainakin, että keuhkot olivat yhteydessä hengitykseen ja munuaiset virtsaamiseen.

Lääkkeet

Kaiken kaikkiaan potilaille - kuten myös sotilaillekin - annettavat lääkkeet olivat Mesopotamiassa kasvi- ja eläinpohjaisia aineita tai mineraaleja, usein näiden yhdistelmiä. Kaikkiaan 900 hoidollista savitaulua tai niiden palaa on säilynyt, useimmat ovat Uus-Assyrian pääkaupungeista Assurista tai Ninivestä. Lääkkeitä annettiin sekä sisäisesti tai ulkoisesti. Edelliset tarjottiin oluen, viinin, maidon tai veden kera. Mesopotamialaiset käyttivät myös laastareita ja siteitä, jotka asetettiin haavalle levitetyn lääkeaineen tai puurohauteen päälle. Lääkkeiden antamisen ohessa voitiin tehdä manauksia ja suorittaa muita rituaaleja sekä antaa potilaalle häntä suojelevia amuletteja.

Nykyaikana tehdyissä tutkimuksissa on osoittautunut, että monet mesopotamialaisten käyttämistä yhdisteistä olivat tehokkaita jopa nykyajan lääketieteen standarteilla arvioituna.

Eläinlääkintä

Muinaisen maailman taloudet ja armeijat luottivat suuressa määrin eläimiin ja niiden lihasvoimaan.

Assyrian armeija oli ensimmäinen sotilasorganisaatio, jossa käytettiin suuria ratsuväkiosastoja. Armeijan huolto vaati paljon hevosia, muuleja, aaseja ja kameleita. Kunnollinen eläinten hoito oli näin hyvin tärkeää armeijan toimivuuden kannalta ja Assyrian armeijassa oli sitä varten myös eläinlääkäreitä.

Kuningas Esarhaddon (680-669 eKr.) mainitsee eläinlääkärit niiden käsityöläisten ja eri asiantuntijoiden joukossa, jotka karkotettiin Egyptistä Assyriaan. Nykyajan tutkimus on paljastanut, että monia asûn käytössä olleita lääkkeitä ja lääkeyhdisteitä määrättiin ja annettiin myös myös armeijan eläimille.

Lähteet

Arbøll, T.B. (2020/2021):  Medicine in Ancient Assur: A Microhistorical Study of the Neo-Assyrian Healer Kisir-Aššur. Ancient Magic and Divination, Volume 18. Brill. DOI 10.1163/9789004436084. https://www.jstor.org/stable/10.1163/j.1163/j.ctv1sr6hdj ja books.google.fi/books/about/Medicine_in_Ancient_Assur.html?RPT7EAAAQBAJ&redir_esc=y

ja https://library.oapen.org/bitstream/20.500.12657/42545/1/9789004436084.html

Biggs, R. (1969): ”Medicine in Ancient Mesopotamia”. Kirjassa Crombie, A.C.  ja Hoskins, M.A. (toim.):  A History of Medicine, 93-116. Harvard University Press. Cambridge, MA.

Codex Hammurabi. Hammurabin lait. Muinaisbabylonian kielestä suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Salonen, A. WSOY. Porvoo 1951.

Contenau, G. (1938): La Médicine en Assyria et en Bablonie. Librairie Maloine. Paris.

Diagnoses in Assyrian and Babylonian Medicine. Ancient Sources, Translations, and Modern Medical Analyses (2015). Translated and with commentary by JoAnn Scurlock ja Burton R. Andersen. University of Illinois Press. Manufactured in teh United Sates of America.

Fales, F.M. ja Postgate, J.N. (toim.) (1995): Imperial Admistrative Records, Part II: provicial and military administration. State Archives of Assyria (SAA). Volume XI. Helsinki University Press. Printed in Finland.

Gabriel, R.A. (2012): Man and Wound in the Ancient World. A History of Military Medicine from Sumer to the Fall of Constantinople. Potomac Books. Printed in the United States of America.

Haussperger, M. (2012): Die Mesopotamische Medizin aus ärzlicher Sicht. DWV-Schriften  zur Medizingeschichte, Band 12. Deutscher Wissenschaftsverlag. Baden-Baden.

Haussperger, M. (1999): Das ”Fachbuch” der Erkrankungen der Atmungsorgane. Zeitschrift der Assyriologie 89, 165-200.

Haussperger, M. (1998): Gab es vor Hippokrates bereits eine empirische Medizin in Vorderasien? Würzburger Medizinhistorischen Mitteilungen, Band 17, 113-128.

Haussperger, M. (1997): Die Mesopotamische Medizin und ihre Ärzte aus heutiger Sicht. Zeitschrift für Assyrologie 87/2, 196-218.

Heikura, P.T. (2024): Terveydenhuolto Rooman armeijassa. Tieteessä tapahtuu 2: https://www.tieteessatapahtuu.fi/numerot/2-2024/terveydenhuolto-rooman-armeijassa

Heikura, P.T. (2018a): Kadonnut lääketiede. Tieteessä tapahtuu 4, 29-34.

Heikura. P.T. (2018b): Mesopotamian unohtunut lääketiede. Suomen lääkärilehti 39, 2239.

Holthoer, R., Parpola, A. ja Parpola, S. (1982): Jokilaaksojen valtakunnat. Otavan maailmanhistoria 2. Helsinki Otava.

Howe, A.(2022): Review: Medicine in Ancient Assur: A Microhistorical Study of the Neo-Assyrian Healer Kisir-Aššur. Ancient Magic and Divination 18 Troels Pank Arbøll. Die Welt des Orients, Band 52, H. 1 (2022), 163-167: https://www.jstor.org/stable/27185904

Keegan, J. (2005): Sodankäynnin historia. Suomentanut Suistola, J. Ajatus Kirjat. Jyväskylä.

Klauber, E. (1910): Assyrisches Beamtentum nach Briefen aus der Sargonidenzeit. Leipziger Semitistische Studien V. 3.

Klinge, E. (2004): Lääkkeet ja myrkyt antiikissa. Kirjassa Larsen, A. (toim.): Antiikin lääketieteen perintö. Yliopistopaino – Helsinki University Press. Helsinki.

Luukko, M. (2022): Tiede ja taikausko. Kirjassa Svärd, S. ja Töyräinvuori, J. (toim.): Muinaisen Lähi-idän suurvaltojen kukoistus ja tuho, 110-127. Gaudeamus. Print Best. Viljandi.

Lääketieteen termit. 6. painos. Duodecim. Helsinki 2016.

Majno, G. (1975): The Healing Hand: Man and Wound in the Ancient World. Harvard University Press. Cambridge, MA.

Malbran-Labat, F. (1982): L´armée et organisation militaire de l´Assyrie. Librairie Droz. Genève-Paris.

Manitius, W. (1910): ”Das stehende Heer der Assyrerkönige und seine Organisation,” Zeitschrift für Assyrologie 24, 97-224.

Mattila, R. (2000): The King´s Magnates: A study of the highest officials of the Neo-Assyrian Empire. State Archives of Assyria Studies (SAAS). Volume 11. Neo-Assyrian Text Corpus Project of the University of Helsinki with the Finnish Oriental Society. Printed in Finland by Vammalan kirjapaino.

Maul, S.M. (2002): Die Heilkunst des alten Orients. Kirjassa Karenberg, A. ja Leitz, C. (toim.):

Heilkunde und Hochultur II: ”Magie und Medizin” und der alte Mensch in der antiken Zivilisationen des Mittelmeerraumes, 3-19. Naturwissenschaft – Philosophie – Geschichte. Band 16. LIT Verlag. Münster – Hamburg – London.

Maul, S.M. ja Westendorf, W. (1993): Erste Medizinkonzepte zwischen Magie und Vernunft. Kirjassa Schott, H. (toim.): Die Chronik der Medizin, 16-33. Chronik-Verlag. Dortmund.

Nissen, H.J. (1988): The Early History of Ancient Near East, 9000-2000 B.C. University of Chicago Press. Chicago.

Nissen, H.J. ja Heine, P. (2009): From Mesopotamia to Iraq. A Concise History. Alkuteos: Von Mesopotamien zum Irak: Kleine Geschichte eines alten Landes (Verlag Klaus Wagenbach, Berlin 2003). Translated by Nissen, H.J. The University of Chicago Press. Printed in the United States of America.

Olmstead, A.T. (1951): The History of Assyria. University of Chicago Press. Chicago.

Oppenheim, A.L. (1977): Ancient Mesopotamia: Portrait of a Dead Civilization. University of Chicago Press.

Oppenheim, A.L. (1963): ”Medicine in Babylon and Assyria,” Bulletin of the History of Medicine 36, no 2, 96-108.

Oppenheim, A.L. (1962): ”Mesopotamian Medicine,” Bulletin of History of Medicine 35, no 2 March-April 1962), 97-105.

Parpola, S. (toim.) (1993): Letters from Assyrian and Babylonian Scholars. State Archives of Assyria (SAA). Volume X. Helsinki University Press. Printed in Finland.

Postgate, J.N. (2007a): ”The invisible hierarchy: Assyrian military and civilian admistration in the 8th and 7th centuries BC”. Kirjassa Postgate, J.N. (toim.): The Land of Assur & The Yoke of Assur. Studies on Assyria: 1971-2005, 331-360. Oxbow Books, Nicholas Postgate. Printed in Great Britain.

Postgate, J.N. (2007b): The Assyrian army in Zamua. Kirjassa Postgate, J.N. (toim): The Land of Assur & The Yoke of Assur. Studies on Assyria: 1971-2005, 261-280. Oxbow Books, Nicholas Postgate. Printed in Great Britain.

Postgate, J.N. (2007c): The place of Šaknu in Assyrian government. Kirjassa Postgate, J.N. (toim.): The Land of Assur & The Yoke of Assur. Studies on Assyria: 1971-2005, 101-111. Oxbow Books, Oxford. Printed in Great Britain.

Postgate, J.N. (2007d): Land tenure in the middle Assyrian period. A reconstruction. Kirjassa Postage, J.N. (toim.): The Land of Assur & The Yoke of Assur. Studies on Assyria: 1971-2005. Oxbow Books, Oxford. Printed in Great Britain.

Radner, K., Moeller, N. ja Potts, D. (toim.) (2023): The Oxford History of the Ancient Near East. Volume 4: The Age of Assyria. Oxford University Press.

Roux, G. (1986): Ancient Iraq. Penguin.New York.

Saggs, H.W.F. (1984): The Might That Was Assyria. Sidgwick & Jackson. London.

Saggs, H.W.F. (1974): ”The Nimrud Letters,” Iraq 36, part 9, 199-212.

Saggs, H.W.F. (1966): ”The Nimrud Letters, 1952- Part VIII,” Iraq 28, 177-191.

Saggs, H.W.F. (1963): ”Assyrian warfare in the Sargonid period,” Iraq 25, 145-154.

Stol, M. (2004): An assyriologist reads Hippocrates. Teoksessa Horstmanshoff, H.F.J. ja Stol, M.

(toim.): Magic and rationality in Ancient Near Eastern and Graeco-Roman medicine, 63-78. Brill. Leiden.

Thomson, R.C. (1924): Assyrian Medical Text. John Bale and Sons. London.

Vuorinen, H.S. (2010): Taudit, parantajat ja parannettavat. Lääketieteellinen historia. Vastapaino. Tallinna.

Weiher, E. von (2000): Medizin im Alten Orient. Kirjassa Karenberg, A., Leitz, C. (toim.):  Heilkunde und Hochkultur I: Geburt, Seuche und Traumdeutung in antiken Zivilizationen des Mittelmeerraumes, 3-16. Naturwissenschaft – Philosophie – Geschichte, Band 14. LIT Verlag. Münster – Hamburg - London.